HomeViestejäAluna Joy3.9.2026 - Koti-ikävä maailmaan, johon emme ole vielä astuneet

3.9.2026 - Koti-ikävä maailmaan, johon emme ole vielä astuneet

KOTI-IKÄVÄ MAAILMAAN, JOHON EMME OLE VIELÄ ASTUNEET

Kirjoittanut Aluna Joy (www.alunajoy.com)
3.9.2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Koti-ikävä maailmaan, johon emme ole vielä astuneet – olemme uudella kehityskaarella

Olemme poistuneet intensiivisestä ja ylimaallisesta pimennysportaalista viimeisimmän täysikuun myötä, ja hädin tuskin saan ajatuksiani kasaan siitä, mitä olemme juuri kokeneet. Tuntuu todella siltä, että olemme kulkeneet maailmojen välillä. (Auringonpimennys oli 12.8. ja kuunpimennys oli 28.8.)

Auringon- ja kuunpimennyksen välillä monet meistä menivät uskomattoman syvälle. Vanhat esi-isiltä perityt ja nykyisen elämän traumaattiset kokemukset tulivat taas pintaan ja vaativat tulla kohdatuksi ja parannetuksi. Unistamme tuli vaihtelevia ia intensiivisiä, tuoden esiin vanhoja suhteita, perhehaavoja, toimintamalleja ja kaikkea, mikä on ollut vastoin omaa energiaamme, arvoamme, arvoisuuttamme ja identiteettiämme. Asioita jotka luulimme jo parantaneemme, palasi jälleen. Asioita joista luulimme jo päästäneemme irti, ilmestyi sinne, missä edelleen pidimme kiinni. Ja kenties se oli asian ydin: päästää irti.

Mutta se mikä vie todella huomioni, on, mitä on alkanut tapahtua pimennysportaalin jälkeen.

Tänä aikana koemme kummallista koti-ikävän tunnetta, jota monet meistä vaikuttavat tuntevan jälleen. Mutta koti-ikävää mihin? Tällä planeetalla on paikkoja, joissa sielumme tuntee olevansa kotonaan … muinaisia paikkoja, joissa yhtäkkiä löydämme rauhan ja läsnäolon. Paikkoja joissa jokin sisällämme tunnistaa jonkin, mitä emme osaa selittää. Tunnemme laajentavaa yhteyttä, joka tuntuu kadonneen ulkoisesta maailmasta. Ja sitten palatessamme maailmaan ja kaikkiin sen vaikeuksiin, jakautumiseen ja erillisyyteen, oivallamme, että kenties se koti jonka muistamme, on merkki siitä, että jokin hautuu ja puhkeaa kukkaan sisällämme.

Muistamme sen, mitä emme ole koskaan kokeneet. Tältä tuntuu, kun astumme tulevaisuuteen. Tällä hetkellä on tunne, että on täällä, mutta myös jossain muualla samaan aikaan. Kulkee maailmojen välillä. On maailmassa, mutta ei maailmasta. Saattaa jopa tuntua, että viisi aistiamme yrittää venyä yli sen, mitä tavallisesti havaitsemme. Ja ne venyvät. Voi olla hetkiä, jolloin tämä toinen maailma tuntuu olevan uskomattoman lähellä, melkein kuin voisimme vain päästää irti ja livahtaa verhon läpi. Kummallista kyllä, se voi tuntua tutulta – joltain minkä tiedämme jo, mutta minkä olemme vasta muistaneet, pysyen samalla ankkuroituneena läsnäolevaan hetkeen.

Surullista kyllä, on ollut myös aikaa, jolloin monet ikoniset sielut ovat siirtyneet rajan taakse. Heistä monien uskon auttavan meitä sillan toiselta puolelta. Heistä jotka ovat edelleen täällä, saattaa tuntua raskaalta, väsyneeltä ja ylikuormittuneelta. Tällä hetkellä on painetta, jota on vaikea selittää.

Kenties tällainen paine venyttää sielumme kykyä pitää sisällään paljon suurempi maisema, joka on tulossa meille. Intensiiviset kokemuksemme osoittavat, että olemme menossa syvemmälle uusiin taajuuksiin. Ehkä siitä syystä niin paljon tulee pintaan nyt – vanhoja haavoja, vanhoja suhteita, vanhoja identiteettejä, esi-isiltä perittyjä malleja ja tapoja, joilla olemme pienentäneet itseämme sopiaksemme tähän maailmaan. Asioita, jotka uskoimme jo parantaneemme. Asioita joista luulimme jo päästäneemme irti.

Kenties meitä venytetään, koska se mitä on tulossa, vaatii enemmän tilaa sisällemme, kuin olemme koskaan ennen pystyneet pitämään sisällämme. Se on kovaa työtä, mutta onnistumme tässä.

Muinaisessa muistissa tapahtuu myös muutos. Monia meistä on aina vedetty takaisin muinaisille paikoille ja voimapaikoille, koska jokin siellä tuntuu tutulta sydämessämme. Seisomme kivien keskellä, jotka ovat kestäneet tuhansia vuosia, tai kuljemme muinaisilla mailla, ja jokin sisällämme herää. Emme aina ymmärrä, mitä se on. Joskus se mitä vastaanotamme, on vain hyvin ison kirjan kansi. Sitten odotamme, että tuo kirja alkaa avautua.

Puramme uusia taajuuksia ja astumme niihin samassa tahdissa, kun päästämme irti vanhasta maailmasta.

Kenties ikiaikainen muisto alkaa puhjeta kukkaan sisällämme, kun teemme lopultakin tarpeeksi tilaa sille.

Tämä tuntuu kummallisen tutulta meille, jotka muistamme energiamuutokset Harmonisen konvergenssin paikkeilla 1980-luvulla. Silloin oli tunne, että oli enemmän – jotain mitä emme voineet vielä aivan nähdä. Ilmassa oli käsinkosketeltavaa innostusta. Vuosikymmeniä myöhemmin olemme täysin eri olemassaolotasolla, ja tunnemme tuota samaa kummallista, tuttua tunnetta, kuin jokin murtautuisi auki. Seisomme muutoksen ja täyden heräämisen reunalla. Olemme uuden eeppisen siirtymän partaalla. Mutta tämä siirtymä ei ole äänekäs – se tuntuu hiljaiselta. Olevan tutkakatveessa. Syvällä sisällä. Jokin muuttuu kaiken sen alla, mitä näemme, tiedämme ja tunnemme.

Tunnen, että tulee lisää mahdollisuuksia, ja meitä pyydetään päästämään irti. Päästämään irti siitä, mikä ei enää sovi. Päästämään irti siitä, kuka luulimme, että meidän täytyi olla. Päästämään irti vanhoista haavoista. Päästämään irti tavoista, joilla olemme oppineet selviytymään maailmassa, joka ei ole koskaan tuntunut oikein kodilta. Ja pysymään maadoittuneena, kun jokin paljon suurempi alkaa paljastua.

Mietin, tuntevatko myös muut tämän. Muuttuvatko unemme? Vanhoja muistoja tai suhteita tulee yhtäkkiä pintaan? Tuntuuko meistä epätavallisen väsyneeltä tai raskaalta? Onko meillä koti-ikävää jonnekin, jota emme osaa täysin nimetä? Kutsuvatko muinaiset paikat meitä eri tavoilla? Tunnemmeko irrallisuutta ulkoisesta maailmasta, ja samaan aikaan jokin sisällä tuntuu elävämmältä?

Uskon, että jos alamme kertoa, mitä koemme, ja jätämme pois henkisen esityksen, yhdessä voimme koota yhteen sen, mikä muuttuu tällä hetkellä. Koska tämä aika tuntuu eeppiseltä, kuitenkin syvältä ja pinnan alle kätketyltä. Kasvukipujemme alla on innostusta ja syvää luottamusta, että kaikki järjestyy – olemme kuin vauvoja, joita tuuditetaan turvallisesti Suuren Äidin sylissä.

Tämä on sydäntemme heräämistä, koska mieli ei saa enää tolkkua tästä todellisuudesta. Ei ole muuta paikkaa, mihin mennä, kuin kääntyä sisäänpäin.

Ja mitä tahansa tämä on, arvostan kaikkia, jotka ovat kyenneet jakamaan tämän matkan tällä tasolla. Kunnioitan teitä. Ja tunnen kiitollisuutta, että olemme täällä maapallolla yhdessä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Next >