HomeViestejäSuzanne Lie25.7.2015 - Tulkitsijat

25.7.2015 - Tulkitsijat

TULKITSIJAT
 
Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
25.7.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Rakkaat Arcturuslaiset, yhdessä viime viestissänne totesitte, että me vapaaehtoiset jotka otimme maa-astian tätä nyt-hetkeä varten, olemme tulkitsijoita. Voitteko puhua tästä vähän lisää, kiitos?
 
Kyllä, selitämme mielellämme. Ensin pyydämme, että palaatte viesteihimme 2.1.2015 alkaen ja luette ne läpi tai informoitte itseänne uudestaan tuosta informaatiosta, alkaen viestistä "Tietoisuus ja aivoaallot".
 
Olemme valmistelleet teitä kaikkia tunnistamaan ja lukemaan ajatusmuotoja ja energiakenttiä. Gaia luo/sallii siirtymänsä viidennen ulottuvuuden taajuuteen, jossa ei ole aikaa. Itse asiassa planeettanne siirtyy merkittävän energiakentän läpi tultaessa syyskuun 2015 loppua kohti.
 
Auringon sähkömagneettienergian ja muiden kosmisten energioiden yltyminen ja voimistuminen laajenee elokuun aikana ja saavuttaa huippunsa 23.-24.9.2015 paikkeilla. Kehotamme teitä lievittämään kaikkea tuntemattoman pelkoa. Pelkoenergiakenttä aiheuttaa vastustusta ja saa teidät työntämään energiakenttää vastaan.
 
Toisaalta rakkauden, erityisesti ehdottoman rakkauden, energiakenttä sallii virtaamisen energiakenttään ja sen ottamisen avosylin vastaan. Lisäksi jos laajennatte tietoisuutenne korkeampiin viidennen ulottuvuuden gamma-aivoaaltoihin, pystytte tietoisesti kokemaan nämä energiakentät ja päästämän niihin upotetut viestit tietoisuuteenne.
 
Muistakaa, että ajatusmuodossa on myriadeja versioita samasta informaatiosta. Siksi jokainen yksilö voi havaita informaation omasta henkilökohtaisesta näkökulmastaan. On myös hyvin voimallista, jos olette luoneet samanmielisten vapaaehtoisten ryhmän. Sillä tavalla voitte yhdistää kaikki yksilökokemuksenne kollektiivikokemukseksi.
 
Koska tämä energiakenttä on suurelta osin viidettä ulottuvuutta, teidän täytyy tietysti olla viidennen ulottuvuuden gamma-aaltotietoisuudessa saadaksenne selkeimmän viestin. Teidän täytyy myös päästää irti kaikesta tuntemattomanpelosta.
 
Silloin kun tietoisuutenne on viidettä ulottuvuutta, olette harmoniassa näiden viidennen ulottuvuuden energiakenttien kanssa. Sitten pystytte paremmin lukemaan ulottuvuuksienvälisiä ajatusmuotoja ja energiapaketteja, jotka on upotettu korkeamman valon kosmiseen virtaan.
 
Niin kauan kun pystytte säilyttämään viidennen ulottuvuuden tietoisuustilan, pystytte havaitsemaan nämä korkeamman taajuuden energiamallit ja tunnistamaan, että ne sisältävät valokieltä.
 
Korkeammista tietoisuustiloistanne ette voi ainoastaan havaita näitä energiapaketteja, vaan näin tapahtuu jo ennen, kun ne lähtevät viidennestä ulottuvuudesta ja putoavat kolmannen ja neljännen ulottuvuuden todellisuutenne aikaan.
 
Siksi pystytte antamaan ehdotonta rakkautta, moniulotteista valoa ja violettia tulta, mikä auttaa kovasti Gaiaa integroimaan nämä korkeammat taajuudet planeettamuotoonsa.
 
Tarvitsemme teitä, galaktiset vapaaehtoisemme, työskentelemään Gaian tietoisuuden kanssa. Kyllä, Gaialla on tietoisuus ja se on aistivia olento. Viidennen ulottuvuuden tietoisuutenne avulla pystytte olemaan yhteydessä Gaian eetteri-, maa-, ilma-, tuli- ja vesielementaaleihin.
 
Aivan kuten kehonne sisältää kaikki omat elementaalinne, Gaian keho sisältää omat elementaalinsa. Elementaalikunta on deevakunnan osa ja se palvelee muodonsäilyttäjinä. Nämä elementaalit virtaavat ihmisestä planeettaan ja planeetasta ihmiseen sekä kaikkiin elämänmuotoihin.
 
Koska nämä elementaalit resonoivat kolmannen ulottuvuuden yläpuolisiin taajuuksiin, ne voivat auttaa kolmannen ulottuvuuden muotoa sopeutumaan korkeampaan valoon, antautumalla tuleviin energiakenttiin ilman mitään kolmannen ulottuvuuden vastustusta.
 
Niin kauan kun voitte säilyttää viidennen ulottuvuuden tietoisuustilan, pystytte vastaanottamaan valokieltä, joka on upotettu korkeamman ulottuvuuden aaltoon, ja sallia sen opastaa teidät henkilökohtaisen ja planetaarisen muutoksenne läpi.
 
Suurin haasteenne on pitää kolmannen ulottuvuuden tietoisuutenne "toiminnassa" ja yhdistettynä viidennen ulottuvuuden kokemuksiinne. Niin kauan kun henkilökohtainen portaalinne kolmannesta ulottuvuudesta, neljännen kautta, viidennen ulottuvuuden tietoisuustilaan pysyy avoimena, pysytte muistamaan viidennen ulottuvuuden kommunikoinnit.
 
Onneksi korkeampi energia-aalto aktiovoi luultavasti 97% DNA:stanne. Venäläinen biofyysikko ja molekyylibiologi Pjotr Garjajev ja hänen kollegansa, jotka tekivät myös roska-DNA-tutkimusta, uskoivat, että DNA:n tyhjiössä aiheuttamat valokuviot olivat itse asiassa magnetisoituja madonreikiä. Jotenkin DNA muunsi valon madonrei'iksi, jotka olivat edelleen läsnä, kun DNA oli poistettu.
 
Nämä madonreiät ovat niiden ns. Einstein-Rosen –siltojen mikroskooppisia vastineita, joita on teoretisoitu olevan mustien aukkojen lähellä (palaneiden tähtien jättäminä) – tunneleita joiden kautta valoinformaatiota voidaan välittää ajan ja avaruuden ulkopuolella universumin eri alueilta.
 
Poponin, Garjajev ja muut venäläiset tiedemiehet uskovat, että roska-DNA:mme vetää puoleensa valoinformaatiota ja väittää sen tietoisuuteemme. Tätä informaation ulottuvuuksienvälistä kulkua sanotaan "hyperkommunikoinniksi".
 
Nämä tiedemiehet otaksuivat, että energiaa ajan ja avaruuden ulkopuolelta virtaa näiden madonreikien läpi ja DNA aktivoi nämä madonreiät. Jos DNA todella avasi nämä madonreiät, onko mahdollista, että oma DNA:mme pystyy vastaanottamaan aliatomisia valohiukkasia, jotka muodostavat superhologrammimatriisin?
 
Tässä saattaa olla "muna vai kana" –tilanne, jossa aliatominen valomatriisi voi aktivoida DNA-madonreiät, kun taas samaan aikaan aktivoidut madonreiät voivat havaita ja ottaa vastaan hologrammikuvan aliatomisista valohiukkasista.
 
Venäläiset tutkijat alkoivat myös kieli- ja geenitutkijoiden kanssa tutkia roska-DNA:ta. He havaitsivat, että roska-DNA seuraa oman ihmiskielemme sääntöjä. Heidän mukaansa roska-DNA varastoi ja kommunikoi dataa.
 
DNA:n värähtelykäyttäytymistä tutkiessaan Garjajev ja hänen kollegansa ovat havainneet, että elävät kromosomit toimivat aivan kuin hologrammitietokone. Nämä tutkijat sovittivat tiettyjä korkeataajuuksisia malleja lasersäteeseen, vaikuttaakseen DNA-taajuuteen ja näin geeni-informaatioon. Koska roska-DNA:llamme ja kielellämme on sama rakenne, mitään DNA-tulkintaa ei tarvita. Voidaan käyttää yksinkertaisesti ihmiskielen sanoja ja lauseita DNA:han vaikuttamiseen.
 
Garjajev uskoo, että elävän kudoksen roska-DNA reagoi aina kielisovitettuihin lasersäteisiin ja myös radioaaltoihin – jos korkeampia taajuuksia käytetään viestin heijastamiseen. Garjajevin tutkimus selittää, miksi affirmaatioilla, hypnoosilla ja vastaavalla voi olla voimakas vaikutus ihmisiin ja heidän kehoonsa. On lisäksi todettu, että mitä korkeampi yksilön tietoisuus on, sitä vähemmän tarvitaan minkään tyyppistä laserlaitetta.
 
Hologrammi- ja roska-DNA-tutkimus paljastaa, että ihmiset ovat periaatteessa vastaanottimia, jotka kelluvat "valon interferenssimallien taajuusmeressä". Päätämme havaita ja näin luoda oman todellisuutemme myriadeista mahdollisista todellisuuksista, joita superhologrammi heijastaa ajan ja paikan ulkopuolelta, vastaanotettavaksemme henkilökohtaisten portaaliemme (madonreikien) kautta.
 
Sitten kun vastaanotamme valoinformaation, prosessoimme sen hologrammiaivoillamme, jotta voimme heijastaa todellisuuskuvamme fyysiseen maailman kollektiivi- ja planeettatietoisuuteen. Tällä tavalla olemme kaikki yksi olento, joka vastaanottaa yhden viestin monien eri portaalien kautta.
 
Lisätietoa (englanniksi)
 
Kerromme teille nyt, että te ette havaitse viidettä ulottuvuutta samalla tavalla kuin kolmannen tai neljännen ulottuvuuden. Lähin esimerkki jonka voimme antaa teille viidennen ulottuvuuden havainnoista on, että ne tuntuvat "vain mielikuvitukseltanne". Näin ollen siirtyäksenne tähän todellisuutenne seuraavaan oktaaviin, teidän täytyy lopultakin oivaltaa, että mielikuvituksenne on todella totta.
 
Totuus on, että kolmas ulottuvuus on pelkästään hologrammiheijastus. Näin ollen 3D-todellisuutenne ei ole totta. Olette uskoneet, että todellisuus alkaa fyysisestä maailmasta JA saattaa olla mahdollista, että unenne/unelmanne voivat opastaa teitä – joskus.
 
Todellisuudessa neljännen ulottuvuuden unimaailmanne on portaali, joka yhdistää todellisen viidennen ulottuvuuden ITSENNE hologrammiheijastukseen, joka lähetetään viidennestä ulottuvuudesta, neljännen kautta, kolmannen ulottuvuuden 3D-matriisiin. Oletteko koskaan nähnyt unta, jonka luulitte olevan totta, kunnes heräsitte?
 
Olette nyt heräämässä todelliseen ITSEENNE. Tämä todellinen SINÄ on itse asiassa valokeho-ITSENNE, joka lepää latenttina selkärankanne juuressa. Tätä energiakenttää on kutsuttu "nukkuvaksi käärmeeksi". Miksi käärmeeksi?
 
"Sanotteko, että olemme vain harhakuvia?" saatatte kysyä. "Ei", vastaamme. "SINÄ, viidennen ulottuvuuden valokeho-ITSESI ei ole harhakuva. Kuitenkin suuri moniulotteinen valosi on ollut heijastettuna viidennen ulottuvuuden ilmaisustasi 3D-matriisiin."
 
Sen varmistamiseksi, että voitte saada kontaktin omaan valolähteeseenne, se on tallennettuna fyysiseen astiaan, joka on kiinni maapallon fyysisessä 3D-matriisissa. Kerromme teille tämän, koska emme halua teidän pelkäävän todellisuutenne välähtämistä viidenteen ulottuvuuteen.
 
Teidän ei tarvitse pelätä, koska viidennessä ulottuvuudessa todellinen SINÄ, nukketeatterin esittäjä, opastaa fyysistä "sinua", puunukkea, sen tarinan mukaisesti, jonka SINÄ on luonut. Nukketeatterin esittäjän yhdistää nukkeen neljännen ulottuvuuden astraali-itse.
 
Neljännen ulottuvuuden todellisuutenne on unta, fantasiaa ja "halumaailma", jonka kautta kahdensuuntainen informaatio 3D:n ja 5D:n välillä voi virrata. Kun osaatte säädellä omia tietoisuustilojanne, pystytte seuraamaan:
 
beeta-aaltoja, kolmannen ulottuvuuden tietoisuuttanne
alfa-aaltoihin, neljännen ulottuvuuden tietoisuuteenne ja
gamma-aaltoihin, viidennen ulottuvuuden tietoisuuteenne – ja taas takaisin.
 
Toisin sanoen, pystytte kulkemaan elämänvirtaa. Tiedätte kulkiessanne virrassa, ettei vuorenhuipun vesi ole erillään vuorenjuuren vedestä. Osa vesimolekyyleistä on haihtunut ja osa vedestä on otettu kastelemaan kuivia rantoja, mutta vesi juurella on yhtä huipun veden kanssa.
 
Samalla tavalla korkeampien ulottuvuuksien valotaajuus ei ole erillään fyysisen tasonne valosta. Tämä valo voi laimentua tai olla vaikea tunnistaa, mutta jos käytätte viidennen ulottuvuuden havaintotapaanne, pysytte tunnistamaan eri taajuudet, joita on planeettaanne jatkuvasti kylvettävässä valossa.
 
Aivan kuten teidän täytyy valita tietty kanava tai taajuus fyysisillä kommunikointilaitteillenna, muistatte, miten valitaan viidennen ulottuvuuden kanava omissa moniulotteisissa aivoissanne.
 
Fyysiset aivot vaikuttavat olevan vain fyysinen todellisuutenne. Korkeamman ulottuvuuden ilmaisunne eivät kuitenkaan värähtele vain ympärillänne. Ne värähtelevät sisällänne ensin, koska kaikki luominen alkaa ytimestä.
 
Jos kalibroitte huomionne korkeampaan taajuusmalliin kolmannessa silmässänne ja korkeassa sydämessänne, löydätte ne moniulotteisuuden siemenet, jotka ovat aina olleet sisällänne.
 
Samalla tavalla, kun valitsette televisiossa kanavan 3 yhteen ohjelmaan, kanavan 4 toiseen ohjelmaan ja kanavan 5 vielä eri ohjelmaan, valitsette, mitä haluatte havaita, säätelemällä tietoisuustilaanne.
 
Kanava 4 sallii teidän nähdä "hereillä" tai "unessa" –ohjelmaa. Toisaalta kanava 5 sallii teidän nähdä kaiken kanavilla 3 ja 4 yhtä aikaa samassa nyt-hetkessä. Miten 3D-aivonne voivat havaita kolme eri kanavaa kerralla?
 
Ne eivät voi! 3D-televisio/aivot näkisi eri havaintojen häiritsevän toisiaan. 4D-televisio/aivot havaitsisi kuvia, joissa on häilyvät varjot, mikä tekee selkeän näkemisen vaikeaksi. Toisaalta 5D-televisio/aivot pystyisi havaitsemaan myriadeja kuvia, jotka ovat kietoutuneet yhteen ja toimivat yhtenä yhteistyöjärjestelmänä.
 
Kun saatte enemmän ja enemmän viidennen ulottuvuuden kommunikointia, luultavasti huomaatte, että tähän 5D-kommunikointiin liittyy usein tunne kundaliinivoiman liikkumisesta ylös ja alas selkärankaa pitkin.
 
Tämä tunne on euforinen ja antaa teille voimakkaan tunteen "kyllä, teillä on viidennen ulottuvuuden kokemus". Tämä tunne vastaa kommunikointikutsua, kuten puhelimen tai ovikellon soiminen.
 
Kuitenkin nämä viestit ovat paremminkin kinesteettisiä kuin kuultavia tai visuaalisia. Kehonne on erittäin hyödyllinen antaessaan teille voimakkaan kinesteettisen "kyllä" kundaliini-aktivoinnin avulla tai rakastavan tunteen ja/tai miellyttävän ajatuksen avulla. Toisaalta kehonne sanoo "ei" ontolla tunteella sisällänne, jota korostaa masennus ja/tai ahdistus.
 
Kun muistatte, miten säilytetään viidennen ulottuvuuden tietoisuus kauemmin ja kauemmin, muistatte myös, miten luetaan ajatusmuotoja ja energiakenttiä, joissa on fyysisen muotonne luontaiset värähtelymallit.
 
Kinesteettiset tunteet joista olemme puhuneet yllä, ovat tavallisia kaikille. On myös henkilökohtaisia laukaisimia, reaktioita, tunteita ja kinesteettisiä reaktioita, jotka on opittu nykyinkarnaationne aikana.
 
Teille on hyödyllistä tunnistaa ja dokumentoida näitä reaktioitanne elämään, koska kehonne ei osaa valehdella. Aivan kuten rakas kissanne tai koiranne tai lintunne ei osaa valehdella, koska ne eivät pysty pettämään ihmisen tavalla, kehonne kertoo teille totuuden.
 
Keho voi kuitenkin kertoa teille totuuden vain, jos haluatte totuuden ja olette valmis vastaanottamaan sen. Kolmannen ulottuvuuden yhteiskuntanne on opettanut teitä valehtelemaan itsellenne ja toisille, jottette joudu vaikeuksiin.
 
Olemme kokeneet vapaaehtoistemme kautta, että jatkuva tuleminen ja meneminen erilaisten 3D-, 4D- ja 5D-aikajanojen välillä voi aiheuttaa suurta hämmennystä 3D-peräkkäismuistille. Monilla teistä huomion palautuminen kolmanteen ulottuvuuteen ei aina tapahdu luonnollisesti tuossa aikaketjussa.
 
Toisin sanoen, saatatte lyhyesti meditoida jotain viidennen ulottuvuuden viestiä ja huomaatte, että on kulunut tunti, sitten kun fokuksenne palaa 3D-tekemiseenne. Itse asiassa usein fyysinen havaintotapanne ei edes huomaa monia ulottuvuuksienvälisiä matkojanne. Siksi koette kadottaneenne ajan tai peräkkäisiä tapahtumia.
 
Kun aikaa katoaa, aikaan perustuvasta tapahtumaketjusta tulee tietysti erittäin hämmentävä. Aikaa katoaa, silloin kun luulette kuluneen vain muutaman minuutin ja näette kellosta, että tunti on kulunut.
 
Toisaalta (tapahtuma)ketju katoaa, silloin kun löydätte itsenne eri paikasta ja/tai tekemisestä, mutta ette muista, mitä on tapahtunut sen paikan jälkeen, missä luulitte olevanne, ja miten pääsitte nykypaikkaan.
 
Toisin sanoen, matkustitte ulottuvuuksienvälisesti 3D:n ulkopuolella ja palasitte takaisin maa-astiaanne, kun 3D-itsenne oli vaihtanut fyysistä paikkaanne. Sitten kun yhdistytte taas 3D-tietoisuuteenne, egoitseenne, ette muista, missä olitte ja miten kehonne on nyt eri paikassa.
 
Tämä dynamiikka on vielä tavallisempaa kadonneessa ajassa. Katsotte kelloa ja näette, että on tietty aika. Sitten teette jotain, mikä aktivoi viidennen ulottuvuuden tietoisuutenne, joka on ajan ulkopuolella. Silloin itse asiassa lähdette ajasta. Kukaan kolmannen ulottuvuuden ihminen ei näe tämän tapahtuvan, koska 3D-havainto ei usko, että tuo tilanne on totta. Jos ette voi uskoa jotain, ette voi nähdä sitä.
 
Jos kuitenkin tiedostatte, huomaatte, että jokin muuttui yhtäkkiä ja teiltä katosi siirtyminen entisen ja sen välillä, mihin palaatte. Koska ette tienneet, että lähditte, ette tietenkään tienneet, että palasitte. Siis ette tiedä sitä kolmannen ulottuvuuden tietoisuudellanne.
 
Kerromme teille tämän informaation, koska olette astumassa avaruusalueelle, jossa on monia korkeamman taajuuden energia-aaltoja. Siksi on nyt-hetki aktivoida täysin moniulotteinen tietoisuutenne. Jos ette tee sitä nyt, alatte epäillä itseänne ja havaintojanne.
 
Itsensä epäileminen on erittäin vaarallista muuttuvassa maailmassa, jota koette, koska se voi käynnistää pelon. Kun tunnette pelkoa, tietoisuutenne alenee. Sitten hämmennytte täysin, kun ette muista, miten tai miksi tietoisuutenne putosi hyväolon tunteesta pelkoon.
 
Luultavasti teistä tuntuu siltä, että teitte ikään kuin pakkolaskun kolmanteen ulottuvuuteen, mutta ette ehkä muista, mistä laskeuduitte, minne olitte menossa ja/tai mitä teitte. Menneisyydessänne eli planeettasiirtymänne aiempina vuosina olitte kaikki hämmentyneitä ja nauroitte sille.
 
Se oli silloin enimmäkseen arvelua, joten se oli ok. Opettelitte lentämään ja teitte muutaman pakkolaskun. Nyt on kuitenkin se, mitä silloin vain mietitte tai kenties suunnittelitte. Siksi saatoitte kadottaa fokuksenne ilman kovin monia seuraamuksia.
 
Nyt seuraamuksista voi kuitenkin tulla äärimmäisiä. Siksi teidän täytyy säilyttää vakaa kommunikointiyhteys omiin korkeampiin ilmaisuihinne. Niin kauan kun ihmistietoisuutenne tuntee olevansa jokseenkin informoitu, voitte pysyä pelon yläpuolella.
 
Kuitenkin silloin kun kadotatte kosketuksen korkeampaan ITSEENNE, alatte pelätä ettekä tiedä miksi. Pelon välttäminen ja eläminen korkeimmassa tietoisuustilassa, johon pystytte, on yksi tärkeimmistä muistettavistanne asioista tässä nyt-hetkessä.
 
Siksi, rakkaat uuden urhean maailman tiedustelijat, tuntekaa ITSENNE. Se mitä ette tunne itsestänne, on avoin ovi pelolle. Epäillessänne ja tunteissanne jonkinlaista pelkoa, muistakaa sanoa:
 
"Lähetän ehdotonta rakkautta ja violettia tulta!"
 
Me, Arcturuslainen ja Galaktinen perheenne, olemme täällä auttamassa teitä. Gaia on kuitenkin vapaaseen tahtoon perustuva planeetta, joten teidän täytyy pyytää apuamme. Me voimme kuitenkin pyytää teiltä apua. Lähetämme monia viestejä vapaaehtoisillemme maapallolla. Odotamme innolla lisää "tulkitsijoita", joiden kautta voimme puhua.
 
Hakekaa tätä paikkaa omassa korkeassa sydämessänne.
Galaktinen perhe on sisällänne.
Voitte nähdä meidät viidennen ulottuvuuden tietoisuudellanne.
 
Ennen kaikkea muistakaa, että olette tulossa Kotiin.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.  

< PrevNext >