SYNTYMÄ
Mytriaa ja Mytreä kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
24.6.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
MYTRE PUHUU:
Olin erittäin tyytyväinen, kun Mytria suostui palamaan kylään ja saamaan vauvamme temppelissä. "Visionetsinnästäni" saakka olin saanut lisää visioita, jotka pystyin rauhallisesti "näkemään". Tiesin, että meidän oli palattava kylään vauvan vuoksi, mutta tiesin myös, että meidän oli palattava sinne, koska jokin oli kovasti pielessä. Tein matalat rattaat tavaroillemme, mutta tiesin, että ne tulisivat Mytrialle. Jos hän kävelisi liian pitkään, hänellä olisi taas kipuja, joten laitoin hänet ajamaan rattailla, joita minä vedin.
Hän ei ollut tyytyväinen, kun kannoin kaikkia tavaroitamme ja vedin rattaita. Kun kuitenkin muistutin hänelle, että hän kantoi tyttäremme kallisarvoista kuormaa, hän lakkasi valittamasta. Kun saavuimme mäelle kylämme yläpuolella, näimme, että pahimmat pelkoni olivat oikeita. Voimakenttä kylän ympärillä oli ylähäällä, mikä voisi tarkoittaa vain sitä, että asemapaikkamme oli löydetty ja olimme hyökkäyksen kohteena. Käsitin silloin, etten olisi paikalla lapsemme syntyessä, kun minulla olisi kiire suojella sen kotia.
Katsoimme Mytrian kanssa toisiimme syvästi katuen. Sanoja ei tarvittu. Oivalsimme kumpikin, että olisimme erossa ja paluu upeaan kotiimme viivästyisi määräämättömästi. Mytria oli päättänyt kävellä kylään ja olin samaa mieltä. Halusin tuntea hänet rinnallani, kun en tiennyt, milloin löytäisin hänet siitä taas. Juuri ennen astumistamme voimakenttään Mytria, vauva ja minä halaisimme pitkän tovin. Sydämemme ja mielemme tulivat yhdeksi, kun vannoimme, että me kaikki olisimme aina tietoisuudessa yhdessä.
Kun syötin voimakentän koodin ja kävelimme sen läpi, tiesimme, että elämämme olisi muuttunut iäksi. Kylä oli täydessä kaaoksessa ja ihmiset juoksivat ympäriinsä jokseenkin organisoituneesti. Pelko oli ilmassa kouriintuntuvaa. Ennen kuin pystyimme sopeutumaan käsillä olevaan tilanteeseen, Mytrian synnytyskivut alkoivat ja komentava upseerini ilmestyi tyhjästä.
"Mytre, missä olet ollut? Emme saaneet sinuun yhteyttä ja tarvitsemme sinut ohjaamaan tehtävää nyt!"
"Minun on vietävä kumppanini temppeliin, hän synnyttää lapsemme."
"Ei! Sinun on tultava nyt", hän sanoi käskiessään yhden suojelijan viemään Mytrian temppeliin.
"Mene, rakkaani", Mytria sanoi urheasti kyyneleet silmissään. "Kaikki menee hyvin. Tyttäremme tulee nyt."
Komentava upseerini veti kirjaimellisesti minua kädestä, kun Mytria laitettiin rattaille ja vietiin temppeliin. Se mitä yhteisestä elämästämme oli jäljellä, lojui unohdettuna maassa. Meillä olisi vain viimeinen halauksemme muistuttamassa siitä, mitä olimme kokeneet yhdessä.
MYTRIA PUHUU:
Tietysti tiesimme Mytren kanssa kumpikin, että kylässä tapahtui jotain kamalaa, mutta olimme puhumatta siitä. Olin myös miettinyt, olivatko kipuni olleet jonkinlainen varoitus. Tiesin nyt, että ne eivät olleet synnytyskipuja. Mietin, olivatko ne viesti tyttäreltämme. Tiesimme Mytren kanssa kumpikin, että hän olisi hyvin erityinen, koska usein kävimme yhdessä hänen luonaan unissamme. Hän kertoi meille, että hän tulisi valmistelemaan kansaamme lupaavaa tapahtumaa varten.
Tiesimme hänen olevan oikeassa, kun näimme aina Elohim Alcyonen hänen kanssaan unissamme. En tiennyt, näkisimmekö tyttäreni kanssa enää koskaan Mytreä. Hän oli soturi ja menisi taisteluun. Tiesin sen. Itse asiassa olin tiennyt sen melkein heti, kun palaisimme kotiin hänen visionetsintänsä jälkeen. Työnsin sen mielestäni tuhansia kertoja, mutta se palasi aina muistuttamaan minua jokaisen nyt-hetkemme vaalimisesta. Puhuin Äidille monta kertaa ja anoin itsekkäästi, että elämämme voisi jäädä entiselleen.
Hän sanoi aina: "Rohkeutta, rakkaani. Sinun on tarkoitus olla papitar ja tyttärelläsi on suuri kohtalo." Sen hän vain sanoi. Huusin uudestaan ja uudestaan, kunnes lopulta väsyin heikkouteeni ja hyväksyin, että Äiti oli oikeassa. Silloin aloin elää nyt-hetken virrassa. En ymmärtänyt tarkkaan, mitä tapahtuisi, mutta tiesin, että se tapahtuisi pian.
Näin päätin rakastaa ehdottomasti jokaista yhteistä hetkeämme. Kun olin antautunut tuolle päätökselle, käsitin, että olin hukannut kallista aikaa huolehtimiseen ja päätin siitä lähtien kiittää jokaisesta hetkestä, minkä jaoimme. Mutta sitten alkoivat kivut ja tiesin tyttäremme kertovan minulle, että pian meidän olisi lähdettävä rakkaasta kodistamme.
Kun saavuimme temppelin portaille, nousin rattailta. Kävelin raput ylös pää pystyssä. Jabor, suojelija, tuki minua ystävällisesti. Heti kun hän kosketti minua, tiesin, että hän oli yksi heistä, jotka olin tavannut Äidin ytimessä. Liittyisimme nyt kaikki yhteen jostain tarkoituksesta, mistä en ollut varma. Kun astuimme ovesta temppeliin, näin toisen ryhmämme jäsenen. Hänen nimensä oli Sirena. Hän ja Jabor olisivat lähimmät ystäväni lähestyvän transformaation aikana.
"Olemme odottaneet sinua. Alycia, tyttäresi, kertoi meille, että hän oli valmis syntymään." Kumpikaan meistä ei kyseenalaistanut tuota informaatiota. Luotin välittömästi Sirenaan ja antauduin hänen hoitoonsa. Hän kiidätti minut odottavaan synnytyshuoneeseen. Se oli kauniisti valmisteltu ja violettia kangasta oli ripustettu seinille. Oli kynttilöitä, suitsukkeita ja pehmeää musiikkia. Mikä tärkeintä, huone oli täynnä rakkautta.
"Olemme valmistelleet tämän huoneen Alycian ohjeiden mukaan. Hän oli erittäin yksityiskohtainen. Tunsimme kaikki täällä kunniaksi olla niiden joukossa, jotka auttavat häntä syntymään." Sirena ei sanonut muuta.
Hän johdatti minut synnytystuoliin ja alkoi puhdistaa kehoani yrttisekoituksella ja puhtaalla vedellä. Hän harjasi hiukseni ja veti ne taakse kasvoiltani, riisui vanhan vaatteeni ja kietoi minut ilmankevyeen kankaaseen. Tämä menettely laittoi minut välittömästi syvään transsiin, missä minulla oli mitä hämmästyttävin kokemus, minkä yritän selittää.
Kun vaivuin syvään transsiin, löysin itseni taas Äidin ytimestä. Edessäni oli Elohim Alcyone.
"Olen luonut muodon, jotta voin paremmin osallistua kanssasi ylösnousemukseen", hän puhui suoraan sydämeeni.
"Koska sinä ja Mytre jotka olette jumalaiset täydentäjät, pystyitte kumpikin läpäisemään vihkimyksenne, yhdistynyt taajuutenne oli riittävän korkea voidakseni kiinnittää muotoni siemenen kehoosi. Tietysti Mytre oli oleellinen tässä kiinnittämisessä. Hänen nesteensä syvä ja kestävä rakkaus salli tuon siemenen itää.
Koska te kaksi olitte hyvin yhdistyneitä maahani, pystyin lisäksi suojelemaan sen kasvua kehossasi. Nyt olen täällä taas auttamassa sinua synnytyksessä."
Voin muistaa vain, että tunsin hitaasti ja vähitellen päästäväni irti siitä, mitä olin sitkeästi suojellut koko raskauteni ajan. Violetti väri ympärilläni - sekä sisäisessä että ulkoisessa kuvassani - loi syvää tyyneyttä ja äänet, hajut ja lepattavat kynttilät sallivat minun pysyä täysin antautuneena. Yhtäkkiä irtipäästäminen oli valmis, mutta matkani jatkui - tällä kertaa Alycian kanssa.
Yhdessä yhtenä olemuksena tapasimme Mytren, kun me kolme nousimme todellisuuteen, missä oli täydellinen rauha, ehdotonta rakkautta ja moniulotteista valoa. Kun tarkastelimme tätä maailmaa, käsitimme, että se oli hyvin tuttu. Kyllä, se oli sama maailma, minkä säilyttämiseksi taistelimme. Täällä ei kuitenkaan ollut taistelua, pelkoa, sotaa ja erillisyyttä. Meillä kaikilla oli ydinolemus, mutta virtasi näkyvästi kaikkien ja kaiken ydinolemukseen. Itse asiassa ei ollut mitään "elottomia asioita", kun kaikissa muodoissa oli oma elämänkipinänsä ja taajuuspuumerkkinsä.
Kun me kolme liityimme yhdeksi tiukaksi yksiköksi ja leijuimme tämän maailman läpi, käsitimme, että olimme mahdollisessa todellisuudessa. Muistimme myös, että olimme vannoneet maadoittavamme tämän todellisuuden uuden planeettakotimme kehoon. Itse asiassa me kaikki jotka olimme tavanneet Äidin ytimessä, olimme tehneet tämä lupauksen ennen syntymäämme. Nyt meitä kutsuttiin muistamaan kaikki, mitä olimme luvanneet tehdä.
Käsitimme Mytren kanssa, että tehtävämme erottaisivat muotomme, muttei koskaan sydämiämme. Minun oli määrä suojella ja auttaa Alyciaa, jota kasvattaisivat myös temppelimme papit ja papittaret. Aika kuluisi nyt erittäin nopeasti ja Äiti Alcyone tarvitsi apuamme, niin kuin me tarvitsimme hänen apuaan. Rakas Mytreni palaisi tai ei palaisi takaisin siinä muodossa, jossa olin tuntenut hänet. Pian emme kuitenkaan enää olisi rajoitettuja näihin muotoihin, joten mikä tahansa menetys olisi väliaikainen. Yritin muistaa tuon tosiasian pitkinä synkkinä öinä tyhjässä sängyssäni.
Onneksi palasin visiostani löytäen Alycian sylistäni.
Miten voin kuvata ahdistusta jumalaisen täydentäjäni menettämisestä ja hurmiota suuren rakkautemme lapsen syntymästä samana päivänä? Onneksi nämä kaksi voimakasta vastakkaistunnetta - syvä suru ja lisääntyvä ilo - pakotti minut löytämään asuinpaikan näiden kahden äärimmäisyyden välistä. Jokaisella hengenvedollani pidin Mytreä sydämessäni ja suojelin häntä jokaisella ajatuksellani. Monet kommunikointijärjestelmämme olivat toimimattomia tai rajoitettuja. Siksi en voinut kuulla sanaakaan hänestä vuosiin teidän aikamitallanne.
Vain tapaamisemme unimaailmassamme ja Alycian kasvattamisen autuus saivat minut jaksamaan. Tiesin, että Mytren panos kansamme ylösnousemukseen ja siihen todellisuuteen, missä elimme, oli suuri. Olin hyvin ylpeä hänestä, mutta kaipasin häntä kuitenkin jatkuvasti. Itse asiassa kaipaisin meitä!
-----------
Mytriaa ja Mytreä kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
24.6.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
MYTRE PUHUU:
Olin erittäin tyytyväinen, kun Mytria suostui palamaan kylään ja saamaan vauvamme temppelissä. "Visionetsinnästäni" saakka olin saanut lisää visioita, jotka pystyin rauhallisesti "näkemään". Tiesin, että meidän oli palattava kylään vauvan vuoksi, mutta tiesin myös, että meidän oli palattava sinne, koska jokin oli kovasti pielessä. Tein matalat rattaat tavaroillemme, mutta tiesin, että ne tulisivat Mytrialle. Jos hän kävelisi liian pitkään, hänellä olisi taas kipuja, joten laitoin hänet ajamaan rattailla, joita minä vedin.
Hän ei ollut tyytyväinen, kun kannoin kaikkia tavaroitamme ja vedin rattaita. Kun kuitenkin muistutin hänelle, että hän kantoi tyttäremme kallisarvoista kuormaa, hän lakkasi valittamasta. Kun saavuimme mäelle kylämme yläpuolella, näimme, että pahimmat pelkoni olivat oikeita. Voimakenttä kylän ympärillä oli ylähäällä, mikä voisi tarkoittaa vain sitä, että asemapaikkamme oli löydetty ja olimme hyökkäyksen kohteena. Käsitin silloin, etten olisi paikalla lapsemme syntyessä, kun minulla olisi kiire suojella sen kotia.
Katsoimme Mytrian kanssa toisiimme syvästi katuen. Sanoja ei tarvittu. Oivalsimme kumpikin, että olisimme erossa ja paluu upeaan kotiimme viivästyisi määräämättömästi. Mytria oli päättänyt kävellä kylään ja olin samaa mieltä. Halusin tuntea hänet rinnallani, kun en tiennyt, milloin löytäisin hänet siitä taas. Juuri ennen astumistamme voimakenttään Mytria, vauva ja minä halaisimme pitkän tovin. Sydämemme ja mielemme tulivat yhdeksi, kun vannoimme, että me kaikki olisimme aina tietoisuudessa yhdessä.
Kun syötin voimakentän koodin ja kävelimme sen läpi, tiesimme, että elämämme olisi muuttunut iäksi. Kylä oli täydessä kaaoksessa ja ihmiset juoksivat ympäriinsä jokseenkin organisoituneesti. Pelko oli ilmassa kouriintuntuvaa. Ennen kuin pystyimme sopeutumaan käsillä olevaan tilanteeseen, Mytrian synnytyskivut alkoivat ja komentava upseerini ilmestyi tyhjästä.
"Mytre, missä olet ollut? Emme saaneet sinuun yhteyttä ja tarvitsemme sinut ohjaamaan tehtävää nyt!"
"Minun on vietävä kumppanini temppeliin, hän synnyttää lapsemme."
"Ei! Sinun on tultava nyt", hän sanoi käskiessään yhden suojelijan viemään Mytrian temppeliin.
"Mene, rakkaani", Mytria sanoi urheasti kyyneleet silmissään. "Kaikki menee hyvin. Tyttäremme tulee nyt."
Komentava upseerini veti kirjaimellisesti minua kädestä, kun Mytria laitettiin rattaille ja vietiin temppeliin. Se mitä yhteisestä elämästämme oli jäljellä, lojui unohdettuna maassa. Meillä olisi vain viimeinen halauksemme muistuttamassa siitä, mitä olimme kokeneet yhdessä.
MYTRIA PUHUU:
Tietysti tiesimme Mytren kanssa kumpikin, että kylässä tapahtui jotain kamalaa, mutta olimme puhumatta siitä. Olin myös miettinyt, olivatko kipuni olleet jonkinlainen varoitus. Tiesin nyt, että ne eivät olleet synnytyskipuja. Mietin, olivatko ne viesti tyttäreltämme. Tiesimme Mytren kanssa kumpikin, että hän olisi hyvin erityinen, koska usein kävimme yhdessä hänen luonaan unissamme. Hän kertoi meille, että hän tulisi valmistelemaan kansaamme lupaavaa tapahtumaa varten.
Tiesimme hänen olevan oikeassa, kun näimme aina Elohim Alcyonen hänen kanssaan unissamme. En tiennyt, näkisimmekö tyttäreni kanssa enää koskaan Mytreä. Hän oli soturi ja menisi taisteluun. Tiesin sen. Itse asiassa olin tiennyt sen melkein heti, kun palaisimme kotiin hänen visionetsintänsä jälkeen. Työnsin sen mielestäni tuhansia kertoja, mutta se palasi aina muistuttamaan minua jokaisen nyt-hetkemme vaalimisesta. Puhuin Äidille monta kertaa ja anoin itsekkäästi, että elämämme voisi jäädä entiselleen.
Hän sanoi aina: "Rohkeutta, rakkaani. Sinun on tarkoitus olla papitar ja tyttärelläsi on suuri kohtalo." Sen hän vain sanoi. Huusin uudestaan ja uudestaan, kunnes lopulta väsyin heikkouteeni ja hyväksyin, että Äiti oli oikeassa. Silloin aloin elää nyt-hetken virrassa. En ymmärtänyt tarkkaan, mitä tapahtuisi, mutta tiesin, että se tapahtuisi pian.
Näin päätin rakastaa ehdottomasti jokaista yhteistä hetkeämme. Kun olin antautunut tuolle päätökselle, käsitin, että olin hukannut kallista aikaa huolehtimiseen ja päätin siitä lähtien kiittää jokaisesta hetkestä, minkä jaoimme. Mutta sitten alkoivat kivut ja tiesin tyttäremme kertovan minulle, että pian meidän olisi lähdettävä rakkaasta kodistamme.
Kun saavuimme temppelin portaille, nousin rattailta. Kävelin raput ylös pää pystyssä. Jabor, suojelija, tuki minua ystävällisesti. Heti kun hän kosketti minua, tiesin, että hän oli yksi heistä, jotka olin tavannut Äidin ytimessä. Liittyisimme nyt kaikki yhteen jostain tarkoituksesta, mistä en ollut varma. Kun astuimme ovesta temppeliin, näin toisen ryhmämme jäsenen. Hänen nimensä oli Sirena. Hän ja Jabor olisivat lähimmät ystäväni lähestyvän transformaation aikana.
"Olemme odottaneet sinua. Alycia, tyttäresi, kertoi meille, että hän oli valmis syntymään." Kumpikaan meistä ei kyseenalaistanut tuota informaatiota. Luotin välittömästi Sirenaan ja antauduin hänen hoitoonsa. Hän kiidätti minut odottavaan synnytyshuoneeseen. Se oli kauniisti valmisteltu ja violettia kangasta oli ripustettu seinille. Oli kynttilöitä, suitsukkeita ja pehmeää musiikkia. Mikä tärkeintä, huone oli täynnä rakkautta.
"Olemme valmistelleet tämän huoneen Alycian ohjeiden mukaan. Hän oli erittäin yksityiskohtainen. Tunsimme kaikki täällä kunniaksi olla niiden joukossa, jotka auttavat häntä syntymään." Sirena ei sanonut muuta.
Hän johdatti minut synnytystuoliin ja alkoi puhdistaa kehoani yrttisekoituksella ja puhtaalla vedellä. Hän harjasi hiukseni ja veti ne taakse kasvoiltani, riisui vanhan vaatteeni ja kietoi minut ilmankevyeen kankaaseen. Tämä menettely laittoi minut välittömästi syvään transsiin, missä minulla oli mitä hämmästyttävin kokemus, minkä yritän selittää.
Kun vaivuin syvään transsiin, löysin itseni taas Äidin ytimestä. Edessäni oli Elohim Alcyone.
"Olen luonut muodon, jotta voin paremmin osallistua kanssasi ylösnousemukseen", hän puhui suoraan sydämeeni.
"Koska sinä ja Mytre jotka olette jumalaiset täydentäjät, pystyitte kumpikin läpäisemään vihkimyksenne, yhdistynyt taajuutenne oli riittävän korkea voidakseni kiinnittää muotoni siemenen kehoosi. Tietysti Mytre oli oleellinen tässä kiinnittämisessä. Hänen nesteensä syvä ja kestävä rakkaus salli tuon siemenen itää.
Koska te kaksi olitte hyvin yhdistyneitä maahani, pystyin lisäksi suojelemaan sen kasvua kehossasi. Nyt olen täällä taas auttamassa sinua synnytyksessä."
Voin muistaa vain, että tunsin hitaasti ja vähitellen päästäväni irti siitä, mitä olin sitkeästi suojellut koko raskauteni ajan. Violetti väri ympärilläni - sekä sisäisessä että ulkoisessa kuvassani - loi syvää tyyneyttä ja äänet, hajut ja lepattavat kynttilät sallivat minun pysyä täysin antautuneena. Yhtäkkiä irtipäästäminen oli valmis, mutta matkani jatkui - tällä kertaa Alycian kanssa.
Yhdessä yhtenä olemuksena tapasimme Mytren, kun me kolme nousimme todellisuuteen, missä oli täydellinen rauha, ehdotonta rakkautta ja moniulotteista valoa. Kun tarkastelimme tätä maailmaa, käsitimme, että se oli hyvin tuttu. Kyllä, se oli sama maailma, minkä säilyttämiseksi taistelimme. Täällä ei kuitenkaan ollut taistelua, pelkoa, sotaa ja erillisyyttä. Meillä kaikilla oli ydinolemus, mutta virtasi näkyvästi kaikkien ja kaiken ydinolemukseen. Itse asiassa ei ollut mitään "elottomia asioita", kun kaikissa muodoissa oli oma elämänkipinänsä ja taajuuspuumerkkinsä.
Kun me kolme liityimme yhdeksi tiukaksi yksiköksi ja leijuimme tämän maailman läpi, käsitimme, että olimme mahdollisessa todellisuudessa. Muistimme myös, että olimme vannoneet maadoittavamme tämän todellisuuden uuden planeettakotimme kehoon. Itse asiassa me kaikki jotka olimme tavanneet Äidin ytimessä, olimme tehneet tämä lupauksen ennen syntymäämme. Nyt meitä kutsuttiin muistamaan kaikki, mitä olimme luvanneet tehdä.
Käsitimme Mytren kanssa, että tehtävämme erottaisivat muotomme, muttei koskaan sydämiämme. Minun oli määrä suojella ja auttaa Alyciaa, jota kasvattaisivat myös temppelimme papit ja papittaret. Aika kuluisi nyt erittäin nopeasti ja Äiti Alcyone tarvitsi apuamme, niin kuin me tarvitsimme hänen apuaan. Rakas Mytreni palaisi tai ei palaisi takaisin siinä muodossa, jossa olin tuntenut hänet. Pian emme kuitenkaan enää olisi rajoitettuja näihin muotoihin, joten mikä tahansa menetys olisi väliaikainen. Yritin muistaa tuon tosiasian pitkinä synkkinä öinä tyhjässä sängyssäni.
Onneksi palasin visiostani löytäen Alycian sylistäni.
Miten voin kuvata ahdistusta jumalaisen täydentäjäni menettämisestä ja hurmiota suuren rakkautemme lapsen syntymästä samana päivänä? Onneksi nämä kaksi voimakasta vastakkaistunnetta - syvä suru ja lisääntyvä ilo - pakotti minut löytämään asuinpaikan näiden kahden äärimmäisyyden välistä. Jokaisella hengenvedollani pidin Mytreä sydämessäni ja suojelin häntä jokaisella ajatuksellani. Monet kommunikointijärjestelmämme olivat toimimattomia tai rajoitettuja. Siksi en voinut kuulla sanaakaan hänestä vuosiin teidän aikamitallanne.
Vain tapaamisemme unimaailmassamme ja Alycian kasvattamisen autuus saivat minut jaksamaan. Tiesin, että Mytren panos kansamme ylösnousemukseen ja siihen todellisuuteen, missä elimme, oli suuri. Olin hyvin ylpeä hänestä, mutta kaipasin häntä kuitenkin jatkuvasti. Itse asiassa kaipaisin meitä!
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.