HomeViestejäCelia Fenn6.2.2022 - Uuden Maan varoituksia ja informaatiota

6.2.2022 - Uuden Maan varoituksia ja informaatiota

UUDEN MAAN VAROITUKSIA JA INFORMAATIOTA

Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
Helmikuu 2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

6. päivä

Energia on ollut muutaman viime päivän hyvin intensiivistä. Aurinko on elossa, ja on auringonpilkkuja ja auringonpurkauksia.

Odotin isoa X-luokan purkausta auttamaan taajuuden nostamisessa maan päällä. Ajattelen edelleen, että saamme sellaisen pian, kun menemme kohti 22-02-2022-porttia.

Minusta voimme kutsua tätä "tarunhohtoiseksi helmikuuksi", kun valokoodit lisääntyvät ja kaikki on säteilevää ja energistä.

Tätä meitä pyydetään tekemään nyt: pitämään niin paljon valoa sydämessämme ja DNA:ssamme, kuin voimme kestää.

DNA syttyy ja luo yhteyksiä moniulotteiseen itseemme. Tämä voi olla uuvuttavaa, kun sinulla ei ole ollut tätä taajuustasoa hyvin pitkään aikaan. Ja se lisääntyy, kun olemme nyt vasta pääsemässä uuden Maan taajuuteen.

Sinulla saattaa olla myös intensiivisiä unia, kun DNA:si ja aikajanasi yhdistyvät muihin aspekteihisi muilla aikajanoilla ja muissa tiloissa/paikoissa.

Se kaikki on hyvä asia, ystävät. Kuten sanoin, tätä varten tulimme ja onnistumme tässä ehdottomasti.

Muistakaa myös, että mitä enemmän on valoa, sitä enemmän on rakkautta.

Alamme tuntea selvemmin sen rakkauden ja ilon, joka yhdistää meidät kaikki, kun nousemme täyteen potentiaaliimme uuden Maan ihmisinä ja tulemme kotiin siihen, kuka todellisuudessa olemme.

Ihanaa sunnuntaita kaikille.

P.S. Mainitsinko jo, että tämä on niiiiin jännittävää!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >