JAQUALIN TARINA, OSA 1

Antareslaisia kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
3.8.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tähän jäimme … Jaqual puhuu:

"Tunnen kehossani vetoa, kun seison ensimmäisellä kynnyksellä. Minulle on opetettu, että ylittäessäni kunkin kynnyksen ja seistessäni käytävässä ennen seuraavaa oviaukkoa, koen eri oppitunteja ja haasteita. Nämä oppitunnit ja haasteet on selvitettävä ja tasapainotettava, ennen kuin voin edetä seuraavalle kynnykselle. Jatkan tarinaani seuraavassa tapaamisessamme. Muista kutsua minua jokapäiväiseen elämääsi. Jaqual"

(Suen huomautus: Epäilen muistaneeni kutsua häntä joka päivä, paitsi kirjoittaessani hänen tarinaansa, mitä en nyt löydä.)

Jaqual puhuu:

24.7.1997

Ensimmäisen oven väri on hyvin lähellä teidän punaistanne. Kun ylitän kynnyksen, minuun virtaa muistoja vanhemmistani. En ole ajatellut heitä moneen vuoteen. Näen äitini upeat violetit silmät ja isäni syvän vihreät. Tunnen heidän omistautumisensa minulle ja tiedän, että he ovat opiskelleet monta vuotta antaakseen minulle kehon.

Olen juuri heräämässä kolmannen ulottuvuuden muotooni. Kaikki on hyvin punaista ja oranssia ja kuulen äitini laulun ja isäni naurun. Tunnen turvaa ja olevani täysin rakkauden ympäröimä. Voin edelleen muistaa muodottoman maailman, mistä olen juuri ilmestynyt. Kaipaan ykseydentunnetta kaikkien ja kaiken kanssa, mutta tunnen silti turvaa, koska olen yhtä vanhempieni kanssa.

Nyt muistoni siirtyvät aikaan, jolloin olin noin 4-vuotias. Olen ollut kovakuorisessa kehossa (sana mitä käytämme kolmannen ulottuvuuden muodostamme, koska muut muotomme ovat paljon nestemäisempiä) ja pituuteni on noin 1.8 metriä. Antaresilla olemme riippuvaisia vanhemmistamme 3-vuotiaaksi ja saamme täyden aikuiskehomme 7-vuotiaaseen mennessä.

Asun nyt yhteiskodissa muiden lasten kanssa. On tiettyjä aikuisia, jotka pyörittävät näitä koteja, mutta olemme vapaita menemään minne tahansa yhteisössämme ja viettämään aikaa kenen kanssa haluamme. Äitini on taiteilija ja viettää paljon ajastaan neljännessä ja viidennessä ulottuvuudessa, mutta hän käy luonani usein. Isäni tulee katsomaan minua noin kerran vuodessa. Hän on pappi yhdessä temppelissämme, mikä auttaa toisia astumaan Muistamistemppeliin.

Yhtäkkiä tunnen ensimmäisen pelkokokemukseni, koska muistan dragoniaanien hyökkäyksen pieneen yhteisöömme. Olin käymässä äitini kanssa vanhempieni talon puutarhassa. Hän rakasti käydä siellä kanssani ja opetti minulle jatkuvasti monista kauniista kukista, joita kasvaa planeetallamme. Äidin rakas ystävä, Alicia, oli juuri lähtenyt puutarhasta hakeakseen meille aboromiumteetä, kun kulimme kamalan huudon talosta.

Äiti ja minä ryntäsimme katsomaan, mikä oli pielessä, ja löysimme Alician lattialta verilammikosta. Kaksi valtavaa dragonaani-matelijamiestä seisoi hänen yläpuolellaan. Äitini juoksi ystävänsä rinnalle ja toinen dragoniaani tarttui häntä hiuksista ja veti silmiensä tasalle. En pystynyt ajattelemaan tai suunnittelemaan. Refleksinomaisesti juoksin äitini avuksi. Olin paljon pienempi kuin dragoniaanisoturi ja hän nauroi, kun hakkasin häntä äitini vapauttamiseksi.

En koskaan unohda tuota naurua, kun kaksi miestä katseli pienen pojan yritystä pelastaa oman äitinsä. Lopulta soturi kyllästyi peliinsä ja käytti äitini kehoa huitoakseen minut pois kimpustaan kuin pienen itikan. Toinen soturi nosti minut ylös ja heitti ikkunasta puutarhaan. En koskaan ymmärrä, miksi he eivät tulleet ulos lopettamaan minua. Kenties he luulivat, että olin kuollut.

Olen varma, että minun täytyi näyttää kuolleelta. Kumpikin jalkani ja toinen käsivarteni oli murtunut. Kasvojeni vasen puoli oli murskana ja olin veren peitossa. Minulla on edelleen arpia vasemman silmän yläpuolella. Sitten kun tajuntani palasi – en tiedä, kuinka paljon myöhemmin – oli täysin hiljaista.

Raahasin kehoni taloon hyvällä käsivarrellani ja löysin äitini kuolleena ystävänsä vierestä. En kestä ajatella, mitä he tekivät hänelle. Silloin vannoin tulevani soturiksi niin pitkäksi aikaa, mikä kului kostamiseen ja rauhan löytämiseen. Tiedän, etten voi astua ensimmäisestä verikynnyksestä, ennen kuin päästän irti kostotarpeestani. Vasta sitten löydän sisäisen rauhani. Suzille, kenties sinä ja minä voimme etsiä sitä yhdessä.

(Suen huomautus: pystyin jatkamaan tätä matkaa vasta kesällä 2002, minkä olen onnistunut laittamaan väärään paikkaan. Minun täytyy pyytää Jaqualin opastusta, ennen kuin jatkan tätä tarinaa.)

3.8.2014

Sue puhuu:

Rakas Jaqual, kutsun sinua nyt-hetkessäni 3.8.2014, mikä on 17 vuotta viestisi 24.7.1997 jälkeen. Ymmärrän, että olimme yhteydessä myös kesällä 2002, mutta en muista enkä löydä kirjoituksiani tuosta viestistä. Muistan ottaneeni vastaan sanelun siitä, mitä kerroit ollessani telttaretkellä. Siksi kirjoitin sen käsin.

Minulla on alku ja loppu ja nyt tarvitsen tarinasi keskiosan, mutten löydä sitä. Kuvittelen löytäväni jostain päiväkirjastani sen, mitä vastaanotin. Uskon kuitenkin, ettei ole virheitä tai sattumia, joten kutsun sinua tässä nyt-hetkessä kertomaan matkasi keskiosan.

Kenties tapahtui jokin vaihtoehtoinen todellisuus sinä "aikana", kun emme kommunikoineet. Tiedän, että löytäessäni tarinasi lopun, en muistanut kirjoittaneeni sitä lainkaan. Kenties olen vain vaihtoehtoisessa todellisuudessa, missä voin nyt kuulla tarinasi korkeamman taajuuden perspektiivistä.

Olen nyt hyvin taitava naputtelemaan korkeamman ulottuvuuden kanavointeja, joten sormeni odottavat näppäimistöllä vastaustasi. Menen nyt meditaatioon pystyäkseni parhaiten kalibroimaan tietoisuuteni sinuun, korkeamman ulottuvuuden henkiseen soturiini …

Jaqual puhuu:

Tervehdys Suzille,

Riemuitsen siitä, että olet valmis palaamaan tarinaani. Ja kyllä, resonoit ehdottomasti korkeamman taajuuden perspektiiviin kuin ennen. Itse asiassa olen lähettänyt kotiutumissäteen sinulle, mitä et voinut havaita ennen inkarnaatiosi tämän aikakauden loppumista. Aiemmin nautit tarinastani, mutta pidit sitä hyvin häiritsevänä.

Haluan sinun tietävän, että kommunikoidessamme siirryin kaikkien kynnysten ja oviaukkojen läpi. Näin ollen minäkin resonoin korkeampaan perspektiiviin. Kerron sinulle tarinani sellaisena, kuin se paljastui minulle ylittäessäni kunkin kynnyksen. Tällä tavalla pystyn paljastamaan, mitä tapahtui ja miten pystyin muuntamaan jokaisen ongelman oppitunniksi ja jokaisen epäonnistumisen voitoksi.

Ennen kuin jatkan, haluan kertoa sinulle Muistamistemppelistämme. Kuten olen sanonut, ennen kuin voimme astua temppeliin, meidän on mentävä läpi seitsemästä oviaukosta, joista jokainen resonoi korkeampaan taajuuteen. Ennen kuin voimme astua oviaukosta, meidän on ylitettävä kynnys ja käveltävä tuota ovea edeltävä käytävä. Emme tienneet, ennen kuin astuimme seitsemännestä oviaukosta, että meitä odottivat pitkät portaat.

Jokainen kynnys, käytävä ja oviaukko on korkeampaa taajuutta, mikä säteilee seuraavaksi korkeimman taajuuden värisävyä ja värähtelyä. Tällä tavalla jokainen oviaukko edustaa inkarnaatiomme eri aikakautta. Voidaksemme kulkea kunkin taajuusoven läpi, meitä kutsutaan muuntamaan tuon inkarnaatioaikakauden kaikki alemman ulottuvuuden kokemukset.

Tällä tavalla elämme intiimin elämäntarkastelun, minkä kautta voimme muuntaa pelokkaat kolmannen ulottuvuuden muistomme, ajatuksemme, tunteemme ja tekomme viidennen ulottuvuuden ehdottomaksi rakkaudeksi. Ehdottoman rakkauden voimalla voimme muuntua takaisin todelliseen valokehomuotoomme.

Ensimmäinen oviaukko on punainen ja se edustaa varhaislapsuutta.
Toinen oviaukko on oranssi ja se edustaa täysi-ikäisyyden saavuttamista.
Kolmas oviaukko on keltainen ja se edustaa palveluamme henkisenä soturina.
Neljäs oviaukko on vihreä ja se edustaa pariutumis- ja vanhemmuusaikaamme.
Viides oviaukko on sininen ja se edustaa siirtymäämme vanhemmasta johtajaksi.
Kuudes oviaukko on indigo ja se edustaa korkeampien havaintojemme heräämistä.
Seitsemäs oviaukko on violetti ja se edustaa muuntumistamme takaisin valokehoksi.

Kerron sinulle nyt matkastani Muistamistemppelin läpi.

Kun ylitin ensimmäisen kynnyksen ja seison käytävässä punaisen oven edessä, tunsin kostohalun täyttävän olemukseni. Tämä kostotaajuus antoi minulle rohkeutta kohdata pelottavimman asian, minkä soturi voisi koskaan kohdata – omat tiedostamattomat pelkonsa!

Olin taas pieni lapsi ja kaikki mitä olin tuntenut, oli menetetty. Olin valmis päästämään irti elämästäni ja käymään rakkaideni luona korkeammissa ulottuvuuksissa. Kun sallin heikon henkeni virrata kuolettavasti loukkaantuneesta muodostani, näin isäni, joka oli kuollut temppeliä suojellessaan, ja äitini tervehtivän minua siellä.

"Rakkain poikamme", he sanoivat yhteen ääneen, kun he olivat nyt sulautuneet jumalaisten täydentäjiensä yhdeksi muodoksi. "Et löydä väkeämme täältä, koska heidät on annettu orjiksi. Ainoastaan sinä ja me jotka olimme pois planeetalta, olemme jäljellä. Sinun on otettava yhteys toisiin, jotta he voivat seurata dragoja, ennen kuin on liian myöhäistä seurata, minne he ovat vieneet ihmisemme."

"Mutta miten voin tehdä sen?" kysyin. "Kehoni on kuolettavasti loukkaantunut, en pysty kävelemään ja minulla on vain yksi hyvä käsivarsi."

"Tule olemukseemme", isäni sanoi. "Yhteisrakkautemme parantaa haavasi."

Koin sitten leijuvani vanhempieni välissä, jotka pitivät loukkaantunutta muotoani pystyasennossa, syleillessään minua edestä ja takaa. Silloin oivalsin, että olin viidennessä ulottuvuudessa ylösnousseiden vanhempieni kanssa. Koska olin ainoa henkiin jäänyt yhteisössämme, olin väkemme ainoa toivo. Siksi vanhemmilleni oli annettu määräys parantaa fyysinen muotoni yhdistyneellä viidennen ulottuvuuden valokehollaan.

Sitten oivalsin, että minäkin olin valokehotilassa. Vähitellen fyysinen kehoni palasi loukkaantumista edeltävään tilaansa, mutta henkeni oli täynnä kostoa. Tämä menetelmä missä käytetään yksilön valokehoa fyysisen kehon parantamiseen, oli yksi pääasioista, mitä isäni oli työstänyt temppelissään. Hän tunsi kostonhaluni, mutta tiesi, että saattaisin tarvita sitä, jos minun oli tarkoitus onnistua.

Dragoniaanit olivat tuhonneet kaikki kommunikointijärjestelmämme ja käyttöaluksemme. Isäni kertoi kuitenkin minulle prototyyppialuksesta, mikä oli piilossa temppelin alla. Tätä alusta käyttäen voisin kutsua sotureitamme, jotka olivat planeetan ulkopuolella, liittymään seuraani, kun seurasin dragoniaanien jälkiä.

Vihaan myöntää sitä, mutta viidennessä ulottuvuudessa oli niin upeaa, että halusin melkein jäädä sinne perheeni ja ystävieni kanssa. Tuon ajatuksen myötä kaikki ne jotka olivat kuolleet fyysisesti, ilmestyivät ympärilleni ja kietoivat minut moniulotteiseen valoonsa. Hitaasti loukkaantunut henkeni oli parantunut ja huomasin palanneeni parantuneeseen fyysiseen muotooni.

Yllätyksekseni muotoni oli kasvanut aikuiskokoon, mutta mieleni ja tunteeni olivat edelleen lapsen. Tiesin, että minun olisi pitänyt mennä suoraan kätketylle alukselle, mutta kun kävelin vanhempieni talolta temppeliin, tiesin, että minun täytyi huolehtia kuolleista. Siksi ryntäsin takaisin taloon hakemaan isäni laserasetta, minkä hän oli kätkenyt sinne äitini turvaksi.

Sitten kun kävelin asuinalueemme läpi temppeliä kohti, siunasin ja "höyrystin" jokaisen ruumiin. Tiesin, että he olivat kaikki palanneet viidenteen ulottuvuuteen, joten en surrut heidän vuokseen, mutta en voinut antaa heidän fyysisen muotonsa pilaantua hitaasti Antareksen auringossa.

Alus oli täsmälleen siinä, missä isäni sanoi. Meitä oli koulutettu varhaislapsuudesta saakka operoimaan mitä hienostuneinta tähtialusta, joten luulin tietäväni tarkkaan, miten toimitaan. Ensin poistin naamiointihologrammin luolan sisäänkäynniltä. Sitten nostin aluksen pintaan ja lähetin viestin kaikille sotureillemme kertoen tapahtuneesta.

Ymmärsin, miksi vanhempani olivat palauttaneet minut aikuismuotoon, koska pienemmällä kehollani olisi ollut vaikeuksia ylettyä hallintalaitteisiin istuessani pilotin tuolissa. Koska tämä alus oli prototyyppi, missä oli erilaiset hallintalaitteet, isäni sulautti viidennen ulottuvuuden tietoisuutensa yhteen fyysisen muotoni kanssa, jotta hän pystyi kinesteettisesti opastamaan minua.

"Pystyn olemaan kanssasi vain muutaman aikasi hetken, kunnes kehoni palaa korkeampiin ulottuvuuksiin. Kiinnitä siksi tarkkaa huomiota siihen, mitä teen ja kerron sinulle. Kukaan muu ei osaa lentää tällä aluksella ja minä pystyn näyttämään sinulle vain kerran.

"Sinun on siirrettävä sivuun kaikki murhe ja kostonhimo, koska nämä tunteet alentavat tietoisuuttasi etkä kykene pysymään yhteydessä kanssani. Ymmärrätkö, poikani?"

"Isä, ymmärrän, mutta miten pystyn päästämään irti tästä tuskasta sisälläni?"

"Sinun on oltava aito henkinen soturi ja ajateltava vain suurempaa hyvää", hän vastasi.

Oivalsin silloin, etten voinut antaa tunteiden vaikuttaa ajatuksiin. Tämä tieto antoi minulle voimaa keskittyä vain isäni ääneen, minkä kuulin sydämessäni. Sitten tunsin äitini, joka oli nyt yhtä isäni kanssa, ja oivalsin, että kuolema on vain kolmannen ulottuvuuden harhaa. Velvollisuuteni ja kunniani oli pelastaa asuinalueemme elävät jäsenet.

Sydämen ja mielen harmonisoimisella tietoisuuteni muuttui viidenneksi ulottuvuudeksi ja isäni pystyi tulemaan muotooni omassa nyt-hetkessään opastamaan minua kineettisesti kaikissa aluksen operaatioissa. Pian tiesin kaiken aluksesta, kiitin vanhempiani ja lähdin tehtävääni pelastamaan väkemme.

Lapsuuteni ollessa ohi, siirryin oranssia kynnystä kohti.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.