LOPUN ALKUA, OSA 2
Plejadilaisia kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
15.6.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
KOMMUNIKOINTI SYLFIEN JA UNDIINIEN KANSSA
Lantern puhuu:
Jason ja Sandy olivat niin mustelmilla ja uupuneita putoamisestaan, että johdatin heidät tasaiselle alueelle lähellä ja autoin heitä pystyttämään pienen telttansa. Sen jälkeen he ryömivät sisään makuupussiensa kanssa, pujahtivat niihin likaisena ja nukahtivat välittömästi. Ainakin he luulivat vain nukkuvansa. Itse asiassa heidät sädetettiin alukselle palautumiskammioon, missä heidän vammansa parannettiin.
Kun he heräsivät heti auringonnousun jälkeen, he olivat edelleen lian peitossa, mutta parantuneena kaikista haavoistaan. He olivat shokissa kavutessaan telttaan, joten he eivät oivaltaneet, miten pahasti he olivat loukkaantuneet, mutta herätessään he olivat parantuneet.
Kun he ilmestyivät ulos teltasta, olin keittänyt kuumaa kahvia ja tehnyt lämmintä leiriruokaa. Sanottuamme hyvää huomenta, söimme hiljaisuudessa ja nautimme kuumasta kahvista. Sumu oli niin sakeaa, että tuskin näimme toisiamme, mutta pystyimme keskustelemaan. Jason ja Sandy alkoivat vertailla kirkkaita uniaan ja tajusivat menneensä alukselle.
"Pystyn kuitenkin muistamaan vain yhden huoneen", Sandy sanoi, "ja luulen nukkuneeni siellä. Ei! Minä parannuin."
"Kyllä", Jason vastasi. "Luulen, että olimme palautumishuoneessa. Ei mikään ihme, että meistä tuntuu paljon paremmalta kuin eilen illalla. Pelkäsin, että loukkaannuimme oikeasti, mutta menimme shokkiin emmekä oikeastaan tunteneet vammojamme. Menimmekö alukselle?"
"Kyllä", vastasin. "Emme halunneet tehtävänne keskeytyvän, ettekä olisi voineet jatkaa vuorelle ilman parantumistanne."
"Miten en muista paljoakaan?" Sandy kysyi.
"On tavallista, että ihmiset jotka ovat loukkaantuneet ja menevät palautumishuoneeseen, eivät muista. Koska valokehonne oli jo aktivoitu, se nopeutti myös kovasti parantumisprosessia. Itse asiassa, oma valokehonne teki suuren osan parantumisestanne."
"Voiko valokehomme parantaa meidät?" he kysyivät yhdessä.
"Enemmänkin on niin, ettei valokehonne koskaan loukkaantunut. Se on korkeampaa värähtelyä kuin fyysinen taso, joten mikään kolmannessa ulottuvuudessa ei voi vahingoittaa sitä. Mutta kuten Sandy sanoi aiemmin, maa-astia ympäröi edelleen valokehoanne ja fyysinen muotonne tarvitsi parantamista. Miltä teistä nyt tuntuu?"
"Hämmentyneeltä", Sandy sanoi ja Jason oli samaa mieltä.
"Miten ihmeessä meistä ei otettu likaa pois ollessamme palautumishuoneessa?" Jason kysyi.
"Saatatte yllättyä, mutta muodostitte niin syvän yhteyden maaelementtaalien kanssa, että ne halusivat pysyä kanssanne, kunnes olitte toipuneet täysin", vastasin.
"Kenties se selittää kummalliset unet, joita näin viime yönä", Sandy sanoi. "Näin jatkuvasti ympärilläni pieniä olentoja, jotka näyttivät tontuilta. Ne tekivät kiireisenä jonkinlaista työtä. Tunsin olevani pikkulapsi ja näin yhden monista unistani, joissa kävin keijumaassa."
"Minulla oli samanlaisia unia", Jason sanoi. "Näin itseni, kun olin pieni poika, ja rakastin savessa leikkimistä ja pienien kylien rakentamista. Joskus kylät kuivuivat auringossa ja kestivät päivän tai pari - siis jos pysytin pitämään koirani poissa. Muistan myös, että meillä oli tällaisia sumuisia aamuja, joita rakastin aina.
"Tein koirani kanssa pitkiä kävelylenkkejä sumussa ja koirani löysi aina tien takaisin kotiin. En ole ajatellut lapsuuttani vuosiin. Muistan nyt, että puhuin puille, eläimille, pilville ja kaikille "mielikuvitusolennoille", joiden uskoin olevan todellisia."
"On mielenkiintoista, miten puhumme lapsuudestamme. Luuletko sen johtuvan siitä, että olemme puhuneet maa- ja eetterielementaalien kanssa?", Sandy kysyi. "Kenties teimme sitä lapsena ja olemme unohtaneet. Muistan, että ollessani pieni puhuin myös linnuille, nukille, kasveille ja ötököille. Tiesin, että kaikki olivat eläviä. Kun minusta tuli vanhempi, pidin sitä naurettavana ajatuksena. Nyt tiedän, että lapseni oli oikeassa."
Nauroimme kaikki kolme ja jatkoimme rupattelua siivotessamme alueen. "Mäkeä vähän ylöspäin on ihana järvi. Voitte puhdistautua siellä. Teidän täytyy kuitenkin kommunikoida ilma- ja vesielementaalien kanssa nähdäksenne tämän sumun läpi", sanoin valmistellen heitä seuraavaan haasteeseen.
Sandy puhuu:
Kuulin Lanternin joviaalin viestin, kun hän valmisteli meitä seuraavaan haasteeseemme. Onneksi edessä oleva polku ei ollut kovin jyrkkä, kun emme nähneet kovin kauas eteemme. Huomasin, että Jason oli vähän huolissaan ja tuntui suojelevan kovasti minua. Ymmärsin Lanternin aiemmasta viestistä, että olimme loukkaantuneempia, kuin luulimme. Olimme hyvin siunattuja, että meillä oli galaktiset ystävämme.
Olin juuri valmistautumassa laittamaan repun selkääni, kun Jason tuli luokseni ja halasi minua pitkään. "Minusta tuntuu, että eilinen ilta oli minun vikani. Olen hyvin pahoillani. Olisimme voineet loukkaantua erittäin pahasti."
"Kenties loukkaannuimme", sanoin, "mutta olemme nyt parantuneet. Yritän virittyä enemmän valokehooni. Voin tuntea lämpimän tuntemuksen sisälläni, mikä on hyvin erilainen kuin mikään, mitä olen koskaan kokenut."
"Minulla on ollut sama tunne. Mietin, mitä tapahtuu", Jason pohdiskeli.
Kun Jason vasta laittoi reppua selkäänsä, suutelin häntä ja vakuutin, että putoamisemme ei ollut hänen syytään. "Olemme tässä yhdessä", sanoin, kun suutelin häntä vielä uudestaan. "No niin, mennäänpä tästä sumusta tuohon järveen."
***
Lyhyt patikointi järvelle ei ollut lainkaan helppo. "Helpolla" polulla oli toisessa sivussa jyrkkä pudotus, joten meidän täytyi todella kiinnittää huomiota siihen, mitä maaelementaalit kertoivat meille polusta. Olen onnellinen, että ne olivat kanssani, koska väsyin nopeasti ja putoamisemme sattui edelleen kehossani. Mietin, miten pahasti olimme oikeasti loukkaantuneet, kun muistikuva putoamisestamme tuli mieleeni. Olin niin yllättynyt, että aloin menettää tasapainoni.
Sitten tapahtui jotain, mitä en voinut ymmärtää. Ikään kuin näkymätön käsi veti minut takaisin tasapainoon. Sitten kun olin taas keskuksessani, kuulin Lanternin nauravan sanoessaan: "Muista, että sinä ulotut kauas fyysisen itsesi ulkopuolelle."
"Mistä hän puhui?", Jason sanoi pehmeästi.
"Kerron sinulle myöhemmin. Muistata minua, kun 3D-muistini on hyvin hajamielinen."
Tällä kertaa kuulin Jasonin nauravan sanoessaan: "Joo, niin minunkin", mikä sai myös minut nauramaan.
Ikään kuin naurumme olisi selvittänyt tiemme ja käännyttyämme seuraavasta jyrkästä mutkasta, näimme loivan mäen, joka johti upealle järvelle. Jason ja minä juoksimme mäen alas, pudotimme reppumme, riisuimme likaiset vaatteemme ja hyppäsimme järveen. Etäältä kuulimme Lanternin lohduttavaa naurua.
Kun tunsin järven kirkkaan veden hyväilevän kehoani, aloin tuntea jonkin, jota luulin kalaksi, hierovan lempeästi jalkojani vasten. Ensin se oli vähän kiusallista, mutta sitten antauduin tunteelle ja muistin, että olin niiden kotonaan.
Rakastin niin veden tunnetta, että sukelsin ja avasin silmäni ja näin, ettei ollut mitään kalaa. Ihmeellisiä, seitinohuita olentoja kuitenkin virtasi vedessä. "Hei rakas ihminen", kuulin tietoisuudessani. "Olemme undiineja. Olemme viidennen ulottuvuuden vesielementaaleja."
Hypnotisoiduin niin niiden läsnäolosta, että minulta meni täysin taju siitä, missä olin tai miten kauas olin uinut. Kun tulin takaisin pintaan, olin menettänyt suuntavaistoni enkä nähnyt Jasonia tai Lanternia missään. Olin hyvä uimari, joten en pelännyt, mutta tiesin, että minun oli mentävä takaisin sinne, missä olin hypännyt järveen.
"Seuraa meitä", kuulin taas äänten kuiskaavan. Menin veden alle nähdäkseni niiden viittovan minua seuraamaan. Voisinko luottaa niihin? Pystyin näkemään vain ne, kun olin veden alla, mutta silloin en voinut nähdä rantaviivaa. Päätin pyörähtää selälleni ja katsoa kirkasta taivasta, missä oli harsomaisia pilviä.
Ajattelin juuri, että pilvien virtaavuus ja harsomaisuus muistutti minua sylfeistä, kun kuulin: "Hei ihminen. Olemme sylfejä. Olemme viidennen ulottuvuuden ilmaelementaaleja. Haluamme sinun tietävän, että voit luottaa undiiniystäviimme. Erotamme myös pilvemme näyttämään sinulle teitä ihmisystäviesi luo."
Sitten tapahtui mitä taianomaisin asia. Pilvet näyttivät jakautuvan niin, että ne näyttivät tiettyyn paikkaan kaukaisella rannalla. Miten olin voinut uida näin pitkälle? En ollut varma, selviytyisinkö takaisin sinne, kun en ollut uinut pitkään aikaan.
"Älä huolestu", kuulin undiinien ja sylfien puhuvan sydämeeni. "Olemme kertoneet ystävillesi, missä olet."
Minulla ei ollut muuta ratkaisua, kuin luottaa niihin, joten seurasin sylfien pilvipolkua, kun pääni oli veden pinnalla, ja undiineja kun se oli veden alla. Näytti siltä, että elementaalit antoivat minulle energiaa vai oliko se rakkautta? Kenties energia ja rakkaus ovat sama asia?
Olin niin uppoutunut omiin ajatuksiini, etten kuullut tai nähnyt pientä venettä, joka tuli minua kohti, ennen kuin kuulin Jasonin huutavan nimeäni. Jasonin ääni veti minut takaisin haaveilustani. Kun näin veneen, olin niin innostunut, että nielaisin vettä ja tahtomattani menin pinnan alle. Undiiniystäväni ympäröivät minut välittömästi ja lyhyen matkan päässä näin toisen undiiniryhmän opastavan Jasonia.
En tiennyt, että Jason osasi uida niin nopeasti, mutta hän oli kanssani sekunneissa ja veti minut pintaan. Lantern kurkotti pienestä veneestään ja auttoi minut ylös ja Jason kiipesi toiselta puolelta. Kun asetuin, kysyin Lanternilta: "Mistä sait veneen?"
Kirkkaan hymyn ja ystävällisen naurun kera hän sanoi: "Ilmensin sen."
***
Kun myöhemmin tuona iltana istuimme lämpimällä leiritulella siemaillen kahvia, Jason sanoi: "Luulin, että me auttaisimme elementaaleja, mutta kävikin ilmi, että ne ovat auttaneet meitä."
Pidimme tosiamme tiukasti ja katsoimme upeita tähtiä, jotka heijastuivat tyynestä järvestä. Tuolla hetkellä tiesimme, että emme ole yksin ja olemme yhtä Gaian kanssa ikuisesti!
Huomautus Suelta:
Yksi upeimmista asioista minulle on ollut uida vuorijärvissä, erityisesti pitkän patikoinnin jälkeen. Onneksi minulla ei ole ollut samoja haasteita kuin Sandyllä ja Jasonilla, mutta olen nähnyt tähtien heijastuvan tyyneen järveen. En koskaan unohda tuota näkymää. Minulle luonto on elävä olento. Toivon, että sinulla on samoin.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.