PÄIVÄKIRJA, OSA 1
 
Kirjoittanut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
27.7.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Rakkaat lukijat, niiden energiakenttien vuoksi joihin pian astumme, olen päättänyt julkaista blogissani viimeisimmän kirjani, Päiväkirja. Tämä kirja on tarina tavallisten ihmisten muutoksesta, kun heille annetaan epätavallista informaatiota. Julkaisen sen vähitellen muiden artikkelien ohessa.
 
Kirjoitin tätä kirjaa sellaisilla ohjeilla, että vetäisin yhteen kaikki kanavointini ja laittaisin ne järjestykseen. Tarina Beverlystä, Lisasta ja muista, kun kirja jatkuu, on kertomus, mikä vetää kaiken tämän kanavoidun informaation yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
 
Tiedän, että myös monet teistä kommunikoivat korkeampien ilmaisujensa kanssa, joten kutsun teitä tekemään saman ja liittämään monet viestit yhdeksi. On ykseyteen keskittymisen nyt-hetki, joten meitä kutsutaan vetämään kaikki yksittäiset informaatio-, kokemus- ja ihmispalapelinpalaset yhdeksi esitykseksi viidennen ulottuvuuden maapalloa varten.
 
Toivottavasti nautitte tästä projektista ja käytte katsomassa jatkuvasti aina seuraavan jakson. Kiitos Debbielle ja Pamelalle Australiasta editoinnista.
 
JOHTANTO - Lisa löytää Päiväkirjan
 
- LISA
 
"Olen yrittänyt saada yhteyden äitiini kaksi viikkoa", Lisa sanoi itselleen, paiskatessaan puhelimenluurin paikoilleen. Hän oli toistuvasti yrittänyt saada yhteyden äitiinsä eikä tämä ollut vastannut puhelimeen, sähköpostiin tai Skypeen.
 
"Mitä hän oikein meinaa?" Lisa mumisi itsekseen. "Minun täytyy kai mennä katsomaan itse. Tämä merkitsee, että minulla on taas yksi yhteenotto mieheni kanssa oudosta äidistäni.
 
"Lapset ovat koulussa, joten minun on saatava joku hakemaan heidät ja katsomaan heidän peräänsä siihen saakka, kunnes mieheni tulee kotiin. Mikä vaiva!" Lisa jatkoi sisäistä dialogiaan vai puhuiko hän itse asiassa ääneen.
 
"Miksei äiti voi vain kommunikoida kanssani? Tiedän, ettemme ole nähneet silmätysten vähään aikaan, mutta pieni kommunikointi hänen osaltaan auttaisi kovasti suhdettamme. Siis, jos meillä edes on suhde", Lisa sanoi niin kovaa, että hän tiesi puhuvansa itsekseen.
 
Mitä muuta hänen pitäisi tehdä? Hän ei varmasti saisi yhteyttä äitiinsä. Jos totta puhutaan, niin hän ei ollut yrittänyt ottaa yhteyttä kovin kovasti ennen kuin nyt. Hänen äitinsä oli puhunut viime aikoina niin outoja asioita, että Lisa huomasi välttelevänsä yhteydenottoa häneen.
 
Sitten kun hän lopulta soitti, äiti ei vastannut. Itse asiassa äitiä ei löytynyt mistään. "Mieheni suuttuu tästä", Lisa sanoi itselleen. "Hän on saanut todella tarpeekseen "hullusta äidistäni", kuten hän mielellään äitiäni kutsuu."
 
Lisa yritti vielä kaksi päivää saada yhteyden äitiinsä. Lopulta hän ei voinut odottaa enää. Hän kohtasi miehensä, hankki lastenvahdin ja lähti viideltä aamulla ajamaan äitinsä talolle. Hän kertoi miehelleen lähtevänsä tuolloin välttääkseen liikenteen, mutta oikeasti hän halusi välttää uutta yhteenottoa miehensä kanssa ja lasten monet kysymykset.
 
Samasta syystä hän nukkui vierashuoneessa ja sanoi miehelleen näin olevan, jottei hän herättäisi tätä. Itse asiassa hän ei halunnut "nukkua" miehensä kanssa. Seksi oli ollut jo ikuisuuksia vastenmielistä ja mitä enemmän hän inhosi sitä, sitä enemmän mies halusi.
 
Jos Lisa voisi kertoa itselleen totuuden, mitä hän oli välttänyt erittäin pitkään, hän oli hyvin onneton avioliitossaan ja hänen täytyi puhua kummallisen, mutta rakastavan äitinsä kanssa. Jos Lisa voisi kertoa itselleen totuuden, hänen täytyisi myöntää, että hänen paras ystävänsä oli aivan liian läheinen hänen miehensä kanssa.
 
Koska hän ei voinut myöntää edes sitä, hän saattoi helpommin katsoa kaikkien merkkien ja miehensä vaeltelevien silmien ohi. "Ei", Lisa parahti työntäessään sivuun selvän todisteen ja päätti elää valheessa. Kuitenkin neljän tunnin ajomatka yksin autossa teki erittäin vaikeaksi sivuuttaa itsensä.
 
Kun hän saapui äitinsä talolle, hän oli raivoissaan, kyynelissä ja hyvin helpottunut ollessaan turvallisessa ympäristössä. Se oli kuitenkin tyhjä ympäristö. Talo oli siisti ja puhdas kuten aina, mutta kasvit olivat poissa, kissa puuttui ja talosta tuntui puuttuvan kaikki elämä.
 
Ei äitiä, ei monia kasveja, ei kissaa, ikkunat kiinni ja kaikki ovet lukossa. Pihanurmi oli vähän pitkä, mutta sprinklerien kastelema. Jääkaappi oli täynnä vanhentunutta ruokaa ja leipä oli ruokakomerossa homeen peitossa. Nyt Lisa alkoi huolestua.
 
Hän oli puhunut äitinsä kanssa niin harvoin viime aikoina, ettei hän tiennyt edes, miten saisi yhteyden äidin ystäviin. Siis, jos hänellä oli sellaisia. Totta puhuen Lisa oli iloinen, silloin kun hänen miehensä sai työpaikan pohjoisesta ja heidän täytyi muuttaa pois. Hän ei ymmärtänyt äitiään lainkaan. Nyt äiti oli kadonnut – juuri kun Lisa oli lopultakin valmis puhumaan tämän kanssa.
 
"Miten hän voi vain kadota?" Lisa huusi etsittyään talosta ja pihalta joka paikasta. Auto oli tallissa ja äidin laukku lompakkoineen sängyn vieressä, missä ei ollut merkkejä viimeaikaisesta käytöstä. "Kenties jokin merkki on hänen työhuoneessaan, minne äiti sulkeutui tunneiksi meditoimaan tai kirjoittamaan tai mitä tahansa", Lisa ajatteli kävellessään talon takaosaan.
 
Lisaa oli nolottanut äitinsä käyttäytyminen teininä eikä hän tuonut koskaan kavereitaan kylään. Lisa oli enemmän isänsä kaltainen, joka jätti heidät, koska hänen äitinsä oli niin outo. Nyt äiti aiheutti ongelmia Lisan avioliitossa. "Kenties vastaus on työhuoneessa", hän ajatteli mennessään sinne.
 
Kun Lisa avaisi oven, hänen sai yhtäkkiä kylmänväreitä. Mikä se sanonta olikaan: "Kuin joku olisi kävellyt haudan yli". "Voi hyvä luoja", Lisa sanoi ääneen. "Mitä jos hän on kuollut?"
 
Onneksi ei ollut ruumista – eikä äitiä. Huone oli siisti, paljon siistimpi, millaisena Lisa oli nähnyt sen pitkään aikaan. Itse asiassa äidin työpöytä joka oli usein paperisotkua, oli tyhjä, lukuun ottamatta melko suurta mappia, mikä oli tupaten täynnä.
 
Kun Lisa käveli epävarmasti työpöydän luo, hän näki mapin päällä kirjekuoren, missä oli hänen nimensä. Hän nappasi kirjekuoren vihaisesti, avasi sen ja alkoi lukea äitinsä viestiä.
 
- BEVERLYN PÄIVÄKIRJA
 
Rakas Lisani, Beverly kirjoitti päiväkirjaansa. Olen pahoillani, etten kyennyt kertomaan tätä sinulle henkilökohtaisesti, mutta oli liian paljon sanottavaa ja liian vähän aikaa sen sanomiseen. Siksi olen jättänyt tämän päiväkirjan, joka kuvaa selkeästi, mitä elämässäni on tapahtunut.
 
Toivon, että olisin voinut jakaa sen kanssasi, mutta olet tehnyt erittäin selväksi, ettet halua kuulla "oudoista" kohtaamisistani "tuntemattoman" kanssa, kuten kutsut sitä. Olen yrittänyt kertoa sinulle, ettei se ole ollut koskaan tuntematonta minulle, mutta kertoessani sinä aina suutuit.
 
Tiedän, että olet syyttänyt käyttäytymistäni siitä, että isäsi jätti meidät ollessasi ainoastaan 10-vuotias, mutta en halunnut hänen lähtevän yhtään sen enempää kuin sinä. Tiedän myös, että häpesit minua ollessasi teini-iässä. Olen pahoillani, etten ollut se henkilö, joka tarvitsit minun olevan.
 
Eniten olen pahoillani siitä, etten koskaan löytänyt kokemusteni jakamiseen tapaa, mikä ei suututtanut sinua tai saanut sinua tolaltaan. Toivon, että löydät tämän päiväkirjan, missä kerron tapahtumajärjestyksessä kaiken, mitä elämässäni on tapahtunut. Kenties lukiessasi sen omana aikanasi voit alkaa ymmärtää, miksi olen kadonnut tällä tavalla.
 
Muista, että rakastan sinua erittäin paljon ja toivon, että voimme saada takaisin suhteemme. Älä juokse soittamaan poliisille, ennen kuin luet tämän. Luettuasi tämän päiväkirjan, saatamme kyetä kommunikoimaan keskenämme.
 
Rakastan sinua,
 
Äiti
 
- LISA
 
"Mitä!" Lisa huusi. "Odotatko minun lukevan koko tämän typerän päiväkirjan, ennen kuin soitan poliisin etsimään, missä olet?"
 
Lisa oli niin vihainen, että hän työnsi rajusti päiväkirjan pöydältä, ja se putosi lattialle. Mappi aukesi ja sivut lensivät ympäri huonetta. Lisa seisoi kauhuissaan. Hän oli lopultakin löytänyt vihjeen äitinsä katoamisesta ja hän oli vain heittänyt sen ympäri lattiaa. Hän oli niin pois tolaltaan, että hän rojahti läheiselle tuolille ja nyyhkytti.
 
Lisa itki ne kyyneleet, joita hän ei sallinut nähdessään tuon ilmeen miehensä silmissä, kun hänen ystävänsä tuli käymään, tai miten hänen "ystävänsä" katsoi maahan. Hän itki ne kyyneleet, jotka hän työnsi pois ajassaan tänne neljä tuntia yksin. Sitten hän tuli melkein hysteeriseksi, kun hän muisti tuon helpotuksen, jonka hän näki miehensä kasvoilla sanoessaan, että hänen täytyi lähteä kaupungista.
 
Hänen täytyi puhua äitinsä kanssa NYT. Mutta oliko tämä häntä varten? EI! Taaskin hän oli niin uppoutunut omaan itseensä ja omaan kummallisuuteensa, missä ikinä hän olikin mukana. Miten hänen äitinsä saattoi jättää tämän typerän kirjan sen sijaan, että olisi soittanut ja puhunut hänelle? Mutta tuo kysymys muistutti Lisalle, ettei hän ollut vastannut äitinsä puheluihin pitkään aikaan.
 
Hänellä oli ollut "kiire" ja hän soittaisi takaisin, muttei koskaan tehnyt sitä. Lisa kertoi itselleen tämän johtuvan siitä, että hän oli kyllästynyt äitinsä ajatuksiin. Mutta totuus oli, että äiti pystyi aina lukemaan hänen ajatuksensa eikä hän halunnut äitinsä kertovan sellaista, mitä hän ei ollut valmis kohtaamaan.
 
Tuon neljän tunnin ajomatkan aikana hän oli "tiedostamatta" päättänyt puhua äidille avioliitostaan. Hän oli valmis jopa pyytämään tämän apua. "Mutta EI", Lisa huusi tyhjään huoneeseen. "Olen lopultakin valmis puhumaan äidille ja hän tekee omia juttujaan – taas!"
 
Lisa heittäytyi lattialle dramaattisesti ja nyyhkytti. Hän itki, koska hänen avioliittonsa oli ohi, hänen elämänsä oli sotkussa, hänen äitinsä oli kadonnut ja hän oli täysin yksin. Kuitenkin hän kaipasi todella yksinolemista. Hänen täytyi päästä kieltämisestä totuuteen. Tämä oli todellinen syy ajoon äidin luo.
 
Äiti ei kuitenkaan ollut siellä – eikä ollut ollut vähään aikaan. Kenties hänen olisi pitänyt vastata äidin soittoihin, sähköposteihin ja kirjeisiin. Kenties hänen olisi pitänyt vain kuunnella itseään, Lisa ajatteli, kun kyyneleet olivat loppuneet ja hän istui lattialla katsellen papereita, joita oli ympäri huonetta.
 
Lisalta vei tunnin kerätä kaikki paperit, jotka oli onneksi numeroitu, ja laittaa ne takaisin mappiin. Silloin hän oli rauhoittunut. Hän meni keittiöön ja löysi onnekseen kahvia. Hän istui keittiön pöydän ääreen, missä hän teki usein kotitehtäviään lapsena, ja alkoi lukea päiväkirjaa.
 
OSA 1
MYTRIA JA JAQUAL
 
I
PÄIVÄKIRJA – Beverlyn salaisuus
 
- BEVERLYN PÄIVÄKIRJA
 
Katson ympäri huonettani ja näen, että se on täynnä ajatusmuotoja. Tämä on meditointihuoneeni, jossa kirjoitan, piirrän, meditoin ja tutkin jatkuvasti korkeamman ulottuvuuden todellisuuksia. Olen paljastanut melko monta korkeamman ulottuvuuden elämää sekä joitain alemman ulottuvuuden elämiä, jotka eivät olleet kovin nautittavia.
 
Kuitenkin sisäinen opastukseni kehotti minua pysymään niiden kaikkien kanssa – korkeampien ja matalampien – kunnes ne kertoivat minulle koko tarinansa. Nimittäin olen tullut tälle planeetalle siitä lähtien, kun Gaia pyysi apua Atlantiksen romahtamisen aikana. Pimeys oli ottanut valtaansa sen planeettakehon ja maa oli putoamassa akseliltaan.
 
Siksi minä ja monet muut pakotimme (ja todella tarkoitan pakottamista) laajentuneen tietoisuutemme yhteen monista kuolevista ihmisistä Altantiksen tuhoutumisen aikaan. Teimme vapaaehtoisesti sen, koska olimme tarjonneet moniulotteista valoamme auttamaan Gaiaa. Maapallo säilyi ehjänä – hädin tuskin – mutta Gaian ulottuvuus laski alempaan kolmanteen ulottuvuuteen.
 
Kolmannen ulottuvuuden todellisuustaajuus oli niin polarisoitunut, että myriadien inkarnaatioiden ajan useimmat meistä, myös minä, eksyivät alempien todellisuusulottuvuuksien harhakuviin. Onneksi on henkilökohtaisen ja planetaarisen heräämisen nyt-hetki.
 
Pimeyden voimat ovat hyvin tietoisia siitä ja tekevät kaiken voitavansa pelotellakseen meidät takaisin alamaisuuteen. Tästä syystä kirjoitan tätä päiväkirjaa. Aion julkaista sen tai kenties laittaa vain internetiin.
 
En tiedä, mitä tulevaisuus pitää sisällään minulle, mistä syystä minun täytyy katsoa pitkään kaikkea, mitä olen pitänyt menneisyytenäni. Nimittäin Gaia on nyt laajentamassa taajuuttaan niihin korkeampiin ulottuvuuksiin, joista se on pudonnut. Se on odottanut ihmiskuntaa niin kauan, kuin pystyy. Sen elementaalit ovat valmiina, sen kasvit ovat valmiina ja sen eläimet ovat valmiina.
 
Kuitenkin se sama asia, joka teki ihmisestä voimakkaimman lajin planeetalla, aiheuttaa kuolemamme. Toivon, että voisin tunnistaa täsmälleen, mikä tuo "asia" on, mutten pysty. Siksi aion yhdistää kaiken, mitä olen oppinut niin monista inkarnaatioista ja todellisuuksista, joihin 3D-aivoni pääsevät käsiksi.
 
En tietenkään ole enää rajoittunut 3D-aivoihini, kun monien vuosikymmenten meditointi, rukoilu ja uskominen "mielikuvitukseeni" on avannut tietoisuuteni fyysisen todellisuuteni ulkopuolisille havainnoille. Nämä havainnot ovat lopultakin tuoneet minulle ensimmäisen todellisen rauhan, jonka voin muistaa, mutta ne ovat myös eristäneet minut melkein kaikista, jotka tunnen.
 
Toivon, että jonain päivänä tyttäreni voi lukea tämän päiväkirjan, minkä vuoksi jätän sen pöydälläni työhuoneeseen. Jos joku välittää riittävästi selvittääkseen, mitä minulle tapahtui, niin se olisi hän. Tosiasia on, etten ole edes varma, mitä minulle tapahtui. Tiedän vain, että hypin edestakaisin ajassa päiväkirjan aloittamisesta sen lopettamiseen, mutta se on tosiaan elämääni.
 
Koska tunnen, että olen lopussa, vaikken ole varma, mikä loppuu, minun täytyy palata alkuun, jonka täytyy olla lapsuuteni. Meitä ympäröivät myriadit todellisuudet päivän joka hetki. Näihin kaikkiin voidaan astua niiden monien leijuvien ajatusmuotojen kautta, joista olen puhunut.
 
Olemme unohtaneet, että tietoisuutemme on avain, joka avaa minkä tahansa valitsemamme todellisuuden oven. Itse asiassa useimmat meistä unohtivat, että on myriadeja todellisuuksia. Lapsina nämä sisäiset todellisuudet olivat hyväksyttyjä, kun ne olivat "vain mielikuvitustamme". Mutta kun meistä tuli aikuisia, meidän täytyi työntää pois nuo muut todellisuudet, koska fyysinen todellisuus jota elimme, oli ylivoimainen.
 
Sitä paitsi, vain "hullut" ihmiset näkivät toisia maailmoja ja olivat vuorovaikutuksessa niiden kanssa. Siksi unohdimme, että voisimme valita todellisuutemme. Uskoimme ne valheet, joita meille syöttivät ne, jotka pyrkivät kontrolloimaan ja omistamaan, rakastamisen ja luomisen sijasta.
 
Yritimme kontrolloida elämäämme, jotta "he" eivät kontrolloisi meitä. Kuitenkin kaikenlainen kontrollointi on ansa, kun emme voi kontrolloida ja antautua samanaikaisesti. Kontrollointi on kolmannen ulottuvuuden mekanismi, kun taas antautuminen avaa polun korkeampiin maailmoihin.
 
Siksi kontrolloimalla elämäämme näemme vain kolmannen ulottuvuuden vaihtoehdot ja ratkaisut kolmannen ulottuvuuden tilanteisiimme. Nämä vaihtoehdot eivät riittäneet minulle, mutta poikkean taas järjestyksestä. Minun täytyy palata takaisin alkuun, lapsuuteeni, ja kirjoittaa tämä päiväkirja jossain aikajärjestyksessä, tai muutan kukaan ei ymmärrä sitä.
 
- LISA
 
"Olet oikeassa äiti", Lisa huudahti. "En jo ymmärrä sinua. Ja missä ihmeessä olet?" Lisa huusi tarkoittamatta huutaa. "Ajoin neljä tuntia tänne puhuakseni sinulle henkilökohtaisesti ja saan vain päiväkirjan. Lapseni ovat isänsä kanssa, joka pystyy kestämään poissaoloni vain tietyn ajan. Sitä paitsi häneltä loppuu kaikki ruoka, minkä jätin heille.
 
"Missä olet? Minulla oli valtava riita mieheni kanssa tänne tulosta ja minun oli mentävä säästöilleni saadakseni apua lasten kanssa. Miten voit olla niin itsekäs? Tiedän, että olimme läheisiä, kun olin pieni, vasta lapsi. Kuitenkin heti kun lakkasin uskomasta kaikkiin omituisiin juttuihisi, aloimme kasvaa erillemme."
 
Lisa oli hyvin vihainen, mutta hänen äänessään oli myös vähän pelkoa. Tunnistaen tiedostamatta pelon, Lisa palasi takaisin lukemaan ja toivoi löytävänsä jonkin vihjeen äidistään. Hän siemaisi vielä muutaman kerran kahvia ja palasi lukemaan.
 
- BEVERLYN PÄIVÄKIRJA
 
Voitaisiin sanoa, että minulla oli erittäin hyvä mielikuvitus lapsena. Itse asiassa elin mielikuvituksessani niin paljon, että joskus hämmennyin siitä, mikä oli todellinen maailma. Silloin näin leijuvia ajatusmuotoja. En tiennyt, että ne olivat ajatusmuotoja. Lapsuustodellisuudelleni nämä kommunikointihetket toisen todellisuuden kanssa olivat todempia kuin jokapäiväinen elämäni.
 
Arkielämässäni olin vain tavallinen lapsi, joka ei ollut kovin fiksu, kovin kaunis, kovin älykäs tai kovin mitään. Mutta kun näkymättömät portaalit mielessäni avautuivat yhtäkkiä tai hitaasti, en ollut enää lapsi. Olin intiaani, joka ratsasti tasangoilla pintoponilla. Olin nuori poika, joka ylitti Amerikkaa katetuissa vaunuissa. Olin papitar kaukaisessa paikassa nimeltään Atlantis tai nuori mies, joka ohjasi avaruusalusta.
 
Kaikki nämä ajatusmuodot leijuivat ympärilläni. Astuakseni johonkin ajatusmuotoon minun täytyi vain antaa ajatusteni ja tunteideni virrata tuohon maailmaan, tuntemalla tuon "minun" tunteita ja ajattelemalla tuon "minun" ajatuksia. En tietenkään lapsena tiennyt, että se oli ajatusmuoto. Itse asiassa minulla ei ollut aavistustakaan, mikä "se" oli, mutta lapsena en välittänyt.
 
Itse asiassa tuntui siltä, että jos kertoisin kenellekään kokemuksistani, salainen portaalini sulkeutuisi ja minut "jätettäisiin ajelehtimaan vihamieliselle planeetalle". Tiedän, että tämä toteamus kuulostaa äärimmäiseltä, mutta juuri siltä minusta tuntui. Jos tuolloin olisi koskaan puhuttu terapiasta, minä olisin ollut siellä. Siis tietysti, jos olisin kertonut kenellekään salaisesta elämästäni, mitä en koskaan tehnyt.
 
Onneksi oli tuo virtaava pilviolemus, joka oli aina kanssani, kun astuin näihin maailmoihin, ja joka kehotti minua olemaan kertomatta kenellekään, mitä tein. Tuo sädehtivä pilviolento oli liian suuri ollakseen ajatusmuoto ja se tuntui erilaiselta. Tuosta olemuksesta joka ei ollut ajatusmuodon kaltainen, tuli portaali, jos avasin sen ja astuin siihen. En astunut leijuvaan pilviolentoon, vaan se astui minuun.
 
Kun leijuva olento astui minuun, minusta tuntui hyvin upealta, puhtaalta, rehelliseltä, voittamattomalta ja turvalliselta. Mutta se ei tullut minuun kovin usein. Tavallisesti se vain opasti ja auttoi minua astumaan ns. ajatusmuotoihin, kuten se kutsui niitä. Pilviystäväni opetti minulle, että jos uskoisin ja menisin noihin ajatusmuotoihin, niistä tulisi portaaleja toisiin maailmoihin.
 
Kaikki tuo "mielikuvitus" ja leijuvat ystävät olivat ok, kun olin lapsi, mutta teini-iässä aloin muuttua. En enää halunnut leikkiä leijuvan ystäväni kanssa ja astua niihin upeisiin portaaleihin, jotka se esitteli minulle ajatusmuotoina. Minusta oli tulossa nainen ja tarvitsin poikaystävän todistamaan sen. Ja näin leijuva ystäväni siirrettiin sivuun kuin vanha nukke, jota olin rakastanut lapsena.
 
Olin liian vanha kaikkiin noihin mielikuvitusjuttuihin. Niinpä lakkasin käymästä leijuvissa ajatusmuodoissa ja olin piittaamatta pilviystävästäni. Olivathan ne vain lapsia varten ja minä olin kasvamassa aikuiseksi. Juuri tuolloin masennuin todella! Tuo masennus seurasi minua monta vuotta elämässäni.
 
Unohdin leijuvat ajatusmuodot ja liian usein unohdin pilviystäväni. Minusta oli tulossa aikuinen ja minun oli käyttäydyttävä sen mukaisesti. Mutta riittää jo aikuiseksi tulemisesta – olen sanonut aloittavani lapsuudesta ja näin teen.
 
- LISA
 
Lisa sulki päiväkirja mielentilassa, mitä hän ei pystynyt tunnistamaan. Hän halusi olla vihainen, mutta tunsikin surua. Kyllä, hänen äitinsä elämä teki hänet surulliseksi. Hänen oma elämänsä oli ok, itse asiassa se oli onnellinen. Ainoa ongelma oli, että hän oli tullut tänne saakka selvittääkseen, missä hänen sekopäinen äitinsä oli.
 
No, ehkä hänen äitinsä ei ollut sekopäinen. Kenties hän vain ajatteli niin, koska hän oli niin vihainen äidille, kun tämä ei ollut paikalla. Itse asiassa, hän ei ollut ollut paikalla monta kertaa, kun hän tarvitsi jotakuta, jolle puhua. Mutta tuon ajatuksen myötä Lisa alkoi oivaltaa, ettei hän ollut puhunut äidilleen pitkään aikaan.
 
"Liikaa ajateltava tyhjällä vatsalla ja nukkumatta", Lisa sanoi itselleen. Hänen pitäisi soittaa miehelleen ja kertoa päässeensä perille turvallisesti, mutta hän ei tehnyt sitä. Hän ei halunnut ajatella, miksi hän ei soittanut, mutta hän soitti ystävälleen, jonka luona lapset olivat. "Hänen miehensä oli luultavasti töissä tai jossain", Lisa valehteli itselleen.
 
Hän työnsi päiväkirjan sivuun ja käveli keittiöön etsimään ruokaa. Hän ei halunnut jatkaa tuota ajatuskulkua. Hän löysi jääkaapista vähän ruokaa, joka oli ok, ja keitti lisää kahvia. Kuitenkin saatuaan lopulta syötyä, edes kahvi ei pitänyt häntä hereillä.
 
Siksi Lisa meni sohvalle pitkäkseen "vain muutamaksi hetkeksi". Hän heräsi tunteja myöhemmin. "Vau, mitä unta", hän sanoi itselleen herätessään. Onneksi hän unohti sen pian.
 
Lisa otti pitkän kylvyn äitinsä valtavassa ammeessa ja pukeutui mennäkseen ravintolaan kunnon päivälliselle. Hän oli juuri astumassa ovesta, kun hän palasi äitinsä työhuoneeseen hakemaan päiväkirjaa. Olihan mukavaa lukea jotain, kun syö ravintolassa.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.