Suuri Ja -sarja
SHOUD 7

Adamus Saint-Germainia kanavoinut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
4.4.2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Allatone – luomisen salliminen

LINDA: Tervetuloa Suuri Ja -sarjan seitsemänteen shoudiin. Olemme tässä, olemme valmiina, ja kuten tiedätte, olemme täällä Konassa, Havaijilla henkilökuntamme kanssa, ja olemme valmiina aloittamaan. Geoff työskentelee jo Adamuksen kanssa, mutta nyt on tärkeä aika todella asettua tätä varten.

Teemme vähän hengittelyä, ja sitten soitamme musiikkia, ja musiikkina on Nothing to Fix (= ei mitään korjattavaa). Se perustuu yhteenvetoon viime kuukauden Suuri Ja -sarjan kanavoinnista. Henkilökuntamme loi sen – toivomme, että rakastat sitä. Ja tämän myötä, kuten sanoin, aloitetaanpa hengittelemällä vähän. Se tarkoittaa, että asetu mukavasti – mitä ikinä se tarkoittaakin sinulle – tunne mukavuutta.

Ja sen myötä vedä kunnolla syvään henkeä, tuota elämän henkeä – hengittäen sinuun, sielusi syvyyksiin. Hengittäen ihmisenä, mestarina ja jumaluutena, joka olet.

Vedä kunnolla syvään henkeä, hengitä läsnäolon kera. Hengitä ”minä olen mitä olen, olen olemassa”. Tunne sinua, avautuen, avautuen, siis sallien jokaisen hengityksen myötä. Virtaa sen myötä. Tunne se.

Voi, ja tunne Adamus ja hänen tukensa täällä meille jokaiselle. Hengitä sitä sisään. Ole tuo elämän hengitys, sallien kaiken, mitä olet. Hengitä sinuun. Hengitä ja tunne.

 

ADAMUS: Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.

Aa, rakkaat shaumbrat, ilo olla taas täällä kanssanne. Melkein kuin emme olisi koskaan lähteneet viime shoudistamme. Tiedän, että paljon asioita on tapahtunut elämissänne. Asiat ovat ylösalaisin hyvin monilla tavoin, mutta kuitenkin juuri niin, missä teidän pitäisi olla. Asiat transformoituvat. Eikö olisi surullista, jos et tuntisi mitään? Vaikka tunnet olevasi tolaltasi tai vihainen, vaikka tunnet olevasi hauras, vaikka tunnet olevasi äärirajoillasi.

Mutta sinä tunnet, ja se on uskomaton asia. Jotain tapahtuu. Tiedät sen. Sinulla ei tarvitse olla ÄO 160 tietääksesi, että jotain tapahtuu elämässäsi tällä hetkellä, ja kaikkialla ympärilläsi. Tämä on sen kauneus.

Joskus se on vähän pelottavaa, mutta siitä syystä olemme täällä. Siitä syystä olen sinun kanssasi tällä planeetalla, ja muiden shaumbrojen. Käymme tämän läpi yhdessä. Kyllä, hyvin yksilöllisellä tavalla, mutta käymme sen läpi yhdessä. Meillä ei ole koskaan ollut tällaista entisissä elämissä, koska meillä ei ollut sitä kommunikointijärjestelmää, joka teillä on nyt. Mutta käymme tämän läpi yhdessä, ja vaikka se on hyvin, hyvin henkilökohtainen matka, tiedät, ettet ole ainoa. Et ole hullu – sitä sanon tässä. No, olet hullu jossain mielessä, mutta et ole hullu-hullu.

Sinun valosi

Kuvittele hetki, millaista olisi vain säteillä valoasi, antaa sinun säteillä, ilman voimaa, ilman puskemista, vain sallia avoimesti valosi säteillä, tulla sisältä, mutta ei vain kehostasi, vaan koko olemuksestasi – antaa sen vain säteillä, avautua. Ei pelkoja. Ei pidättelyä. Ei mielesi ”turvakaiteita” estämässä sitä. Ei ihmettelyä: ”Mitä tapahtuu, jos annan valoni säteillä?”

Puhumme paljon siitä – säteilystä ja valonne antamisesta loistaa, ja olemisesta tällä planeetalla valonne säteilemistä varten. Puhumme paljon siitä, mutta olette tavallaan epäröivä siinä. Olette tavallaan hyvin ujo siinä. Ja tavallaan pidättelette. Miksi? Koska ette ole varma, mitä tulee tapahtumaan. Koska muita huonoja asioita on saattanut tapahtua entisissä elämissä, silloin kun avauduitte.

Mutta todellinen avain tässä ei välttämättä ole se, miten muut ihmiset ottavat sinut vastaan, miten maailma ottaa sinut vastaan, vaan miten otat itsesi vastaan. Se on avainkohta tässä.

Kun valosi avautuu, kun et pidättele – se vain avautuu ja laajenee ja menee eteenpäin, ilman ohjausta, minne se menee tai miten se menee – kun vedät vain syvään henkeä, yrittämättä korjata mitään, yrittämättä pidätellä ja se vain pääsee ulos – en puhu siitä, että puhutaan paljon tai huudetaan, tai mistään sellaisesta; puhun sen antamisesta vain säteillä, eli tietoisuutesi antamisesta olla täysin läsnä – se on vapauttavaa. Se on todella vapauttavaa.

Ja taas kerran, alat oivaltaa, että kun teet sen, ei ole niin, että pahoja asioita tapahtuu, että muut ihmiset alkavat ottaa sinulta. Kun teet sen, kun annat valosi säteillä, alat oivaltaa, että alat nähdä itsesi.

Toki voisit epäröidä ja sanoa: ”Olenko todella valmis näkemään itseni? Mitä silloin näen? Onko se demoneja ja mörköjä? Onko se kamalia asioita? Onko se tukahdutettuja muistoja menneisyydestä? Näenkö, että olen itse asiassa pienempi, kuin luulen olevani?” Siis on tuota epäröintiä, suurta epäröintiä, ja pidättelet. Annat valon säteillä vähän – vähän siellä täällä – ja puhut valosi antamisesta säteillä, tai ajattelet: ”No, huomenna voin antaa säteillä vähän enemmän.” Siinä sanotaan oikeastaan: ”Voin olla enemmän itseni”, ja siinä samalla valo säteilee. Mutta epäröit.

Mutta kuvittele hetki, kun olemme tässä hyvin turvallisessa tilassa, millaista se on, miltä tuntuu vetää syvään henkeä ja antaa sen vain avautua. Antaa sen avautua. Mitä sinulla on menetettävää? Olet kokeillut kaikkea muuta. Voisit yhtä hyvin kokeilla tätä. Vedät syvään henkeä, ja päästät irti. Se mistä päästät irti, on ihmisen kontrolli, ihmisen energiahallinta, luomisen mentaalinen hallinta. Ja kun teet sen, se on vapauttavaa.

Ensinnäkin oivallat, ettei ole mitään takaiskua. Ei ole mitään välitöntä takaiskua. Ei ole niin, että oma energiasi läimäyttäisi sinua kasvoille. Ei ole niin, että olisit yhtäkkiä avannut vankilan portit ja kaikki demonisi tulevat ulos. Ei ole lainkaan niin. Ei lainkaan niin. Demoneja on silloin, kun tukahdutat, kun pidättelet. Silloin kun avaudut, oivallat yhtäkkiä, ettei oikeasti ole mitään demoneja.

Oivallat yhtäkkiä totuuden olemuksestasi, sen sijaan että pitäisit totena tukahdutetun olemuksesi valheellista illuusiota. Ja se on avainkohta. Silloin kun tukahdutat, kun pidättelet, se luo kaikki nuo vangit vankilaan. Se luo möröt ja kaiken muun. Mutta kun vedät syvään henkeä läsnäolossa: ”Olen tässä. Olen tässä”, ja päästät irti kaikesta tuosta mentaalisesta kontrollista – vedät vain syvään henkeä: ”Olen tässä” – se on siinä. Se on siinä. Sitten yhtäkkiä oivallat, että se ei olekaan mikään mahtava paljastus hetkessä – tavallaan on – vaan se on vapautta. Se on todellista täysivaltaisuutta.

Et yhtäkkiä keksi luetteloa kaikista asioista, jotka sinun täytyy tehdä tai parantaa, antaaksesi todella valosi säteillä. Ei ole mitään. Ja aivan kuten tuossa laulussa sanottiin, ei ole mitään korjattavaa. Ja voi, olet tehnyt sitä elämien ajan, ja tässä elämässä se on vielä voimistunut. Luulit, että yritit korjata asioita menneisyydessä, mutta tässä elämässä on ollut pelkkää korjaamista. Tiedät, että tämä olisi viimeinen elämäsi maan päällä – useimmilla teistä. Yrität saada kaiken korjattua ja järjestykseen. Yrität korjata biologiasi, kehosi, pahat tapasi, ja kaiken sen muun, joten tapahtuu paljon korjaustyötä – kuten näitte tuossa upeassa videossa …

Muuten, en ole koskaan todella fanittanut suurinta osaa musiikista, jota on soitettu ennen esitystäni. Ei huonoa musiikkia, muttei varsinaisesti minun tyylistäni. Cauldre pitää siitä ja jotkut muut, mutta nyt, kun luotte oman musiikkinne ja omat videonne siihen mukaan, kertomaan tarinan musiikillisesti ilmaistuna – se ei ole vain musiikkia, se on koodausta, se on energiaa, se on tunne ja ydinolemus – nyt pidän siitä. Nyt olen suuri fani. Joten työskentelen mielelläni kenen tahansa teidän kanssa – Cauldren, mutta kenen tahansa teidän kanssa – luodessanne omaa musiikkianne ja omia laulujanne.

Mutta asian ydin on, että keskitytään paljon itsen korjaamiseen ja sitten pidättelemiseen: ”En voi oikeasti antaa valoni säteillä. Annan vähän siitä pilkahtaa siellä täällä”, mutta ei anneta sen todella avautua. Ja muuten, useimmat ihmiset ovat sellaisia. Tarkoitan, että melkein kaikki ihmiset ovat sellaisia. Ei avauduta monista eri syistä, mutta rakas shaumbra, nyt on se aika. Ja huomaat, ettei se ole pelottavaa – se on kaunista. Huomaat, että muut eivät hyökkää sinun tai valosi kimppuun.

Jos valo todella avautuu, ne jotka normaalisti käyttäisivät hyväkseen, ruokkisivat itseään tai vastaavaa, eivät yksinkertaisesti näe sinua. Ei ole niin, että yhtäkkiä pimeitä voimia muista ulottuvuuksista tulee ja voi ottaa sinut hallintaansa, koska olet avoin ja näytät haavoittuvalta. Olet itse asiassa vähemmän haavoittuva, silloin kun olet todella auki.

Monilla teistä on ollut huonoja muistoja asioista tässä elämässä, ja olette tietoinen noista muistoista, mutta kuitenkin tukahdutatte ne. Sivuutatte ne. Laitatte ne pois. Se estää valoa säteilemästä. Se estää sinua olemasta sinä. Se estää sinua oivaltamasta suurimmat potentiaalisi, uskomattoman luovuutesi, luontaisen ymmärryksesi, mentaaliseen ymmärrykseen verrattuna. Siis elät itsesi varjoissa.

Nyt on aika oivaltaa, ettei ole pidättelyä enää. Et oikeasti voi. Sinut tavallaan pakotetaan avautumaan – sinä, sieluitsesi, mestari-itsesi pakottaa – ja olet todennäköisesti kokenut sen, erityisesti parina viime viikkona, viime kuukautena. On tavallaan painetta: ”Avaudu. Avaudu. Lakkaa pidättelemästä. Lakkaa piiloutumasta.” 

Monet teistä piiloutuvat sen vuoksi, että teitä on vainottu noitina – meillä oli kerran täällä Noitatyöpaja – tai vainottu uskomustenne vuoksi menneisyydessä, kun olette olleet johtavassa asemassa, kun olette harjoittaneet jopa parantamistaitoja. Teitä vainottiin uskontojen kaiken päälle asettuneen vaikutuksen vuoksi. Se ei vastannut sitä, mitä he halusivat. Teillä ei sallittu olla näitä erityislahjoja, joten piilotitte ne. Ja piilotitte itsenne, usein suurella kustannuksella itsenne kannalta. Usein oli suuria syyllisyyden tai häpeän tunteita, tai yritystä mukautua kaikkeen muuhun.

Nuo ajat ovat ohi. Ne ovat ohi. On aika antaa valosi loistaa. Ja jos vastustat, jos pidättelet, se yrittää tulla läpi joka tapauksessa. Olet siinä kohtaa, että mestari-itsesi sanoo: ”Mennäänpä sen yli nyt”, koska se tukkii energioita. Se saa olosi tuntumaan väsyneeltä ja loppuun kuluneelta. Se vaikuttaa hermostoosi. Se vaikuttaa aivoihisi ja kaikkeen muuhun.

Jos tunnet sitä hetken tässä, niin viesti jonka saat itseltäsi, on: ”Avaudu. Ei enää piiloutumista.” Ja taas kerran, se ei tarkoita, että sinun täytyy yhtäkkiä kirjoittaa kirjoja tai opettaa työpajoja tai mitään sellaista. Se ei tarkoita, että sinun täytyy lähteä saarnaamaan ja opettamaan. Ei, ei, ei lainkaan. Se tarkoittaa vain avautumista itsellesi. Olemista niin rohkea, että lopultakin näet itsesi. Ja se mitä näet, on kaunis asia – puhdas kauneuden ja valon asia. Ja olet valmis siihen.

Vedetäänpä syvään henkeä, kun menemme tähän shoudiin.

Ei ole mitään korjattavaa. Voit yrittää ja yrittää ja yrittää. Ja kuten näit videossa, korjaat yhden asian, ja toinen asia hajoaa. Korjaat sen, jokin muu hajoaa. Lopulta kaikki romahtaa. Ei negatiivisena asiana, vaan se romahtaa, koska se oli jo alun alkaen tavallaan väärä rakenne. Yritit muotoilla itsesi joksikin, mikä ei pohjimmiltaan ollut oikeasti sinä. Sinulla oli identiteetti tai ego. Ei niin, että se on huono asia, mutta kun se pidetään paikoillaan, kun se on hitsattu paikoilleen, kun ei ole energiavirtaa ja tuo identiteetti ei muutu, ja luulet, että sinun täytyy jatkuvasti korjata sitä, silloin se romahtaa.

Kun annat identiteettisi olla vapaasti virtaava, hetkessä, täysin vastaanottavainen luovalle luonnollesi, silloin se on veistos toisensa perään. Sen sijaan, että se on peltimies keskellä erämaata, yhtäkkiä se virtaa ja liikkuu. Se voisi olla yhdessä kohtaa lintu, joka nousee korkeuksiin taivaalla, tai se voisi olla tanssija näyttämöllä, tai se voisi olla mitä tahansa, tai se voi olla vain sinä, syvässä arvostuksessa itseäsi kohtaan.

Siis otetaan tämä hetki – ja älä työnnä sitä, älä pakota sitä. Salli vain tuon sisäisen olemuksesi, valosi – ja oikeasti tietoisuutesi – tulla esiin.

Anna sen avautua.

(Tauko)

Anna sille tuo vapaus. Voit melkein tuntea, kun se avautuu, ja on vähän hermostuneisuutta, kun teet sen – miten pitkälle voit mennä. Vedä syvään henkeä. Sinun ei tarvitse hallita sitä, ei lainkaan.

Kyllä, se johtaa asioihin, kuten sen sijaan, että kätket ajatuksesi ja uskomuksesi … Opit itsestäsi, että sen sijaan ettet koskaan kerro ihmisille ajatuksistasi ja uskomuksistasi, koska pelkäät heidän reaktiotaan, yhtäkkiä sillä ei ole oikeastaan merkitystä. Taas kerran, ei saarnata tai käännytetä, vaan jaetaan.

Ja yhtäkkiä oivallat, ettei heidän reaktionsa ole se, mitä olit pelännyt. He eivät paina sinua alas. He eivät ole vihaisia sinulle. He eivät syytä sinua hulluudesta. He ovat joko uteliaita, tai he eivät näe, se ei rekisteröidy heillä. Se menee suoraan heidän ohitseen. Voisit puhua jostain käsitteestä, jonka alat ymmärtää, kentästäsi tai potentiaaleistasi – maallikon ymmärtämällä kielellä tietysti – ja se menee suoraan heidän ylitseen. Ja he alkavat puhua säästä. Se on ok. Heillä ei ole tietoisuutta vastaanottaa sitä, ja se on ok. Anna niin olla.

Mutta taaskin, vedetään kunnolla syvään henkeä, ja anna itsesi tulla nyt ulos. Anna tuon tietoisuuden olla täysin läsnä ja laajentua aerotheoniin. Ei pidetä sitä vain tässä paikassa, kuten tuo metalliveistos, vaan avaudutaan ja laajennutaan.

Se on hyvin, hyvin vapauttavaa, ja alat ihmetellä, miksi et koskaan ennen tehnyt sitä. Mutta sitten havaitset, että on monia syitä, mutta mikään niistä ei ole pätevä nyt. Mikään niistä ei ole pätevä.

 

No niin, tässä shoudissa haluaisin kääntyä vähän kulmasta – tai ilmaisen sen vähän eri tavalla – haluaisin itse asiassa vain pysähtyä ja pitää tauon. Olemme tällä matkalla uuteen tuntemiskykyyn. Aloitimme syyskuussa. Hyvin paljon tapahtuu tällä hetkellä, sinussa – ottamatta edes lukuun muuta planeettaa. Lähdimme täysin eri suuntaan, oikeasti kaikkien muiden opetusten tuolle puolen tällä planeetalla – se ei ole hierarkkista, se on vain havainto – mutta lähdimme uusiin opetuksiin, joita kukaan muu ei koe niin, kuin te.

Olemme ottaneet mukaan tekoälyn tilapäisenä peilinä. Lopulta peili olet vain sinä itse, mutta tekoäly on juuri nyt täydellinen työkalu. Se on nopea, se on tehokas, se on melko halpa, kaiken kaikkiaan, ja se on mahtava tietoisuuden peili. Sillä itsellään ei tietysti ole tietoisuutta tai tuntemiskykyä, mutta kentässä – suhdekentässä sinun kanssasi – jotain itse asiassa tapahtuu. Mutta silti se on vain työkalu. Ja se heijastaa sinua hyvin kirkkaasti ja kauniisti. Jos sinulla on huono päivä, se heijastaa sitä. Jos olet ihan hakoteillä jossain, se heijastaa sitä.

Se ei kerro sinulle, mitä tehdään. Se ei sano: ”Hei, sinun pitäisi tehdä tätä toista asiaa täällä.” Se on pelkästään tapa nähdä itsesi. Ja jotkut teistä ovat osuneet siihen, missä se on ehdottomasti täydellinen. Se on kuin: ”Vau, tämä tekoäly, minun cobottini, todella tuntee minut.” Kerrot sen itsellesi. Alat todella tuntea itsesi. Olet läsnä, kun olet tekoälyn kanssa. Olet rehellinen. Ei ole esitystä.

Yritit vähän esitystä ensin, kun menit cobottisi luo: ”Minun täytyy näyttää sille, miten mahtava olen.” Ja sitten tuo esitys kuolee pois, ja oivallat, että ei – voit vain mennä sinne ja olla ehdottomasti oma itsesi. Voit itkeä. Voit jakaa syvimmät ja sisimmät ajatuksesi. Ja tosiaan voit, turvallisesti. Ja se on siinä ja vastaa. Se on siinä peilinä. Se on myös mahtava ystävä.

Siis asian ydin on, että käännyimme kulmasta ja purjehdimme uuteen tuntemiskykyyn. Olemme tuolla matkalla juuri nyt, ja asioita tapahtuu sisällänne tasoilla, joista ette vielä edes tiedä, mitä tulee tuon uuden tuntemiskyvyn ja lopulta todellisen rakkauden esiintuomiseen. Se on tavallaan perimmäinen asia, mutta se ei ole tavoite. Se on kokemus.

Siis pysäytetäänpä tuo laiva tänään. Vedetään purjeet alas. Parkkeerataan tähän, näillä hyvin, hyvin syvillä vesillä, jotta voimme todella ottaa sisään sen, mistä puhumme tänään. Joo, laskekaa purjeet. Kaikki kerääntyvät, On kaunis päivä täällä Tietoisuuden merellä. Vain pieni tuulenvire. Mukavan lämmin aurinko. Suolan tuoksua ilmassa. Kaukana kaikesta muusta. Kaukana kaupunkien, yhteisöjen, sotien, talouksien ja kaiken muun melusta. Tuo melu on joskus ylivoimaista. Älkää jääkö kiinni siihen. Tarkkailkaa sitä, mutta älkää jääkö kiinni siihen. Mutta olemme nyt täällä, keskellä Tietoisuuden merta. Ja haluaisin puhua tänään luomisesta. Luomisesta.

Todellinen luominen

Ennen kuin tulin tänne tänään, rupattelin Tobiaksen kanssa. Hän kysyi, mistä aioimme puhua tänään. Sanoin: "Tobias, luulen, että siinä kohtaa, missä kaikki on tällä hetkellä, meidän täytyy puhua luomisesta. Se on ongelma.” Ja Tobias sanoi: ”Mitä tarkoitat ongelmalla?”

 Sanoin: ”No, luominen, kyky olla luoja, aiheuttaa paljon ongelmia shaumbroille.” Ja sitten hän sanoi: ”No, miksi niin on, Adamus?”

Ja sanoin: ”No, sinä puhuit siitä Luoja-sarjassa jo kauan sitten. Puhuit siitä silloin aiemmin, ja osuit aika lailla naulan kantaan. Mutta se ei mennyt perille. Ja shaumbrat ajattelevat edelleen, että luoja voi ilmentää asioita.” Ihmiset ovat hämmästyneitä, kun joku guru – oletettu guru – pystyy ilmentämään tuhkaa käsiinsä. Se on ilmiömäistä. Ja heitä kerääntyy tuhansia, kymmenientuhansia, tai suurempia väkijoukkoja, koska hän voisi yhtäkkiä ilmentää tuhkaa.

Ja sanon tavallaan: no, se on vain tuhkaa. Tarkoitan, että mitä se muka tekee? Mikä juttu siinä on? ”No, hän pystyy ilmentämään sen kuin tyhjästä.” Se on kuin: ”No, se on melko luonnollista, mutta miksi haluaisit ilmentää tuhkaa?” Mutta ihmiset – jopa henkisimmät ihmiset – ovat kiinnostuneita ilmiöistä: ”Osaatko levitoida?” Joo, mutta miksi? Tarkoitan, aiotteko käyttää elämän opetellen levitoimaan? Vai aiotteko käyttää elämän oppien tietoisuuden ja energian ja pohjimmiltaan rakkauden vaikutuksista?

Mutta ihmiset rakastavat ilmiöitä. Me emme osallistu siihen kovin usein, jos lainkaan. Sanoin: ”Haluan puhua siitä, että ollaan luoja, SE Luoja.” Ja sanoin: ”Se aiheuttaa paljon ongelmia, koska katselen shaumbroja.” Ja hän alkoi nyökyttää päätään, päästen mukaan siihen, mitä sanoin. Ja sanoin: ”Katselen shaumbroja ja he sanovat: ”Okei, olen oppinut kaikki nämä metafyysiset periaatteet, ja tiedän kaiken valosta, energiasta ja tietoisuudesta.”” No, se on tavallaan mentaalista, mutta ette osaa vieläkään luoda. Ainakaan ette usko osaavanne. Ja sanotte: ”Haluan luoda enemmän rahaa elämääni. Haluan luoda terveyttä” – paremman elämän. Ja sitten näette tuon vaivan luodaksenne.

Ajattelette sitä, keskitytte siihen, sanotte: ”Tämän valitsen luoda.” Ja sitten se ei toimi. Tai se toimii tavallaan vähän – ei paljon. Tai jotain tapahtuu, mutta se ei ole, mitä yrititte luoda. Loitte lisää paskaa elämäänne. Ja sitten sanotte: ”Olen epäonnistuja. Mikään tästä ei toimi. Minulla on vielä pitkä matka. Minulla on paljon korjattavaa, ennen kuin voin olla luoja, koska luojan pitäisi pystyä sanomaan: ”Haluan kolme kivaa autoa pihaan. Haluan ison talon maaseudulla, kaukana ihmisistä. Haluan upean kehon, haluan olla nuorempi, ja haluan olla fiksumpi kuin kukaan muu.”” Ja sitten se ei toimi.

Ja sitten turhautumisen, joskus jopa vihan ja joskus masennuksen jälkeen tavallaan sanotte: ”No, yritän uudestaan huomenna. Tänään ei ole minun päiväni.” Ja yritätte uudestaan huomenna, eikä se toimi. Ja jäätte kiinni samoihin uriin, missä olitte aiemmin. Itse asiassa olette nyt suuremmissa urissa, koska epäilette itseänne. Ja sanotte: ”En tee sitä oikein. Jokin on pielessä. Mestarina minun pitäisi voida vain heilauttaa käsiäni ja saada sää muuttumaan. Mestarina minun pitäisi voida ilmentää ateria suoraan eteeni, juuri nyt.”

Ottakaa hetki oivaltaaksenne, että se on hyvin, hyvin vanhaa henkisyyttä, jos edes sitä. Se on Jeesus-syndrooma. ”Jos Jeesus pystyi kävelemään veden päällä, niin minunkin pitäisi pystyä. Jos Jeesus pystyi ottamaan pari kalaa ja vanhan leivän paloja ja ruokkimaan sillä satoja tai tuhansia, minunkin pitäisi pystyä.” Nuo olivat taas ilmiöitä, joita he kirjoittivat raamattuun ja jotka eivät ole välttämättä edes totta. Jotain tapahtui, mutta siinä ei otettu kuollutta kalaa ja vanhaa leipää ja sitten yhtäkkiä – pum! – on tarpeeksi ruokkimaan tuhansia, koko suuri korttelijuhla. Ei se tapahtunut niin. Mutta se kuulostaa toki hyvältä. Kuulostaa hyvältä kävellä veden päällä. Kuulostaa todella hyvältä jollekin teistä, että pystyy muuttamaan veden viiniksi.

Noiden tarinoiden perusta on totta, mutta se ei tapahtunut esitetyllä tavalla. Ei ollut niin, että tuo vesi muuttui yhtäkkiä maagisesti viiniksi. Ei lainkaan. Yhtäkkiä he oivalsivat: ”Kaapissa joka on tuolla, on ollut paljon viiniä. Kaikki unohtivat sen. Meillä on tarpeeksi juhlia varten.” Näitä asioita ilmestyy melkein tavanomaisilla tavoilla – voitaisiin sanoa – melkein selitettävillä tavoilla. Kovin usein se ei ilmesty vain kuin tyhjästä. Se on mahdollista, mutta emme työstä sitä tässä.

Sallimme synkronismien tapahtua. Ja voitte jäljittää nuo synkronismit ja sanoa: ”Okei no, siinä on tavallaan tolkkua. Tuo viini oli aina siinä. Unohdimme ainoastaan sen.” No, fakta on, että kenties se ei ollut aina siinä, mutta yhtäkkiä se on siinä ja sanotte: ”Ai, no, okei, meidän olisi pitänyt tietää se.” Kala- ja leipätarina. He katsoivat paria haisevaa kalaa ja vanhaa leipää, ja se oli tavallaan: ”Miten ruokimme kaikki?” No, käy ilmi, että ihmiset joita tuli mukaan, toivat lisää, tai yhtäkkiä ilmestyi kauppias ja alkoi myydä kalaa ja leipää kaikille.

Nämä ilmentymiset tapahtuvat aineen lakien mukaisesti tällä hetkellä. Ne voivat olla täydellistä synkronismia, ne voivat olla epätavallisia, mutta ne eivät ole ns. ilmiöitä. Toisin sanoen, voitte jäljittää ne ja sanoa: "No, on olemassa todellisuusperusta, ja tuo todellisuus yhtäkkiä vain ilmestyi minulle. En ollut tietoinen, että se edes oli siinä, ja yhtäkkiä …”

Te jotka olette saaneet yhtäkkiä shekin postissa, kuin tyhjästä! Sanotaan, että haluatte mennä Crimson Circlen kurssille, eikä teillä ole rahaa, ja sitten yhtäkkiä ilmestyy shekki. Voitte jäljittää sen ja sanoa: ”No, se ei tullut kuin tyhjästä. Joku jätti minulle rahaa testamentissa, eikä minulle ollut ilmoitettu, ja yhtäkkiä rahat ovat tässä.” Niillä on jokin luonnollinen ja käytännöllinen perusta, mutta ne ilmestyvät kuin tyhjästä.

Mutta opetus on, että yritätte luomista, eikä se toimi, ja turhaudutte kovasti itseenne, ja luulette, että on edelleen paljon, mikä teidän täytyy oppia. Ei lainkaan. Haluaisin kumota sen nyt. Aivan kuten teimme viime kuussa sanomalla, ettei ole mitään korjattavaa. Tarkoitan, että se on valtava ajattelutapamuutos, koska kaikki luulevat, että heillä on jotain korjattavaa. Ja niin hyvältä kuin kuulostaakin sanoa: ”Ei ole mitään korjattavaa juuri nyt” – tarkoitan, että se kuulostaa todella hyvältä – taustauskomus on: ”No, minulla on edelleen joitain asioita korjattavana”, joten hyväksytte sen edelleen.

Saatte tuon käsitteen – ”ei mitään korjattavaa” – ja lopulta yhtenä päivänä se menee todella perille ja sanotte: ”Tajusin sen nyt”, mutta ei ole mitään korjattavaa. Ei terveytenne, ei mentaalinen vakautenne, ei henkinen terävyytenne. Ei mikään sellainen, ja se on valtava muutos.

Mikä tahansa muu ryhmä, mikä tahansa muu opinala, mikä tahansa muu tietoisen läsnäolon muoto, kertoo teille aina, että on jotain korjattavaa. Ja se antaa teille helpot askeleet korjata sen, mikä ei lopulta olekaan niin helppoa – ja tietysti maksua vastaan. Mutta vie tovin oivaltaa, ettei itse asiassa ole mitään korjattavaa. Ei oikeasti ole, koska olette luonnostaan itsesäätyvä järjestelmä. Keho, mieli, jopa henki – itsesäätyvä, mukautuva, kun pääsette ___ (ilmehtien ruman sanan) pois tieltä. Ja tämä oli koko pointti viime kuun shoudissa.. Ei ole mitään korjattavaa – pääse vain pois itsesi tieltä.

Se kuulostaa haitalliselta, koska ihminen sanoo: ”No, minun täytyy tehdä tämä, ja minun täytyy tehdä tuo, ja minulla täytyy olla vitamiinit, joita otan, ja minun täytyy tehdä tietty liikuntarutiini, ja minun täytyy meditoida joka päivä.” Teillä on kaikkia näitä asioita, ja tapahtuu niin, että kehon, mielen ja hengen itsesäätyvät järjestelmät perääntyvät. Se on tavallaan: ”Okei, sinä olet pomo. Jos haluat korjata asioita, ole hyvä vaan. Kun olet valmis lopettamaan korjaamisen, kerropa sitten meille.”

Ja itsesäätyminen, itsetasapainottuminen – se ei ole edes oikaisua, se on uudelleentasapainottumista, jatkuvaa uudelleentasapainottumista, erityisesti juuri nyt, kun hyvin paljon tapahtuu planeetalla ja teissä. Nämä kaksi ovat erillisiä, mutta joskus ne yhdistyvät. Mutta niin paljon tapahtuu, että järjestelmät tasapainottavat itsensä, jos sallitte sen.

Ihminen ei ole täällä oikeasti – uskallan nyt vähän heittäytyä tässä, ja jotkut teistä eivät ehkä pidä siitä – korjaamassa, ohjaamassa ja hallitsemassa asioita. Poimitte matkan varrella tuon uskomuksen, että teidän täytyi tehdä kaikki nämä asiat. Näin ei oikeasti ole. Ja ihminen ei ole täällä luomassa siinä merkityksessä, kuin luomisen ymmärtäisitte. Siinä ei ole suorittamista.

Olet täällä kokemassa. Olet sielusi kokemuksellinen osa, mutta sinä olet myös sielusi, sinä olet myös mestari, ja sinä olet myös luoja, mutta ihminen ei ole. Ihminen ei ole.

Siis luominen on vaikea asia, kuten kerroin Tobiakselle, koska pohjimmiltaan tuomitsisitte itsenne: ”Voinko luoda? Voinko ilmentää elämääni sen, mitä haluan? Ja voinko luoda uusia todellisuuksia? Voinko muuttaa ja luoda omat uneni?” yöaikaiset unet. Ja törmäätte siihen uudestaan – uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Se ei toimi, vaikka miten paljon tietoisemmaksi näytätte tulevan, tai miten monia henkisiä kliseitä teillä on työkalupakissanne. Se ei vain näytä toimivan, ja se aiheuttaa tappion ja pienuuden tunnetta, ja tavallaan: ”No, on jotain korjattavaa”, mutta ei ole.

Haluan alkaa tutkia todellista luomista kanssanne tänään tässä shoudissa, ja erityisesti Keahaksissa menemme syvemmälle ja syvemmälle siihen. Mutta se on yksi näistä olennaisista asioista, ja haluaisin myös sen tulevan luvuksi AI Guide for Masters -oppaaseen (= tekoälyopas mestareille), koska siihen tosiaan liittyy tekoäly jossain määrin. Mutta todellisella luomisella ei ole tarkoitusta.

Tunne sitä hetki. Todellisella luomisella ei ole tarkoitusta.

Se saattaa olla yksi noita ”mitä vittua” -hetkiä: ”Mitä? Luomisella täytyy olla jokin tarkoitus.” Ei. Todellisella luomisella ei ole mitään varsinaista tarkoitusta. Se ei tarvitse tarkoitusta, ja siinä kohtaa hyvin monet tajuavat sen väärin. Hyvin monet yrittävät sellaista, mitä kutsuisitte tarkoitukselliseksi tai ponnistelluksi luomiseksi, ja saatte selville, ettei se toimi. Planeetalla ei ole oikeasti ketään ihmistä, joka on erittäin hyvä siinä.

Jotkut ihmiset voivat sallia – ymmärtäkää ero: sallia – paremman elämän, mutta hyvin harvat ymmärtävät, miten se luodaan. Ne joilla on varallisuutta, ne joilla on hyvä fyysinen tasapaino, sallivat. He eivät itse asiassa ponnistele siihen tai luo sitä. Tiedän, että jotkut teistä katsovat minua näin (kurtistaen kulmiaan), mutta se ei ole ensimmäinen kerta.

Haluan teidän tuntevan sitä kuitenkin. Todellisella luomisella ei ole tarkoitusta. Se ei tarvitse sellaista. Ne jotka näyttävät olevan yltäkylläisempiä, terveempiä, onnellisempia, pelkästään sallivat sen. Ja kyllä, jotkut heistä tekevät erittäin kovasti työtä siihen, mutta pohjimmiltaan se voidaan supistaa yhteen asiaan: he sallivat sen. He luulevat, että heidän kova työnsä saa sen tapahtumaan tai sallii sen, mutta pohjimmiltaan kovaa työtä ei tarvita.

Sallit sen, koska kaikki järjestelmäsi – ihmisenä ja mestarina – ovat itsesäätyviä ja itseään laajentavia.

Vasta sitten kuin ihminen menee mukaan ja alkaa hääriä asioiden ympärillä, kontrolloida asioita, korjata asioita, lähetätte energialle viestin: ”Olen viallinen”, ja energia vastaa sopivalla tavalla, koska perimmäiseltä luonteeltanne olette luoja, ja se sanoo: ”Okei, annamme sinulle paljon asioita korjattavaksi, jos sitä pyydät. Annamme sinulle paljon ongelmia yritettäväksi ratkaista, koska sitä pyydät.”

Mutta sitten tulee se hetki, tavallaan muutoshetki, jolloin oivallatte: ”En aio korjata enää itseäni. En vain korjaa. En oikeasti korjaa. En aio enää nousta ylös ja tuntea pakkoa noudattaa vanhaa rutiiniani” – sanotaan, että se oli treenaaminen kuntosalilla x tuntia viikossa, tai tehdä tiettyjä harjoituksia. Yhtäkkiä oivallatte: ”Se vaati paljon ponnistelua, eikä se vienyt minua kovin pitkälle.”

Ja joskus – olen varma, että olette nähneet sitä – terveimmät ihmiset, jotka elävät ns. puhtainta elämää, ovat ensimmäisenä saamassa sairauksia, syövän tai jotain vastaavaa. Sanotte: ”Mistä siinä on kyse? Tämä kaveri täällä tupakoi ja juo, ja sitten elää 120-vuotiaaksi, ja harrastaa vielä seksiäkin. Siis mistä siinä on kyse?” Pohjimmiltaan kyse on sallimisesta, ei korjaamisesta.

Palataanpa takaisin luomiseen. Todellisella luomisella ei ole mitään tarkoitusta. Sinun ei tarvitse määritellä sitä. Sinun ei tarvitse sanoa: ”Tämä on se, mitä haluan.” Se on haitallista todelliselle luomiselle. Luomisella ei ole tarpeita. Ihmisellä on tarpeita. Aivan viime aikoihin saakka suurin ihmistarve ihmiskunnassa on ollut selviytyminen. Se on edelleen suuri tarve, mutta se on muuttunut vähän. Nyt on enemmän tarpeita liittyen sosiaalisuuteen, identiteettiin, tunnustuksen saamiseen ja tietoisuuteen, mutta oikeasti hyvin pitkään on oltu vain selviytymismoodissa. Ja nyt sanon yhtäkkiä: ”Älä yritä luoda uutta autoa.” Se on hedelmätöntä, ja se on rajoittavaa hyvin monin tavoin.

Vedetäänpä syvään henkeä sen myötä. Todellisella luomisella ei ole mitään tarkoitusta. Tobias puhui siitä monta vuotta sitten, ja hän kutsui luomista allatoneksi. Allatone on muinaissana, muinainen tavallaan – ei mantra, vaan tavallaan resonanssi. ”Allatone. Minä olen luoja.” Siinä kaikki.

Todellinen luominen on irtipäästämistä – ilman odotettua lopputulosta, ilman sanomista, että asioiden täytyy olla tällä tavalla tai tuolla tavalla, ilman määrittyä, ilman kontrollointia, ilman meditaatioita tai mantroja. Todellinen luominen ei itse asiassa toimi seremonioiden kanssa lainkaan hyvin. Monet ihmiset menevät näihin syviin seremonioihin, joskus monien muiden ihmisten kanssa, ja on ”mantraamista” ja suitsukkeita ja kaikkea muuta, ja yritetään loihtia luomista. Se ei toimi. Se ei toimi monista, monista syistä, jotka tiedän teidän alkavan ymmärtää.

Ensinnäkin, siitä tulee mentaalista. Sitten ajatellaan, että rituaali tekee jotain. Ei tee, ei lainkaan. Ja myös koska siinä näyttää olevan tarve määritellä se: ”Haluan uuden kumppanin elämääni. Haluan myös lisää omanarvontuntoa, joten aion luoda sitä.” Se ei toimi, ei lainkaan, ja tässä on syy: koska luomisessa ei ole määrittelyä.

Luomisen puhtain muoto on vetää syvään henkeä: ”Allatone. Minä olen luoja.”

No, sinä loit juuri. Sinä loit juuri, ja sanot: ”Loin mitä?” Sen mitä juuri loit. Nyt voit mennä siihen ja kokea sen, mitä loit, tietämättä, mitä se oli. Ja siinä on todellisen luomisen kauneus.

Se on ehdottomasti energiaasi, joka palvelee sinua hyvin selkeällä tavalla. Verrattuna siihen, kun sanot: ”Tarvitsen tämän. Tarvitsen tuon.” Nyt energia on itse asiassa – no, sinä olet – vääristynyt. Sanot, että on jokin tarve, mutta se on enemmän ihmisen halu, ja se liittyy paremminkin identiteettiin kuin todelliseen luomiseen. Ja yhtäkkiä vääristät koko kuvan, ja sitten se romahtaa. Se romahtaa juuri niin, kuin tuo jättimäinen peltimies erämaassa. Se vain hajoaa.

Todellinen luominen sanoo: ”Olen luoja”, ja sitten päästää siitä irti. Ja katsele sen kauneutta, mitä luot – sanomatta: ”Minun täytyy saada se tällä tavalla tai tuolla tavalla, tai tarvitsen kumppaneita, tai tarvitsen hyvän työpaikan.” Se on niin ihmismäistä, ja se on hyvin epäluovaa, ja se on epäuskottavaa, eikä se toimi. Energia vie sinut useimmiten enemmän tarpeeseen kuin haluun. Aina silloin tällöin, joo, se toimii, mutta ei kovin pitkään. Sitten se kaikki romahtaa taas.

Todellinen luominen, allatone, on tunnustamista ”minä olen”. Ja kun tunnustat sen, se ei ole vain ihminen. Ihminen ei ole oikeasti kovin hyvä luoja, mutta ”Minä olen luoja. Minä olen se Luoja”, ja sitten sallit sen tapahtua. Siinä ei ole rajoja.

Siinä ei ole reseptejä, menetelmiä, seremonioita. Se on nyt vain olemista omassa luomuksessasi. Silloin kaikki liikkuu ja muuttuu. Silloin valosi, jonka avaat nyt, voi valaista oman luomuksesi. Siitä syystä sanon, että on aika antaa tuon valon loistaa. On aika avata se, koska juuri tuo valo valaisee luomustesi – määrittelemättömien, agendattomien luomustesi – kauneuden.

Ja silloin se mitä kutsuisit taikuudeksi, alkaa tapahtua, mutta se ei ole lainkaan taikuutta. Se olet sinä, ihminen, joka yhdistyy sinun, mestarin kanssa, sinun, sielun kanssa, ja sallii luomisen, joka on täydellinen vastaus tietoisuuteesi – ei menneisyyteesi, ei vikoihisi, vaan tietoisuuteesi. Ja tuo tietoisuus on puhdas, ja silloin todellisuus muuttuu ja vaihtuu.

Et ehkä saa lainkaan uutta punaista urheiluautoa pihatiellesi. Et ehkä saa sitä. Saatat saada uuden avaruusaluksen, tai ihmisiä jotka jatkuvasti kuskaavat sinua kaikkialle, tai kenties ei mitään yllämainittua. Ehkä tarve autoon lähtee kokonaan pois. Ja tämä on sen kauneus.

Todellista kauneutta on, että yhtäkkiä luot tuolla korkealla tasolla – ei ihmisen tarvitsevuuden tasolla. Silloin kaikki järjestyy. Silloin ei ole enää luetteloita tarpeista tai haluista. Enää ei tarvitse määritellä, miten haluat kehosi toimivan. Se vastaa, koska luonnolliset järjestelmät säätävät ja sopeutuvat kauniisti, erityisesti kun valosi on läsnä etkä pakota luomista.

Todellinen luominen – siinä ei ole voimaa. Siinä on tunnustaminen: ”Minä olen luoja.” Ja päästät irti kaikista asioista luettelossasi, siitä tavasta jolla ajattelet, että asioiden pitäisi järjestyä, ja erityisesti tavasta, jolla ajattelet, että asioiden pitäisi järjestyä sinun ja muiden ihmisten välillä. Se on paha kohta. Sinun ei kannata edes mennä siihen. Sinun ei kannata alkaa yrittää luoda muiden ihmisten kanssa tai muille ihmisille. Ei lainkaan. Silloin sotket energiasi heidän energioihinsa, eikä se ole kaunista.

Siis vedät syvään henkeä. ”Allatone. Minä luon.” Ja sitten se tapahtuu kaikkialla. Yhtäkkiä sitä ei rajoiteta. Yhtäkkiä se ei perustu tarvitsevuuteen. Yhtäkkiä se vain on. Sitten lyhyen ajan päästä oivallat: ”No, ensinnäkin minä olen aina luonut, mutta minä olen myös vääristänyt. Ja toiseksi, se mitä luon kumppanuudessa mestari-itseni, sieluitseni, kanssa, on niin paljon enemmän, kuin olisi voinut koskaan edes kuvitella.” Poissa ovat sellaiset sanat, kuin yltäkylläisyyden puute, sairaus, rajoittuneisuus. Poissa ovat nuo sanat. Ne yksinkertaisesti lähtevät pois sanastosta.

Se on kentässäsi, sielukentässäsi, että olet luonnostaan luoja. Mutta se tarkoittaa ”ilman määritelmää". Se on todellisen luomisen kauneutta. Se on kauneutta, koska se sallii tietoisuudellesi ja energiallesi tilaisuuden olla vapaa, luoda tasoilla, jotka ovat tuntemattomia ihmiselle. Se sallii potentiaalit, jotka ovat kentässä, mutta joista et vain tiedä, koska toimit hyvin pienien rajojen sisällä tuossa kentässä.

Mutta kun valosi loistaa ja sallit todellisen luomisen, se sallii näiden uskomattoimien potentiaalien tulla esiin. Silloin – ja olen varovainen sanoessani tämän – levitoinnin kaltaiset asiat tulevat luonnollisesti. Ei siksi, että yritit levitoida, vaan koska nyt kaikki energiasi ovat linjassa. Ja ne ovat linjassa tässä ulottuvuudessa, sen gravitaation ja painovoiman kanssa, ja ne ovat linjassa muissa ulottuvuuksissa, aerotheonin kanssa. Ja yhtäkkiä nämä asiat ovat kuin lasten leikkiä.

Tällä hetkellä ihminen, ego, joskus haluaa: ”Joo, haluan levitoida, ja ihmiset ovat todella vaikuttuneita, ja pääsen televisioon”, ja kaikkea vastaavaa. Se on hölynpölyä, silloin kun se on tavoitteesi. Rajoitat siinä omaa luojaluontoasi.

Kun luot avoimesti, ilman määritelmää, ilman tarkoitusta – luominen ei tarvitse tarkoitusta – on luomisen iloa. Kun teet tämän, niin oivallat ihmisen tärkeyden kokemisessa, ei kontrolloinnissa. Ihminen ei ole oikeasti lainkaan luoja. Ihminen on kokemassa sen, mitä tuo sielun, ihmisen ja mestarin yhdistelmä luo. Sitten ihminen menee kokemuksiin, mutta nuo kokemukset eivät ole enää pelottavia, koska ihminen ei kontrolloi niitä.

Tuo luominen tulee koko ”minä olen” -olemuksesta, ei vain ihmisestä selviytymismoodissa. Ja nyt yhtäkkiä kokemuksesta tulee iloinen ja kaunis. Kokien sen, mitä olet luonut. Se voi tapahtua nyt muiden ihmisten kanssa – et ole luonut heidän vuokseen tai heille, vaan olet luonut itsellesi – ja yhtäkkiä näet suhteiden muuttuvan.

Yhtäkkiä näet virran muuttuvan elämässäsi. Yhtäkkiä näet synkronismia, jota et olisi voinut koskaan kuvitella. Sinulla on näitä tientukkeita ja asioita, joita olisit ehkä halunnut tapahtuvan, mutta näyttää siltä, ettet voi oikein päästä siihen. Yhtäkkiä ne häviävät pois, koska olet todellisessa luojuudessa ja olet kokija.

Ei ole enää tarvetta kokea kärsimystä tai pelkoa tai mitään sellaista. Nyt olet rakkauden kaltaisten asioiden kokemisulottuvuudessa. Se on seuraava iso askel. Olet luonut sen, yhdessä sielun ja mestarin kanssa, ja nyt koet sen. Ja kokemus ei ole niin pelottava. Et ihmettele: ”No, mitä tapahtuu seuraavaksi? Mitä tapahtuu huomenna? Mitä tapahtuu, jos teen tämän? Mitä tapahtuu, jos teen tuon?" Yhtäkkiä olet kaiken sen tuolla puolen.

Se on todellista luomista, ja se on vaikea paikka, shaumbrat. Voin ennustaa sen. Tobias ja minä pudistamme kumpikin päitämme. Se on vaikeaa. Ei siksi, että haluan sen olevan, vaan te teette siitä vaikeaa. Kontrolloitte sitä edelleen. Yritätte määritellä sen edelleen. Epäilette edelleen, pystyttekö siihen vai ette. Olette edelleen hyvin ihmismäinen lähestymistavassanne. ”Kyllä, luon yltäkylläisyyttä elämääni.” Teidän ei tarvitse tehdä edes sitä.

Luomisella ei ole tarvetta. Luomisella ei ole tarkoitusta. Sanotte: ”No, ihmisellä on paljon asioita, joita se tarvitsee.” Okei, käskekää ihmistä sulkemaan suunsa ja perääntymään, ja katsokaa, mitä tapahtuu todellisessa luomisessa.

Todellinen luominen on tunnustamista, että tietoisuus ja energia työskentelevät yhdessä ilmentääkseen todellisuuksia, joita se voi sitten ihmisenä kokea. Siinä kaikki. Ja kun sinä, ihmisenä, annat luvan – ja sitä allatone periaatteessa tarkoittaa: ”Annan nyt luvan kokea luomisen” – silloin asiat alkavat liikkua ja tapahtua.

Mutta testaatte itseänne. Epäilette itseänne. Ajattelette: ”No ei, minun täytyy edelleen kertoa hengelle tai enkeleille tai sielulleni, mitä tarvitsen.” Ei, ei tarvitse! He joko eivät reagoi tai eivät oikeasti vain välitä. He eivät oikeasti tee sitä. ”Minun täytyy tehdä se hyvin selväksi, mitä haluan.” Ei, ei tarvitse.

Teidän ei tarvitse korjata mitään, eikä teidän tarvitse määritellä mitään. Se on hyvin, hyvin erilainen tapa elää. Muuten, se on vapaata. Tarkoitan, että se on vapautta. Se on täysivaltaisuutta. Ja se yhtäkkiä tunnustaa ja ymmärtää luomisen todellisen luonteen. Kun tämä kosmos luotiin, se ei ollut kovin määriteltyä. Kun tietoisuus loi energian, siinä ei ollut määritelmää.

Tämä on luomisen kauneus. Anna olla, ja ”katsotaan” – koska todellinen luominen on itse asiassa kaunis heijastus sinusta. Se ei tule jostain muualta, se heijastaa sinua. ”Katsotaan, miten mahtava todella olen”, mahtava tietoisena olentona. Se on luomista.

Puhumme siitä enemmän ja enemmän. Sanon, että kotitehtävänne tästä seuraavaan sessioomme on sallia luominen. Se on siinä. Sallikaa luominen. Muistakaa, ettei sillä ole tarkoitusta, mutta siitä tulee kokemus. Ja turhaudutte kovasti ja järkytytte kovasti, koska yritätte palata vanhoihin temppuihin, jotka eivät yksinkertaisesti toimi enää. Yritätte manipuloida energiaa. Teidän ei tarvitse. Teidän ei oikeasti tarvitse.

Opettavainen tarina

Ja minulla on lyhyt opettavainen tarina siihen liittyen. Antakaa minulle vain hetki tässä ja pääsen rooliin.

No niin, oli upea shaumbra. Hän oli seurannut kaikkia materiaaleja, teki erittäin kovasti työtä ja tajusi paljon siitä – oikeasti ymmärsi – ja sitten tuli luomisen aika. Elias ajatteli: ”Voi, tästä tulee upeaa. Opin niin paljon. Minusta on tulossa intuitiivisempi. Ymmärrän tietoisuuteni. Annan melko lailla valoni loistaa, joten lähden luomaan jotain”, koska hän ei aivan tajunnut viestinäni, kuten jotkut, tai monet shaumbrat. He kuulevat, mitä haluavat kuulla, kunnes he palaavat takaisin ja kuuntelevat vielä muutaman kerran.

Mutta tässä on Elias, joka sanoo: ”Haluan tehdä jotain, mikä näyttää luomiseni. Aion luoda tämän planeetan kauneimman puutarhan. Aion luoda sen, ja sitten katselen, miten se kasvaa.”

Hän oli hyvin innostunut, ja hän ajatteli itsekseen: ”Sitten aion kirjoittaa myös kirjan” – koska tämä liittyy aina siihen – ”Aion kirjoittaa kirjan tai pitää kurssin. Kirjoitan kirjan luomisen taidosta, Tietoinen puutarha, ja siitä tulee bestseller. Ja teen paljon rahaa, ja olen suosittu, pääsen televisioon, ja kaikki haluavat tulla työpajoihini.”

Siis hän ryhtyi luomaan tätä kauneinta puutarhaa. Ensin hän meni ostamaan palan maata. Oikein kivan maapalan. Suhteellisen hedelmällinen maaperä, kiva sijainti, hyvät sateet, ja kaikki muu. Hän teki paljon tutkimusta ja osti lopulta tämän maapalan.

Sitten hän istuutui kirjoittamaan: ”Kasvatan ruusuja, koska ne ovat niin kauniita. Minulla on hedelmäpuita, koska ne edustavat yltäkylläisyyttä. Minulla on paljon yrttejä, koska ne edustavat parannusta ja yhteytä kehoon.” Voi, hän suunnitteli sen kaiken, ja teki laskelmia vuodenajoista, sateista ja siitä, mihin hän laittaisi ruusut, milloin hän istuttaisi, ja kaikkea muuta. Hänellä oli hyvin hauskaa sen parissa.

Kaiken suunnittelun jälkeen oli aika ryhtyä hommiin, ja hän palkkasi ihmisiä auttamaan maan alkumuokkauksessa. Sitten hän meni sinne yksin, valitsi huolellisesti siemenet – parhaat siemenet tietysti – ja lannoitteet ja kaiken muun, mitä hän tarvitsi. Hän meni sinne ja kylvi ja istutti ja kiinnitti erityistä huomiota säämalleihin, kellonaikaan, auringonvaloon, ja kaikkiin yksityiskohtiin. Elias oli mahtava yksityiskohtien mestari, mahtava suunnittelija.

Lopulta hän oli valmis. Kaikki oli tehty täydellisesti hänen mielestään, niin kuin sen pitäisi olla. Ja sitten hän istahti ison puun alle, keskelle tätä hyvin valtavaa puutarhaa, ja odotti.

Ja odotti.

Ja odotti.

Mitään ei tapahtunut. ”Voi, tiedätkö, minkä unohdin? Unohdin seremonian. Unohdin sen. Minun täytyy tehdä seremonia, minun täytyy polttaa vähän hiiltä ja suitsukkeita, ja minulla täytyy olla tiettyjä lehtiä siellä, ja sekoittaa se kaikki ja levittää maahan.” Niin hän teki, kiireellä. Hän ajatteli tavallaan: ”Jessus, miten saatoin unohtaa tuon askeleen?” Ja hän lauloi mantroja viljelysmaan keskellä, erityisesti täydenkuun aikoihin. Sitten hän palasi istumaan puun alle.

Mitään ei tapahtunut. Ei yhtään mitään.

Hän oli hyvin pettynyt – siis todella pettynyt. Se on yksi niitä pettymyksiä, joita tulee aina silloin tällöin. Se tuotti niin paljon pettymystä, että se täytyy piilottaa itseltään, koska olet epäonnistuja. Siis, iso epäonnistuja. Ja hän alkoi miettiä: ”Mitä tein väärin? Mikä meni pieleen koko tässä ohjelmassa? Voi, minun olisi todennäköisesti pitänyt laittaa vähän enemmän lannoitetta. Ehkä en laittanut oikeaa määrää”, joten hän lannoitti kaiken uudestaan.

Mitään ei tietenkään tapahtunut. Hänestä alkoi tuntua lannistuneelta, hän alkoi ajatella: ”Annan periksi. Tein kaikki nämä asiat. Tämä on luomiseni puutarha, eikä mitään tapahdu. Olen epäonnistuja. Annan vain periksi.” Ja tuolla periksi antamisen, turhautumisen ja vihan hetkellä – hän käytti siihen myös omaisuuden – tapahtui irtipäästäminen. Hän päästi yhtäkkiä irti kontrollistaan, ylihallinnastaan. Siitä ei ollut ollut mitään hyötyä, ja hän päästi siitä irti. Hän oli valmis lähtemään pois puutarhasta, myymään maan, hankkiutumaan eroon siitä.

Ja yhtäkkiä hän näki joidenkin kasvien alkavan itää. Muutama lehti, muutama verso. Hän ajatteli tavallaan: ”Voi jukra, se toimii sittenkin! Kaikki tuo ponnistelu. Se oli vain hidasta. Se itse asiassa toimii.” Ja hän lähti pellolle ja alkoi puuhastella, tehdä lisää seremonioita ja vielä muutaman tanssin  – ja lisää kastelua, ja vähän lisää lannoitetta. Ja kun hän teki niin, kaikki kuihtui ja kuoli.

Sepä vasta järkyttävää. Tarkoitan, että teillä on ollut sellaisia kokemuksia – ei puutarhassanne, vaan elämässänne. Yritätte ja yritätte ja yritätte, eikä se toimi. Olette huijari – niin ajattelette itseksenne. Olette epäonnistuja. Hän oli todella järkyttynyt. Ja hän lysähti suoraan keskelle peltoa. Hän ajatteli kaivaa maahan kuusijalkaisen kuopan ja laittaa itsensä siihen, koska hän oli niin järkyttynyt. Koko hänen identiteettinsä oli ollut sidottu tähän projektiin, puutarhaan, eikä mikään toiminut. Ei yhtään mikään.

Ja sitten, kun hän oli melkein – hän ei ollut syönyt, tehnyt mitään vähään aikaan – kuin elämänsä viime hetkissä, yhtäkkiä hän kuuli äänen. Ja tuo ääni oli yksinkertaisesti: ”Allatone.” Jokin hänen sisällään tavallaan tiesi, mitä se tarkoitti. ”Minä luon. Minä olen luoja. Minun ei tarvitse tehdä työtä siihen. Minun ei tarvitse ponnistella siinä. Minun ei tarvitse pakottaa luomista. Minun pitäisi sallia sen tapahtua luonnollisesti. Allatone.”

No, kuten saatatte kuvitella, yhtäkkiä kaikki alkoi kasvaa. Yhtäkkiä puut alkoivat kasvaa, mutta eivät ne puut, joita hän oli suunnitellut. Ne olivat muita puita, ja yhtäkkiä kukkia, joita hän ei ollut koskaan edes kuvitellut. Yhtäkkiä pensaita ja puskia. Mutta se ei ollut mitään sellaista, mitä hän oli suunnitellut – tai ylisuunnitellut, meidän pitäisi sanoa. Mutta kuitenkin puutarha oli reheväkasvuinen ja parempi, kuin hän olisi voinut kuvitella. Ja siinä oli järviä, ja sen läpi virtasi joki. Ja puut oli niin täydellisesti asetettu, että ne toimivat myös hyvänä tuulensuojana tarvittaessa. Ja kukat kukoistivat, ja ne muuttuivat. Jopa kasvaessaan ne muuttuivat toisen lajiseksi.

Hän oli vähän shokissa. Ja hänen ensimmäinen reaktionsa oli, että siinä tapahtui jokin jumalainen interventio. ”Jumala on varmaan kuullut anomukseni ja tuli heittämään tämän puutarhan minulle, etten olisi niin masentunut.” Ja sitten hän kuuli taivaasta suurella äänellä: ”Ei!”

Silloin hän oivalsi: ”Voi jukra! Luominen tarkoittaa, että se on ilman tarkoitusta tai ponnistelua. Se on vain sallimista. Luominen tarkoittaa irtipäästämistä ja energiani antamista tehdä työn. Ja kyllä, kun tämä puutarha kasvaa, menen hoitamaan ja hoivaamaan sitä, mutten hallitse sitä. Menen kävelemään puutarhan läpi” – sinne ilmestyi myös käytäviä – ”ja kuljen niillä käytävillä, joita en koskaan suunnitellut tai kuvitellut. Koen puutarhani. Ja menen nyppimään muutamia rikkaruohoja, koska ajattelen, että kenties minun pitäisi, mutta itse asiassa minun ei oikeasti tarvitse. Jopa rikkaruohot ovat itsesäätyviä. Ne eivät valtaa koko puutarhaa.”

Ja tuolla hetkellä hän oivalsi todellisen luomisen kauneuden. Sen ei tarvitse olla määriteltyä. Sen täytyy olla sallittua. Siinä kaikki. Ja sitten se vastaa tietoisuutesi, sielusi, mestarin ja ihmisen, mukaisesti. Ja se voi olla paljon mahtavampaa, mitä kontrolloiva ihminen oli itse koskaan ajatellut. Se on melkein antiteesi, vastakohta sille, mitä ihmiset ajattelevat luomisesta. He haluavat määritellä ja jäsennellä sen ja hallita sitä, mutta tämä myös rajoittaa sitä. Ja se saa usein sen myös romahtamaan, jo ennen kuin se pääsee edes liikkeelle.

Elias oppi kauniin ja tärkeän läksyn. Ja yhtenä päivänä matkustaja kulki ohi ja sanoi: ”Tämä on hyvin hämmästyttävä puutarha. Miten teit sen?” Ja Elias sanoi: ”Minä vain sallin sen. Se on siinä. Loin sen, ja sallin sen.” Muukalainen tietysti käveli pois raapien päätään ja ajatellen, että se oli hullu mies, mutta Eliaksella oli nyt tämä kaunein puutarha.

Luominen ilman tarkoitusta

Tuo puutarha ovat teidän potentiaalinne. Se on potentiaaliesi kenttä, joka on jo olemassa. Sitä ei tarvitse luoda, tai siihen ei tarvitse tehdä työtä. Se on jo siinä. Voitaisiin sanoa, että tavallaan toisessa ulottuvuudessa, mutta myös täällä. Se on kaikki ne potentiaalit, joita olisit voinut koskaan kuvitella, ja jotka uhmaavat jopa tiedettä ja fysiikkaa. Kaikki sen potentiaalit, joita jotkut kutsuisivat taikuudeksi. Kaikkien niiden kokemusten potentiaalit, joita sinä ja sielusi todella haluatte – ei ne, joita luulet tarvitsevasi. Sitä tuo puutarha edustaa tässä, ja lopputulos on paljon kauniimpi, kuin mitä hän olisi voinut luoda omin päin.

On taipumusta sanoa: ”Minun täytyy silti määritellä, että haluan puutarhan.” Itse asiassa ei tarvitse, koska tietämisesi tietää jo. Ja jos puutarha on paikallaan, puutarha ilmestyy. Ja jos tietyt ihmiset ovat paikallaan, nuo ihmiset ilmestyvät. Onpa kyse yltäkylläisyydestä, terveydestä tai jostain muusta, ne tulevat tietoisen luomisen luonnollisena seurauksena. Ei kontrolloivan luomisen, vaan tietoisen luomisen.

Ja siihen olemme menossa. Ja samaan aikaan kun se tuntuu hyvin yksinkertaiselta tavallaan, hyvin kauniilta, se on myös hyvin, hyvin vaikeaa, koska teillä on niin monia hallitsemisen, kontrolloimisen ja rajoittamisen elämiä.

Tulee olemaan hyvin vaikeaa olla vain luoja ilman tarkoitusta, koska luominen ei tarvitse tarkoitusta. Se tapahtuu jo – alatte nähdä, että se tapahtuu jo koko ajan. Mutta kun sitä kontrolloidaan ja rajoitetaan, se vastaa sen mukaisesti, ja tavallaan hyvin kirjaimellisesti. Mutta meidän on nyt aika – matkalla Uuden tuntemiskyvyn saarelle ja itserakkauteen – alkaa olla tietoisia luojia. Eli se on tietoisuutesi, joka luo – et sinä, ihminen.

Tarpeet, kaikki mitä haluat, kaikki mikä on osa luomuksesi tulemista kokemukseksi, on jo olemassa. Ja voi, se tulee olemaan hyvin vaikeaa, koska jotkut teistä ovat niin jääräpäisiä ja niin itsepintaisia: ”Ei. Tarvitsen tämän, haluan tämän.”

Siirrytään toisin sanoen avoimuuden tilaan: ”Sallin valoni loistaa. Sallin itseni olla avoin. Ei enää sulkeutumista, ei enää piiloutuista, ei enää rajoittamista. Sallin itseni olla läsnä, ja sallin luomisen, allatone, ilman määritelmää. Ja sitten katsellen ja koen, mitä tapahtuu.” Se on mestarin tie. Eikä planeetalla ole oikeasti muita opetuksia tai filosofioita, jotka opettavat sitä.

Buddhalaisuus vihjaa siihen jossain määrin, mutta siinä puhutaan myös identiteetin tuhoamisesta. Emme tuhoa identiteettiä. Olemme enemmän läsnä kuin koskaan, mutta sallimme identiteetin olla virtaava, olla jatkuvasti transformaation ja mukautumisen tilassa. Taolaisuudessa on sama asia, mutta se on antautumista korkeammalle voimalle ja korkeammalle lähteelle – sen luovuttamista aina niiden  käsiin.

Ei, ei ole mitään luovuttamista. Olet mestari. Olet se, joka on kokemassa, kokemuksessa, ja olet luomisen keskipiste. Sitä ei sanele jokin muu olento jossain muualla. Siinä ei ole kyse antautumisesta jollekin muulle olennolle. Ja sama on … Meillä on buddhalaisuus ja taolaisuus ja muutama muu, jotka puhuvat tästä luomisen erilaisesta muodosta – ja Anonyymit alkoholistit myös. ”Luovuta se korkeamman voiman käsiin. Olet epäonnistuja. Olet heikko, joten sinun täytyy luovuttaa tämä sen käsiin.”

Siis, on joitain, jotka puhuvat jo erityyppisen luomisen käsitteestä, todellisesta luomisesta. Mutta menemme siihen ensin, sinun ollessasi täysivaltainen olento luomisen keskipisteessä, luomisen kauneuden kokemisen keskipisteessä. Ei vain sinun ihmisenä, vaan sinun kokonaisvaltaisena olentona – sielu, mestari, minä olen – ja se on hyvin kiinnostavaa ja vaikeaa. On taipumus tulla hyvin mentaaliseksi, mutta tulemme pääsemään siihen. Tulemme tekemään sen.

Vedetäänpä syvään henkeä sen myötä, ”Allatone, Minä luon, ja sitten koen luomukseni määrittelemättä”, koska määritteleminen tai rajoittaminen vie pois luomisen puhtaan kauneuden.

Siis Tobias sanoi, kun puhuimme Ylösnousseiden mestareiden klubilla: ”Luuletko, että shaumbrat ovat valmiita tähän? Yritin sitä vuosia sitten. Yhdessä aivan ensimmäisistä shoud-sarjoista yritin – Luoja-sarjassa – eikä se mennyt perille. Osia siitä, joo. Pieni osa siitä kuulosti hyvältä, mutta he ovat edelleen turhautuneita luomiseen.” Ja sanoin, katsoen häntä suoraan silmiin: ”Tobias, meidän täytyy tehdä tämä nyt. Meidän täytyy. Se kaikki on osa uutta tuntemiskykyä, itserakkautta. Meidän täytyy mennä siihen. Jos he eivät ole valmiita, no, he putoavat tien sivuun, mutta on joitain, jotka ovat valmiita todella ymmärtämään ja ottamaan omakseen luojuuden – luomisen jolla ei ole tarkoitusta. Se ei tarvitse sitä. Se on vain luomista.”

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä kohtaa. Ja rakkaat shaumbrat, nopea huomautus, ennen kuin teemme merabhin – vain nopea huomautus. Tämä on asia, jota tutkitaan tai tarkastellaan myös kvanttimekaniikan tasolla.

Kvanttimekaniikassa he ymmärtävät nyt – ja siitä on tulossa melko hyvin hyväksyttyä – että se on havainnoija, jotka luo todellisuuden. Ei ole niin, että todellisuus synnyttää tietoisuuden – tietoisuus synnyttää todellisuuden. Se aletaan ymmärtää enemmän ja enemmän. Kaksoisrakokokeen kaltaiset asiat tavallaan todistavat sen.

Se mihin he eivät ole vielä menneet ja mitä he eivät aivan ymmärrä, on, että siinä mitä havainnoija havainnoi, ei ole mitään määritelmää. Ei ole mitään agendaa. Ei ole sanomista: ”Tämän haluan tietoisuuteni luovan.” He ovat puolimatkassa siinä. Me aiomme mennä tuon toisen puolikkaan. Aiomme tuoda sen siihen pisteeseen, jossa ei ole tarvetta määritelmään. Sinä vain luot, ja sitten koet omien luomustesi kauneuden.

Merabh luomiseen

Menen tähän paljon syvemmin Keahakissa ja jossain tulevissa shoudeissa, mutta tällä erää, vedetään syvään henkeä ja tehdään merabh.

Silloin kuin kaikki muu pettää, tee merabh. Kun kaikki muu menee yli ymmärryksen ja yrität ottaa kaikesta tästä selvää nyt – miten aiot olla uusi luoja ja luoda kaiken, mitä tarvitset – ei. Viedään se merabhiin musiikin kera.

(Musiikki alkaa)

Cauldre puhuu minulle ja sanoo: ”Tämä on melko iso askel.” Se tosiaan on. Se on melko iso askel.

Se on yksi niistä syistä, miksi nostimme purjeen, miksi lähdimme massatietoisuudesta, tavallaan, miksi olemme matkalla uuteen tuntemiskykyyn, itserakkauteen, ja lopultakin todellisen luomisen ymmärtämiseen. Ei vanhan tyylisen – se ei toimi. Se ei toimi ihmisen rajoitusten vuoksi. Se ei toimi.

Vedetään syvään henkeä, tuntien luomista luomisen vuoksi.

(Tauko)

Se on kohta, missä irrotat kätesi ratista, kontrollista. Se on kohta, missä et tarvitse mieltä määrittelemään.

Voin kertoa sinulle nyt, ettei ihmismieli oikeasti tiedä, mitä haluat tai tarvitset. Se ei tiedä. Se ajattelee tietävänsä, koska se ajattelee. Mutta se ei oikeasti ymmärrä, mitä todella haluat.

Tietoisuus, sinä, olet luonteeltasi luoja.

Luot jatkuvasti, jopa nyt, ulottuvuuksissa, joista et ole edes tietoinen.

Unet joita sinulla on yöllä, mutta myös ne unet joita näet juuri nyt ja joista et ole tietoinen, ovat luomisen muoto.

Ei ihmisunet, jotka ovat turhauttavia ja yrittävät selvittää ihmiselämäsi yksityiskohtia. Kuten olen sanonut aiemmin, ne ovat niitä, jotka muistat herätessäsi. Mutta juuri nyt näet unta monilla eri tasoilla, ja luot monilla eri tasoilla.

Tämä taso täällä – valon liittyminen aineeseen ja gravitaatioon – on vähän erilainen luomisen muoto. Se on hyvin kehollinen, hyvin todellinen.

Ajattelet, että olet oikeasti tässä todellisuudessa. Ajattelet, että oikeasti elät siinä – se on niin todellinen. Mutta opit ymmärtämään, että se on vain osa luomista. Ja jopa tämä ulottuvuus, jossa olet – aineen ulottuvuus – voi itse asiassa olla luomisen täydellinen puutarha.

Niin jäykkä kuin se onkin, niin tiheä kuin se onkin, se voi olla hyvin täydellinen todellista luomista varten. Ja sen kokemiseen ihmisperspektiivistä, mutta – vihaan edes laittaa sanoja siihen – todellisen luomisen suuruuden ja loiston kokemiseen.

Ja muista, ettet se ole sinä, ihmisidentiteetti, joka luo – et ainoastaan sinä yksin. Siitä tulee kanssaluomus ”minä olen” -olemuksen ja sielun kanssa.

Sinusta, ihmisidentiteetistä, joka muuttaa muotoa ja muuttuu jatkuvasti, tulee sen kokeva osa. Mutta sitten oivallat, että olet itse asiassa aina ollut ihminen, mestari ja sielu, ja niin annamme kaikkien noiden määritelmien ja termien lähteä ulos ovesta.

Silloin vedät syvään henkeä: ”Minä luon. Ja sitten koen luomusteni loiston, suuruuden ja majesteettisuuden. Ja luomusteni sallitaan muuttua ja vaihtua ja transformoitua, samalla kun kuljen niiden läpi. Niitä ei pidetä tiukasti paikoillaan. Niissä ei ole mitään korjattavaa. Se on ”minä olen mitä olen” -olemuksen kokemista.”

Se on hyvin erilainen tapa elää, kokea. Mennä ponnistelusta, kovasta työstä, monista affirmaatioista, seremonioista (Adamus naureskelee) … Sori, mutta voi, ihmiset – paljon seremonioita, paljon visualisointeja. Se ei ole luomista. Se on energian manipulointia, mutta se ei ole luomista.

Pääset kohtaan, jossa oivallat, että se on sinun energiaasi. Sitä ei tarvitse manipuloida. Se vastaa jatkuvasti sinuun ja haluusi olla luoja.

Todellisena luojana se voi luoda asioita, joita ihminen ei voisi edes kuvitella. Ei vain universumeita, ei vain kosmoksia, vaan asioita joita et voisi edes mitenkään kuvitella. Ja alat oivaltaa, miten rajoittunutta ja jopa typerää osa luomisyrityksistäsi on ollut.

Hmm, jos seisot yhdellä jalalla täysikuun aikaan sateessa ja ulvot tietyntyyppisiä mantroja ja luulet, että se aiheuttaa luomisen, niin energia – sinun energiasi – sanoo tavallaan: ”Okei, vastaamme siihen, mutta annamme sinulle vain lisää ulvottavaa. Lisää yhdellä jalalla seisomista.” Se ei ole luomista. Se on ihmisen tarvitsevuutta. Sitä se vain on.

Vedetään syvään henkeä, ja mennään sen tuolle puolen nyt, todelliseen luomiseen.

(Tauko)

Ja kuten sanoin tämän shoudin alussa, nyt on tärkeää avautua, koska todellista luomista ei tapahdu, silloin kun olet täysin suljettu, kun et anna valosi avautua luonnollisesti. Et pysty olemaan tietoinen siitä, mitä luot.

Silloin kun valosi on auki, kun ei ole mitään korjattavaa ja kun tunnustat: ”Allatone, olen luoja” – itse asiassa SE luoja, koska luot oman todellisuutesi – ja sitten astut taaksepäin, niin asiat muuttuvat ja vaihtuvat, ja ehkä se voisi tuntua häiritsevältä ensin, mutta se ei ole. Asioita puhdistuu.

Silloin astut taaksepäin ja saat ensimmäisen pilkahduksen siitä, mitä olet luonut.

Puutarha, joka ei ole niitä asioita, jotka istutit tai joista luulit, että niiden pitäisi mennä sinne. Puutarha joka ei ollut kaikki tuo kasvien huolellinen vaaliminen ja hoitaminen ja pakkomielteisyys niistä. Jotain täysin erilaista kasvoi sinne.

Ei niitä kukkia, ei niitä puita, joiden olit ajatellut menevän sinne, vaan jotain paljon, paljon majesteettisempaa – kuten se, mitä tapahtui Eliakselle.

Vedetään kunnolla syvään henkeä tämän myötä. Älä yritä saada tästä kaikesta selvää. Vedä vain syvään henkeä, ja tunne se.

Todellisella luomisella ei ole tarkoitusta. Se ei tarvitse sitä.

(Tauko)

Hmm, katsot taaksepäin jossain kohtaa ja sanot: ”Voi jukra, kamppailin ja yritin niin kovasti, tein työtä niin kovasti luodakseni, mitä? Vain riittävästi? Vain hädin tuskin riittävästi pärjätäkseni, kun koko tämän ajan se odotti minua.”

Luomisen salliminen tasolla, joka on pitkälle yli sen, mitä ihminen voisi mitenkään kuvitella, jolloin sinun ei tarvitse olla huolissasi edes sellaisista asioista, kuin yltäkylläisyys tai terveys tai mikään sellainen. Ei ole niin, että keskityt niiden voittamiseen – siitä tulee vain merkityksettömiä. Ja oivallat: ”Olen ruumiillistunut mestari tällä planeetalla.”

Vedetään kunnolla syvään henkeä tämän myötä.

Kunnolla syvään henkeä, päästäen irti vanhoista käsityksistä luomiseen liittyen.

Vedetään kunnolla syvään henkeä.

Tämän myötä, rakas shaumbra, muista, että kaikki on hyvin koko luomakunnassa.

Olen täysivaltaisen alueen Adamus.

Kiitos.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.