HomeViestejäEmmanuel DagherHelmikuu 2015 - Spontaani parantuminen

Helmikuu 2015 - Spontaani parantuminen

SPONTAANI PARANTUMINEN
 
Kirjoittanut Emmanuel Dagher (www.magnifiedmanifesting.com)
Helmikuu 2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Kaunis ystäväni,
 
Minulle on suuri kunnia yhdistyä kanssasi tällä tavalla. Kiitän sinua koko ihmiskunnan puolesta, että päätit omistautua sisäiselle laajentumisellesi ja muistamaan matkaasi jumaluuteen.
 
Maailman tietoisuus nousee hyvin nopeasti, koska olet valmis harmonisoitumaan korkeamman itsesi kanssa.
 
Tapahtuu hämmästyttäviä muutoksia, joten jos vuoden 2015 pari ensimmäistä viikkoa tuntuivat sinulle vähän kuoppaisilta, tiedä, ettet ollut yksin.
 
Monet ihmiset ympäri maailmaa kokivat paljon sisäistä ja ulkoista puhdistumista noiden viikkojen aikana. Nekin jotka eivät välttämättä tiedosta energiaa tai ole herkkä sille, huomasivat ehdottomasti, että jotain erilaista tapahtui.
 
Tapahtunut puhdistumisjakso oli tarkoitettu ratkaisemaan monia viipyileviä malleja, jotka estävät meitä yhdistymästä aidoimpaan ja todellisimpaan osaamme.
 
Tilassamme ei ole enää sijaa minkään sellaisen menestymiselle, mikä ei ole harmoniassa rakkauden kanssa.
 
Tieteellisesti puhuttaessa, puhdistuminen aktivoitui, kun planeettojen välinen magneettikenttä planeettamme lähellä kallistui etelään ja avasi halkeaman maapallon magnetosfääriin. Aurinkotuuli virtasi maapallolle antamaan polttoainetta hyvin voimakkaalle magneettimyrskylle, millainen tapahtui myös syyskuussa 2014. Tämä aiheutti haastavan ajan monille.
 
Koska kaikki on energiaa ja mekin olemme energiaolentoja, magneettimyrskyt vaikuttavat meihin ydinmolekyylitasolle saakka. Kuten aiemmin mainittiin, tämä toi esiin jokaisen mallin, mikä estää meitä toimimasta aidoimmasta ja todellisimmasta Itsestämme, jotta kaikkiin tasapainottomuuksiin joita kentässämme vielä oli, voitiin tarttua.
 
Ja energiaolentoina tunteillamme on taipumusta olla joka paikassa, kun suuria muutoksia tapahtuu, koska laukaisijoita on vasemmalla ja oikealla.
 
Rohkaiseva asia jonka monet meistä polulla olevista tietävät todeksi, on, että sitten kuin magneettimyrskyn energiat menevät ohi, hyvinvoinnintunteemme ja henkinen tiedostamisemme lisääntyy eksponentiaalisesti. Niin haastavalta kuin puhdistumisjakso ehkä tuntuukin, se on aina sen arvoista.
 
Spontaani parantuminen
 
Se ympäristö mihin olemme nyt ankkuroituneet, erityisesti aineellisessa (3D) maailmassa, on täysin kartoittamaton. Asiat jotka näyttivät ennen mahdottomilta rationaaliselle mielelle, tulevat nyt normaaliksi osaksi elämää.
 
Todellisuuskudelmastamme on tullut niin muokattava, että asiat ilmestyvät melkein yhtä nopeasti, kuin pystymme ajattelemaan niitä.
 
Maailmanlaajuisesti esimerkiksi tiedostot Ilmavoimien "Sininen kirja" –projektista, viralliset tiedot yli 12000 ufohavainnoista vuosilta 1947–1969, ovat kaikkien käytettävissä. Voit löytää ne täältä.
 
Tämä ei ehkä näytä isolta jutulta monille, jotka ovat olleet melko kauan tällä matkalla laajentunutta tietoisuutta kohti. Kuitenkin se paljastaa paljon ihmiskunnan heräämisestä.
 
Se on selkeä vahvistus, että maailma on voittanut sen pelkoehdollistumisen, mikä on liittynyt tähän aiheeseen hyvin pitkään. Ihmiskunta on valmis!
 
Näemme myös monien maiden ympäri maailmaa irtautuvan vanhoista ideologioista, jotka edistävät kulttuurien välistä erillisyyttä ja yhteydettömyyttä. Kollektiivi on nyt prioriteettina, mikä luo perustaa paljon kirkkaammalle tulevaisuudelle meidän kaikkien kannalta, ei vain harvojen ja valittujen.
 
Mielessämme saattaa olla tervettä skeptisyyttä siitä, tapahtuuko tätä kaikkea oikeasti, kaiken sen erillisyyden vuoksi, mitä mielemme on ehdollistunut näkemään maailmassa. Tämä on täysin ymmärrettävää ottaen huomioon, että ennen vei vuosikymmeniä tai vuosisatoja, ennen kuin todellinen muutos alkoi näkyä.
 
Asiat liikkuvat kuitenkin nopeasti nyt ja päivittäin tapahtuu niin riittävästi synkronismia ja vahvistuksia, että on melkein mahdotonta olla tiedostamatta kaikkialla ympärillämme tapahuvia muutoksia.
 
Monet meistä näkevät ja kokevat henkilökohtaisessa elämässään spontaaneja muutoksia, erityisesti parantumiseemme liittyen. Se ympäristö mihin olemme nostaneet itsemme, sallii nämä nopeat muutokset parantumisessa fyysisen, tunne-, mentaali- ja taloudellisen kehomme alueella. Nämä muutokset eivät vaadi myöskään yhtä paljon ponnistelua kuin ennen ja monilla ne tapahtuvat luonnostaan.
 
Jos palvelet kokonaisvaltaisena hyvinvointiterapeuttina tai henkisenä opettajana tai olet luovalla alalla, olet ehkä huomannut, että lahjasi ovat kehittyneet moninkertaisiksi muutaman viime kuukauden aikana.
 
Näet ehdottomasti välitöntä fyysistä, tunne-, mentaali- ja taloudellista parantumista itsessäsi ja asiakkaissasi. Eikö olekin henkeäsalpaava ja nöyräksi tekevä kokemus?
 
Jos et vielä pysty vastaanottamaan tai huomaamaan parantumista itsessäsi ja ympärilläsi, nyt on aika laskea se haarniska, mitä olet pitänyt entisten kokemusten vuoksi. Tuo haarniska tekee esteen sinun ja haluamasi parantumisen välille.
 
Salli universumin huolehtia siitä.
 
Yksi usein käyttämäni mantra on: "Rakas universumi, päätän päästä irti ja antaa rakkauden (toimia)." Tämä muistuttaa minulle, että mitä tahansa taakkoja (haarniskaa) vielä kannankin, voin rakkaudella antaa ne universumille, jotta saan enemmän tilaa sille taialle, mitä elämällä on tarjottava minulle.
 
Niin yksinkertaiselta kuin tämä mantra kuulostaakin, mielelle se voi olla kamppailua, koska päästäessään irti jostain mieli luulee menettävänsä jotain tai jäävänsä jostain paitsi. Totuus kuitenkin on, että päästämällä irti siitä, mikä ei enää palvele korkeinta hyväämme, emme menetä mitään, vaan saamme kaiken. Laajenemme suurimpaan potentiaaliimme emmekä enää pidä itseämme pienenä. Olemme avoin elämälle.
 
Jos olemme valmis parantumaan, meille annetaan tilaisuus tehdä se tänä aikana hyvin todellisella ja kestävällä tavalla. Jos emme ole täysin halukas ja valmis parantumaan, sekin on ok – tulevaisuudessa on lisää tilaisuuksia sen tekemiseen.
 
Jokainen on juuri siinä, missä hänen on tarkoitus olla omalla matkallaan.
 
Hyppääminen pois mukavuusalueeltamme
 
Meillä jotka olemme valmiita laajentumaan ja parantumaan, ensimmäinen asia minkä voimme tehdä, on hypätä pois mukavuusalueeltamme. Tämä voi ilmentyä useilla tavoilla.
 
Jos sinua kutsutaan opettelemaan luontaisia parantamis- tai luovia lahjojasi ja kehittämään niitä, luota sisäiseen opastukseesi. Ehkä päätät rikastaa lahjojasi menemällä jollekin kurssille tai johonkin työpajaa, mikä resonoi kanssasi.
 
Tuen saaminen myötätuntoiselta hyvinvointiterapeutilta, henkiseltä opettajalta tai elämäntapavalmentajalta on toinen tapa edistää parantumistasi. Huomaan, että terapeuttina minun voi olla helppoa unohtaa pyytää tukea.
 
Itse asiassa tuen pyytäminen on ennen ollut hyvin haastavaa minulle. Mutta sitten kun päätin siirtyä pois mukavuusalueeltani ja pyytää apua, monia ovia avautui minulle ja minusta tuli vielä parempi terapeutti.
 
Jonkin tilaisuuden etsiminen missä voi antaa takaisin ja palvella ihmisiä, tukee myös kovasti omaa laajentumistamme ja parantumistamme. Tämä sallii mielen siirtyä pois itsekeskeisyysmallista ja ohjaa tietoisuuden koko ihmiskunnan parhaaseen.
 
Vuohen vuosi – lisää tasapainoa ja vakautta
 
Kiinalainen uusivuosi (vuohen vuosi) alkaa 19.1.!
 
Energeettisesti tämä aloittaa paljon suotuisamman ajan kuin muutama kulunut vuosi. Paljon siitä kaaoksesta mitä on tapahtunut kuluneina vuosina, alkaa vihdoinkin loppua. Tämä auttaa tuntemaan enemmän vakautta sekä henkilökohtaisesti että maailmanlaajuisesti.
 
Niillä jotka jatkavat päättäväisesti rakkauden valitsemista, elämänlaatu rikastuu jatkuvasti taianomaisin tavoin.
 
Vuohen vuosi kohottaa ihmiskunnan korkeampaan tietoisuustilaan paljon tasapainoisemmin, mikä rakentaa uskoamme toisiimme ja siihen maailmaan, mitä päätämme luoda.
 
Miten jännittävässä ajassa elämmekään!
 
Seuraavaan kertaan, taianomaisesti sinun,
 
Emmanuel
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >