KYSYMYKSIÄ YLÖSNOUSEMUKSESTA JA ARCTURUSLAINEN SIUNAUS

Kirjoittanut ja kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
6.5.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

KYSYMYS

Kuulin äänen sanovan "hei" jostain sisältäni vai oliko se ulkoinen ääni? Katsoin ympärille pienessä huoneessa, missä olin. Kyllä, tuolla vasemmalla oli hienoista liikettä tai väreilyä ilmassa.

Kuulin taas äänen kaikuvan sekä sisältäni ja ulkopuoleltani "hei". Nyt ymmärsin. Se oli viidennen ulottuvuuden olento, joka vilkkui edestakaisin kolmannen ulottuvuuden maailmassani.

Itse asiassa viidennen ulottuvuuden olento pysyi vakaasti omassa ulottuvuudessaan ja oma havaintotapani ja tietoisuuteni vilkkui maailmojen välillä.

Sitä tapahtui enemmän ja enemmän nyt. Kuulin, näin tai tunsin yhtäkkiä jonkin vai oliko se joku, joka ei ollut osa fyysistä todellisuuttani. Tiesin jotenkin, että nämä näyt eivät olleet neljännestä ulottuvuudesta.

Miten tiesin eron? Erona oli, että nämä havainnot olivat täysin pelottomia.

"Voit havainta meidät nyt, koska sinustakin on tulossa vapaa pelosta", puhui ääni vasemmalla puolellani.

En vastannut äänelle tai kyseenalaistanut sen toteamusta. Aloin sen sijaan miettiä todellisuutta vapaana kaikesta pelosta.

Miltä tuo todellisuus tuntuisi?
Miltä tuo todellisuus näyttäisi?
Miten tuo todellisuus voisi olla mahdollinen?

"Olet muistanut, miten integroidaan pelko valoosi", sanoi ääni, joka oli nyt ottamassa muodon.

Itse asiassa minä muutuin eikä ääni. Oivalsin, että silloin kun keskitin huomioni häilyviin viidennen ulottuvuuden havaintoihini, niistä tuli selvempiä ja sitten kolmannen ulottuvuuden maailmani alkoi vilkkua edestakaisin.

"Kyllä, uudelleenkalibroidut", ääni vastasi ajatuksiini.

Ne tekivät sen aina, viidennen ulottuvuuden olennot. Ne vastasivat ajatuksiini silloinkin, kun ne erosivat sanoistani. En voinut huijata niitä tai sanoa, mitä ne halusivat kuulla, kuten tein usein fyysisessä maailmassani.

Viidennen ulottuvuuden olennot pystyivät katsomaan sieluuni. Ne pystyivät kuulemaan sen, mitä en ollut vielä rekisteröinyt omiksi ajatuksikseni ja tunteikseni.

"Moniulotteinen ITSESI on täällä kanssamme. Näetkö sen?", ääni sanoi.

Yhtäkkiä lepatus hävisi ja häilyvä valontäyteinen viidennen ulottuvuuden huone hävisi. Taas olin maailmassa, missä oli kovat rajat ja reunat. Yritin kuunnella ääntä, mutta se oli poissa.

Ei, ääni ei ollut poissa. Minä olin poissa, poissa tuosta todellisuudesta. Lähdin siitä, koska aloin pelätä, ja pelko veti havaintoni pois viidennestä ulottuvuudesta. Tiesin sen, koska se oli tapahtunut aiemmin.

Itse asiassa se oli tapahtunut joka kerta, kun ääni oli kysynyt minulta, pystyinkö näkemään ITSENI. Miksi? Miksi ajatus moniulotteisen ITSENI näkemisestä pelotti minua?

Suljin silmäni ja hengitin hitaasti ja syvään, mikä tyynnytti mieleni ja rauhoitti sydämeni. Vähitellen tietoisuuteni alkoi laajentua viidenteen ulottuvuuteen.

Pystyin silmät suljettuna päästämään irti fyysisistä havainnoista ja kalibroimaan huomioni viidennen ulottuvuuden havaintotapaan.

Näiden korkeampien havaintojen kautta tunnen kehoni ja ympärillä olevan huoneen hehkun. Tunnen myös fyysisen maailman, mutta se on taustalla.

"Miksi ajatus ITSENI näkemisestä pelottaa minua kovasti?", kysyin ääneltä. Pidin kysymystä mielessäni ja keskitin huomion pisteeseen vasemmalla puolellani, missä olin nähnyt lepatusta.

Ei vastausta.

Tunsin pelkosyöksyn, hylkäämisen pelon ja melkein kadotin fokukseni. Sain kuitenkin itseni kiinni ja hengitin ulos pelkoa.

Vei tovin nostaa tietoisuuteni taas. Sanoin affirmaation, että olin kärsivällinen ja pidin värähtelyni korkeana. Täällä ei ole aikaa, muistutin itselleni. Siksi ei ole kiirettä.

Odotan vastausta – kärsivällisesti.

Hitaasti vasemmalla puolellani olevasta lepatuksesta tuli valo. Nopeasti valosta tuli niin kirkas, että minun oli keskitettävä tietoisuuteni uudestaan havaitakseni sen. Valon laajentuminen jatkui, kunnes se täytti huoneen ja minut.

Tunsin tietoisuuteni ampuvan korkeampiin maailmoihin. Fyysinen maailmani hävisi, vaikka tiesin, että se oli edelleen olemassa. Valon ytimestä alkoi materialisoitua muoto, ei vaan useita muotoja.

Kokemukseni muistutti peilitaloa, missä yksi muoto toistui uudestaan ja uudestaan. Aloin innostua, mutta tiesin rauhoittua tai muuten värähtelyni alenisi.

Vahvistin haluni tietää, miksi pelästyin ajatusta ITSENI näkemisestä. Yksi monista olennoista astui minua kohti, sitten myös muut siirtyivät eteenpäin. Keräsin rohkeuteni ja astuin niitä kohti.

"Haluan tietää vastauksen!", sanoin monille.

"Ansaitsetko meidät?", ne vastasivat.

Tunsin taas muodostuvan pelkoa. Monet edessäni alkoivat hämärtyä ja kirkas valo alkoi himmentyä.

"Ei", huusin. "En kadota fokustani."

Kurkotin edessäni olevia olentoja kohti.

"Minä todellakin ansaitsen!!", huusin ytimestäni saakka. "Ansaitsen sinut – teidät kaikki. En pelkää."

Olennoista edessäni oli tullut liian himmeitä, että olisin nähnyt niiden kasvot, mutta näin niiden hymyt. Tunsin lähimmän olennon ottavan minua kädestä ja kuulin monien kaiun, kun ne hymyilivät ja ottivat myös minua kädestä.

"Ansaitsen todella. Ansaitsen todella. Ansaitsen todella", hoin koko matkan takaisin fyysiseen maailmaani ja fyysiseen tietoisuuteeni.

Ne olivat kaikki nyt poissa, ainakin poissa kolmannen ulottuvuuden havainnoistani. Mutta tiesin niiden olevan sisälläni. Tiesin, että aina kun pystyin nostamaan fokustani, ne olisivat paikalla.

Itse asiassa minä olisin siellä.

"Itse asiassa", sanoi ääni lepattaen vasemmalla puolellani. "Olet tässä ja nyt – meissä."

ARCTURUSLAINEN SIUNAUS

Silloin kuulin sisäisen Arcturuslaisen sanovan:" Me, arcturuslaiset, haluamme siunata maadoittuneet osamme, jotka ovat vapaaehtoisesti ottaneet kehon auttaakseen maapalloa sen suurella ylösnousemushetkellä.

Haluamme ensisijaisesti kertoa teille, jokaiselle teistä, että teillä on hyvin erityistarkoitus, minkä lupasitte vapaaehtoisesti täyttää Gaian ylösnousemuksen nyt-hetkessä. Pyydämme anteeksi "hämmennystämme" aikaviittauksissa. Meistä on äärimmäisen rajoittavaa puhua kolmannen ulottuvuuden lineaarisella peräkkäiskielellä.

Todellisessa kielessämme, valokielessä, ajatusvirta kulkee valoympyröinä, mitkä paljastuvat kuuntelijalle kuvina, tunteina, ajatuksina ja aistimuksina. Meille kieli on samanlaista kuin pehmeä tuulenhenkäys, mikä hyväilee lempeästi valokehoamme. Kun tunnemme tämän hyväilyn, koemme sen ikään kuin sanana, puhelimen soimisena, toisen soittona.

Koska värähtelemme kaikki ykseydessä, meidän ei tarvitse katsoa ulkopuolellemme eri paikkaan, niin kuin maadoittuneiden täytyy. Sen sijaan keskitymme olemuksemme sisälle "vastataksemme puheluun" tai "antaaksemme vastauksemme". Koska emme resonoi aika- ja paikkatodellisuuteen, sisäinen soitto ja vastauksemme tapahtuvat samanaikaisesti.

Koska valokielemme on ajaton ja paikaton, teidän täytyy laajentaa tietoisuuttanne viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli. Silloin voitte rentoutua täysin tietoisuuteen läsnäolostamme ja sallia sen integroitua moniulotteiseen ITSEENNE.

Sitten kun käännätte huomion fyysiseen todellisuuteenne, pystytte helpommin tulkitsemaan viestimme maakielelle. Pyydämme teitä päästämään irti aika- ja paikkatavastanne, jotta voitte kuvitella, että olette nyt-hetkessä kanssamme.

Ottakaa hetki sen tekemiseen …

Tunnetteko, miten maa-astianne alkaa sekoittua ympäristöönsä? Tämä sekoittumisen tunne on valokehonne, joka kurkkii saviastianne rajojen ulkopuolella. Kuvitelkaa nyt, että maa-astianne on kuin luola. Tietoisuutenne oli piilouduttava tähän luolaan löytääkseen suojaa vihamieliseltä maailmalta.

Kuvitelkaa itsenne elämässä, missä elitte luolassa löytääksenne suojaa. Tunnetteko, miten tuo keho on primitiivinen ja tiheä? Pyydämme teitä nyt kuvittelemaan, että löydätte rohkeutta astua ulos tuosta luolasta.

Kun astutte ulos pimeästä luolasta, oivallatte, että primitiivinen kehonne alkaa kehittyä. Ensin nousette seisomaan suorassa ja sitten alatte ajatella todellisuuttanne sen sijaan, että hahmotatte kaiken pariutumiseksi, ruuaksi tai vaaraksi.

Kun alatte ajatella todellisuuttanne sen sijaan, että vain selviydytte hengissä todellisuudestanne, uteliaisuus ja mielikuvitus alkaa saada otteen ajattelustanne. Alatte mielikuvituksen kautta saada ajatuksia siitä, mitä voitte tehdä ja kuka voitte olla.

Olette kaikki tulossa ulos erillisyysluolastanne nyt.

Kun astutte ulos luolastanne, kehonne alkaa muuttua. Kun kehonne muuttuu, alatte hahmottaa todellisuuden uudella tavalla. Vihamielinen planeetta mikä ennen oli ympärillänne, on vähemmän vihamielinen, sillä näette sen uusin silmin.

Ette ole enää toisten oikkujen uhri, koska yhteys ITSEENNE muistuttaa teille jatkuvasti, että te olette todellisuutenne luoja. Samalla tavalla olette kehonne luoja.

Aivan kuten maailmanne muuttuu havaintojenne muuttuessa, myös maa-astianne muuttuu, kun havaintonne itsestä muuttuvat. Silloin kun näette itsenne vain ihmisenä, kehostanne tulee saviastia, joka vanhenee nopeasti ja on altis vahingoittumiselle ja sairaudelle.

Toisaalta silloin kun ajattelette itseänne hengenvalona, käsitys kehostanne siirtyy saviastian rajojen yli ja sisältää myös jatkuvasti laajentuvan auranne. Silloin kun hahmotatte itsenne aurana, olette yhtäkkiä paljon suurempi.

Ette ehkä tiedosta, että kokonne muuttuu tietoisuustilan myötä. Kun olette laajentuneessa tietoisuustilassa, täytätte huoneen. Näin ollen olette yhteydessä kaikkeen ja kaikkiin huoneessa. Tunnette kaikki ja kaiken ITSENÄNNE. Toisin sanoen, koette todellisuutta tavalla, mikä on viidennessä ulottuvuudessa ja sen yli.

Ottakaa nyt hetki kokeaksenne itsenne koko sinä huoneena, missä nyt olette …

Miltä tuntuu olla tuoli, työpöytä, kasvi, katto, tietokone tai paperi, mitä luette?

Ehdotamme, että sytytätte kynttilöitä, juotte vettä, tunnette tuulenvirettä ja kuljette avojaloin maassa. Tällä tavalla voitte kokea tulielementtinä, vesielementtinä, ilmaelementtinä ja maaelementtinä olemisen.

Kun olette yhdistyneet kolmannen ulottuvuuden elementteihin, voitte pyytää niitä auttamaan yhdistymisessä niiden viidennen ulottuvuuden elementaaleihin. Tämän lisäpotkun myötä voitte helpommin kalibroida tietoisuutenne viidennen ulottuvuuden todellisuustaajuuteen.

Ehdotamme, että teette tämän harjoituksen myös toisten kanssa. Niin voitte jakaa maa-, ilma-, vesi- ja tulielementtinä olemisen, kun samalla koette myös olemisen ihmisinä, jotka ovat huoneessa, puhelimessa tai Skypessä. Teidän ei tarvitse olla fyysisesti yhdessä, koska tietoisuusyhteys on tärkeä.

Kun jaatte ykseystietoisuutenne elementtien ja toisten ihmisten kanssa, yhdistytte toisten ihmisten elementteihin. Kun olette yhdistyneet ihmisiin oman maa-, ilma-, vesi- ja tulielementtinne kautta, yhdistytte solutasolla.

Tämä soluykseys luo syvän siteen ja turvallisuuden tunteen. Kun kaikki ihmiset olivat yhdistyneet tällä tavalla, mutta maailmasta tuli aina vain vihamielisempi, ihmiset alkoivat löytää oman erillisturvansa. Koska erillisyys aiheuttaa pelkoa, aloitte hahmottaa maapallon vihamielisenä planeettana.

Aivan kuten erillisyys aiheuttaa pelkoa, pelko aiheuttaa erillisyyttä ja ihmiset tunsivat lisääntyvässä määrin erillisyyttä ympäristöönsä ja toisiin. Pelko sai heidät myös piiloutumaan ja monet rakkaista maadoittuneista ihmisistämme pitivät vuosituhansia välttämättömänä kätkeä todellisen laajentuneen ITSENSÄ selviytyäkseen elämästä vihamielisellä planeetalla.

Nyt teidän on turvallista muistaa, että te olette maaplaneetta ja maaplaneetta on te. Jaatte maan, ilman, veden ja tulen planeetan ja kaikkien sen asukkaiden kanssa. Kun useammat ja useammat teistä heräävät tähän totuuteen, muistatte, että erillisyys ja rajoittuneisuus on vain harhaa.

Kun kukin teistä laajentaa tietoisuutensa moniulotteiseen ITSEEN, ihmeellisesti jaatte kokemuksenne ykseystietoisuuden kautta. Muistakaa, että ykseystietoisuus on luontaista. Sitä ei tarvitse oppia tai edes muistaa.

Olette kaikki yhteydessä solutasolla, planeettanne maan, ilman, veden ja tulen kautta. Kun yhden henkilön solurakenne muistaa laajentua luontaiseen viidennen ulottuvuuden ilmaisuunsa, hän lähettää ykseystietoisuusaallon maapallon jokaisen asukkaan joka soluun, myös itse planeetan.

Alussa pelkkä yksi solu ei paljon vaikuta. Tämä prosessi etenee kuitenkin eksponentiaalisesti. Näin ollen yksi solu jakaa kahden solun kanssa, sitten neljän, sitten kahdeksan jne. Tällä tavalla kaikki elämä alkaa tietoisesti kokea viidennen ulottuvuuden ilmaisunsa.

Sitten kun kynnys viidennen ulottuvuuden valokehoon on ylitetty, aikaa ja paikkaa ei ole. Tuossa kohdassa on vain tässä ja nyt.

Nyt-hetken korkeammissa maailmoissa on aina tässä.
On vain ehdottoman rakkauden nyt,
mikä virtaa äärettömästi moniulotteisen valon kautta,
jatkuvana viestinä ykseydestä.

Tämä moniulotteinen valo mikä sisältää kolmannen/neljännen ulottuvuuden, hyväilee jatkuvasti solutasonanne ja opastaa kotiinne ykseyden nyt-hetkeen.

Kun elätte tässä nyt-hetkessä, muistatte, ettei ole mitään tiettyä aikaa ylösnousemukselle, eikä määrättyä paikkaa, mihin matkustatte.

Ylösnousemus on paluuprosessi kotiin moniulotteiseen ITSEENNE, joka on äärettömästi tässä ja nyt!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.