HomeViestejäBrenda Hoffman15.8.2022 - On leikin aika

15.8.2022 - On leikin aika

ON LEIKIN AIKA!

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
15.8.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät.

Ylhäällä, alhaalla ja kaikkialla ympärillä näyttää olevan nyt toimintamoodi. Teistä tuntuu, että te ette välttämättä ole elämänne hallinnassa. Samaan aikaan pidätte siitä paikasta, missä olette. Tyytyväisyyttä joka tuntuu suhteettomalta kaikkeen siihen verrattuna, mitä ulkoisessa maailmassanne tapahtuu. Päivänne lentävät ohi ilman paljoa toimintaa, ja kuitenkin päivänne tuntuvat lyhyiltä ja kyllä, aktiivisilta.

Hypitte nyt ulottuvuuksien ja taajuuksien välillä. Mielenne saattaa tuntua vähän sumuiselta tai tyhjältä, ja huomaatte vain, että kolme tai neljä tuntia on kulunut. Tai teistä tuntuu poissaolevalta tai tunnutte olevan kahdessa paikassa kerralla.

On yksi ensimmäisistä kerroista maaelämäaionienne aikana, kun uskallatte hyppiä aikajanojen ja paikkojen välillä.

Vaikka ette ole täällä ettekä siellä, muut vahvistavat fyysisen läsnäolonne.

Melko lähimenneisyydessä tunsitte olevanne ehkä yksin ja yksinäinen. Nyt ihmettelette, mitä päivällenne tapahtui.

Hyvin harva asia kiinnostaa teitä, erityisesti jos se on 3D-toimintaa, sillä ulottuvuus- tai taajuushyppelynne on innostavampaa kuin mikään 3D-toiminta.

Kenties ihmettelette, miksi ette muista ulottuvuus- tai taajuushyppelyänne. Alatte muistaa – ette vain tänään. Kiellätte tarkoituksella nämä muistot, sillä niiden muistaminen nyt saattaisi pelästyttää teidät pahemmin, kuin voitte kuvitella.

Tämä on harjoitteluaikaa.

Määrittelette, mitkä taajuudet tai ulottuvuudet ovat mukavimpia. Tämä ei tarkoita, että pysytte aina samassa taajuudessa ja/tai ulottuvuudessa, vaan etsitte mukavimman paikkanne, kun tutustutte uuteen olemukseenne/olemiseenne.

Tämä harjoitteluvaihe on melko nautittavaa, koska palaatte joihinkin suotuisiin paikkoihin, jotka kielsitte olemalla Maassa missä tahansa elämässä. Yhdistätte vanhaa uuteen, sillä olette hyppineet ulottuvuuksissa ja taajuuksissa alustanne saakka, ennen ajan alkua.

Suuri osa uutta olemistanne on sisällyttää kokonaisuutenne nykyiseen olemiseenne.

Olette nyt tarpeeksi vahva kulkeaksenne ulottuvuuksien ja taajuuksien läpi tahdonalaisesti, sillä 3D-odotukset tai tiedonpuute eivät enää ole painoanne.

Kun olitte poistaneet 3D-uskomuksenne siitä, mihin kykenitte, sallitte uusien maataitojen tunkeutua olemukseenne, myös niiden joihin pääsitte käsiksi muissa paikoissa. Niin se on, että leijutte päivänne läpi, kun hoidatte 3D-rutiinejanne. Rutiineja jotka ovat vähentyneet perusasioihin, koska teillä ei ole enää painoanne 3D-pitäisi-asioita ja syyllisyyttä.

Olette uusi olento kiinnostusten kera, jotka ehkä yllättävät teidät. Mutta uskomattomin asia on, että teitä eivät enää hillitse ne 3D-maajrajat, joihin olette tottuneet aioneita. Olette vapaa tutkimaan kahta tai useampaa aluetta hyvin nopeasti.

Tämä olemisen keveys, tämä nopea muutos päivänne aikana, on yksi uusista kiinnostusalueistanne. Alue josta tulee yhtä tuttu, kuin kaupassakäynti on nyt. Tuttuus joka on pian näkyvämpää kuin nyt. Sillä olette väsynyt päivän lopussa, vaikkette ole näyttäneet saavan tehtyä monia asioita.

Samaan aikaan kun olette fyysisessä kehossa ja tsekkaatte viestejänne, teette paperitöitä, laitatte päivällistä, hoidatte puutarhaa tai teette mitä tahansa jokapäiväistä 3D-toimintaa, lennätte sinne tänne määritellen, mikä ulottuvuus ja/tai taajuus on hauskin teille. Sillä päätöksenne perustuvat hauskuuteen ja iloon, pitäisi-asioiden sijasta. Olette uusi olento uudessa maailmassa, joka avautuu nopeammin, kuin ymmärrätte.

Kuvitelkaa heräävänne lapsena, ja vanhempanne kannustavat teitä tutkimaan, mitä haluatte, silloin kun haluatte, ja kertovat teille, etteivät kotiaskareet, koulu tai mikään muu pitäisi-asia ole enää tärkeä. Niin on teillä nyt.

Olette saaneet loppuun henkilökohtaiset valmistelunne tätä elämää varten. Leikkikää nyt maan päällä tai missä tahansa ulottuvuudessa tai taajuudesta, joka tuntuu nautittavalta. Työ, pitäisi- ja täytyy-asiat sekä toiveet ovat ohi. On leikin aika. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >