TAKAISIN LEMURIASTA
Plejadilaisia kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
26.5.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
AAMUVIESTI
Jason puhuu:
Heräisin sängystämme ihmetellen, oliko koko tapahtuma unta - viidennen ulottuvuuden lentokentän löytäminen, meneminen Gaian ytimeen, osallistuminen lemurialaisten juhlaan ja viestit Arcturuslaiselta, Gaialta ja Sanat Kumaralta.
"Eivät", edelleen puoliunessa oleva Sandy sanoi. "Se ei ollut unta." Sitten hän nousi istumaan, katsoi suoraan silmiini ja sanoi: "Oliko se?"
Halusin vastata hänelle, mutta kuulin mielessäni lauseen, mikä tuntui olevan Sanat Kumaralta, ja juoksin tietokoneelleni.
"Saatko uuden viestin?", kuulin Sandyn unisen äänen. "Kyllä, en voi puhua nyt", vastasin.
Tiesin, että Sandy kunnioittasi toiveitani ja myös auttaisi minua saamaan tolkkua niistä sotkuisista viesteistä, joita olin lisääntyvässä määrin saanut herättyäni. Kytkin tietokoneen pistorasiaan ja käynnistin sen, vilkaistessani postikasaa postiluukkumme edessä.
Mietin, miten paljon postia voisi kerääntyä, kun näin tietokoneen olevan valmis. Juuri kun aloin kirjoittaa, Sandy astui huoneeseen ja sanoi: "Haluaisitko minun kirjoittavan kanavoidessasi viestiä?"
Koska kuulin jo ensimmäisen lauseen mielessäni ja Sandy pystyi kirjoittamaan paljon nopeammin, sanoin kiitollisena: "Kyllä, se olisi upeaa."
Sandy istui välittömästi viereeni, laittoi tietokoneen syliinsä ja sanoi: "Olen valmis."
Koska minun ei tarvinnut kirjoittaa, suljin silmäni ja annoin ensimmäisen lauseen virrata lävitseni. Tietäessäni, että Sandy kirjoitti viestini, pystyin rentoutumaan sanoessani:
"Kun ylösnousemusprosessinne etenee, moniulotteisen ITSENNE myriadit aspektit sulautuvat yhteen, kun monet elämänne lukemattomilla aikajanoilla, lukemattomissa maailmoissa, galakseissa ja ulottuvuuksissa alkavat yhdistyä kuin helminauha. Nämä moniulotteisen ITSENNE aspektit ovat helmiä ja te olette nauha.
"Silloin kun fyysinen maailmanne on liian haastava, moniulotteisen ITSENNE yksi ilmaisu yhdellä aikajanalla on melkein liikaa käsiteltäväksi. Kuitenkin kun enenevästi elätte antautumisen tilassa ja sallitte nyt-hetken ykseyden paljastua jokaisella hengenvedollanne, enemmän ja enemmän ITSENNE aspekteja tulee "linjoille" jatkuvasti laajentuvassa moniulotteisessa tietoisuudessanne.
"ITSENNE aina vain korkeampien ilmaisuulottuvuuksien tiedon ja viisauden myötä, muistatte enemmän antautumisen tilassa elämisestä. Silloin kun elätte antautumisen tilassa, elämä on hologrammielokuvaa, missä olette päähahmo. Tällä hahmolla jota esitätte, lisääntyy viisaus, voima ja rakkaus, kun yhdistytte lisää moniulotteisen ITSENNE jatkuvasti laajentuvaan todellisuuteen.
"Kaikki nämä ITSENNE ilmaisut ovat sen sisällä, mitä ennen piditte "yksittäisenä elämänä". Nyt tiedätte, että jokainen yksittäinen juoni, elämä, tietty inkarnaatio on rikas ja haastava omalla ainutlaatuisella tavallaan. Kun yhdistytte tietoisesti moniulotteisen ITSENNE useampiin ilmaisuihin, saatte taas tietoisen yhteyden niihin myriadeihin maailmoihin, planeettoihin, galakseihin ja ulottuvuuksiin, joihin nämä ITSENNE versiot resonoivat.
"Aina kun hyväksytte moniulotteisen ITSENNE uuden aspektin tietoiseen tajuntaanne, tuo itse tuo mukanaan elämiensä, todellisuuksiensa ja ilmaisujensa koko virran monilla planeetoilla, monissa tähtijärjestelmissä, galakseissa ja ulottuvuuksissa. Jos se ei vielä riitä, teillä on myös rinnakkais- ja vaihtoehtoisia todellisuuksia sekä mahdollisia ja todennäköisiä todellisuuksia, jotka ehkä tapahtuvat tai ovat tapahtumatta. Kaikki nämä elämät tapahtuvat samanaikaisesi ykseyden nyt-hetkessä.
"Jokaisella näistä yksittäisistä ilmaisuista on myriadeja ITSEN ilmaisuja, joka elävät lukemattomissa todellisuuksissa äärettömän potentiaalin kera. Kaikki nämä moniulotteisen ITSENNE ilmaisut ovat yhteydessä toisiinsa. Itse asiassa ne ovat sulautuneet yhteen toistensa kanssa.
"Silloin kun ihmisen ja/tai todellisuuden kaksi aspektia ovat yhdistyneet, ne ovat kytkeytyneet toisiinsa, mutta silloin kun ne sulautuvat yhteen, ne limittyvät. Tuolla limittymisalueella nämä kaksi erilliseltä näyttävää ihmistä, paikkaa tai asiaa ovat yhtä. Kaikki nämä moniulotteisen ITSENNE myriadit todellisuudet ja mahdollisuudet ovat eri ulottuvuuksissa sekä eri muodostumisvaiheissa.
"Kuitenkin vain kolmannen/neljännen ulottuvuuden todellisuuksia sitoo aika ja erillisyys, mutta viidennen ulottuvuuden kokemukset ovat vapaita aikarasitteesta. Jokainen kolmannen/neljännen ulottuvuuden todellisuus on vuorovaikutuksessa mahdollisuuden, alkamisen, tapahtumisen ja loppumisen aikatanssissa. Näiden mahdollisten, alkavien, tapahtuvien ja loppuvien todellisuuksien hahmotetaan tapahtuvan nyt viidennen ulottuvuuden ykseydessä ja sen yli.
"Moniulotteinen ITSENNE voi ilmestyä mihin tahansa todellisuuteen tai poistua siitä pelkästään avaamalla tai sulkemalla ikkunan.
* Kolmannen ulottuvuuden itsenne havaitsee todellisuuden fyysisenä ja peräkkäisajan sitomana.
* Neljännen ulottuvuuden itsenne havaitsee todellisuuden astraalina, missä aika vaihtuu menneisyyden, nykyisyyden tai tulevaisuuden välillä, mutta se on peräkkäistä kullakin aikajanalla.
* Viidennen ulottuvuuden ITSENNE havaitse todellisuuden täynnä valokehoja, jotka ovat vuorovaikutuksessa tässä ja nyt.
* Kuudennen ulottuvuuden ITSENNE havaitsee jokaisen todellisuuden nyt-hetken kaikki olennot ja paikat ydinvalomatriisin perspektiivistä.
* Seitsemännen ulottuvuuden ylisielu-ITSENNE havaitsee samanaikaisesti kaikkien niiden todellisuuksien nyt-hetken, joissa teillä on muoto, olette muoto tai koette muodon, yhtenä "koukeroisena" ja kokonaisena "ilmaisumatriisina".
* Kahdeksannen ja ylempien ulottuvuuksien ITSENNE ei ole enää sidottu muotoon ja se on puhtaana tietoisuutena, Lähteeseen palaamisen eri vaiheissa. Kaikki todellisuudet havaitaan energiakenttinä, joihin vaikutatte ehdottomalla rakkausvoimallanne.
"Samaan aikaan kolmannen ulottuvuuden ilmaisuillanne on vaikeuksia kokea edes yhtä todellisuutta kerralla. Miten fyysinen itsenne pystyy yhdistymään näiden lukemattomien todellisuuksien myriadeihin vaiheisiin ja ymmärtämään niitä? Tämä ymmärrys liittyy siihen, miten tallennatte informaatiota aivoihin, mitkä toimivat paljon samaan tapaan kuin tietokone.
"Muistatteko, miten varhaisempien tietokoneiden informaatiomäärä oli pieni ja rajattu? Teidän täytyi tulostaa informaatiota tai tallentaa sitä disketeille, jottei tietokone ylikuormittuisi. Kaikki nämä kopiot ja/tai disketit olivat kolmatta ulottuvuutta ja kaikki olivat erillään.
"Jokainen informaatiodisketti oli varastoitava fyysiseen paikkaan ja luokiteltava, jotta voitte löytää sen, silloin kun halusitte päästä käsiksi tuohon informaatioon. Jos unohditte, minne olitte tallentaneet tuon informaation, sitä oli erittäin vaikea hakea. Joskus teidän täytyi käydä läpi kaikki disketit ja/tai tulostetut kopiot löytääksenne, mitä tarvitsitte.
"Tämän päivän tietokoneillanne on paljon enemmän tallennustilaa. Lisäksi, jos ette ole hyvä organisoimaan, voitte hakea mitä tahansa informaatiota kirjoittamalla hakusanan tietokoneen oikeaan yläkulmaan. Nykypäivän tietokone ei ainoastaan tallenna paljon enemmän informaatiota, vaan se pystyy tallentamaan myös äärettömän informaatiomäärän laittamalla sen "pilveen".
"Pilvi on valtava, ylittää mielikuvituksenne ja kaikki sinne tallennettu informaatio sekoittuu muun informaation kanssa. Voitte löytää helposti oman informaationne kirjoittamalla sen otsikon tietokoneelle tai muulle "älylaitteelle". Pilvi säilyttää kaikkien anonymiteetin, tyydyttää kaikkien tarpeet ja sen versio päivitetään automaattisesti.
"Moniulotteinen mielenne toimii paljolti pilven tapaan. Aivan kuten monet yksilöt kerääntyivät luomaan pilvi-tallennustavan, monet yksilöt moniulotteisessa ITSESSÄNNE toimivat yhdessä kerätäkseen kaiken informaation äärettömän, moniulotteisen ITSENNE kaikista ilmaisuista teidän pilviversioonne, mikä on moniulotteinen mieli.
"Voitte pitää moniulotteista mieltä nyt-hetken pilvenä, missä kaikki informaatio on tallennettuna ilmentymättömällä tavalla. Silloin kun pääsette käsiksi moniulotteisen mielenne pilveen, pääsette käsiksi kaikkeen henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen informaatioon kaikissa todellisuuksissanne. Kaikki jakavat tämän pilven/moniulotteisen mielen, kun se resonoi viidenteen ulottuvuuteen, mikä on ajan ja/tai erillisyyden ulkopuolella.
"Emme mainosta uutta teknologiaa. Muistutamme teille, että teknologianne heijastaa sitä, miten monet ihmiset muistavat, että on paikka, minne kaikki on aina tallennettuna. Tämä paikka on oma moniulotteinen mielenne. Kun henkilökohtainen tietoisuutenne laajenee sisältämään moniulotteisen tietoisuuden, kolmannen/neljännen ulottuvuuden aivot laajentuvat sisältämään moniulotteisen mielen.
"Moniulotteinen mieli elää ykseystietoisuudessa ITSENNE kaikkien myriadien ilmaisujen sekä kaiken elämän kanssa. Kun muistatte pääsyn moniulotteiseen mieleen, voitte saada vastaukset kaikkeen, mitä olette koskaan kokeneet missä tahansa todellisuudessa ja missä tahansa ITSENNE moniulotteisessa versiossa.
"Haasteenne on päästää irti kolmannen ulottuvuuden ajatuksista ja tunteista, jotka sitovat teidät kolmannen ulottuvuuden ajatteluun. Kysytte ehkä: "Päästänkö ensin irti 3D-ajatuksistani vai 3D-tunteistani?" Vastaus tähän kysymykseen on: "Kaikki joko/tai-ajattelu sitoo teidät kolmannen ulottuvuuden aivoihin."
"Ajatukset ja tunteet ovat vuorovaikutuksessa jatkuvassa luomis- ja ilmentämistanssissa. Kun muistatte, että ajatukset ja tunteet ovat tietoisuustilanne ilmaisua, tulee aina vain helpommaksi kalibroitua kuuntelemaan kommunikoivan ITSENNE taajuutta.
"Silloin kun muistatte, miten kuunnellaan kaikkia ITSENNE taajuuksia, muistatte, miten kuunnellaan kaikkia elämän taajuuksia ympärillänne. Esimerkiksi jos pystytte kuuntelemaan omaa viidennen ulottuvuuden ITSEÄNNE, pystytte kommunikoimaan viidennen ulottuvuuden elementaalien kanssa. Silloin kun kuuntelette neljännen ulottuvuuden tunteitanne, olette kykenevämpi kuulemaan ympärillänne olevien kasvien ja eläinten auraa. Sitten voitte helpommin siirtyä viidennen ulottuvuuden tietoisuuteenne.
"Modernille ihmiselle ei ole helppo tehtävä sallia kolibrin kertoa, miksi se valitsi tuon kukan, tai kuunnella kukkaa, minkä kolibri valitsi. Havaitsette ehkä, että on helpompaa aloittaa kommunikointi kaiken elämän kanssa, moniulotteisen mielenne viidennen ulottuvuuden ykseystietoisuuden kautta. Voitte aloittaa neljännen ulottuvuuden meditoinneistanne ja unistanne, mikä auttaa teitä muistamaan, miten kommunikoidaan kaiken elämän kanssa.
"Mikä tahansa tietoisuustilanne on, muistakaa, että suurin johtaja on kaikkien johtamiensa palvelija. Kun kuljette alueillanne, älkää nähkö, miten jokainen alue on erilainen. Oivaltakaa sen sijaan, miten Gaian kauniin kehon kaikki alueet ovat yhdistyneet sen olemuksen ykseydessä.
"Kädet, jalat, ääni, kuulo, näkö, ruuansulatus, hengitys, ajattelu, tunteminen jne. näyttävät erillisiltä, mutta ne ovat kaikki teidän osianne. Samalla tavalla kaikki eri alueet, joilla käytte, joiden kanssa kommunikoitte ja joita siunaatte ja muunnatte, ovat Gaian ykseyden osia."
"Eri alueet, joilla käytte?", Sandy sanoi tyynen innostuneesti. "Voimmeko aloittaa merestä?"
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


