HomeViestejäMike Quinsey14.2.2014 - Viesti SaLuSalta

14.2.2014 - Viesti SaLuSalta

VIESTI SALUSALTA
 
Kanavoinut Mike Quinsey (treeofthegoldenlight.com/First_Contact/Mike_Quinsey_home_page.htm)
14.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Ymmärrämme huolestuneisuutenne siitä hitaalta näyttävästä etenemisestä, mitä tapahtuu pimeiden voimien toiminnan hillitsemisessä. Olemme itse asiassa estäneet niitä aiheuttamasta merkittäviä välikohtauksia, kuten uusi sota, ja rajoitamme jatkuvasti niiden tilaisuuksia aiheuttaa vakavia ongelmia.
 
Olkaa vakuuttuneita, että meillä on asiat hallinnassa, mutta silti meidän on oltava puuttumatta asioihin tarvittaessa. Viittamme tietysti karmatilateisiin, missä on oppitunteja opittavana. Kuitenkin jakso mihin olette äskettäin astuneet, tuo merkittäviä muutoksia, mitkä johtavat lopulta rauhaan. Pyydämme teitä siksi ajattelemaan positiivisesti ja kuvittelemaan rakkauden ja rauhaan laskeutuvan maan päälle.
 
Pitäkää mielessä, että olemme hyvin edistyneet ponnisteluissamme hillitä pimeitä voimia ja vähitellen niiden on hyväksyttävä, etteivät ne voi enää tehdä mitä lystäävät. Ne huomaavat vaikeaksi poistaa omaisuutensa muutoksen eivätkä ne pysty toimimaan yhtä vapaasti kuin ennen. 
 
Tämä johtuu osittain niiden ihmisten määrästä, jotka heräävät valolle ja lakkaavat kiinnittymästä pimeiden voimien toimintaan. Vaikkette ehkä tiedä sitä, valo on nyt planeetan hallitseva voima. Se jatkaa laajentumista, kunnes valo hallitsee täysin. Silloin uusi aika on todella käsillä ja teidät on täysin valmisteltu olemaan edelläkävijänä siinä.
 
Opastamme ja kannustamme valotyöntekijöitä puskemaan eteenpäin sitoumuksessaan ja tietämään, ettei mikään voi nyt pysäyttää heidän etenemistään. Olette tietysti olleet tietoinen menestymismahdollisuudesta ennen maan päälle inkarnoitumistanne.
 
Jokainen valotyöntekijä joka valittiin tekemään työtä valon puolesta tänä aikana, on tiennyt, että oli erityistilanne, ja hän on oikeutettu tuntemaan etuoikeutta. Olkaa vakuuttuneita, että teidät valittiin, koska teillä on kokemusta ja kykyä antaa itsestänne vaaditusti. Samaan aikaan evoluutionne etenee uusista kokemuksistanne ja tilaisuuksistanne selvittää karma. Joskus hyväksytte vaikeimmat haasteet tällaisina aikoina, koska luottaen omiin kykyihinne ja annettuun apuun tiedätte, ettei ole mitään syytä, miksi teidän pitäisi kokea mitään muuta kuin onnistumista.
 
Maa on näytekappale tänä aikana ja monet muut sivilisaatiot ovat tulleet lähelle tarkkailemaan tätä aikajaksoa, missä olette. Syynä on, että saatte kokemuksen, mitä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Olette sitoutuneet ylösnousemaan fyysisen kehonne kera, mikä sopeutuu korkeampiin energioihin.
 
Kokemuksenne on ainutlaatuinen ja kun ylösnousette, huomaatte tietoisuustasonne lisääntyvän hyvin nopeasti. Kun astutte korkeampiin energioihin, seuraanne liittyy olentoja, jotka ovat ylösnousseet, ja he auttavat teitä. Teidän on määrä liittyä ylösnousseeseen veljeskuntaan ja teille annetaan tilaisuuksia valita mieluisin polkunne.
 
Tällä hetkellä maapallollanne on monia edustajia toisilta planeetoilta aurinkokunnassanne ja sen ulkopuolelta. On ikään kuin "kaikki miehet kannella", kun tilanne vaatii kokeneimpia olentoja varmistamaan täydellisen onnistumisen. Kun koette toisia olemistasoja ja toisia sivilisaatioita, huomaatte, että korkeampien olentojen on normaalia auttaa alempana olevia. Olette yhtä ja apua annetaan aina niille, jotka kulkevat myös teidän polkuanne. Itse asiassa kaikki polut johtavat takaisin Jumalaan ja teillä on vapaus kokea niin, kuin valitsette, vaikka tietyllä tasolla teette iloisesti ja auliisti Jumalan tahdon.
 
Maailmanne kokee jatkuvasti synnytystuskia, kun vanha on lakaistava pois tilan tekemiseksi uudelle, ja kuten huomaatte, se voi johtaa hyvin raskaisiin aikoihin. Tätä kestää kuitenkin vain rajoitetun ajan, minkä jälkeen huomaatte kaiken asettuvan enemmän. 
 
Me ja muiden planeettojen olennot tulemme avoimesti sekoittumaan joukkoonne. Meillä on paljon kerrottavaa ja annettavaa teille, mikä nopeuttaa ylösnousemistanne korkeammille tasoille. Olkaa vakuuttuneita, että te ette ole koskaan ilman apua ja olemme aktiivisia koko ajan, vaikkette olisikaan täysin tietoisia läsnäolostamme.
 
Valmistaudumme puhumaan teille monista asioista, jotka ovat tärkeitä lähitulevaisuudessa. On paljon asioita, joissa teidän on pidettävä mieli avoimena, kun teitä on pitkään tahallisesti johdettu harhaan ja informoitu väärin teidän pidättelemiseksenne. Teemme itse asiassa nyt parhaamme teidän herättämiseksi lempeästi totuuteen, mutta monille se on käsittämätöntä ja liikaa omaksuttavaksi. Voimme sanoa nyt vain, että jokaisen sielun on viisasta olla avoin uusille ajatuksille eikä olla niin kaavamainen ajattelussaan. 
 
Olen SaLuSa Siriukselta ja vakuutan, että teillä on apuamme koko ajan. Monista teistä näyttää, että maailma kääntyy ylösalaisin. Tilanne ei ole näin, pelkästään tulosta tarpeellisista muutoksista, jotka vähitellen asettavat maapallon tyyneen ja rauhalliseen aikaan. Mukana ei ole ainoastaan fyysisiä aspekteja, vaan myös energiat liikkuvat jatkuvasti.
 
Kiitos SaLuSa,
Mike Quinsey
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >