PÄIVÄKIRJA – MATKA HARHAKUVITELMISTA MUISTAMISEEN
 
Kirjoittanut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
17.4.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Olen päättänyt jakaa joitain osia kirjastani, mitä työstän nyt ja minkä nimi on Päiväkirja. Löyhästi summaten tässä kirjassa on kyse matkasta harhakuvitelmista muistamiseen.
 
Johdanto – Lisa löytää päiväkirjan
 
"Olen yrittänyt saada yhteyden äitiini kaksi viikkoa", Lisa sanoi itselleen, paiskatessaan puhelimen luurin paikoilleen. Hän oli toistuvasti yrittänyt saada yhteyden äitiinsä eikä tämä ollut vastannut puhelimeen, sähköpostiin tai Skypeen.
 
"Mitä hän oikein meinaa?" Lisa mumisi itsekseen. "Minun täytyy kai mennä katsomaan itse. Tämä merkitsee, että minulla on taas yksi yhteenotto mieheni kanssa oudosta äidistäni.
 
"Lapset ovat koulussa, joten minun on saatava joku hakemaan heidät ja katsomaan heidän peräänsä siihen saakka, kunnes mieheni tulee kotiin. Mikä vaiva!" Lisa jatkoi sisäistä dialogiaan tai puhuiko hän itse asiassa ääneen.
 
"Miksei äiti voi vain kommunikoida kanssani? Tiedän, ettemme ole nähneet silmätysten vähään aikaan, mutta pieni kommunikointi hänen osaltaan auttaisi kovasti suhdettamme. Siis, jos meillä edes on suhde", Lisa sanoi niin kovaa, että hän tiesi puhuvansa itsekseen.
 
Mitä muuta hänen pitäisi tehdä? Hän ei varmasti saisi yhteyttä äitiinsä. Jos totta puhutaan, niin hän ei ollut yrittänyt ottaa yhteyttä kovin kovasti ennen kuin nyt. Hänen äitinsä oli puhunut viime aikoina niin outoja asioita, että Lisa huomasi välttelevänsä yhteydenottoa häneen.
 
Sitten kun hän lopulta soitti, äiti ei vastannut. Itse asiassa äitiä ei löytynyt mistään. "Mieheni suuttuu tästä", Lisa sanoi itselleen. "Hän on saanut todella tarpeekseen "hullusta äidistäni", kuten hän mielellään äitiäni kutsuu."
 
Lisa yritti vielä kaksi päivää saada yhteyden äitiinsä. Lopulta hän ei voinut odottaa enää. Hän kohtasi miehensä, hankki lastenvahdin ja lähti viideltä aamulla ajamaan äitinsä talolle. Hän kertoi miehelleen lähtevänsä silloin välttääkseen liikenteen, mutta oikeasti hän halusi välttää uutta yhteenottoa miehensä kanssa ja lasten monet kysymykset.
 
Samasta syystä hän nukkui vierashuoneessa ja sanoi miehelleen näin olevan, jottei hän herättäisi tätä. Itse asiassa hän ei halunnut "nukkua" miehensä kanssa. Seksi oli ollut jo ikuisuuksia vastenmielistä ja mitä enemmän hän inhosi sitä, sitä enemmän mies halusi.
 
Jos Lisa voisi kertoa itselleen totuuden, mitä hän oli välttänyt erittäin pitkään, hän oli hyvin onneton avioliitossaan ja hänen täytyi puhua kummallisen, mutta rakastavan äitinsä kanssa. Jos Lisa voisi kertoa itselleen totuuden, hänen täytyisi myöntää, että hänen paras ystävänsä oli aivan liian läheinen hänen miehensä kanssa.
 
Koska hän ei voinut myöntää edes sitä, hän voi helpommin katsoa kaikkien merkkien ja miehensä vaeltelevien silmien ohi. "Ei", Lisa parahti työntäessään sivuun selvän todisteen ja päätti elää valheessa. Kuitenkin neljän tunnin ajomatka yksin autossa teki erittäin vaikeaksi sivuuttaa itsensä.
 
Kun hän saapui äitinsä talolle, hän oli raivoissaan, kyynelissä ja hyvin helpottunut ollessaan turvallisessa ympäristössä. Se oli kuitenkin tyhjä ympäristö. Talo oli siisti ja puhdas kuten aina, mutta kasvit olivat poissa, kissa puuttui ja talosta tuntui puuttuvan kaikki elämä.
 
Ei äitiä, ei monia kasveja, ei kissaa, ikkunat kiinni ja kaikki ovet lukossa. Pihanurmi oli vähän pitkä, mutta sprinklerien kastelema. Jääkaappi oli täynnä vanhentunutta ruokaa ja leipä oli ruokakomerossa homeen peitossa. Nyt Lisa alkoi huolestua.
 
Hän oli puhunut äitinsä kanssa niin harvoin viime aikoina, ettei hän tiennyt edes, miten saisi yhteyden äidin ystäviin. Siis, jos hänellä oli sellaisia. Totta puhuen Lisa oli iloinen, silloin kun hänen miehensä sai työpaikan pohjoisesta ja heidän täytyi muuttaa pois. Hän ei ymmärtänyt äitiään lainkaan. Nyt äiti oli kadonnut – juuri kun Lisa oli lopultakin valmis puhumaan tämän kanssa.
 
"Miten hän voi vain kadota?" Lisa huusi etsittyään talosta ja pihalta joka paikasta. Auto oli tallissa ja äidin laukku lompakkoineen sängyn vieressä, missä ei ollut merkkejä viimeaikaisesta käytöstä. "Kenties jokin merkki on hänen toimistossaan, minne äiti sulkeutui tunneiksi meditoimaan tai kirjoittamaan tai mitä tahansa", Lisa ajatteli kävellessään talon takaosaan.
 
Lisaa oli nolottanut äitinsä käyttäytyminen teininä eikä hän tuonut koskaan kavereitaan kylään. Lisa oli enemmän isänsä kaltainen, joka jätti heidät, koska hänen äitinsä oli niin outo. Nyt äiti aiheutti ongelmia Lisan avioliitossa. "Kenties vastaus on toimistossa", hän ajatteli mennessään tuohon huoneeseen.
 
Kun Lisa avaisi oven, hänen sai yhtäkkiä kylmänväreitä. Mikä se sanonta olikaan: "Kuin joku olisi kävellyt haudan yli". "Voi hyvä luoja", Lisa sanoi ääneen. "Mitä jos hän on kuollut?"
 
Onneksi ei ollut ruumista – eikä äitiä. Huone oli siisti, paljon siistimpi kuin millaisena Lisa oli nähnyt sen pitkään aikaan. Itse asiassa äidin työpöytä mikä oli usein paperisotkua, oli tyhjä, lukuun ottamatta melko suurta mappia, mikä oli tupaten täynnä.
 
Kun Lisa käveli epävarmasti työpöydän luo, hän näki mapin päällä kirjekuoren, missä oli hänen nimensä. Hän vetäisi kirjekuoren vihaisesti, avasi sen ja alkoi lukea äitinsä viestiä.
 
*******
 
Rakas Lisani, Beverly kirjoitti päiväkirjaansa. Olen pahoillani, etten kyennyt kertomaan tätä sinulle henkilökohtaisesti, mutta oli liian paljon sanottavaa ja liian vähän aikaa sen sanomiseen. Siksi olen jättänyt tämän päiväkirjan, mikä kuvaa selkeästi, mitä elämässäni on tapahtunut.
 
Toivon, että olisin voinut jakaa sen kanssasi, mutta olet tehnyt erittäin selväksi, ettet halua kuulla "oudoista" kohtaamisistani "tuntemattoman" kanssa, kuten kutsut sitä. Olen yrittänyt kertoa sinulle, ettei se ole ollut koskaan tuntematonta minulle, mutta kertoessani sinä suutuit.
 
Tiedän, että olet syyttänyt käyttäytymistäni siitä, että isäsi jätti meidät ollessasi ainoastaan 10-vuotias, mutta en halunnut hänen lähtevän yhtään sen enempää kuin sinä. Tiedän myös, että häpesit minua ollessasi teini-iässä. Olen pahoillani, etten ollut se henkilö, minkä tarvitsit minun olevan.
 
Eniten olen pahoillani siitä, etten koskaan löytänyt kokemusteni jakamiseen tapaa, mikä ei suututtanut sinua tai saanut sinua tolaltaan. Toivon, että löydät tämän päiväkirjan, missä kerron tapahtumajärjestyksessä kaiken, mitä elämässäni on tapahtunut. Kenties lukiessasi sen omana aikanasi voit alkaa ymmärtää, miksi olen kadonnut tällä tavalla.
 
Muista, että rakastan sinua erittäin paljon ja toivon, että voimme saada takaisin suhteemme. Älä juokse soittamaan poliisille, ennen kuin luet tämän. Luettuasi tämän päiväkirjan, saatamme kyetä kommunikoimaan keskenämme.
 
Rakastan sinua,
 
Äiti
 
*******
 
"Mitä!" Lisa huusi. "Odotatko minun lukevan koko tämän typerän päiväkirjan, ennen kuin soitan poliisin etsimään, missä olet?"
 
Lisa oli niin vihainen, että hän työnsi rajusti päiväkirjan pöydältä, ja se putosi lattialle. Mappi aukesi ja sivut lensivät ympäri huonetta. Lisa seisoi kauhuissaan. Hän oli lopultakin löytänyt vihjeen äitinsä katoamisesta ja hän oli vain heittänyt sen ympäri lattiaa. Hän oli niin pois tolaltaan, että hän rojahti läheiselle tuolille ja nyyhkytti.
 
Lisa itki ne kyyneleet, joita hän ei sallinut nähdessään tuon ilmeen miehensä silmissä, kun hänen ystävänsä tuli käymään, tai miten hänen "ystävänsä" katsoi maahan. Hän itki ne kyyneleet, jotka hän työnsi pois ajassaan tänne neljä tuntia yksin. Sitten hän tuli melkein hysteeriseksi, kun hän muisti tuon helpotuksen, minkä hän näki miehensä kasvoilla sanoessaan, että hänen täytyi lähteä kaupungista.
 
Hänen täytyi puhua äitinsä kanssa NYT. Mutta oliko tämä häntä varten? EI! Taaskin hän oli niin uppoutunut omaan itseensä ja omaan kummallisuuteensa, missä ikinä hän olikin mukana. Miten hänen äitinsä saattoi jättää tämän typerän kirjan sen sijaan, että olisi soittanut ja puhunut hänelle? Mutta tuo kysymys muistutti Lisalle, ettei hän ollut vastannut äitinsä puheluihin pitkään aikaan.
 
Hänellä oli ollut "kiire" ja hän soittaisi takaisin, muttei koskaan tehnyt sitä. Lisa kertoi itselleen tämän johtuvan siitä, että hän oli kyllästynyt äitinsä ajatuksiin. Mutta totuus oli, että äiti pystyi aina lukemaan hänen ajatuksensa eikä hän halunnut äitinsä kertovan sellaista, mitä hän ei ollut valmis kohtaamaan.
 
Tuon neljän tunnin ajomatkan aikana hän oli "tiedostamatta" päättänyt puhua äidille avioliitostaan. Hän oli valmis jopa pyytämään tämän apua. "Mutta EI", Lisa huusi tyhjään huoneeseen. "Olen lopultakin valmis puhumaan äidille ja hän tekee omia juttujaan – taas!"
 
Lisa heittäytyi lattialle dramaattisesti ja nyyhkytti. Hän itki, koska hänen avioliittonsa oli ohi, hänen elämänsä oli sotkussa, hänen äitinsä oli kadonnut ja hän oli täysin yksin. Kuitenkin hän kaipasi todella yksinolemista. Hänen täytyi päästä kieltämisestä totuuteen. Tämä oli todellinen syy ajoon äidin luo.
 
Äiti ei kuitenkaan ollut siellä – eikä ollut ollut vähään aikaan. Kenties hänen olisi pitänyt vastata äidin soittoihin, sähköposteihin ja kirjeisiin. Kenties hänen olisi pitänyt kuunnella vain itseään, Lisa ajatteli, kun kyyneleet olivat loppuneet ja hän istui lattialla katsellen papereita, joita oli ympäri huonetta.
 
Lisalta vei tunnin kerätä kaikki paperit, mitkä oli onneksi numeroitu, ja laittaa ne takaisin mappiin. Silloin hän oli rauhoittunut. Hän meni keittiöön ja löysi onnekseen kahvia. Hän istui keittiön pöydän ääreen, missä hän teki usein kotitehtäviään lapsena, ja alkoi lukea päiväkirjaa.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.