SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 134
Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
11.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kuten on jo osoitettu todeksi, paljon tapahtuu tällä hetkellä - sekä pinnalla, mutta ennen kaikkea katseelta piilossa. Olette varmasti jo tunteneet uusien energioiden herättävän, kun ne eivät ole ujoja ilmoittaessaan tulemisestaan. Tämä oli vasta ensimmäinen monista vierailuista tai paremminkin kohtaamisista, kun nämä vierailijat varmasti pyrkivät jäämään pysyvästi järjestelmäänne tästedes.
Selitetäänpä. Kuten olemme jo todenneet, nämä puuskittaiset energiasyöksyt joita tulee rannoillenne tämän jakson aikana, ovat varmoja signaaleja siitä vallankumouksesta, mikä on viimein alkanut tulla paljon odottamisen jälkeen. Odotus on ollut pitkä monilla teistä, mutta sanotaan vain, että odottaminen ei ole aivan vielä ohi. Kuulemme raivostuneen huokauksen monilta teistä, mutta kiirehdimme lisäämään, että tämä on tosiaan koko järjestelmänne totaalinen kohotus, ja näin sitä ei saateta eikä voida saattaa loppuun yhdellä asennuksella.
Toisin sanoen, tämä on vasta alkua koko ohjelmointinne hyvin, hyvin perusteelliselle nollaukselle ja vaikka ensimmäinen ja tietysti tärkein askel on otettu tällä energian alkulisäyksellä, eteenne on tulossa paljon lisää eikä teidän tarvitse odottaa kauan seuraava kierrosta. Itse asiassa puhumme vain muutamista tunneista ja sitten olette taas vastaanottajana tärkeässä ja kenties vähän pakottavassa uudessa energiapäivityskierroksessa, mikä jättää teidät kaikki vähän horjumaan.
Toisin sanoen, käyttäkää tämä pieni hengähdystauko parhaan kykynne mukaan ja olkaa valmistautunut uuteen - sanoisimmeko - järkytykseen järjestelmällenne. Ja taas kerran, käytämme sanaa "järkytys" vihjaamaan energiakenttänne voimakkaaseen ravistukseen monilla tavoilla, mutta se on järkytys, mihin olette kaikki hyvin valmistautuneita, joten se ei vie teitä odottamatta. Lisäksi muistakaa aina, että vaikka nämä "energiahytkäytykset" voivat olla monin tavoin epämiellyttäviä ja järkyttäviä, ne eivät ole sinällään haitallisia. Vain antaessanne periksi pelollenne ne voivat vahingoittaa teitä, kun silloin jätätte itsenne hyvin avoimeksi ja haavoittuvaksi.
Kehonne on enemmän kuin kykenevä käsittelemään kaiken, mitä tulee sen tielle tänä tulevana jaksona - siis kunhan ette anna mielenne sekaantua niuhottavilla kommenteillaan, mitkä on suunniteltu madaltamaan kynnystänne säilyttää mielenmaltti. Toisin sanoen, yrittäkää parhaanne mukaan pitää homma kasassa ja kaikki on hyvin, älkääkä antako mielenne vakuuttaa teitä siitä, että olette hajoamassa. Te ette ole, teistä vain rakennetaan nykyistä paljon vahvempi versio. Tässä on kaikki tällä erää. Me lähdemme.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja http://luxonia.com/viestit. Niillä näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni. En kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.
Päivän uffo
Katkes ku uffon lento!
Uusimmat viestit
Toukokuu 2026 - Ricki Martinez - Kun se vain tapahtuu12.5.2026 - Kosminen kietoutuminen20.5.2026 - Pysy tyynenä - uutta energiaa kentässä20.5.2026 - Uudestisyntyminen sisällä ja ulkona18.5.2026 - Löydä sisäinen äänesi16.5.2026 - Toukokuun 2026 uuden kuun alkemiaToukokuu 2026 - Vallaton elämä15.5.2026 - Uuden Maan keveys15.5.2026 - Aika juurtua syvemmälleToukokuu 2026 - Amanda Christensen - Tarinasta lähteminen4.5.2026 - Kärsimys on monen tämänhetkinen osa14.5.2026 - Äärettömässä armossa pysyminen6.5.2026 - Aktiivinen synnytys10.5.2026 - Odottamattomia opettajia viisausvuosinani12.5.2026 - Myrskyn jälkeen ...24.4.2026 - Usko vahvistaa intuitiota - avaudu enkeleille ja sielutiimillesi11.5.2012 - Selviytymiskäsikirja, osa 134


