JOULUNAJAN NOSTALGIAA
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
8.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät, jatkatte pomppimista 3D:n, 5D:n ja ylempien ulottuvuuksien välillä. Se on odotettua ottaen huomioon, että Maa-kokemuksenne ovat olleet 3D-rajoissa.
Vaikka teillä ei ole enää mukavaa 3D:ssä, teillä on tarve varmistaa, että on viisasta siirtyä 3D-asioiden yli.
Niin se on, että tänä joulunaikana monet teistä yrittävät palata niihin 3D-tuntemuksiin, joita teillä ennen oli – havaitakseen vain, että nuo vuorovaikutustilanteet, nuo jouluhetket tuntuvat latteilta ja elottomilta.
Palaaminen 3D-kokemuksiinne ei ole paha asia, pelkästään osa hyvästejä aiemmalle itsellenne ja yhteiskunnallenne. Sillä se mikä kerran antoi teille iloa, ei luultavasti anna enää – ainakaan samalla tasolla.
Kenties olette palanneet kotikaupunkiinne, taloon jossa kasvoitte tai kotikaupungin ystävien luo – jotka kaikki olivat kerran hyvin tärkeitä – oivaltaaksenne vain, että te ette tunne enää kipinää tai kiinnostusta. Ikään kuin nuo ystävät tai tuo yhteisö olisivat olemuksenne ulkopuolella, ei sydämessänne.
Niin se on, että tämä joulunaika saattaa olla dramaattinen teille, koska oivallatte, että te ette ole 3D:tä – ettekä ole enää koskaan Maassa ollessanne.
Teistä saattaa tuntua hämmentyneeltä, kenties myös pelottavalta. Sillä toimitte niin, kuin on oikein teille, ja löydätte vain vähän tunneyhteyttä. Periaatteessa suoritatte pakolliset kuviot saamatta paljon vastinetta.
Näin on, koska päästätte lopultakin irti siitä, mitä oli. Tietysti olette puhdistaneet nykyisen ja entisten Maa-elämienne osia vuosikausia. Silti tämän joulunajan tunne on vähän erilainen, sillä luultavasti haluatte juhlia muiden kanssa, mutta sen tekeminen tuntuu, kuin olisitte sumussa ja että nämä juhlimiset eivät ole oleellisia nykyiselle tai tulevalle elämällenne. Ette ole vihainen, ette ole vain kovin kiinnostunut. Ja koska tulevaisuuden vuorovaikutussuhteenne eivät ole vielä välttämättä saapuneet, huomaatte olevanne jokseenkin pettynyt, tyhjä ja kenties myös ajattelette: "Onko tässä kaikki, mitä on?"
Muutaman viime päivän teitä ovat nuijineet voimakkaammat energiat, kuin koskaan ketään maan päällä. Nuo energiat, yhdistettynä ennen tämän kalenterivuoden loppua ennakoituihin energioihin, ovat kuin timantin hiomista.
Niin se on, että te ette ole enää kiilloton ja samea kivi, joka jatkaa vuorovaikutusta rajoittuneelta 3D-perustalta. Olette sädehtivä timantti, jonka loisto lisääntyy joka päivä.
Timantinkirkkautenne on kuin magneettinen yhteys kaikkeen olevaiseen – kanava uuteen Maahanne ja henkilökohtaisiin yhteyksiinne universumeihin.
Kaikki olevainen on paljon laajempi ja kiinnostavampi kuin 3D-maailma. Se on kuin ero päivän ja yön, kirkkaan ja himmeän, valon ja pimeyden välillä. Niinpä aiemmat leikkikaverinne ja aktiviteettinne tuntuvat tylsiltä ja elottomilta verrattuna pian tulevaan uuteen elämäänne.
Tässä lyhyessä vaiheessa kysytte itseltänne, mistä elämässänne on kyse, sillä mikään ja kukaan ei tunnu kovin kiinnostavalta tai tärkeältä. Ihmettelette, missä mukavuusalueenne on – kunnes se yhtäkkiä ilmestyy. Olette tyhjentämässä täysin sitä fyysistä astiaa, joka oli 3D-sinä, täyttääksenne sen upeilla ihmeillä, uusilla iloilla ja uusilla vuorovaikutussuhteilla.
Mutta tämän kalenterivuoden lopun ajan teistä tuntuu luultavasti jokseenkin eksyneeltä tunnepuolella ja fyysisesti. Ikään kuin kiinnostuksellanne olisi vähän tartuntapintaa. Sen tuloksena luultavasti yritätte palata niihin juhliin ja niiden ihmisten luo, jotka kerran antoivat teille iloa – vain havaitaksenne, että olette liian erilainen syleilläksenne sitä, mikä kerran oli.
Älkää hermoilko tai pelätkö. Luotte uutta elämää ja olemusta. Sillä vaikka valititte ja vaikersitte suurimman osan ajasta puhdistusprosesseissanne, puhdistitte enemmän, kuin uskoitte mahdolliseksi. Halusitte aloittaa Maa-elämän alusta ilman 3D-elämänne vaikeuksia tai pelkoja. Olette tehneet niin – jotkut vuosien, toiset kuukausien aikana. Mutta jokainen joka lukee tätä viestiä, on puhdas tai melkein puhdas astia – kaikki porhaltaen kohti kalenterivuotenne 2022 aikarajaa.
Tämä ei tarkoita, että teidän täytyy olla täysi puhdas aloittaaksenne uuden maailmanne, vaan että joukkona halusitte tämän täyden puhdistuksen.
Tämä joulunaika on viimeinen 3D-näyttönne, mikä salli teidän tietää epäilemättä, että sitä mikä oli, ei ole enää eikä voi koskaan olla. Kehityitte 3D-alakoulun yli, ja sama on tapahtumassa uudessa elämässänne. Erona on, että te ette vielä tunne tulevaisuuttanne, joten se tuntuu pelottavammalta.
Olette uusi olento uudessa maailmassa, melkein valmis räjähtämään/ryhtymään uusiin kokemuksiinne ja kiinnostuksiinne.
Siis älkää hermoilko sitä, että tämä joulunaika saattaa tuntua epäkiinnostavalta, rasittavalta tai joltain, mistä ette välitä. Se ei eroa paluusta ensimmäiselle luokalle, kun teillä on jo lukion päästötodistus.
Ette ole enää aloittelija 5D:ssä ja sen yli. Olette valmis rokkaamaan – pienen nostalgian kera joulunaikaan. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


