VALHEELLISEN TÄYDELLISYYDEN HARHA
Kirjoittanut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
22.12.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Verho nro 9 – valheellisen täydellisyyden harha
Minun täytyy muistaa. Minun täytyy muistaa. Minun täytyy muistaa. Oi, olen täällä. Oi, rakastan kovasti olla täällä. Toivon, että kaikki elämä olisi sellaista, miltä täällä tuntuu.
"Kenties voit auttaa sen saamisessa tapahtumaan, rakkaani." Alan tottua siihen, että lady Astrea vastaan ajatuksiini. "Auttoiko muistamaan, kun kutsuit apuamme?"
"Voi kyllä, rakas lady, se auttoi erittäin paljon. Olet oikeassa. Nyt voin muistaa jotain toiselta puolelta. Heräsin sängyssäni huutaen apua. Istuin siinä jonkin aikaa hyvin hämmentyneenä tietämättä, miksi halusin apua, kun yhtäkkiä muistin. Muistin pikkuitsen ja korkeamman ITSEN ja kaiken kuolemisen maailmalle, jotta voisin saada ikuisen elämän. Minusta se oli kuitenkin mitä epätavallisin uni ja vannoin jostain tuolloin tuntemattomasta syystä, että nukahtaisin huutaen apuanne uneni muistamiseen."
"No, rakkaani, kärsivällisyys on lankaa, joka kutoo uutta elämää. Tule nyt, on sinun vuorosi."
Astuin taas ympyrään. Ladyt hymyilevät tervetulotoivotuksen ja tunnen pakahduttavaa rauhaa, kun he lähestyvät poistamaan uuden verhon. Kun he tekevät sen, lady Leton ääni soi sydämessäni:
"Harhaverho joka nostetaan tänä iltana, on "valheellisen täydellisyyden harha". Monet ihmiset pyrkivät täydellisyyteen fyysisissä rakenteissa ja suhteissa. Täydellisyys voi kuitenkin olla vain yhtä suurta kuin jokaisen osan täydellisyys. On todella harvinaista, että fyysinen rakenne tai suhde voi saavuttaa tämän tavoitteen. Rakkaani, sinulla on ollut harha täydellisestä mies/naissuhteesta ja olet kärsinyt kovasti, kun tämä harha on hajonnut.
"Tiedä, että tämä täydellinen suhde voi olla mahdollinen vain, kun kumpikin osapuoli on saavuttanut oman henkilökohtaisen täydellisyytensä. Riita ja epäsopu ovat luontaisia maaelämässä. Hämmennystä on sen määrittämisessä, elääkö yksilö tasapainoa "epätäydellisyyden kieltämisen" ja "pelkkien täydellisten aspektien käsittelemisen" välillä. Tämä tasapaino voidaan saavuttaa vain, jos yksilö kykenee vapautumaan valheellisen täydellisyyden harhasta."
Mestari Hilarion lisää nyt: "Täydellisyyden etsiminen on jumalainen tehtävä. Yksilön aura heijastaa kovasti jokaisen esineen tai henkilön energiamalleja, johon hän on kiinnittänyt huomionsa. Kun yksilö tarkkailee tiettyä asiaa, hänen auransa resonoi siihen, mitä hän tarkkailee. Se mitä yksilö haluaa nähdä, vaikuttaa siihen, mitä hän havaitsee. Jos yksilö etsii kärsimystä, hän näkee sitä kaikkialla ympärillään ja hänen auransa heijastaa tätä kärsimystä. Jos hän etsii rakkautta, hän näkee rakkautta kaikessa ympärillään ja hänen auransa heijastaa tätä rakkautta.
"Jos yksilö on kuitenkin valheellisen täydellisyyden harhan vallassa, hän etsii todellista rakkautta tai todellista kärsimystä. Hänen täydellisyysajattelutapansa keskittyy enemmän oman harhansa suojelemiseen kuin totuuden näkemiseen. Tässä tapauksessa yksilön aura näyttää pilveltä nousevassa myrskyssä. On jatkuvaa, levotonta liikettä, joka heijastaa etsimisen ja ei-etsimisen pulmatilannetta silloin, kun joku haluaa todella nähdä täydellisyyttä ympärillään, mutta hänen ensisijainen tavoitteensa on oikeasti fantasian suojeleminen. Siksi ei ole todellista etsintää ja sen seurauksena todellista yhteyttä.
"Yksilö muodostaa tavallisesti valheellisen täydellisyyden harhan silloin, kun hän uskoo, ettei hänessä ole oikeaa täydellisyyttä. Siksi hänen uskonpuutteensa ohjaa häntä maailmaan, joka ei ole muodostunut uskosta korkeampaan itseen etsien täydellisyyttä, joka saattaa olla ristiriidan naamioima, ja hän rakentaa ympärilleen pelkokentän, joka on toisille läpitunkematon.
"Tämä pelko perustuu hänen luontaiseen uskonpuutteeseensa minkään todellisen täydellisyyden olemassaoloon ja se eristää hänet toisista, jotka haluavat yhdistyä häneen sydäntasolla. Yhdistyminen toiseen sydämen kautta rikkoo kaiken harhan välittömästi."
Mahtava Apollo puhuu nyt: "Todellisuuspelon vapauttaminen vaatii suurta luottamusta sekä itseen että omaan Jumalaan. Sen ymmärtäminen, että elämän vastoinkäymiset ovat pelkästään lavasteita näyttämöllä, auttaa tässä prosessissa. Kuitenkin tunteet sitovat yksilön draamaan ja tekevät vaikeaksi ymmärtää Maaluokkahuoneen todellisia realiteetteja. Tunteet ovat kielijärjestelmä eivätkä itsenäinen kokonaisuus. Tunnekielen ymmärtäminen antaa yksilölle työkalun avuksi totuuden ymmärtämiseen.
"Valheellisen täydellisyyden harha on sidottu tunteisiin – täydellisyyden läsnäolo voi johtaa euforian tunteeseen, kun taas sen poissaolo toivottomuuden ja menetyksen tunteeseen. Kaikki ihmiset pyrkivät jossain määrin kokemaan täydellisyyttä tai jos eivät, niin he saattavat muodostaa harhan, että heillä on se jo. Täydellisyyden etsintä on luontaista ihmisessä ja se on ollut lahja ihmisevoluutiolle.
"Valitettavasti valheellisen täydellisyyden harha voi estää tai pysäyttää tämän luontaisen evoluutioprosessin. Siksi on tärkeää kerätä rohkeutta ja luottamusta, jotta voit hajottaa valheellisen täydellisyyden harhan ja etsiä todellista täydellisyyttä, joka on kaiken sen henkiperusta, mitä on luotu."
Miljoonia kysymyksiä pyöri mielessäni, kun lähdin ympyrästä. Kenties etsin täydellistä vastausta. "Kyllä, rakkaani, älä yritä ymmärtää kaikkia näitä sanoja kerralla. Kommunikoit hyvin kehittyneiden olentojen kanssa ja aivan kuten sinun täytyy kurottaa ymmärtääksesi, heidän täytyy kumartua puhuakseen kanssasi. Salli heidän sanojensa tulla vähitellen osaksi sinua. Älä ponnistele prosessissasi, vaan hyväksy rakastavasti."
"Kyllä", vastasin. "Se on paljon helpompaa. Hyväksyn …"
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Yhdestä uffosta sisään, toisesta ulos
Uusimmat viestit
Toukokuu 2026 - Ihmissuhteet19.4.2026 - Keskittyminen 5D:hen sodan repimässä maailmassa24.4.2026 - Sielu, suojelusenkeli ja Jumalan rakkaus21.4.2026 - Työjuhdasta oriksi - fyysinen itsemme19.4.2026 - Aurinkoaktivointi iskee käpylisäkkeeseen ... tunnet sen jo27.4.2026 - GPS-järjestelmäsi20.4.2026 - Ylösnousemuksen vuoristorata - pelon läpi jumalaiseen opastukseenHuhtikuu 2026 - Viides voimaantumisaaltoHuhtikuu 2026 - Satu Luostarinen - Sound of music - luojaääneni liikkeessä23.4.2026 - Viesti kahvissani ...15.4.2026 - Sotureita, jäätelöä ja pelejä23.4.2026 - Energiamuutos - kentän pitäminen13.4.2026 - Tiedän, ettei mikään ole mahdotonta20.4.2026 - Hyvinvointiviisautta - kehotietoisuus ja terveysHuhtikuu 2026 - Marlene McGann - Jääminen - mieletön mestari19.4.2026 - Aurinko Härkään, kun tulemme kotiin Äiti Maahan22.12.2015 - Valheellisen täydellisyyden harha


