MYTRE JA ARCTURUSLAISET: MATKA EMÄALUKSELLE, OSA 12
Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
8.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Mytre ja Kepier, osa 10: Aika muistaa kaksoispaikantuminen II
Tähän jäimme:
Merkaba-itseni oli valmis välähtämään pois minkä tahansa todellisuuden koordinaateista, mutta tiesin, ettei Mytre-itse tuntenut olevansa valmis kokemaan siinä määrin selvää erillisyyttä. Humanoidini kuuli merkabani sanovan: "Milloin Mytre muistaa, että erillisyys on kaikkein suurinta harhaa?"
Mytre jatkaa:
Olen nyt valmis päästämään irti erillisyysharhasta. Minulla ei ollut aavistustakaan, että tuo harha piilotteli edelleen alitajunnassani. Vanhat rajoitukset voivat piiloutua alitajuntaan, silloin kun niitä ei huuhdella pois uusilla kokemuksilla. Tietysti kaksoispaikantuminen on uusi vain tälle moniulotteisen ITSENI versiolle. Kun tämä on sanottu, olen valmis kaksoispaikantumaan.
Tiesin, että tätä alkukokemusta varten minun oli kaksoispaikannuttava paikkaan tai ihmisen luo, johon minulla oli tunneside. Näin ollen päätin iloisesti kaksoispaikantua Mytrian luo. Päätin pitää rakastettuani sydän-mielessäni, kun hoidin päivittäisiä velvollisuuksiani. Minun ei pitäisi sanoa tätä, mutta oli asioita, jotka minun täytyi saada tehtyä - kaiken varalta.
Hoidin päiväni asioita tietäen, että näkisin Mytrian ja Alycian päiväni lopussa. Tämän lähestyvän seikkailuni tyyni hyväksyminen auttoi minua tasapainottamaan ajatukseni ja tunteeni ja rakentamaan itseluottamusta. Tuona päivänä varmistin, että katsoin miehistötovereitani silmiin ja annoin heille hetken kiinnostustani ja kiitollisuuttani.
Kuljin päiväni joka hetken kiitollisena ja iloisena. Minulle oli ollut suuri siunaus olla tämän upean emäaluksen jäsen. Järjestin päivällistapaamisen Kepierin kanssa kertoakseni hänelle suunnitelmistani. Hän antoi kuitenkin siunauksensa ja täyden tukensa kaksoispaikantumiselleni, ennen kuin ehdin kertoa hänelle. Näin ollen kiitin häntä ja puhuimme huolettomasti, ikään kuin kaksoispaikantuminen olisi tavallista.
Päivällisen jälkeen halusin kertoa Arcturuslaiselle. Olin kuitenkin melko varma, että se tiesi jo. En ollut nähnyt sitä koko päivänä, mikä oli hyvin epätavallista, mutten ajatellut sitä sen enempää. Huolestuin kuitenkin, kun en saanut kontaktia Arcturuslaiseen. Olin aina kyennyt tuntemaan Arcturuslaisen olemuksen rinnallani. Kenties tämä oli toinen asia, mikä minun oli tehtävä yksin.
Työntäen pettymykseni sivuun, menin huoneeseeni, jätin lapun hankkeestani, varmistin, että kaikki oli siististi järjestyksessä ja istuin meditoimaan. Välittömästi Arcturuslainen täytti sydän-mieleni.
"Etsitkö minua taas ITSESI ulkopuolelta?"
Hymyilin ja lähetin Arcturuslaiselle syvintä kiitollisuuttani ja ehdotonta rakkauttani.
"Kiitos", kuiskasin sielulleni.
Sitten ilmaisin aikomukseni tuntien Mytriaa. Tämä oli yksinkertainen tehtävä, kun hän oli ollut ikuisesti sydämessäni sen jälkeen, kun jätin hänet. Kuitenkin nyt tunsin iloa, siinä missä aiemmin tunsin surua.
Sitten rentouduin syvälle meditaatioon ja sallin sisäisten valojen vähitellen luoda merkaba-hahmon. Lähetin alas maadoitusjohdon Mytre-itsen kautta ja heijastin tietoisuuteni merkabaan. Merkaba-energiakenttäni oli paljon tyynempi nyt ja täynnä aikomustani olla Mytrian kanssa.
Katsoin pitkän hetken huonettani sekä Mytre-itsen että merkaba-itsen perspektiivistä. Lähetin nopean pyynnön Arcturuslaiselle, että se vartioisi Mytre-muotoani, ja keskitin huomioni merkaban sisälle. Suurin osa huomiostani keskittyneenä merkabaani, pystyin aistimaan itseni täysin ainutlaatuisella tavalla.
Olin aina ajatellut itseäni muotona, mutta nyt koin itseni energiana. Ensin hillitsin energiani merkaban sisälle, mutta sitten päästin sen liikkumaan ulkopuolelle huoneeseeni. Sitten vedin sen takaisin merkabaan ja sitten heijastin sen taas täyttämään huoneen. Harjoiteltuani merkaba-energiakenttäni kontrolloimista, keskitin huomioni tunteeseen Mytriasta.
Tunsin välittömästi syvää rakkautta sekä tervetulotoivotuksen. Tiesikö hän, että olin tulossa katsomaan häntä? "Tietysti, ajattelen sinua päivittäin, aivan kuten sinä ajattelet minua", kuulin hänen suloisen äänensä kaikuvan merkabassa. Olin kalibroitunut täysin määränpäähäni. Nyt minun oli luotettava täysin ITSEENI ja antauduttava täysin - mille? Mille minun pitäisi antautua?
"Antaudu sielullesi", tuli Arcturuslaisen sisäinen ohje.
En ollut ajatellut sieluani melko pitkään aikaan, mutta pystyin välittömästi tuntemaan tuon energian. Koska sielullani oli myriadien muotoinkarnaatioideni kaikki viisaus, voima ja rakkaus, se tiesi tarkkaan, mitä tein ja miksi. Siksi antauduin tunteeseen sielustani, sydämessäni määränpäänä Mytria.
Kun antauduin täysin sielulleni, merkaban energiakenttä valpastui ja keskittyi. Sillä oli koordinaatit ja lupa. Yritin jakaa huomioni Mytre- ja merkaba-itsen välillä, mutta koska koin epätavallisen tunteen liikkumisesta pysyen myös edelleen paikallaan, pystyin keskittymään vain merkabaan.
Koko huomioni keskittyessä merkabaan, hidas liike vaihtui täysille kierroksille. Yhtäkkiä liike tuntui valoa nopeammalta, mutta havaintoni pysyi keskittyneenä vain energiakenttään ympärilläni. Näin tunsin ikään kuin liikkuvani, mutta näkö- ja kuuloaistini eivät rekisteröineet muutosta. Toisaalta tunsin voimakasta liikettä sekä kinesteettisesti että tunteellisesti. Ajatukseni olivat kuitenkin vain määränpäässäni eivätkä rekisteröineet mitään muutosta.
Sitten olin melkein välittömästi sillä erämaajärvellä, missä tapasin Mytrian ensimmäistä kertaa. Muistan, että ensimmäisellä kertaa tavatessamme siellä minut oli lähetetty etsimään häntä, koska hänen ystävänsä olivat huolissaan hänen häipymisestään. Oli melkein pimeää, aivan kuten ensimmäisellä kerralla. Tuolloin olin kuitenkin täysin pois tolaltani, kun hän oli vältellyt minua niin pitkään. Mutta tällä kertaa sydämeni pakahtui ilosta, kun näin hänen kauniin kehonsa uimassa viileässä järvessä.
Minusta tuntui kuin kahdelta ihmiseltä, itse asiassa kolmelta ihmiseltä. Yksi ihminen oli huoneessani aluksella, toinen se ihminen, joka olin ollut tavatessani Mytrian ensi kertaa, sekä kolmas se joka kaksoispaikantui. Olemukseni aluksella tuntui kuin unessa olevalta ihmiseltä. Samaan aikaan pystyin tuntemaan vanhan version itsestäni, ikään kuin kaikuna kaksoispaikantuvasta versiosta.
Kun minulla oli myriadeja kokemuksia itsestäni, melkein unohdin Mytrian. Siis siihen saakka, kunnes hän tuli luokseni ja sanoi: "Mytre? Oletko se sinä?" Hänen äänensä veti minut analyysistäni jälleentapaamisemme tunteelliseen hetkeen. Vedin hänet välittömästi syliini ja halasin niin tiukasti, että meistä tuli yksi ihminen.
Mytria alkoi itkeä ja liityin mukaan. Emme olleet tienneet, näkisimmekö koskaan enää toisiamme. Se tuntui ikuisuudelta, kun seisoimme jähmettyneenä tuolle paikalle ja pidimme toisistamme kiinni niin tiukasti, kuin pystyimme. Lopulta erkanimme vähän nähdäksemme toistemme kasvot hämärtyvässä valossa. Suutelimme ja pidimme toisiamme sylissä taas.
Lopulta istuuduimme kiville järven rannalla ja puhuimme, kunnes kuut nousivat korkealle taivaalla. Meillä oli niin paljon sanottavaa eikä kumpikaan tiennyt, miten kauan voisin olla siellä. Mytria kertoi minulle myös, että hänen oli avattava portaali Äidin ytimeen, missä olimme ensimmäisen kerran tavanneet Hengessä. Sitten katsoimme toisiamme samanlaisen yllättyneen ilmeen kera.
"Olemmeko tavanneet näin aiemmin", sanoimme samanaikaisesti. Sitten nauroimme ja halasimme taas. Mytria näytti saman ikäiseltä ja hän sanoi myös minun näyttävän. Minä kuitenkin koin samanaikaisesti olevani se, joka olin kauan sitten, ja se joka olin nyt. Mytria sanoi, että hänestä tuntui samalta. Olimme kumpikin hyvin hämmentyneitä, mutta emme välittäneet, koska olimme niin onnellisia ollessamme taas yhdessä.
"Mitä tyttärellemme Alycialle kuuluu?", kysyin.
"Voi, hän on upea. Luuletko, että voit jäädä huomiseen nähdäksesi hänet?"
"En tiedä. Tämä on neitsytmatkani, mutta jos en voi jäädä, niin palaan."
"Minun on avattava portaali nyt", Mytria sanoi. "Tuletko kanssani?"
Sanoin tietysti tulevani ja kävelimme pyhälle kalliolle käsi kädessä. Kun kävelimme, en ollut varma, oliko hän samalla aikajanalla, millä tapasimme aiemmin, vai oliko hänkin siirtynyt toiseen versioon ITSESTÄÄN kaukaisessa tulevaisuudessa. En halunnut sanoa liian paljon siitä pelosta, että vaikuttaisin negatiivisesti hänen aikajanaansa.
Tiesin vain, että hän muisti minun auttaneen itseään aiemmin, mutta en tiennyt, oliko tuo muisto déjà vu -kokemus vai toinen versio hänen elämästään. Päätin lakata ajattelemasta ja keskittyä täysin siihen, miten upealta tuntui olla taas hänen kanssaan. Kun saavuimme pyhälle kalliolle, tunsin haihtuvani pois, aivan kuin ensimmäisellä kerralla.
Vedin Mytrian taas itseäni vasten ja sanoin, että tunsin lähteväni. Pystyin suutelemaan häntä vielä kerran ja lupaamaan, että palaisin, ja sitten hävisin pois …
Silmäni lensivät auki ja olin huoneessani. Katsoin kelloa ja huomasin, että aikaa ei ollut kulunut. Oliko se ollut todellista? Oliko minulla ollut hyvin selväjärkinen meditaatio vai olinko oikeasti kaksoispaikantunut? Jos kuitenkin olisin meditoinut, aikaa olisi kulunut, eikö?? Koska aikaa ei ollut kulunut ja tunnuin olleen siellä melko kauan, merkitseekö, että olin oikeasti kaksoispaikantunut? Minulla oli hyvin kylmä. Niinpä nousin hakemaan takkini.
Jalkani eivät kuitenkaan kannatelleet minua ja kaaduin maahan. Minun oli hitaasti noustava ja käveltävä varovasti ympäri huonetta totutellakseni tähän kehoon. Kenties olin kaksoispaikantunut, mutta pystyin pitämään tietoisuuteni vain yhdessä versiossa ITSESTÄNI.
"Se oli hyvä alku", sanoi Arcturuslainen, kun se ilmestyi eteeni. "Seuraa nyt minua. Sinun on nähtävä jotain."
-----------
Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
8.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Mytre ja Kepier, osa 10: Aika muistaa kaksoispaikantuminen II
Tähän jäimme:
Merkaba-itseni oli valmis välähtämään pois minkä tahansa todellisuuden koordinaateista, mutta tiesin, ettei Mytre-itse tuntenut olevansa valmis kokemaan siinä määrin selvää erillisyyttä. Humanoidini kuuli merkabani sanovan: "Milloin Mytre muistaa, että erillisyys on kaikkein suurinta harhaa?"
Mytre jatkaa:
Olen nyt valmis päästämään irti erillisyysharhasta. Minulla ei ollut aavistustakaan, että tuo harha piilotteli edelleen alitajunnassani. Vanhat rajoitukset voivat piiloutua alitajuntaan, silloin kun niitä ei huuhdella pois uusilla kokemuksilla. Tietysti kaksoispaikantuminen on uusi vain tälle moniulotteisen ITSENI versiolle. Kun tämä on sanottu, olen valmis kaksoispaikantumaan.
Tiesin, että tätä alkukokemusta varten minun oli kaksoispaikannuttava paikkaan tai ihmisen luo, johon minulla oli tunneside. Näin ollen päätin iloisesti kaksoispaikantua Mytrian luo. Päätin pitää rakastettuani sydän-mielessäni, kun hoidin päivittäisiä velvollisuuksiani. Minun ei pitäisi sanoa tätä, mutta oli asioita, jotka minun täytyi saada tehtyä - kaiken varalta.
Hoidin päiväni asioita tietäen, että näkisin Mytrian ja Alycian päiväni lopussa. Tämän lähestyvän seikkailuni tyyni hyväksyminen auttoi minua tasapainottamaan ajatukseni ja tunteeni ja rakentamaan itseluottamusta. Tuona päivänä varmistin, että katsoin miehistötovereitani silmiin ja annoin heille hetken kiinnostustani ja kiitollisuuttani.
Kuljin päiväni joka hetken kiitollisena ja iloisena. Minulle oli ollut suuri siunaus olla tämän upean emäaluksen jäsen. Järjestin päivällistapaamisen Kepierin kanssa kertoakseni hänelle suunnitelmistani. Hän antoi kuitenkin siunauksensa ja täyden tukensa kaksoispaikantumiselleni, ennen kuin ehdin kertoa hänelle. Näin ollen kiitin häntä ja puhuimme huolettomasti, ikään kuin kaksoispaikantuminen olisi tavallista.
Päivällisen jälkeen halusin kertoa Arcturuslaiselle. Olin kuitenkin melko varma, että se tiesi jo. En ollut nähnyt sitä koko päivänä, mikä oli hyvin epätavallista, mutten ajatellut sitä sen enempää. Huolestuin kuitenkin, kun en saanut kontaktia Arcturuslaiseen. Olin aina kyennyt tuntemaan Arcturuslaisen olemuksen rinnallani. Kenties tämä oli toinen asia, mikä minun oli tehtävä yksin.
Työntäen pettymykseni sivuun, menin huoneeseeni, jätin lapun hankkeestani, varmistin, että kaikki oli siististi järjestyksessä ja istuin meditoimaan. Välittömästi Arcturuslainen täytti sydän-mieleni.
"Etsitkö minua taas ITSESI ulkopuolelta?"
Hymyilin ja lähetin Arcturuslaiselle syvintä kiitollisuuttani ja ehdotonta rakkauttani.
"Kiitos", kuiskasin sielulleni.
Sitten ilmaisin aikomukseni tuntien Mytriaa. Tämä oli yksinkertainen tehtävä, kun hän oli ollut ikuisesti sydämessäni sen jälkeen, kun jätin hänet. Kuitenkin nyt tunsin iloa, siinä missä aiemmin tunsin surua.
Sitten rentouduin syvälle meditaatioon ja sallin sisäisten valojen vähitellen luoda merkaba-hahmon. Lähetin alas maadoitusjohdon Mytre-itsen kautta ja heijastin tietoisuuteni merkabaan. Merkaba-energiakenttäni oli paljon tyynempi nyt ja täynnä aikomustani olla Mytrian kanssa.
Katsoin pitkän hetken huonettani sekä Mytre-itsen että merkaba-itsen perspektiivistä. Lähetin nopean pyynnön Arcturuslaiselle, että se vartioisi Mytre-muotoani, ja keskitin huomioni merkaban sisälle. Suurin osa huomiostani keskittyneenä merkabaani, pystyin aistimaan itseni täysin ainutlaatuisella tavalla.
Olin aina ajatellut itseäni muotona, mutta nyt koin itseni energiana. Ensin hillitsin energiani merkaban sisälle, mutta sitten päästin sen liikkumaan ulkopuolelle huoneeseeni. Sitten vedin sen takaisin merkabaan ja sitten heijastin sen taas täyttämään huoneen. Harjoiteltuani merkaba-energiakenttäni kontrolloimista, keskitin huomioni tunteeseen Mytriasta.
Tunsin välittömästi syvää rakkautta sekä tervetulotoivotuksen. Tiesikö hän, että olin tulossa katsomaan häntä? "Tietysti, ajattelen sinua päivittäin, aivan kuten sinä ajattelet minua", kuulin hänen suloisen äänensä kaikuvan merkabassa. Olin kalibroitunut täysin määränpäähäni. Nyt minun oli luotettava täysin ITSEENI ja antauduttava täysin - mille? Mille minun pitäisi antautua?
"Antaudu sielullesi", tuli Arcturuslaisen sisäinen ohje.
En ollut ajatellut sieluani melko pitkään aikaan, mutta pystyin välittömästi tuntemaan tuon energian. Koska sielullani oli myriadien muotoinkarnaatioideni kaikki viisaus, voima ja rakkaus, se tiesi tarkkaan, mitä tein ja miksi. Siksi antauduin tunteeseen sielustani, sydämessäni määränpäänä Mytria.
Kun antauduin täysin sielulleni, merkaban energiakenttä valpastui ja keskittyi. Sillä oli koordinaatit ja lupa. Yritin jakaa huomioni Mytre- ja merkaba-itsen välillä, mutta koska koin epätavallisen tunteen liikkumisesta pysyen myös edelleen paikallaan, pystyin keskittymään vain merkabaan.
Koko huomioni keskittyessä merkabaan, hidas liike vaihtui täysille kierroksille. Yhtäkkiä liike tuntui valoa nopeammalta, mutta havaintoni pysyi keskittyneenä vain energiakenttään ympärilläni. Näin tunsin ikään kuin liikkuvani, mutta näkö- ja kuuloaistini eivät rekisteröineet muutosta. Toisaalta tunsin voimakasta liikettä sekä kinesteettisesti että tunteellisesti. Ajatukseni olivat kuitenkin vain määränpäässäni eivätkä rekisteröineet mitään muutosta.
Sitten olin melkein välittömästi sillä erämaajärvellä, missä tapasin Mytrian ensimmäistä kertaa. Muistan, että ensimmäisellä kertaa tavatessamme siellä minut oli lähetetty etsimään häntä, koska hänen ystävänsä olivat huolissaan hänen häipymisestään. Oli melkein pimeää, aivan kuten ensimmäisellä kerralla. Tuolloin olin kuitenkin täysin pois tolaltani, kun hän oli vältellyt minua niin pitkään. Mutta tällä kertaa sydämeni pakahtui ilosta, kun näin hänen kauniin kehonsa uimassa viileässä järvessä.
Minusta tuntui kuin kahdelta ihmiseltä, itse asiassa kolmelta ihmiseltä. Yksi ihminen oli huoneessani aluksella, toinen se ihminen, joka olin ollut tavatessani Mytrian ensi kertaa, sekä kolmas se joka kaksoispaikantui. Olemukseni aluksella tuntui kuin unessa olevalta ihmiseltä. Samaan aikaan pystyin tuntemaan vanhan version itsestäni, ikään kuin kaikuna kaksoispaikantuvasta versiosta.
Kun minulla oli myriadeja kokemuksia itsestäni, melkein unohdin Mytrian. Siis siihen saakka, kunnes hän tuli luokseni ja sanoi: "Mytre? Oletko se sinä?" Hänen äänensä veti minut analyysistäni jälleentapaamisemme tunteelliseen hetkeen. Vedin hänet välittömästi syliini ja halasin niin tiukasti, että meistä tuli yksi ihminen.
Mytria alkoi itkeä ja liityin mukaan. Emme olleet tienneet, näkisimmekö koskaan enää toisiamme. Se tuntui ikuisuudelta, kun seisoimme jähmettyneenä tuolle paikalle ja pidimme toisistamme kiinni niin tiukasti, kuin pystyimme. Lopulta erkanimme vähän nähdäksemme toistemme kasvot hämärtyvässä valossa. Suutelimme ja pidimme toisiamme sylissä taas.
Lopulta istuuduimme kiville järven rannalla ja puhuimme, kunnes kuut nousivat korkealle taivaalla. Meillä oli niin paljon sanottavaa eikä kumpikaan tiennyt, miten kauan voisin olla siellä. Mytria kertoi minulle myös, että hänen oli avattava portaali Äidin ytimeen, missä olimme ensimmäisen kerran tavanneet Hengessä. Sitten katsoimme toisiamme samanlaisen yllättyneen ilmeen kera.
"Olemmeko tavanneet näin aiemmin", sanoimme samanaikaisesti. Sitten nauroimme ja halasimme taas. Mytria näytti saman ikäiseltä ja hän sanoi myös minun näyttävän. Minä kuitenkin koin samanaikaisesti olevani se, joka olin kauan sitten, ja se joka olin nyt. Mytria sanoi, että hänestä tuntui samalta. Olimme kumpikin hyvin hämmentyneitä, mutta emme välittäneet, koska olimme niin onnellisia ollessamme taas yhdessä.
"Mitä tyttärellemme Alycialle kuuluu?", kysyin.
"Voi, hän on upea. Luuletko, että voit jäädä huomiseen nähdäksesi hänet?"
"En tiedä. Tämä on neitsytmatkani, mutta jos en voi jäädä, niin palaan."
"Minun on avattava portaali nyt", Mytria sanoi. "Tuletko kanssani?"
Sanoin tietysti tulevani ja kävelimme pyhälle kalliolle käsi kädessä. Kun kävelimme, en ollut varma, oliko hän samalla aikajanalla, millä tapasimme aiemmin, vai oliko hänkin siirtynyt toiseen versioon ITSESTÄÄN kaukaisessa tulevaisuudessa. En halunnut sanoa liian paljon siitä pelosta, että vaikuttaisin negatiivisesti hänen aikajanaansa.
Tiesin vain, että hän muisti minun auttaneen itseään aiemmin, mutta en tiennyt, oliko tuo muisto déjà vu -kokemus vai toinen versio hänen elämästään. Päätin lakata ajattelemasta ja keskittyä täysin siihen, miten upealta tuntui olla taas hänen kanssaan. Kun saavuimme pyhälle kalliolle, tunsin haihtuvani pois, aivan kuin ensimmäisellä kerralla.
Vedin Mytrian taas itseäni vasten ja sanoin, että tunsin lähteväni. Pystyin suutelemaan häntä vielä kerran ja lupaamaan, että palaisin, ja sitten hävisin pois …
Silmäni lensivät auki ja olin huoneessani. Katsoin kelloa ja huomasin, että aikaa ei ollut kulunut. Oliko se ollut todellista? Oliko minulla ollut hyvin selväjärkinen meditaatio vai olinko oikeasti kaksoispaikantunut? Jos kuitenkin olisin meditoinut, aikaa olisi kulunut, eikö?? Koska aikaa ei ollut kulunut ja tunnuin olleen siellä melko kauan, merkitseekö, että olin oikeasti kaksoispaikantunut? Minulla oli hyvin kylmä. Niinpä nousin hakemaan takkini.
Jalkani eivät kuitenkaan kannatelleet minua ja kaaduin maahan. Minun oli hitaasti noustava ja käveltävä varovasti ympäri huonetta totutellakseni tähän kehoon. Kenties olin kaksoispaikantunut, mutta pystyin pitämään tietoisuuteni vain yhdessä versiossa ITSESTÄNI.
"Se oli hyvä alku", sanoi Arcturuslainen, kun se ilmestyi eteeni. "Seuraa nyt minua. Sinun on nähtävä jotain."
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.