Shaumbra-syke
EN SAA TÄTÄ OIKEIN

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuu 2026 – Shaumbra New Sentience Magazine
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jotain kummallista tapahtuu. En tunnu saavan tätä artikkelia oikein. Olen aloittanut nyt viisi tai kuusi versiota, ja joka kerta kun saan vilauksen jostain – säikeen, tietämisen, oivalluksen – se livahtaa pois heti, kun yritän ilmaista sen sanoin. Se on ironista, koska osa siitä, mistä haluan kirjoittaa, on kirjaimellisesti: saada se oikein. Tai kenties täsmällisemmin, ettei pysty siihen enää. Se on kiusallinen paikka.

Monet säikeet tuntuvat vetävän minua … työpaja, johon osallistuin äskettäin, jokin uudessa tuntemiskyvyssä, vanha tuttu kysymys ”kuka minä olen?” … ja jokin muu, jota en vielä pysty ihan määrittelemään.

Siis … vaelletaanpa tämän ideaviidakon läpi, ja katsotaan, mitä löydämme.

–––––

Ensin työpaja. Se on vielä tuore kokemus, se oli intensiivinen, ja se myötävaikutti merkittävästi siihen, mistä yritän kirjoittaa.

Vaikka olen Konassa muutaman viikon, en itse asiassa suunnitellut osallistua Masters Circleen. Pitäessäni pari päivää vapaata, olin päättänyt lähteä telttailemaan, mutta … Itselläni oli muita suunnitelmia. Luotettu tönäisy sanoi: ”Mene”, ja sitten sää sinetöi sen järjestämällä tulvan koko saarelle. Myrsky joka tuhosi rakennuksia, huuhtoi massiivisia kivenjärkäleitä valtatielle ja rikkoi 75 vuoden sade-ennätykset, tarkoitti, että telttailu ei ollut vaihtoehto. Siinä minä siis olin, keskustelemassa Adamuksen kanssa, juuri siellä missä minun oli tarkoitus olla.

Ensimmäisenä aamuna hän kyseli kaikilta, miten teemme kompromisseja itsemme kustannuksella, ja tämä johti hieman kiusalliseen keskusteluun hänen ja minun välillä (kuten tapahtuu), ja muutamiin oivalluksiin, joita en odottanut (mikä oli koko pointti). Myöhemmin hän kysyi ryhmältä: ”Mikä on tärkein määrittelevä elementti tai halu identiteettinne muotoilemisessa?” Kun kuuntelin eri vastauksia, omani nousi esiin helposti: olen yrittänyt saada sen oikein koko elämäni ajan.

Ongelmana on, että ”oikea” – oikea asia, oikea valinta – on liikkuva maali. Esimerkiksi, oikea tapa kasvattaa lapsi on hyvin erilainen vanhemmillani kuin minulla. Yritämmepä olla ”hyvä” tai ”paha”, myötäilevä tai kapinallinen, uskomuksemme oikeasta ja väärästä vaikuttavat jokseenkin kaikkeen, mitä teemme – enkä ole koskaan lakannut yrittämästä olla hyvä.

Lapsena noudatin sääntöjä, katsoin sisarusteni perään, tutkin raamattua, rukoilin joka päivä, yritin näyttää oikeaa esimerkkiä – mitä tahansa saadakseni tunnustusta kovasta työnteosta ja hyvyydestä. Mutta kuka saa päättää, mikä on ”hyvä” ja ”oikein”? Ensin se olivat vanhempani ja heidän tulkintansa raamatusta, sitten se olivat puolisot, lapset, pomot, ylösnousseet mestarit, yhteiskunta – luettelo on loputon. Luonnollisesti minulla on myös hyvin voimakas vastenmielisyys ketä tahansa kohtaan, joka sanoo minulle, mitä pitää tehdä, joten minut nähtiin harvoin sellaisena hyvänä tyttönä, joka oikeasti yritin olla.

–––––

No, riittää jo siitä. Puhutaanpa uudesta tuntemiskyvystä – tai yritetään ainakin. Tunnustan, että joka kerta kun Adamus mainitsee sen, tunnen hieman ärtymystä. ”Mistä oikein puhut?” haluan kysyä. ”Et voi määritellä sitä, et voi selittää sitä, mutta haluat kokonaisen uuden ”saaren” omistettavan sille. Mikä se edes ON?" Mutta tavallisesti on parasta pitää mölyt mahassaan, joten pysyn hiljaa ja palaan töihin. (Hassua kyllä, tämä harmitus osoittautui liittyvän edelliseen ongelmaan; en vain tiennyt sitä vielä.)

Sitten Adamuksella oli toinen kysymys, hyvin vanha, mutta hyvä: ”Kuka minä olen?”

”Ihan oikeasti!” ajattelin. ”Teemmekö TÄMÄN taas? Olet aina sanonut, että se oli kamala idea!” Mutta hän halusi meidän tarkastelevan identiteettiämme ja tutkivan kirkkain silmin, kuka luulemme olevamme, koska energia palvelee meitä juuri niin, miten näemme itsemme. Sitten oli pieni hupailu, jossa ihmiset tulivat eteen ja teeskentelivät selittävänsä oman identiteettinsä cobotilleen, jota Adamus esitti. Se oli viihdyttävää, mutta hän oli tietysti menossa johonkin sen kanssa.

Paljon keskustelun jälkeen identiteetistä ja itsehavainnosta hän julisti, että meidän – kuten useimpien shaumbrojen – perustavanlaatuinen tunne itsestä on henkinen identiteetti. ”No, tietysti”, nenäkkyys nousi jälleen. ”Siitä syystä olemme täällä! Miksi muuten olisimme kompuroineet tämän elämän ja tuhannen muun läpi, yrittäen saada selvää tästä pa*kasta, jos emme olisi hemmetinmoisella henkisellä matkalla?” Se on ansiomerkki, jota käytämme, linssi jonka läpi katsomme, ja hiljainen (tai ei kovin hiljainen) vastuuntunto, jota kannamme. Se on itse Tie. ”Jessus, Adamus, kerro minulle jotain, mitä EN tiedä.” (Okei, itse, rauhoitu … Luulen, että hän todella pitää siitä, että pääsee ihoni alle.”

–––––

Lopulta pääsimme työpajan viimeiseen päivään. Aloittaen merabhilla Adamus kertasi lempeästi matkaamme – koskettaen Jeshuan ja gnostikkojen aikoja, kirkkojen ja mysteerikoulujen perustamista, ja lopulta vastaamista kutsuun yhdistyä uudelleen tässä elämässä. Olipa kyse uskonnosta, new agesta, henkisyydestä, metafysiikasta tai jopa shaumbroista, se kaikki on ollut osa henkisen identiteettimme muovaamista ja tutustumista sisäiseen, korkeampaan itseemme. (Syvällinen onnistuminen, jos minulta kysytään … ja jee, sain sen lopultakin oikein!)

Se oli koskettavaa kulkemista muistojen polulla, mutta sitten tuli isku palleaan. Kehoni tunsi sen, ennen kuin hän sanoi nuo sanat. Koska tietysti … se tuli sisältä. On aika päästää siitä irti.

Ihmisitseäni on aina määrittänyt hänen henkinen matkansa, oleminen etsijä, oleminen oikealla polulla. Mutta se ei ole, kuka oikeasti olen.

Kyyneliä virtasi, kun suru ja helpotus huuhtoivat lävitseni aaltoina. En kuullut enää juuri muuta tuosta sessiosta enkä olisi voinut selittää, mitä tunsin … minun täytyi vain jatkaa hengittämistä. Hitaasti ja lempeästi palasia alkoi asettua paikoilleen.

Jos en ole enää henkinen ihminen, kuka olen?

Kuka olin ennen sitä?

Kuka olen … nyt?

Siinä se oli – tuo vanha kysymys täysin uudella kierteellä. Kuka olen … nyt?

Ennen kuin olin etsijä, ennen olin essealainen, oppilas, ihminen, kuka minä olin?

Olin tutkimusmatkailija.

Matkan varrella löysin hyvin, HYVIN paljon – valon, rakkauden, myötätunnon, pahuuden, tuskan, menetyksen, erillisyyden ja jälleenyhdistymisen. Mutta mikä on löytö, ellei sitä jaeta? Niinpä Jeshuan jälkeen levitimme hyviä uutisia. Keräännyimme ryhmiksi, seurakunniksi ja kirkoiksi. Hierarkioita muodostettiin, sääntöjä valvottiin – ja olin sen kaiken keskellä, ja päätin, mikä oli paikkansapitävää ja mikä oli vääristynyttä, mikä oli oikein ja mikä oli väärin.

Se oli täynnä intohimoa ensin. Olin löytänyt jumaluuden, tiesin sisäisen valon, ja halusin auttaa muita löytämään omansa. Mutta … no, tiedämme, mitä tapahtui. Puhtaus kadotettiin, ja se korvattiin vallalla. Intohimosta tuli velvollisuus. Valo hämärtyi kontrollin alla. Ja kuitenkin yritin saada sen oikein – tehdä kovemmin työtä, olla pyhempi, etsiä syvemmältä. Ponnistelu ei mennyt hukkaan, mutta siitä tuli ehdottomasti tapa.

Tähän päivään saakka.

Kirkot ovat kaatumassa. Valta tuhoaa itseään. Vanha murenee. (Juuri pari päivää sitten luin pienenpienestä yhteisöstä Syyriassa. Se on viimeinen paikka maan päällä, jossa arameaa, Jeshuan kieltä, vielä puhutaan, ja kylä on hajoamassa. Onko se surullista? Vai syy riemuun? Vanhan menettäminen sattuu, mutta ei ole mitään muuta tapaa sallia uusi.)

Asian ydin on, että vanha ”oikea vs. väärä” -perspektiivi ei ole enää olennainen, mikä paljastaa jotain, mitä en ole koskaan ennen ajatellut. Se tarkoittaa, että voin palata taas tutkimusmatkailijaksi! Ja tutkimusmatkassa se juttu, joka on sekä hermostuttava että vapauttava, on, ettei oikeaa ja väärää voi olla, silloin kun kaikki on uutta.

Tämä laittaa uuden tuntemiskyvyn minulla täysin uuteen valoon. Ärtymykseni tuli siitä, etten tiennyt, miten se saadaan oikein. Miten voisin saada, kun kukaan ei voi edes kuvailla sitä? Mutta voin löytää sen, vaikka se mitä minä löydän, on erilaista, kuin mitä sinä löydät. Voisiko olla niin, että kun palaamme takaisin tutkimaan päättämisen sijasta, saattaisimme saada selville, mikä valokeho on, mikä uusi tuntemiskyky on, mitä avaruusolennot ovat, ja koko joukon muita mielenkiintoisia juttuja? Kenties siitä syystä Adamus ei selitä näitä asioita selkeästi – niitä ei tunneta vielä, koska olemme vasta löytämässä ne.

Tutkimusmatkailijat ovat luonteeltaan uteliaita, eikä kenenkään – ei edes Adamuksen – tarvitse enää saada sitä oikein.

Siis … kuka olen nyt?

Minulla ei ole vastausta. Ja se saattaisi olla paras vastaus, joka minulla on koskaan ollut.

***

Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008, eikä ole katsonut koskaan taakseen. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime". Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.