MIKSI HÄN ON EDELLEEN ELÄMÄSSÄNI?
Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
7.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Pelkäätte, etteivät he muutu mukananne, joita rakastatte, ja teidän täytyy jättää heidät taakse.
Olemme kertoneet teille useita kertoja, että ne jotka olivat läheisiä teille 3D:ssä, eivät ehkä ole tärkeä osa uutta maaelämäänne. Monet teistä ovat käyttäneet tuota ajatusta asettamaan aidan itsenne ja niiden välille, joiden kanssa teillä synkkaa, jotta te ette tunne tuskaa eroamisen tapahtuessa.
Olette ymmärtäneet väärin tuon viestin tarkoituksen. On monia, jotka eivät ole enää läheisessä kontaktipiirissänne. Kenties puhutte heidän kanssaan usein, mutta ajatellessanne sydänyhteyttä he eivät ole enää tuossa ryhmässä. He ovat enemmänkin tuttavia kuin lähellä sydäntänne.
Nyt kun olette syvemmällä uudessa maapallossa ja uudessa elämässä, on hyvin epätodennäköistä, että teidän tarvitsee poistaa monia ihmisiä enää sydämestänne - jos ketään.
Tämän siirtymän alkuvaiheissa teillä oli luultavasti ympärillänne niitä, jotka olivat sopivia tai joiden "pitäisi" olla. Esimerkiksi, kenties työympäristö vaati teitä olemaan tekemisissä jonkun vihaa täynnä olevan kanssa. Mutta kun siirryitte syvemmälle tähän siirtymään, nuo ihmiset muuttuivat tai hävisivät tavallaan elämästänne. Vaikka teillä ehkä onkin kontakti heidän kanssaan, se on minimaalinen eikä tietenkään sydänkeskeinen.
Ne jotka ovat jäljellä sydämessänne, ovat valotyötekijöitä, jotka eivät ole sytyttäneet valoaan tai ovat eri polulla.
Ette olisi voineet tehdä muutaman viime kuukauden muutoksia, jos olentoja jotka säilyttävät vanhan ajan olemisen ja elämäntyylin, olisi syvällä sydämessänne.
Vanha aika ja uusi maa ovat liian erilaisia voidaksenne olla vuorovaikutuksessa sydäntasolla jonkun kanssa, joka pysyy täysin vanhassa ajassa.
Uudelle maapallolle siirtymistehtävänne oli äärimmäisen vaikea, kun puhdistitte itsenne vanhan ajan uskomuksista, teoista ja ajatuksista. Teillä ei ollut eikä ole energiaa torjua niiden vanhan ajan persoonien pelkoa ja vihaa, jotka eivät halua muuttua.
Tämä ei merkitse, että te ette kuule tai lue vanhan ajan olennoista, jotka jatkavat vanhan ajan temppujaan. Sen sijaan teidän ei tarvitse irrottaa heitä sydämestänne - olette saaneet sen vaiheen valmiiksi jo niiden osalta, joiden kanssa olitte suorassa kontaktissa. He eivät ole enää tärkeä osa sydäntänne - paitsi yleisesti ihmismielessä.
Puolisot, ystävät, työtoverit, rakkaat, naapurit ja perhe, jotka ovat jääneet osaksi olemustanne/sydäntänne jollain tavalla, ovat valotyöntekijöitä, jotka odottavat valonsa sytyttämistä tai ovat eri polulla.
Kenties osa heidän rooliaan on esittää paholaisen asianajajaa, kun te teette siirtymäänne. He eivät välttämättä usko kaikkea tai edes suurinta osaa, mitä te uskotte, mutta jotenkin ette voi päästää heistä irti. Tunnette jotain jossain heissä - ja teissä - mikä kannustaa teitä pysymään vankasti uskossanne, että hekin osallistuvat uuteen maahan - vain eri vaiheessa tai paikassa.
Miten tiedätte tämän, sillä toisinaan he tekevät olonne epämukavaksi?
Ette voi ymmärtää, miksi he eivät halua tietää enempää uudesta maasta tai teistä, kun teette siirtymäänne. He eivät näytä kiinnostuneelta ja kuitenkin pidätte heitä tärkeänä osana sydäntänne. Ei yleisesti "kaikki ovat yhtä" -tavalla, vaan erityistavalla mikä näyttää olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä uskotte.
Kenties te kaksi riitelette. Kenties ette. Tiedätte vain syvällä sisällänne, että te ette voi luopua tuosta suhteesta. Ettekä haluakaan - kaikista niistä merkeistä huolimatta, että teidän pitäisi. Näin on, koska he ovat todella valotyöntekijöitä, joilla on hyvin erilainen polku kuin teillä.
Nytkin - kaikesta siitä vastakkaisesta informaatiosta huolimatta, mitä monet kanavat välittävät - uskotte oman polkunne olevan ainoa oikea polku. Kenties meditoitte, visualisoitte, kanavoitte, otatte vain tiettyjä ruoka-aineita kehoonne tai mitä tahansa. Ja ne jotka mielestänne pitäisi poistaa elämästänne, mutta jotka ovat osa sitä kaikesta ihmetyksestänne huolimatta, eivät ole lainkaan kiinnostuneita teidän polustanne. Kenties te kaksi yhdistytte henkisesti toisinaan, mutta enimmäkseen tämä suhde näyttää kuin veden ja öljyn sekoittamiselta.
Tämä suhde on vettä ja vettä - ainoastaan kenties punaista vettä ja sinistä vettä. Se on sydämestä, vain sydämen eri osista.
Miksi jatkatte tätä suhdetta? Vastaus on hyvin looginen.
Ymmärtääksenne täysin, että "kaikki ovat yhtä", pyysitte erilaista polkua kulkevaa auttajaa. Hän kulkee yhtä nopeasti kuin te, mutta hän ei vain ilmaise samanlaisia indikaattoreita matkan varrella. Hänellä on erilaisia merkkejä ja polkuja. Päädytte jossain kohtaa yhteen - ette vain nyt. Kun avaatte uskomusjärjestelmänne vaihtoehtoisille menetelmille uuden maan vaatimisessa, ymmärrätte kauneuden päätöksessänne valita kumppanin, ystävän, työtoverin, naapurin, puolison tai sukulaisen, joka valitsi erilaisen polun.
Ainoa vaatimus uuden maan polulle astumiseen on avoin sydän. Niillä joiden kanssa jatkatte vuorovaikutusta, on avoin sydän - niistä monista indikaattorista huolimatta, joiden mukaan he eivät TEIDÄN mielestänne ole polulla. He ovat vielä puhdistumisen eri vaiheessa. He ovat kanssanne auttamassa uskomustenne ja taitojenne laajentamisessa. Vaaditaan kärsivällisyyttä, kun he räpiköivät (teidän mielestänne) uudella maapallolla. Teillä on (omasta mielestänne) suora polku ja olette ihmeissänne, etteivät he ole lainkaan kiinnostuneita teidän polustanne.
Tämä on rakkausoppitunti. Ei vanhan ajan rakkaudessa, missä on rajoja ja pitäisi-asioita, vaan uuden maan rakkaudessa. Kaikilla on vapaus olla, sillä kaikki kulkevat samaan paikkaan eri polkuja. Päätitte olla jonkun kanssa, joka laajentaa uuden maan horisonttianne. Ja hän tekee sitä - paljolti teidän tyrmistykseksenne. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


