OLET NYT ROKKITÄHTI
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
15.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät, muututte dramaattisesti jatkuvien suurten energiapurkausten vuoksi. Näitä muutoksia tapahtuu mm. unirytmissä, aktiivisuustasossa ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Sellaista voi odottaa, ottaen huomioon uuden olemuksenne kehityskaaren. Olette astuneet ikään kuin ovesta ja selkeyttäneet, kuka olette tai uneksitte olevanne. Analogia voisi olla laulaja-laulunkirjoittaja, joka jatkoi pikkukaupungin hiljaista elämäntyyliään, mutta avattuaan verhon huomasi satojentuhansien ihmisten hurraavan hänen lahjakkuudelleen.
Olette nyt keskinäyttämöllä. Ennen viimeaikaisia energioita, useimmat teistä vuorottelivat valokeilassa, vaikka olitte kaikki lavalla samanaikaisesti. Tuo lavayhteisö johon osallistuitte kuukausia tai vuosia, on muuttunut. Ette enää jaa näyttämöä kenenkään kanssa, sillä olette nyt oma tähtenne.
Kenties ihmettelette, ketkä väkijoukossa huutavat nimeänne. Kannustusjoukkonne koostuu niistä, jotka päättivät siirtyä 3D:stä johonkin ulottuvuuteen sen yli.
Olette nyt rokkitähti. Jotkut teistä nauravat tälle kuvalle, sillä jatkatte vessan siivoamista, työntekoa tai puutarhanne hoitamista. Sitä ette ole vielä oivaltaneet, että jaatte olemuksenne vielä vähän aikaa.
Pieni osa teitä ylläpitää 3D-elämäänne – vaikkakin vähäisen innostuksen kera. Niin se on, että suoritatte perusvaatimukset minimikiinnostuksen kera. Suurempi osa teitä on siirtynyt näyttämön keskelle eikä koskaan enää palaa tuohon säyseään 3D-olemukseen, joka olitte Maa-aioneita.
Tuo säyseä osanne haluaa palata menneisyyden juhlapyhiin, toivoen, että ne tuovat tarpeeksi kipinää ylläpitää aiemman 3D-vuorovaikutuksenne ja -elämänne.
Suuremmalla osallanne joka tulee suuremmaksi päivittäin, on vähän kiinnostusta siihen, mitä oli. Olette nyt rokkitähti. Vaikka saatatte yrittää palata elämäänne ennen kuuluisuutta, tuo paluu on enemmän kuin itsenne katselemista elokuvassa, kuin ennen kokemanne todellisuuden elämistä.
3D-elämäänne ei ole enää, eikä koskaan tule. Olette rokkitähti 3D-vaatteissa, jotka heitätte pian pois. Niin se on, että muutama seuraava viikko on teistä hämmentävää, riemastuttavaa, pelottavaa, iloista ja yksinkertaisesti hauskaa.
Te jotka ette halua olla rokkitähti, tietäkää, että me jotka olemme universumeista, käytämme tuota analogiaa löyhästi. Analogia on pelkästään kuvasto siitä, miltä teistä ehkä tuntuisi, jos olisitte rokkitähti. Todellisuudessa olette näyttämöllä siinä paikassa, joka on oikea uudelle "sinulle".
Saattaisitte olla rokkitähtitarjoilija, joka vetää muita puoleensa. Tai yritysjohtaja joka saa osakseen kansainvälistä ihailua rakkaudellisten ja luovien tekojensa vuoksi. Sillä ei ole merkitystä, mitä rokkitähtiominaisuutenne ovat. Ainoa tarpeellinen elementti on tietää, että 3D-toimenne ja -tarpeenne ovat vaihtuneet kriittisestä roolista vähäpätöiseen rooliin, joka häviää pian.
Uuden kalenterivuotenne alkuun mennessä useimmat teistä hyväksyvät uuden "sinun" tähtiroolinsa. Sillä teidän ei ole ainoastaan aika tehdä niin henkilökohtaisesti, vaan se on myös tarpeellista kannustusta niille miljoonille, jotka haluavat seurata.
Ette ole enää pienenpieni Maan asukas. Olette suurimman tilaisuuden keskinäyttämö, josta pystytte muodostamaan käsityksen. Olette kirkkaampi tähti, kuin mikään minkä olette koskaan tienneet.
Tämä on teidän aikanne. Aika jota olette toivoneet ja josta olette uneksineet aioneita. Älkää olko peloissanne tai huolissanne, sillä olette enemmän kuin valmis vaatimaan itsenne koko loistossanne, sekä hyväksymään muiden ihailun.
Ne jotka ihailevat teitä nyt tai pian, löytävät oman näyttämönsä teidän vuoksenne. Ja niin se jatkuu, kunnes ne jotka Maassa haluavat tehdä siirtymän, tekevät sen helposti ja nopeammin jokaisen ryhmän myötä.
Ainoa keskusnäyttämöroolinne on niitä varten, jotka seuraavat teitä välittömästi. On monia muita asioita, jotka teidät valmistellaan saavuttamaan, sitten kun teitä seuraavat lisäävät oman tukensa, aivan kuten me jotka olemme universumeista, teimme teille, kun aloititte siirtymänne.
Niin se on, että muutama seuraava viikko on tunnemuutosten pyörretuulta. Sitä seuraa iloinen "oikeuden" tunne ja tarve tutkia henkilökohtaisempia aktiviteetteja, kuin olette koskaan tutkineet Maassa ollessanne. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


