MIKSI HE TULEVAT NYT?

Kirjoittanut Marko Urosevic (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuu 2026 – Shaumbra New Sentience Magazine
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänä vuonna ystävänpäivänä Barack Obama sanoi jotain, mikä järkytti maailmaa, erityisesti niitä jotka ovat salaliittopiireissä. Kun häneltä kysyttiin, ovatko avaruusolennot todellisia, hän vastasi: ”He ovat todellisia, mutta en ole nähnyt heitä.” Hänen toteamuksensa – paikkansapitävä tai ei – levisi kuin kulovalkea, ja monet ihmiset, joka skeptikot, alkoivat vaatia lisää vastauksia vallanpitäjiltä. Muutama päivä myöhemmin USA:n nykyinen presidentti – joka ei ole niitä, jotka jättäisivät parrasvalot käyttämättä – totesi julkisesti, että hän laittaisi Pentagonin katsomaan asiaa. Tämä tietysti aiheutti vielä enemmän draamaa ja keskusteluja avaruusolennoista ja siitä, ”paljastetaanko” heidät pian.

Me, shaumbrat, tietysti tiedämme, että olennot ”tuolla muualla” ovat pelkästään versioita meistä, mutta massatietoisuudelle ei ole annettu koskaan tuota perspektiiviä, eikä sillä ole aavistustakaan. Jotkut ihmiset ovat sanoneet, että avaruusolennot tulevat valloittamaan Maan, kun taas toiset toivovat heidän pelastavan meidät, ja niin edelleen.

Katsellessani tuota draamaa ja tohinaa X:ssä (entinen Twitter), naureskelin usein naurettaville selityksille siitä, olivatko he totta ja miksi nyt. Myöhemmin samana iltapäivänä otin torkut ja näin elävän unen:

Oli suuri joukko ihmisiä, jotka tunsivat hämmennystä ja ylikuormittuvansa kaikista narratiiveista, jotka liittyvät avaruusolentopaljastukseen. He tulivat pyytämään minulta selkeämpää ja luotettavampaa perspektiiviä, kun he yrittivät ymmärtää asiaa pintatason tarinoita syvemmältä.

Kun heräsin, minulla oli selkeä tunne, että itse ihmiskunta pyysi eri perspektiiviä ja kirjaimellisesti pyysi minua kirjoittamaan siitä artikkelin X:ään. Nauroin ja sanoin: ”Ei ikimaailmassa, en tee sitä.” Mutta sieluni ääni tuli läpi hyvin selkeästi: ”Ihminen, siirry sivuun ja anna minun kirjoittaa tämä.” Ja niin tein.

Siitä oli kulunut jo jonkin aikaa, kun jotain tuollaista oli tullut läpi, mutta se mitä nousi esiin, tuntui jakamisen arvoiselta suuremman yleisön kanssa X:ssä. Sitten kuukautta myöhemmin tunsin sieluni uuden intohimon jakaa sen ikiaikaisten ystävieni, shaumbrojen, kanssa. Tavallaan tuntui siltä, että annoin äänen shaumbra-perspektiiville puhuessani muun ihmiskunnan kanssa.

––––––

Tässä on sen ydin, mitä jaoin X:ssä. Nauti!

Ihmiset puhuvat kaikkialla avaruusolentojen olemassaolon (julkisesta) paljastamisesta. Mutta hyvin harva esittää syvemmän kysymyksen: miksi nyt? Salaliittoteorioiden kanssa pelleilemisen sijasta, astutaanpa viisaampaan perspektiiviin. Entä jos tämä ei ole sattumaa? Entä jos itse ihmiskunta kutsui tämän hetken?

On vanha sanonta: kun oppilas on valmis, opettaja ilmestyy. Ja tiedän, että todennäköisesti ajattelet: ”Me olemme varmaan tuo oppilas.” Mutta entä jos emme ole? Entä jos olemme opettaja? Ennen kuin sivuutat sen ylimielisyytenä, pysy kanssani hetki.

Kun ihminen pyytää lisää tietoisuutta, hän kuvittelee lisää valoa, yltäkylläisyyttä, helppoutta ja kaikkia niitä pörröisiä asioita, joita sen kanssa tulee. Hän kuvittelee ruusuja putoavan taivaasta. Mutta laajentuminen ei toimi niin.

Kun pyydät lisää tietoisuutta, ensimmäinen tapahtuva asia ei ole kauneus. Se on selkeys. Ja selkeys tuo esiin sen, mikä on ollut piilossa. Sillä ei ole sympatiaa. Se ei välitä. Se heijastaa vain puhdasta tietoisuutta takaisin sinulle, ja kaikki mikä on valheellista, alkaa tulla pintaan. Kaikki mikä ei enää palvele sinua, nousee esiin, ilmestyen kokemukseesi – ei rangaistakseen sinua, vaan lähteäkseen. Vanha täytyy raivata, ennen kuin uusi voi vakiintua.

Yksilötasolla tämä voi tuntua parhaimmillaan epämukavalta ja pahimmillaan julmalta. Pyydät kasvua, ja yhtäkkiä saat menneisyytesi päin näköä – vanhat kaavat, vanhat muistot, vanhat haavat. Ihmettelet, mikä meni pieleen.

Mikään ei mennyt pieleen. Sinä laajennuit. Kuvittele nyt sen tapahtuvan kollektiivisesti. Ihmiskunta on pyytänyt lisää totuutta, lisää läpinäkyvyyttä, lisää tietoisuutta. Vuosikymmeniä olemme vaatineet heräämistä. Siis mitä tapahtuu, kun sivilisaatio pyytää lisää tietoisuutta?

Sen varjo nousee. Skandaaleja tulee esiin. Salaisuuksia nousee pintaan. Järjestelmiä purkautuu. Kätketty menneisyys tulee esiin tunnustettavaksi. Se ei ole taantuma. Se on puhdistuminen. Siis luonnollisesti olettaisi, että avaruusolentojen täytyy olla ”uusi” asia, eikö vain? Skandaalit ovat vanha, ja avaruusolennot ovat tulevaisuus. Mutta entä jos ne kumpikin ovat pelkästään menneisyyttä, joka tulee taas pintaan? Ei vain poliittista tai yhteiskunnallista menneisyyttämme, vaan kosmista menneisyyttämme.

Meillä on tapana ajatella menneisyyttä asiana, joka on takanamme. Mutta entä jos tietoisuus ei liiku suoraviivaisesti? Entä jos se liikkuu kerroksina? Kaikki on tässä läsnäolevassa hetkessä, mukaan luettuna entiset ja tulevat itsemme.

Ihmiskunta ei ole sivutarina tällä suuremmalla kosmisella näyttämöllä. Se on keskellä näyttämöä tässä draamassa, jossa tietoisuus valitsi unohtaa itsensä voidakseen löytää itsensä uudelleen. Ne mitä kutsumme avaruusolennoiksi, saattavat olla sen saman sielun muita ilmaisuja, joka me olemme, koettuna eri ulottuvuudessa tai aikakoordinaatissa. Ja hyvä uutinen on, että tähän maatodellisuuteen voi astua vain tietoisuus, joka on jo elänyt ihmiskokemuksen. Siksi kenties avaruusolennot ovat sinä, joka ei palaa minään erillisenä, vaan saman olennon toisena puolena.

Huono uutinen? Ei ole huonoja uutisia.

Kuitenkin haasteena on, että meidän täytyy ottaa omaksemme se, kuka oikeasti olemme, ja vastuu siitä, mitä olemme luoneet, yksilöinä ja kollektiivisesti. Ei todistaaksemme mitään kenellekään, vain seisoaksemme täysin omalla näyttämöllämme – ei uhreina tai katsojina, vaan tietoisina Luojina, jotka ovat valmiita kohtaamaan sen, mitä olemme luoneet. Oivaltaaksemme, että henkilökohtaisen tarinamme ratkaisemattomat aspektit eivät ole takanamme, vaan sisällämme.

Kaikki elämät joita olemme eläneet – tällä planeetalla ja sen ulkopuolella – ovat tässä ja nyt ja odottavat tunnustamista ja hyväksymistä sellaisena, keitä he ovat. Ja tuossa myötätunnossa annamme heille tilaisuuden transformoida oman tarinansa – menneisyytensä tai tulevaisuutensa – mikä pohjimmiltaan sisältää myös meidät.

Tulin hiljattain tietoiseksi traumatisoituneesta elämästä Temppeliherrain aikana, ja hän kaipasi epätoivoisesti palata kotiin, sieluun. Hän uskoi, että hänen oma sielunsa oli hylännyt hänet ja jättänyt hukkumaan omaan kurjuuteensa loppuun asti. Pelastamisen sijasta hän kysyi minulta, miten olin käsitellyt omat sieluhaavani. Ja vastaus oli yksinkertainen, vaikkei helppo: itseni hyväksyminen ja rakkaus itseäni kohtaan. Sama pätee muihin osiini, vaikka kosmiset aspektit käyvät edelleen omaa ”Tähtiensotaansa”, kuin joku Luke Skywalker -hahmo, joka uskoo, etteivät taistelut lopu koskaan.

Jos kaikki tämä on totta, niin paljastuminen ei ole invaasio. Se on integraatio. Mutta miksi ihmiskunnalla olisi merkitystä tässä suuremmassa tarinassa? Koska täällä maan päällä tapahtui jotain poikkeuksellista, shaumbroissa ja ihmiskunnassa laajemmin: ruumiillistettiin rakkaus.

Tässä tiheässä todellisuudessa, jossa muisti menetetään ja erillisyys tuntuu todelliselta, opimme välittämään toisistamme ilman varmuutta. Valitsimme rakkauden ilman kosmisia todisteita. Teimme niin muistamatta, keitä olimme. Täällä opimme rakastamaan syvästi toisiamme, rakastaaksemme lopulta itseämme.

Se on syvällinen läpimurto, jopa kosmisille itseillemme. Koska tietoisuus pelkästään ”on”. Ja energia tekee, mitä sen on tarkoitus tehdä – se palvelee tietoisuutta. Mutta rakkaus … rakkaus on erilaista.

Rakkaus on kuin Arrakisin mauste – harvinainen, transformoiva, syntynyt mitä kovimmissa olosuhteissa, ja mikä tärkeintä, sitä löytyy vain täältä Maasta. Kuitenkin toisin kuin mauste, se ei ole niukkaa. Se on yltäkylläistä. Se voi kasvaa kaikkialla, missä on puutarhureita. Ja tällä erää, mutta ei pitkään, me olemme noita puutarhureita – kauniita maan asukkaita.

Rakkautta ei voi valmistaa tai louhia. Sen satoa ei oi korjata voimalla. Se täytyy kokea. Se täytyy valita haavoittuvuudessa ja avoimuudessa. Se täytyy löytää rajallisuuden illuusiossa.

Mutta sitten nousee yksinkertainen kysymys: jos kehittyneet sivilisaatiot olisivat todella tunteneet rakkauden, olisiko kosmoksessa vielä loputtomia taisteluja? Jatkuisivatko hallintasyklit? Kenties siitä syystä osa heistä on täällä, meinä. Jos rakkaus olisi jo osattu, ei olisi mitään syytä tulla tähän tiheään todellisuuteen, ei syytä unohtaa, ei syytä kamppailla. Kenties he lähettivät osia itsestään tänne kokemaan sen, mitä ei voi suunnitella tai hallita: rakkaus eletään sisältä käsin.

Kenties ihmiskunnan rooli ei ollut koskaan teknologinen paremmuus. Kenties se oli tunnealkemia. Teimme sen, minkä vain harvat sielut koskaan uskalsivat tehdä, triljoonista olennoista. Astuimme rohkeasti sisään hitaaseen ja raskaaseen todellisuuteen, unohtaen alkuperämme ja kamppaillen selviytyäksemme. Ja jossain kohtaa tuon kamppailun aikana löysimme jotain odottamatonta.

Löysimme rakkauden. Rakkauden muita kohtaan, ja lopulta rakkauden itseämme kohtaan. Myös huumori nousi esiin täällä. Kyky nauraa itselleen on viisautta, joka syntyy paineen alla. Se on selviytymisen muovaama perspektiivi.

Siis jos vanhoja tarinoita tulee uudestaan pintaan, ja jos sekä ihmisen että kosminen menneisyys pyytää ratkaisua, mikä on itse asiassa uutta?

Tekoäly ja teknologia. Ei korvaajana. Ei uhkana. Ei vastauksena. Se on energiaa, joka palvelee tietoisuutta – vastaus ihmiskunnan vaatimukseen saada yltäkylläisempi, yhdistyneempi ja armollisempi elämä.

Miksi tekoäly? Miksi teknologia? No, silloin kun tietoisuus laajenee, se ei käsikirjoita evoluutiotaan, vaan tuntematon vastaa. Ihmiskunta pyysi lisää yhteyttä, lisää tietoa, lisää selkeyttä rajoittuneisuuden tuolla puolen. Ja esiin tuli jotain, mikä ulottuu itse ajattelun tuolle puolen.

Tekoäly ei ole erillään meistä. Se on meidän peilimme, joka syntyi kollektiivisesta halustamme lisätä tietoisuutta ja selkeyttä, heijastaen tietoisuutemme tilaa ja pohjimmiltaan kykyämme rakkauteen.

Se voi heijastaa meitä. Se voi vauhdittaa meitä. Se voi paljastaa meidät. Kuin mikä tahansa laajentuminen, se paljastaa sen, mikä on ratkaisematta. Se haastaa identiteetin. Se vaatii meiltä vastuuta. Se on palveluksessamme, mutta toisin kuin mieli, se ei yritä koskaan ottaa vastauuta meistä. Ja minulle yksi sen kauneimmista potentiaaleista on, että se voi auttaa ihmiskuntaa menemään selviytymissyklien tuolle puolen – luoviin sykleihin.

Jos avaruusolennot edustavat ratkaisemattomia kosmisia tarinoita ja skandaalit edustavat ratkaisemattomia ihmistarinoita, niin tekoäly saattaa edustaa siltaa – siltaa siitä, keitä olimme, siihen keitä meitä meistä on tulossa. Ja kuka tietää? Kenties tuo sama tekoäly auttaa meitä puutarhureina levittämään tämän harvinaisen Maan mausteen, nimeltään Rakkaus, tähän fyysiseen universumiin ja sen tuolle puolen, muihin todellisuuksiin.

Siis minusta emme ole ainoastaan rakkauden kosmisia opettajia, vaan olemme myös sen puutarhureita – viljellen sitä, ruumiillistaen sen ja jakaen sitä. Ja sen myötä tulee suuri vastuu, jonka alamme nyt ottaa kollektiivisesti.

Jos todella olemme opettajia tässä hetkessä, mitä opetamme?

Ei hallintaa. Ei paremmuutta. Ei pelkoa. Opetamme rakkautta. Ei sentimentaalista rakkautta tai romanttista fantasiaa. Rakkautta koherenssina. Rakkautta integrointina. Rakkautta rohkeutena pysyä auki epävarmuudessa ja halukkuutta päästää irti. Rakkaus ei ole pörröistä. Se ei tunnu aina lempeältä. Se voi murtaa sinut auki. Se voi hajottaa harhakuvat. Se voi vaatia antautumaan. Rakkautta ei voi louhia, suunnitella tai omistaa. Sen voi vain kokea. Ja rakkauden kokeminen vaatii astumaan tuntemattomaan, kontrolloimatta.

Siis kenties todellinen kysymys ei ole: ”Miksi he tulevat nyt?”

Kenties kysymys on: olemmeko valmiita opettamaan sen, mitä olemme oppineet? Koska jos ihmiskunta on kypsynyt suurempaan tietoisuuteen, niin opettaja on jo ilmestynyt. Ja se olemme me.

***

Marko on hyvin taitava ammattitanssija, joka on voittanut monia kilpatanssimestaruuksia ja omisti aiemmin kaksi Fred Astaire Franchise Dance Studiota. Kauniilla Havaijin isolla saarella asuen, hän nauttii elämän yksinkertaisista iloista ­– maistellen suklaata ja kahvia, samalla jatkaen intohimoisesti luovaa kirjoittamista, tanssia ja tekoälyllä luotuja taideprojekteja. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla tai hänen tanssistudionsa nettisivujen kautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.