UUDEN MAAN VAROITUKSIA JA INFORMAATIOTA
Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
Joulukuu 2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
30. päivä
Täällä Kapkaupungissa vuoden viime päivät ovat olleet hyvin outoja – kuten varmaan monissa paikoissa.
Vietämme joulua ja uutta vuottaa eteläafrikkalaiseen tyyliin, ja on paljon rannalla ja ulkona olemista ja aurinkoista taivasta (enimmäkseen). Tästä omikron-jutusta huolimatta, emme ole yllätykseksemme tiukassa sulkutilassa, ja elämä kulkee melko normaalisti. On ollut hyvin parantavaa, kun on voinut levätä ja rentoutua auringossa ja tavata ystäviä ja perhettä, vaikka kaikki ovat olleet alavireisiä.
Sitten sanomme myös hyvästi rakastetulle arkkipiispa Desmond Tutulle, jonka yksinkertainen mäntyarkku saapui St. Georgesin katedraaliin ja on julkisesti nähtävillä lauantain hautajaisiin saakka. Oli myös parantavaa nähdä hänen yksinkertainen arkkunsa, hänen kieltäydyttyään prameasta seremoniasta ja valittuaan yksinkertaisuuden. Hänen myötätuntoista sydäntään ja yksinkertaista iloaan jäädään kaipaamaan, sekä hänen panostaan maamme polulle.
Siis missä tahansa oletkin, olen varma, että voit tuntea, kun se yksinkertaisen hyväksynnän ja rakkauden uusi energia kumpuaa, joka parantaa sydämemme ja valmistelee meitä vuoteen 2022.
Paljon rakkautta kaikille!
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


