KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE
Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
26.11.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kysymys:
Mestarit, tunnen, että ihmisillä on luontainen kyky kehittää esim. uusi raaja, mutta tuntemattomasta syystä tämä kyky on suljettu pois oletusarvoisesti eikä kukaan osaa avata sitä uudestaan. Olenko oikeassa? Jos olen, niin miten parhaiten tavoittelen tätä polkua? Jos olen väärässä, näinkö on tarkoitettu? -Pieter, Singapore
Vastaus:
Sielut joilla on fyysinen kokemus, voivat tehdä mitä tahnansa pystyvät kuvittelemaan, mikäli ne todella uskovat pystyvänsä - ja mikäli se ei puutu mihinkään elämänoppituntiin, mitä ne käsittelevät, koska ovat aiemmin valinneet niin. Sielut on "murrettu" kaiken olevaisen Lähteestä ja siksi niillä on samat potentiaaliset kyvyt kuin Lähteellä ja ovat kaikkitietävä, kaikkivoimainen ja kaiken luova.
Uskomusjärjestelmät joilla ihmiset säätelevät elämäänsä, kertovat heille, mitä hyväksytään ja mikä on "mahdotonta". Useimmat yksilöt eivät koskaan usko, että heillä on muita vaihtoehtoja kuin ne, mitä yhteiskunta heille esittelee. Jos sielut hyväksyvät, että se DNA mikä saa elimet ja luut muodostumaan raskausaikana, suljetaan syntymän jälkeen, ne eivät yritä saada aikaan uudelleenkasvua.
Koko ihmiselämän ja elimistön suunnitelma sisältyy henkilön DNA:han muna- ja siittiösolun yhdistymisestä saakka. Se ei koskaan poistu - niin kauan kun on DNA, siellä on ohjeet alusta aloittamiseen. Moderni lääketiede on mukana kudosten, hermojen, sormien ja varpaiden ja joidenkin elinten - kuten maksa - uudelleenkasvatuksessa. Seuraava askel on kloonaaminen, mikä on kaikki ohjeet sisältävän kudoksen käyttämistä luomaan täysin uusi, mutta identtinen organismi.
Venäläiset värähtelyparantajat, kuten Grigori Grabovoi, ovat onnistuneesti kasvattaneet uudestaan elimiä pysyvin tuloksin. Hän käyttää ensisijaisesti numerovärähtelyä vaikuttamaan aiotulle kehoalueelle. Valokieli mikä on värien ja pyhän geometrian yhdistelmää käyttävää värähtelyparannusta, yhdistettynä Grabovoin numeroihin, on tuottanut vieläkin hätkähdyttävämpiä tuloksia.
Teidän on hyväksyttävä, että teillä on kyky stimuloida kasvukeskuksia. Asiakkaan on uskottava, että kehittämisprosessi on mahdollinen. Aikomus on avain minkä tahansa värähtelyprojektin aloittamiseen ja toteuttamiseen. Aloita tasapainottamalla kehosi pitämään uusista tiloista. Puhdista myrkyt, tukokset, arpikudokset jne. elimistöstäsi. Näe, mitä haluat luoda, ja tee se sitten.
Kysymys:
Mestarit, minulla on ollut kovaa. Veljeni kuoli, minulla oli väkivaltainen lapsuus, pikkuveljeni on riippuvainen huumeista, minulla on rahavaikeuksia eikä onnea rakkaudessa - luettelo jatkuu ja jatkuu. Melkein joka päivä kuulen, miten kaunis ja lahjakas olen, mutten usko sitä. Minulla on kirjoittamisen erityislahja ja julkaisija kirjalleni. En pysty saamaan kirjaa valmiiksi. En luota itseeni enkä osaa rakastaa itseäni riittävästi. Unelmani on tulla kirjoittajaksi, mutta jokin laittaa lahjani lukkoon. Mikä se on? Olen positiivinen ihminen ja luulen näkeväni aiempien oppituntieni tarkoituksen. Yksi syy rankkaan elämääni on, että minun täytyy tuntea ja kokea paljon ollakseni hyvä kirjoittaja. Minusta tuntuu myös yksinäiseltä. Kaipaan jotain. Voisinko tehdä jotain itseni auttamiseksi? -Neena, Suomi
Vastaus:
Oletko tietoinen, miten moni ihminen tekisi mitä tahansa ollakseen sinun asemassasi, kera kirjoittamiskyvyn ja julkaisijan joka uskoo häneen? Mitä välttelyä onkaan sanoa, ettet luota itseesi, ja syyttää menneisyyden tapahtumia siitä, missä olet nyt. Olet mahtava tekosyissä, mutta väität olevasi positiivinen ihminen. Positiivinen olento ei näe itseään epäonnistujana.
Käytä tuota tietoa positiivisesta ajattelusta tuomaan menestystä ja itseluottamusta elämääsi. Aloita kirjasta. Jos sinussa oli riittävästi jotain, että julkaisija hyväksyi sinut, niin sinä olet ainoa, mikä estää kirjaasi valmistumasta. Pelkäät menestymistä, koska näet itsesi epäonnistumisen tuotteena. Tunnet tiedostamatta, että jos menestyt, olet valehdellut itsellesi. Mitä sitten?
Olet omaksunut laulunkirjoittajanarkkareiden ideologian, että heidän on kärsittävä kyetäkseen kirjoittamaan sielukkaita lauluja. He käyttävät sitä tekosyynä naurettavalle käyttäytymiselleen. Elämän ei tarvitse olla kovaa kyetäkseen kirjoittamaan. Kaikki vastaukset ovat sydämessä, eivät kokemuksissa.
Olet oikeassa siinä, ettet rakasta itseäsi riittävästi. Ihmiset jotka rakastavat itseään, eivät sallisi elämänsä tulevan hallitsemattomaksi, kuten omallesi tapahtuu. Lakkaa tuntemasta kaikkea pelkoa ja epäilyä elämässäsi. Mene jokaiseen näistä ongelmista ja kysy: miksi se on olemassa ja mistä se tuli? Oivalla, ettei sinun tarvitse kanniskella näitä ongelmia, koska ne puuttuvat menestykseesi.
Kun hankkiudut eroon hyödyttömistä ajatuksistasi, täytä vapautunut tila universumista tuodulla ehdottomalla rakkaudella. Vietä joka päivää aikaa kylpien tuossa rakkaudessa ja hyväksy, että sinä olet tuota rakkautta. Torju kaikki muu paitsi rakkaus ja alat rakastaa itseäsi.
Kysymys:
Mestarit, minulla on ollut 20 vuotta toistuva uni. Makaan siinä purppuranvärisellä aavikolla katsellen taivaalle ja ukkonen käy ympärilläni ilman mitään tilaisuutta satuttaa minua. En pelännyt lainkaan - ennen kuin keksin, että tämä aavikko oli oikea - Atacama Pohjois-Chilessä. Tänä vuonna kävin siellä ja näin auringonlaskun samalla taivaalla ja tunsin voimakkaamman uudestisyntymätunteen onnellisella tavalla. Palattuani kotiin näin eri unta yhdestä Atacama-vuoresta, missä voimakas valo tuli taivaalta ja ääni sanoi: "Tämä on portaali, älä pelkää." Elämäni on muuttunut täysin vuoden 2012 jälkeen, paremmaksi kaikessa ja haluaisin tietää, miten ohjaan paremmin itseäni tällä matkalla. Tunnen sisälläni, että Atacama oli kutsumus. Onko se totta? -Jana, USA
Vastaus:
Tämä on täydellinen esimerkki menneen elämän muistamisesta. Tässä on epätavallista se, että se stimuloi sisälläsi kykyjä noilta ajoilta, joihin sisältyy aiemmin karttamasi luomiskyvyt. Ne ovat syy viimeaikaiseen menestykseesi.
Portaali on ovi kahden ulottuvuuden tai todellisuuden välillä. Atacama-vuorilla on portaali. Kerran tulit maatasolle tuon portaalin kautta toiselta planeetalta. Päätit jäädä maapallolle joksikin aikaa ja elit tuolla alueella. Tällä kertaa päätit tulla maapallolle koko elämäksi. Seuraava siirto riippuu sinusta.
Tämä kaikki on teoreettista ja osa sielusi historiaa, mutta se ei määrää, mitä tulee tämän jälkeen. Olet viettänyt elämiä monilla eri planeetoilla ja jokainen niistä antoi omat kokemuksensa. Sinulla on paljon enemmän tehtävää tässä elämässä menemättä elämään menneisyyttä uudestaan.
Jokaisella sielulla on vaihtoehtona palata taaksepäin, mennä eteenpäin tai pysyä paikoillaan. Opettajasi ja luokkatovereidesi muisteleminen ensimmäiseltä luokalta ja luokkakokouksen järjestäminen ei tuo sinulle takaisin, mitä sinulla oli silloin. Sama pätee portaaliin paluuseen. Mutta jos sinun täytyy käydä siellä laittaaksesi tämän kaiken sivuun, niin se on sinun valintasi.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.