VERHOJEN TAAKSE
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
31.5.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät, me jotka olemme universumeista, haluamme onnitella teitä kaikkia siitä, että sallitte niiden energioiden, jotka takovat nyt Maata, tulla osaksi uutta olemustanne. Olette ikään kuin valmistuneet yliopistosta erityisen kiitettävin arvosanoin. Sillä jos luette tätä viestiä, olette kehittyneet pitkälle sen kohdan yli, mitä odotitte ennen syntymistänne tähän Maa-elämään.
Tämä ei tarkoita, että ne jotka eivät vaivattomasti hyväksy näitä energioita, ovat huonoja tai hitaita oppimaan. He ovat vain eri vaiheessa kun te.
Haluamme puhua uudelle olemuksellenne, sen sijaan että kannustamme niitä, jotka seuraavat, nopeuttamaan tahtiaan tai vähentämään pelkoaan.
Te jotka olette eturintamassa, löydätte ne uudet ajatukset ja toimet, joista olemme puhuneet useita kertoja. Mutta tehdessänne sen, teistä alkaa tuntua uudella tavalla yksinäiseltä. Tämä pätee teihin, jotka olette suhteissa, sekä teihin joilla on eristyneempi elämäntyyli.
Tällä yksinäisyydellä on vähän tekemistä romanttisten suhteidenne kanssa ja paljon tekemistä universaalin perheenne ja olentojenne löytämisen kanssa. Nyt kun olette astuneet verhojen taakse, olette valmiita löytämään jälleen ne, joiden kanssa olette olleet tekemisissä unitilassanne, Maa-elämien välissä ja luultavasti monissa Maa-elämissänne eri tavoin.
Kenties olette kuulleet tai lukeneet, että te ette ole koskaan yksin. Se on aina ollut totta. Mutta tähän saakka ette ole kyenneet lähestymään erityisystäviänne, perhettänne ja omaa joukkoanne verhon takana – paitsi unitilassanne.
Useimmat teistä eivät vielä usko, että voivat tehdä niin. Saanemme olla eri mieltä. Vaikka teillä on taipumusta leimata uudet taidot mahdollisiksi muille, muttei teille, voitte lähestyä universaaleja olentojanne aina, kun haluatte. Ja kun rohkenette tehdä sen, sallitte verhon takaisen perheenne ja ystävienne projisoida fyysisen läsnäolon.
Useimmat teistä eivät usko sellaista mahdolliseksi. Että te ette ole niin taitava tai henkisesti lahjakas. Tosiasiassa teidän täytyy pelkästään vapautua epäuskostanne, jotta tiedätte, että te ette ole yksin uni- tai valvetilassanne.
Teillä ei ole mitään vaikeuksia uskoa, että matkustatte universumeissa unitilassanne. Ette kuitenkaan pysty kuvittelemaan, että olette tarpeeksi taitava tehdäksenne saman, kun olette valveilla.
On aika muuttaa uskomuksianne – sekä omista taidoistanne että maailmastanne. Monet teistä ihailevat kovasti niitä, jotka kanavoivat, aikamatkustavat tai tekevät mitä tahansa, minkä tunnette vaikeaksi universaaliksi taidoksi. Kuitenkin haluatte tehdä samoin.
On aika hyväksyä uusi olemuksenne kaikessa loistossaan. Sillä te ette ole se "sinä", joka uskotte olevanne.
Olette ikään kuin uusi keijuprinsessa, joka uskoo olevansa eilispäivän Tuhkimo. Niinpä jatkatte Tuhkimon siivousvelvollisuuksia, kun ilkeät sisarenne ohjaavat teidät tekemään tätä ja tuota. Ja teidän pitäisi vain heilauttaa kättänne ja ne tehtävät jotka olivat ennen vastuullanne Tuhkimona, tulisivat tehtyä taianomaisilla taidoillanne.
Vaikka taitotasonne on noussut valtavasti muutaman kuluneen viikon aikana, ette usko niin olevan. Kenties pysytte kotelotilassanne tai saatte muutaman ahaa-elämyksen, mutta se ei riitä saamaan teitä uskomaan, että olette universaali olento, joka on täysin kykenevä tekemään kaikkea, mitä pidätte mielenkiintoisena – valvetilassanne.
Valve- ja unitilassanne on vain vähän taitoeroa. Tietysti monet teistä yrittävät välittömästi todistaa sanamme ja epäonnistuvat. Kyse ei ole siitä, että te ette kykene – ette ole vielä vain valmis tekemään sitä.
Teidän ei tarvitse tehdä mitään muuta nyt, kuin olla tietoinen kyvyistänne – joista kaikista tulee selviä, kun tunnette todella tarvetta käyttää noita taitoja. Olkaa kotelossa nyt tai pujahtakaa ulos siitä. Sillä ei ole merkitystä, koska olette ainutlaatuisella polulla.
Mutta sitten kun se yksinäisyys josta puhumme, alkaa jäytää olemuksessanne, oivaltakaa, että olette täysin kykenevä "sammuttamaan" sen uusilla taidoillanne, silloin kun haluatte. Ja kun teette sen, ystävänne ja perheenne verhon takaa houkuttelevat teidät uusiin maailmoihin, ajatuksiin ja toimiin. Niistä jotkut pätevät nykymaailmassanne, kun taas toiset pätevät eri paikoissa ja ajoissa.
Olette uusi olento uusien taitojen kera, ja niitä ilmaistaan, kun teillä on tarvetta tehdä se. Ei siksi, että pitäisi, vaan yksinäisyyden, tylsyyden ja uusien kiinnostusten vuoksi. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


