Mytriaa ja Mytreä kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
28.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
MYTRE JATKAA:
Nukuimme yhdessä pienessä alkovissa hänen kuluneissa petivaatteissaan. Mytria oli kuitenkin laittanut jotain niiden alle ja oli uskomattoman lämmintä ja pehmeää. Hän nukkui suloisesti ja kuulosti vauvalta. Minä nukuin tietysti erittäin vähän. Ensin mieleni ei pysähtynyt. Kaikki mitä olin koskaan uskonut - kaikki rakenteet, oppitunnit, kuri, järjestys ja tottelevaisuus minkä kanssa olin kasvanut - olivat paljastuneet entisen elämäni vanhaksi toimintamalliksi.
Kun makasin siinä, hänen lämmin kehonsa vierelläni - itse asiassa HYVIN lähelläni - tiesin, että olin muuttunut. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, millaiseksi olin muuttunut, mutta olin varma, että se "minä" joka olin ennen, oli yhtäkkiä kuollut. Kun makasin lämpimässä ja pimeässä, hänen kehonsa tuoksun täyttäessä sydämeni, tarkastelin elämääni. Olin syntynyt "sotaperheeseen". Siinä ei ollut mitään vaihtoehtoa, mitä tekisin. Tietysti minusta tulisi joku sotavoimien henkilö. Sukuni perintönä oli suojella maalimaamme, elintapaamme.
Kuitenkin tultuamme tälle planeetalle todellisuutemme oli muuttunut valtavasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni - mikä oli noin 90 teidän vuottanne ja teki minusta nuoren aikuisen - en TIENNYT, mitä elämäni olisi. Minulla oli ollut tärkeä panos, ennen kuin kansani pystyi "laskemaan suojaukset" ja tuntemaan turvaa uudessa kodissamme. Kuitenkin nähdessäni toisten asettuvan ja muuttavan täysin perspektiiviään elämässä, pidin tiukasti kiinni siitä iskostuneesta ajattelusta, mikä minulla oli ollut syntymästä saakka.
Kenties olin ainutlaatuinen persoona ja kenties voisi löytää ainutlaatuisen elämänkokemuksen, mikä oli erilainen kuin ylpeän ja urhean sukumme kaikilla sukupolvilla? Tuollainen ajattelu oli ollut piilossa aivoissani pienestä lapsesta saakka. En ole koskaan sallinut noiden ajatusten tulla pintaan. Sitten törmäsin kirjaimellisesti naiseen, joka koki täysin ainutlaatuista elämänkokemustaan. Silloin nuo piilotetut lapsuuden ajatukset alkoivat raivata tietään pintaan.
Kuinka voisin mitenkään työntää syrjään kaiken, mitä olin puolustanut, kaiken minkä luulin määritelleen minut voimakkaaksi mieheksi ja kaiken mitä luulin rakastaneeni? Nyt yhdessä hyvin pitkässä yössä minusta oli tullut täysin eri henkilö. En kuitenkaan tuntenut tätä henkilöä, joten minulla ei ollut aavistustakaan, kuka olin tai mitä tekisin. Tiesin vain, etten voisi palata takaisin kyläämme tässä hämmennystilassa.
Ikään kuin Mytria olisi kuullut ajatukseni ja hän pyörähti minua vasten silmät avoimina ja hymyillen. Nyt ei ollut epäilystäkään. En voisi ainoastaan olla palaamatta siihen elämään, mistä oli tullut merkityksetöntä - en voinut myöskään jättää tuota hymyä.
Mytria nousi nopeasti ylös ja sytytti pienen nuotionsa. Katselin, kun hän laittoi pienen pannun tehdäkseen MEILLE teetä ja meni sitten ulos - luultavasti peseytymään. Tunsin oloni yksinäiseksi ilman häntä rinnallani. Miten niin voisi olla? Olin juuri tavannut hänet, mutta minusta tuntui, että olisimme olleet aina yhdessä.
Hänen ollessaan poissa menin repulleni ja otin esiin kommunikointilaitteeni. Se ei kuitenkaan toiminut täällä. Ajattelin sen kenties johtuvan luolasta ja nousin mennäkseni ulos käyttämään sitä. Jo ennen kääntymistään Mytria sanoi: "Laitteesi ei toimi täällä. Tämän alueen ympärillä on eetterikilpi eikä mikään teknologia toimi täällä. Usko minua, olen kokeillut." Kun hän kääntyi minua kohti jatkaen puhumista, koin saman tunnistamistunteen ja kaikki epäilykseni jäämisestä hävisivät.
"Olet päättänyt jäädä?"
"Luetko aina ajatukseni?", sanoin hymy äänessäni.
"Ainoastaan silloin, kun ajattelet minua", hän hymyili vastaan. "Vältteletkö kysymystäni?"
"Kyllä", sanoin. "Ajattelin, että minun pitäisi kysyä sinulta ensin."
"Kyllä!"
"Kyllä, minun pitäisi kysyä, vai kyllä, minun pitäisi jäädä?"
"Kyllä, rakastaisin tutustua sinuun ja näyttää sinulle oman maailmani."
"Minun täytyy kertoa heille, että sinä olet turvassa ja että en minä palaa - vielä."
"Sitten tuhoat tuon laitteen?"
En ollut ajatellut tehdä päätöstäni niin pysyvästi, niin peruuttamattomasti, mutta käsitin, että sellainen muutos jonka kohtasin, vaatisi täydellistä sitoutumistani.
"Kyllä."
"Auttaisitko minua löytämään munia? Kysyn linnuilta, voivatko ne luovuttaa meille yhdet."
Kun olimme syöneet luovutetut munat ja lisää herkullisia kasveja, mitkä hän oli maustanut tuntemattomilla yrteillään, hän näytti minulle portaalin ulos tuosta energiakentästä ja kääntyi palatakseen kotiinsa.
"Etkö tule mukaani varmistamaan, että tuhoan tämän laitteen?", sanoin kiusoitellen.
"Luotan sinuun", hän sanoi kääntyessään.
*********
Hänen luottamuksensa oli hämmästyttävin osa kokemustani. Hän ei luottanut ainoastaan minuun - minkä hän sanoi johtuvan siitä, että hän tunsi minut - vaan hän luotti myös täysin luontoon. Hän eli joka hetkensä ykseydessä planeetan ja niiden kasvien ja eläinten kanssa, joiden kanssa hän jakoi elämänsä. Siinä ei ollut mitään eroa, mikä oli elävää ja mikä oli elotonta. Kaikki hänen maailmassaan - kivikin - oli elävää.
Halusin jakaa hänen maailmansa, mutta tieteellinen mieleni kapinoi niin uudenlaista ajattelua vastaan. En ollut koskaan käsittänyt, miten iskostunutta ajatteluni oli, ennen kuin yritin muuttaa mieltäni. Toisaalta kehoni ei näyttänyt vastustavan muutosta. Unohdin nopeasti univormuni ja käytin vain asua, missä normaalisti nukuin. Sää oli tavallisesti hyvin lämmintä päivällä ja kylmää yöllä, mutta sängyssämme oli aina lämmintä.
Silloin kun ei ollut liian kylmää, nukuimme ulkona ja Mytria näytti minulle kaikki tähtijärjestelmät, mitä hän oli löytänyt. Pystyin kertomaan monien virallisen nimen, mutta tavallisesti pidin hänen nimiään niille parempana. Päivällä teimme pitkiä kävelylenkkejä, jotta hän pystyi näyttämään minulla koko alueen, minkä hän oli kartoittanut. Autoin häntä siinä. Läheisen joen penkereellä kasvoi kasvia, minkä hän oli oppinut "lyömään" eräänlaiseksi paperiksi, ja hän kirjoitti siihen "musteella", mikä oli tietyn puun mahlaa.
Toisia kasveja pystyi kuivattamaan ja kutomaan kankaaksi, mistä hän teki minulle uskomattoman mukavan asun. Hän näytti minulle myös, missä kaikkia syötäviä kasveja ja hänen hunajavarastonsa oli. Hän näytti minulle, miten ollaan niin paikoillaan, että lintu laskeutuisi olkapäälle, ja niin hiljaa, että pystyin kuulemaan sydämenlyöntini.
Onneksi en ollut hyödytön. Minulla oli voimaa, mitä häneltä puuttui, ja muutamia työkaluja, jotka sallivat meidän tehdä kodistamme vielä mukavamman. Kyllä, se oli MEIDÄN kotimme. Asuimme siinä yhtenä henkilönä, jakaen kaikki askareet ilman mitään ristiriitaa tai velvollisuutta. Jos jotain täytyi tehdä, niin teimme sen. Meillä oli kuitenkin omat spesialiteettimme. Jos meidän tarvitsi rakentaa tai siirtää jotain, minua kutsuttiin. Toisaalta jos meidän tarvitsi konsultoida Äitiä, häntä kutsuttiin.
Sitten yhtenä päivänä hän sanoi minulle, että minun oli aika tulla YHDEKSI Äiti Planeetan kanssa. Sanoin hänelle, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä, miten se tehdään, ja suoraan sanottuna en edes uskonut, että Äiti halusi tulla yhdeksi minun kanssani.
"Miten voit sanoa niin?", hän sanoi järkyttyneellä äänellä.
"En ole puhdas kuten sinä. Olen tappanut monia olentoja ja tuhonnut paljon maata. Olen ollut soturi ja silloin se rakkaus josta puhut, on heikkoutta ja se luottamus mitä sinulla on, on pelkää typeryyttä."
"Tunnetko SINÄ sillä tavalla?"
Minun oli ajateltava, ennen kuin vastasin hänelle. Hän ansaitsi totuudellisen vastauksen enkä tiennyt omaa totuuttani vielä. Näin ollen pystyin sanomaan vain: "Tunsin kerran niin, mutta tuota minua ei ole enää. En tunne tätä uutta minua riittävästi vastatakseni kysymykseesi. Uskon kyllä sinua ja näen sen suuren vahvuuden, minkä olet saavuttanut antautumalla, ei hallitsemalla. En kuitenkaan usko, että minun on mahdollista yhdistyä johonkin niin epämääräiseen kuin Suuri Äiti."
"Sinun ei tarvitse antautua hänelle, sillä olen hänen edustajansa. Siksi voit antautua minulle. Niin on usein miehillä. Heidän mielensä on täynnä suojelua ja velvollisuutta. Ainoastaan syvä rakkaus naiseen voi sallia heidän päästää irti suojelutoimistaan ja antautua täysin."
"Miten tiesit, että rakastan sinua syvästi? En usko edes itse tienneeni, ennen kuin sanoit nuo sanat."
Sanomatta sanaakaan hän vei minut luolaamme antaakseen minulle tarvitsemani "todisteen".
Kun sulauduimme yhteen rakastelun kautta, tietoisuutemme punoutuivat yhteen niin syvällisesti, että pystyin tuntemaan, miten hän kommunikoi kaiken elämän kanssa. Tämän yhteisen tunteemme kautta hän näytti minulle, miten koskettaa maata veden löytämiseksi, miten haistaa kasvia ja laittaa sen sydämelle sen määrittelemiseksi, oliko sitä turvallista syödä, miten pyytää lintua luovuttamaan muna, miten tulkita säätilaa paljon ennen sen muuttumista ja miten katsoa ITSEENI.
"Suhteesi Äidin kanssa riippuu suhteestasi ITSEEN", hän kertoi minulle uudestaan ja uudestaan. Ensin suhde ITSEENI saattoi tulla vain sivutuotteena suhteestani häneen. Minua ei ollut koskaan opetettu muodostamaan suhdetta ITSEENI. Minua oli opetettu seuraamaan käskyjä, täyttämään velvollisuuteni ja tottelemaan komentavia upseereja. Olin viettänyt elämäni ollen ulkoisen syyn seuraus. Jos menestyin hankkeessani, olin onnellinen ja ylpeä itsestäni. Jos epäonnistuin tehtävässäni, häpesin ja olin vihainen itselleni.
En ollut kuullut siitä ITSENI suuremmasta tai korkeammasta versiosta, mistä Mytria puhui. Ainoa suurempi osani olivat kanssasoturini ja korkeampi itseni olivat komentavat upseerini. Elin itseni ulkopuolella. Sisälläni oli luita, verta ja elimiä, jotka olivat jotenkin selviytyneet myriadeista haavoistaan. Minulla ei ollut käsitystä siitä henkiminusta tai eetteriminusta, mihin Mytria sanoi yhdistyneensä Ytimessä. Itse asiassa minulla ei ollut mitään muuta käsitystä tuosta kokemuksesta, paitsi että se oli "seksikäs" uni.
Olin kuitenkin lopulta luottanut johonkuhun. Luotin Mytriaan täysin ehdottomasti. Luotin, että hän voisi saada energiani nousemaan selkärangasta sydämeen tai myös mieleen. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään käsitystä siitä, että pystyisin suorittamaan tämän ilman hänen apuaan. Tämä käsitys häiritsi minua suuresti. Hypnotisoiko minua joku, joka näytti minulle vision todellisuudesta, mikä ei koskaan voisi olla minun?
Taaskin hän luki ajatukseni. "Luulen, että tässä on sinulle tarpeeksi tällä erää. Sinun on aika lähteä visionetsintään."
"Visionetsintään? Mitä se on?", sanoin vihaisesti. Ajattelin: "Hän on väsynyt olemaan opettajani, koska minusta on tullut heikko hänen silmissään. Tämä koko kokemus oli fantasiaa, tekosyy olla piittaamatta velvollisuuksistani. Mitä oikein olin ajatellut? Miten voisin uskaltaa olla erilainen kuin kaikki miehet useammissa sukupolvissa, kuin osasin laskea? Visionetsintää, hah! Paremminkin, häivy kodistani."
Mytria ei osallistunut sisäiseen taisteluuni. Hän vain kääntyi ja meni luolaan.