SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 268
Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
14.2.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tästä päivästä lähtien monet tuntevat nopeutumista ilmakehässä ja oikeutetusti niin. Olette taas kerran kulkeneet läpi yhdestä energiapäivityspyörteestä ja näin on aika saada hengähdystauko, ennen kuin seuraava osuu teihin. Kuulemme jo voihkinaa epämukavuudesta, mutta kestäkää meitä - ja itseänne - kun seuraavan kierroksen intensiivisyys ei ehkä ole niin pakahduttava, kuin pelkäätte. Kuten olemme puhuneet aiemmassa epistolassa, fyysinen kehonne on nyt hyvin valmennettu ja näin huomaatte, että kulutatte paljon vähemmän aikaa sulattaen myös voimakkaimpia latauksia. Tämä ei ole tietysti selvää ollessanne keskellä tuollaista myrskyä, mutta luulemme teidän näkevän, että sitten kun se kaikki taas helpottaa, fyysiset kykynne ponnahtavat taas ylös - ja nopeasti. Kuten aina, tässä kaikessa on yksilöllisiä tapahtumia, mutta yleisesti ottaen luulemme teidän havaitsevan tämän todeksi.
Tiedämme, että joillekin näistä päivityksistä alkaa tulla kiinnostavampia, mitä ne kenties ennen olivat, koska voitte jotenkin tuntea ne muutokset, joita ne tuovat mukanaan. Ja näin ne näyttävät vähemmän "ajan haaskaukselta", jos saamme käyttää tällaista fraasia. Sillä epäilemättä toisille kaikki nämä fyysiset ja henkiset oireet ilman näennäisiä tuloksia - paitsi alakulo ja tunne olemisesta ulkona kaikin mahdollisin tavoin - näyttävät enemmän tai vähemmän haitallisilta jonkin ajan jälkeen. Emme voi moittia teitä siitä, mutta sanotaanpa vain, ettei tämä jatku äärettömästi ja saatte kaikki jossain kohtaa paljon selkeämmän kuvan siitä, mistä tässä kaikessa on oikeasti kyse.
Niinpä taaskin tulemme antamaan teille kannustusta siinä, mistä tässä matkassa on kyse. Sillä tiedämme, että joillekin teistä se näyttää yksinomaan fyysiseltä epämukavuudelta ja henkiseltä ahdistukselta tavalla tai toisella. Ei koko aikaa, mutta toisinaan musertavasti. Toistakaamme vain, ettei mitään tästä tehdä ilkeydestä tai vahingoittamaan teitä mitenkään. Kaikki tämä tehdään rakkaudesta ja se on todella huolellisesti suunniteltu prosessi, mikä auttaa teitä kasaamaan taas itsenne ja tulemaan siksi upeaksi olennoksi, joka oikeasti olette.
Olette olleet olemassa hyvin rajoittuneella "yksikkötavalla" monta elämää tällä planeetalla ja murtautuaksenne vapaaksi tästä muotista, paljon asioita on palautettava ja suunniteltava uudelleen. Ja kuten aina, tällainen prosessi ei mene ilman ylä- ja alamäkiä ja kasvukivut voivat olla toisinaan monumentaalisia. No, sanotaanpa vain, että olette jo ravistaneet pois rajoittavimmat vanhat rajoitukset ja tästä eteenpäin luulemme teidän tuntevan, miten tämä laajentuminen lisää vauhtiaan monin tavoin. Nyt tilanne on muuttunut siitä paineesta, mikä teihin on kohdistunut tuon rajoittavan, hyvin kauan paikoillaan olleen kannen rikkomiseksi, ja sen sijaan prosessissa on nyt kyse kasvamisesta ja laajentumisesta todelliseen kokoonne.
Mutta kuten tavallista, tämä tuo mukanaan myös haasteensa, kun mielen joka on hyvin pitkään ollut hillittynä hyvin tiukkoihin rajoihin, on joskus vaikeaa selviytyä tästä laajentumisprosessista. Näin ollen jokseenkin hämmentävä oirevalikoima seuraa prosessin tätä vaihetta. Sillä monet teistä tuntevat kasvaneensa pituutta ja teistä on tullut kuin jättiläinen tai olette tunteneet täsmälleen päinvastaista ja olette ikään kuin kutistuneet kooltanne häviävän pieneksi - ja ympäristönne fyysinen ilmentymä aaltoilee, huojuu ja kasvaa vähemmän ennustettavasti toisinaan. Niinpä taaskin kehotamme olemaan ajattelematta, että teistä on tulossa hullu - te vain kasvatte nopealla tahdilla nyt. Ja aivan kuin lapset jotka käyvät läpi saman vaiheen, kun niiden fyysinen keho yhtäkkiä pinkaisee nopeaan kasvupyrähdykseen, tekin tunnette, miten nivelenne narisevat ja teistä tulee tasapainoton monin tavoin.
Siis kyllä, teille on vain annettu uusi ruiske "kasvuhormoneja", mutta toisin kuin ne negatiiviset sivuvaikutukset joita on kuvattu näiden hormonien varsinaisesta ruiskuttamisesta, saamanne reaktiot ovat vain väliaikaisia eivätkä lainkaan vahingollisia. Ne ovat vain signaaleja, että olette taas kerran luoneet vanhan nahkanne ja venytte ja kasvatte kiireesti uuteen, kokoa suurempaan ja väriltään vielä upeampaan kuin edellinen. Siis taas kerran kehotamme teitä antamaan itsellenne ansaitsemaanne ylistystä. Sillä te kaikki menette uljaasti eteenpäin ja joka kerta ottamanne askeleet ovat jättimäisiä. Ette enää laahusta eteenpäin. Ei, te hypitte eteenpäin täyttä vauhtia ja näin ollen näette kaikki, miten asiat alkavat loksahdella paikoilleen hyvin pian. Ja kyllä, tarkoitamme "pian" teidän määrittelemällänne tavalla. Sillä vielä ajantuntunne - vaikka se onkin vähän epävarma tällä hetkellä - ei ole vielä täysin verrattavissa omaamme.
Ottakaa vain hitaasti ja alkakaa täyttää keuhkonne täyteen kapasiteettiinsa. Luulemme, että huomaatte sisällänne olevan paljon enemmän tilaa, jos teette niin, ja tietäkää, että tämä on tosiaan uutta aluetta teille kaikille. Menkää siis tutkimaan, kun teillä on niin paljon uutta löydettävää omalla takapihallanne. Teidän ei tarvitse nyt mennä kauas löytääksenne hedelmällistä maaperää, kun olette luoneet uusia peltoja sisällenne, ja sinne alatte kylvää niitä siemeniä, jotka tuottavat teille hyvin paljon ravintoa edessä olevana aikana.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.