HomeViestejäBrenda Hoffman15.10.2013 - Maasinä on kokonaisuuden komentaja

15.10.2013 - Maasinä on kokonaisuuden komentaja

MAASINÄ ON KOKONAISUUDEN KOMENTAJA
 
Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
15.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Rakkaat ystävät,
 
Kenties huolenne on, että avaruusolennot ottavat haluunsa olemuksenne ja teistä tulee zombi. Näin ei ole. Todellisuudessa sinä olet sinä lisäkimalluksen kera, sitten kun sallit itseesi lisättävän uusia osia.
 
Silloin kun olitte 3D-olento, taitonne, asenteenne, havaintonne ja uskomuksenne olivat rajattuja 3D-maailmaanne. Kenties uskaltauduitte vähän ulos, kuten suuret ikäluokat 1960- ja 1970-luvulla. Mutta myös he jatkoivat 3D-elämäänsä, vain muutamien seikkailunhaluisten ajatusten kera.
 
Te, suuret ikäluokat, tiesitte syvällä sisällänne, että rakkaus oli äärimmäisen tärkeää. Mutta ennen kuin tutkitte täysin tuota aluetta, päätitte avata tunteenne. Näin kiinnostuitte psykologiasta, psykoterapiasta, mielialaa muuttavaista huumeista, oma-apukirjoista ja muista lähestymistavoista, jotka auttoivat teitä löytämään enemmän sisäisistä toiminnoistanne. Kun olitte saaneet tarpeeksenne, tunsitte olevanne valmis aloittamaan täysin tämän siirtymän 3D:n ulkopuolelle.
 
Avauduitte ajatuksille avaruusolennoista kirjojen, elokuvien ja muiden väylien kautta havaitaksenne, mihin pahaan (useimmiten) ne kykenivät. Vaikka jotkut elokuvat näyttivät avaruusolentojen rakastavan puolen, enimmäkseen suhtaudutte epäluuloisesti kontakteihin maan ulkopuolisten olentojen kansa. Kenties se on odotettua ottaen huomioon, että monet pelkäävät ihmisiä, joilla on erivärinen iho tai kulttuuri.
 
Jatkatte avaruusolentojen tai maan sisäisten olentojen suodattamista ja päädytte ajatukseen, että ne ovat pahoja ja kaikki ihmiset ovat hyviä - ihonväristä tai kulttuurista riippumatta. Siis ellette ymmärrä ja hyväksy, että avaruusolennot ja maan sisäiset olennot ovat te.
 
Olette aloittamassa tuon hyväksymisprosessin, sillä miten voitte olla luottamatta omiin osiinne? Nyt nauratte, sillä tiedätte, että teissä on edelleen osia, joihin ette luota. Tällaisten ajatusten pitäisi auttaa teitä ymmärtämän, miten pitkälle olette päässeet, mutta miten syvälle sotkeutunut olette edelleen 3D-maailmaanne.
 
Tässä siirtymässä ei ole kyse teistä ja heistä. Tässä on kyse teistä ja teistä. Mitä pikemmin hyväksytte tämän ajatuksen, sitä nopeammin teette siirtymän tai ylösnousette todelliseen olemukseenne.
 
Tämä siirtymä on olemuksenne monien osien loppuunsaattamista - 3D-sinä, "me ja te" -filosofiat, rakkauden ja sisäisen voiman pelko.
 
Mutta toisaalta ne jotka hyväksyvät avaruusolennot ja maan sisäiset osat kyseenalaistamatta, ovat vain vähän erilaisia kuin ne, jotka eivät edes harkitse sitä ajatusta, että ne ovat osa heitä. Vaikka avaruusolennot tai maan sisäiset osat eivät ole pahoja tai kamalia, heillä on olemuspuolia, jotka eivät ehkä ole sopivia teille nyt.
 
On universumin monia osia monissa paikoissa, mutta ette halua tutkia tai laajentaa niitä kaikkia. Sallikaa itsenne ymmärtää osien lisäämisen arvo niin, kuin ymmärtäisitte, jos olisi kolme työnhakijaa, joilla on erinomaiset taidot, mutta kaikkien taidot eivät ole sopivia täyttämäänne tehtävään.
 
Älkää hermoilko, jos olette hyväksyneet maaolemukseenne osia määrittelemättä, ovatko nuo taidot oikeita teille. Aiemmat osat joita toitte olemukseenne, olivat täsmällisen sopivia tarpeisiinne. Nyt kehitätte maaolemustanne.
 
Käyttäkää aikaa ja energiaa niiden osien haastattelemiseen, jotka haluavat yhdistyä teihin nyt. Kenties jotkut haluavat elää hyvin vauraana ja teidän aikomuksenne on elää maasta. Vaurausosanne eivät koskaan tyytyisi tuohon elämäntyyliin. Näin kokonaisuutenne kyseenalaistaisi myös sen.
 
Mitä ovat tärkeimmät halunne tällä hetkellä? Ne ovat kokonaisuutenne osia, jotka haluatte lisätä nykyiseen maaolemukseenne.
 
Kenties ajattelette kehittyvänne, joten ette tiedä, haluatteko asua Aasiassa 10 vuoden päästä, vaikka se olisikin nykyunelmanne. Älkää huolestuko. Kun siirrytte unelmienne läpi, lisäätte erilaisia osia, sitten kun entiset osanne tulevat tyydytettyä.
 
Muututte päivittäin, niin kuin myös osanne. Mutta ne muuttuvat eri tavalla kuin lapsella, joka haluaa tänään hevosen ja huomenna kiiltävän polkupyörän. Teidän toiveenne ovat syvempiä, sillä ne ovat nyt "aikuisinän" osia. Nuo osat jotka toivotatte tervetulleeksi olemukseenne, paremminkin ikään kuin valmistuneet collegesta tyytyväisenä ensimmäiseen työpaikkaansa, mutta ne eivät tyydy samaan työpaikkaan enää 20 vuoden kuluttua.
 
Monet teistä pitävät tätä kanavointia typeränä, sillä ei ole mitään avaruusolentoja tai maan sisäisiä olentoja.
 
Ette todella ymmärrä, miten monia universumin osia 3D-elämänne ei sallinut teidän tutkia, ennen kuin sallitte itsenne tehdä sen. Universumissa on monia ulottuvuuksia, jotka ylittävät nyt ymmärryksenne ja sananne. Taas kerran hyvin samaan tapaan kuin Amerikan alkuperäiskansoilla jotka eivät nähneet ensimmäisten alusten rantautumista Amerikan rannoille, sillä heillä ei ollut sanoja tai ajatuksia käsittää, mitä ne olivat.
 
Eri osanne ovat upea osa teitä, mistä tahansa löydätte ne kokonaisuudestanne.
 
Eikö ole totta, että monet teistä ovat kaivanneet kanavointi- tai ulottuvuushyppelytaitoa, koska ne näyttävät normaaleilta ja hyväksyttäviltä, mutta avaruusolentonne tai maan sisäiset olentonne eivät ole?
 
Avaruusolento- tai maan sisäiset olento-osanne eivät ota teitä haltuunsa. Eivätkä ne salaa vakoile ja suunnittele tuhota maapalloa. Ne ovat pelkästään osianne, jotka auttavat teitä laajentamaan luomistaitojanne. Osianne jotka kokonaisuutenne on hajottanut ympäri universumeja moniin muotoihin ja paikkoihin. Kutsukaa nuo osat kotiin, sillä olette vihdoin riittävän vahva tekemään sen.
 
Te - se sinä joka lukee tätä blogia - on kokonaisuutenne johtaja, komentaja, toimitusjohtaja. Teidän ei tarvitse pelätä noita osia. Ne eivät suunnittele kapinaa tai pommita maata tai teitä. Ne haluavat pelkästään olla osa tätä ihmeellistä siirtymää liittymällä olemusperheeseensä, teihin.
 
Mutta kaikki osat eivät ole sopivia teille. Haastatelkaa jokaista osaa, joka koputtaa ovellenne, ja tietäkää, että jos tuo osa on innostunut nykyunelmistanne, se on oikea teille. Jos tuo osa kyseenalaistaa suuntanne, se ei ole oikea teille eikä ole ehkä koskaan tässä elämässä.
 
Sinä olet komentaja. Salli itsellesi tuo voima ja ilo. Ei sodan taistelemiseksi, vaan itsesi laajentamiseksi siihen kokonaisuuteen, joka haluat olla maan päällä nyt. Niin olkoon. Aamen.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >