SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 176
Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
1.8.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kun päivät kuluvat ja kaikki tuntuu kääntävän päätään - voi niin hitaasti - hyvin paljosta mitä olette ottaneet itsestäänselvyytenä, on päästettävä irti kuin hiekasta, joka valuu sormienne välistä. Tämä prosessi on hyvin läpikotainen, mutta useimmille teistä se näyttää olevan lähes sietämättömän hidasta. Mutta muistakaa, että te itse asiassa muututte täysin - kirjaimellisesti sisältä ulos - ja kun teidän on vielä asuttava tässä fyysisessä kehossa suorittaaksenne sen, mitä tulitte tänne tekemään, keho tarvitsee myös aikaa tämän prosessin loppuunsaattamiseen. Niinpä jotta te ette kirjaimellisesti hajoaisi palasiksi, teidät on pidettävä oikeassa ajoituksessa tätä metamorfoosia varten, ja vaikka kärsivällisyytenne ja kenties itsehillintänne on loppumassa nyt, ymmärtäkää, että tämä kaikki tapahtuu todellisuudessa uskomattoman nopeasti eikä vauhtia voisi enää nopeuttaa nykyisestä.
Tämän lisäksi ette voi alkuunkaan ymmärtää kaikkia monumentaalisia muutoksia, joita olette jo saaneet valmiiksi, koska hyvin vähän näkyy pinnalla. Itse näytätte katsovan samoja fyysisiä kasvoja joka kerta kohdatessanne itsenne peilissä, mutta meidän perspektiivistämme laulatte täysin erilaista laulua kuin aiemmin. Silloin olitte vain surullinen kuiskaus, joka suhahti metsässä. Nyt olette kuin mahtavan leijonan karjuntaa ja me kaikki hämmästelemme kunnioitten voimakasta olemustanne.
Pian muun maailman on istuttava kuuntelemaan, koska te kaikki vapautatte uudenaikaiset voimanne ja seisotte suorassa ja ylpeänä, ilmoittaen läsnäolonne täällä kaikille ja kaikelle. Sillä teitä ei pidetä kauan pimennossa, rakkaat ystävät, ja kun tämä pitkäveteinen prosessi lähestyy viimeinkin valmistumistaan, niin tekin. Valmistautukaa siis käyttämään tuota ääntä, rakkaat ystävät, sillä se on järjen ja ilon ääni, ja valmistautukaa laulamaan täysillä uudella äänellänne ja liittykää kuoroihin, jotka jo laulavat multiversumin ylistystä.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.