TULEVAISUUDEN OSASI HOITAVAT TÄMÄN
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
23.11.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät.
Olette luultavasti tunteneet menetystä ja surua, koska teistä on tullut uusi henkilö. Vaikka jotain samanlaista tapahtui, kun lähditte 3D-syntymäkodistanne, se ei ollut yhtä suuri muutos kuin nyt. Sillä ette ole jättäneet taakse ainoastaan tätä 3D-elämää, vaan myös ne Maa-elämäaionit, joita olette kokeneet tähän saakka.
Vaikka uusi "sinä" sisältää osia entisistä elämistänne ja nykyisestä elämästänne, noihin osiin ei välttämättä sisälly useimpia muistoja, erityisesti pelottavia. Sillä ette voisi luoda uutta rakkausmaailmaa, jos pelottavat muistonne jatkaisivat osana teitä. Niin se on, että teistä on tulossa uusi henkilö – sellainen joka ei ole nykyisestä tai menneistä elämistänne.
Ja kun teette sen, löydätte uusia kiinnostuksia. Samaan aikaan romutatte ne osanne, jotka ennen muodostivat suuren osan 3D-olemuksestanne.
Surette sitä, mitä ennen oli, vaikkei teillä ole kiinnostusta palata siihen. Se on hyvin samanlaista, kuin 3D-syntymäyhteisönne jättäminen. Vaikka teillä saattaa olla rakkaita muistoja tuosta yhteisöstä, ette enää sovi siihen, sillä laajensitte olemustanne. Niin on nyt. Tunnette vähän nostalgiaa, muistaen hyvät ajat ja unohtaen, miksi aloititte tämän siirtymän.
Tämä ei tarkoita sanoa, että 3D oli huonoa aikaa, vaan että 3D oli eri aikaa. Sellainen mihin ette voi enää palata.
Olette eri henkilö eri ajassa. Siis vaikka 3D-muistojanne katsotaan ehkä ruusunpunaisten lasien läpi, pelko terästi noita muistoja. Olette olleet sotkeutuneena 3D-pelkoon niin kauan, että te ette pysty muistamaan aikaa, jolloin ette olleet.
Niin se on, että uusi olemuksenne ja uusi elämänne tuntuu vieraalta, kömpelöltä eikä aivan oikealta. Missä pelko on? Ja mitä ovat nämä uudet tuntemukset, joita ette ymmärrä?
Muututte nopeammin, kuin voitte kuvitella – ettekä aina mukavasti. Ajatelkaa 3D-syntymää, josta aiheutuu stressiä ja pelkoa. Olette tottuneet 3D-pelkoon ja -tuskaan. Nämä uudet helppouden ja armollisuuden tuntemukset ovat stressaavia, koska ette ole oikein varma, miten reagoida.
Reagoitteko 3D-ihmisenä, jonka osalta olette rento, vai uudella tavalla, jota ette vielä hallitse?
Monet 3D-vauvat ja -lapset kutsuvat universaaleja oppaita auttamaan sopeutumisessa. Näin ollen on niitä salaisia ja näkymättömiä lasten ystäviä, joille aikuiset nauravat. Teillä on nyt jonkin samanlaisen aika.
Aa, tuo viime ajatus sai teidät nauramaan, koska tiedätte toisten pitävän sitä outona, jos alatte puhua seinälle tai tuolille.
Puhumme avun pyytämisestä tulevaisuuden itseltänne. Sillä tulevaisuuden itsenne joka on nyt osa kokonaisuuttanne, tietää tämän tarinan lopun. Niinpä tulevaisuuden osanne voivat auttaa teidät rankkojen sopeutumisaikojenne läpi.
Osiin jotka yhdistätte uuteen olemukseenne, sisältyy osia menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Tällä hetkellä entiset ja nykyiset osanne ovat vähän tiellä, sillä ne eivät pysty ymmärtämään maailmaa ilman pelkoa.
Vaikka entiset ja nykyiset Maa-osanne sopeutuvat, sen tekeminen ei ole välttämättä helppoa. Melkein kuin entiset ja nykyiset osanne olisivat labyrintissä ja kokeilisivat poistumistietä toisensa jälkeen, huonolla menestyksellä. Nimittäin vaikka 3D-pelko-osat on jätetty taakse, noiden pelkojen varjoja näkyy jatkuvasti. Tulevaisuuden osillanne ei ole sellaisia pelkoja tai varjoja.
Niinpä teidän on aika penkoa syvemmin tulevaisuuden osianne ja sallia niiden olla olemuksenne toimitusjohtaja vähän aikaa, kun kokonaisuutenne sopeutuu.
Syntymän jälkeen ihmisten täytyy sopeutua muutama vuosi 3D-maaelämään. Maasyntymä on sopeutumisprosessi universaalista olennosta 3D-ihmiseksi. Olette nyt muuttumassa 3D-ihmisestä universaaliksi olennoksi.
Päästätte irti 3D-olemuksestanne, samalla kuin sopeudutte uuteen maaenkelihybridiinne. Sellainen vaatii eri taitoja, ajatuksia ja tekoja, kuin 3D:ssä.
Teidän on aika luovuttaa tämä syntymäprosessi tulevaisuuden itsellenne, sillä entiset ja nykyinen itsenne ovat liian sotkeutuneita pelkomuistoihin hyväksyäkseen uuden "sinun" ja ymmärtääkseen sitä.
Tämä ei merkitse, että olette kamala, koska ymmärrätte ja hyväksytte paremmin pelon, kuin rakkauden ja ilon, vaan että te ette ole tottuneet siihen. Tulevaisuuden itsenne osat ovat. Sallikaa siis noiden tulevaisuuden osien ottaa homma haltuunsa muutaman seuraavan päivän tai jopa viikon ajan. Ja lepuuttakaa entisiä ja nykyisiä osianne samalla.
Koko tämän siirtymän ajan entisten ja nykyisen itsenne osat ovat tehneet ylitöitä. Niitä ei tarvita tässä seuraavassa vaiheessa. Tosiasiassa ne "samentaisivat" veden.
Painakaa menneisyytenne ja nykyisyytenne odota-nappulaa ja avautukaa tulevaisuudellenne. Sillä pelkoelementtiä ei enää tarvita. Rakkaus ja ilo on tärkeintä – mikä ei ole ollut totta Maassa ennen tätä.
Rentoutukaa ja levätkää tietäen, että tulevaisuuden osanne hoitavat tämän – helposti ja vaivattomasti. Sillä mitä pelko on muuta, kuin että te ette ole tarpeeksi hyvä tai oikeassa tai tiedä, miten jokin tehdään.
Tulevaisuuden itsenne tietää, ettei se ole totta eikä ole koskaan ollutkaan. Halusitte kerran joukkona tutkia pelkoa. Enää ette halua tehdä sitä. Niin se on, että tulevaisuuden itsenne hoitaa tämän vaiheen puolestanne. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Kyllä herrat syö vaikka uffoja, kunhan voissa paistetaan
Uusimmat viestit
19.4.2026 - Aurinkoaktivointi iskee käpylisäkkeeseen ... tunnet sen jo27.4.2026 - GPS-järjestelmäsi20.4.2026 - Ylösnousemuksen vuoristorata - pelon läpi jumalaiseen opastukseenHuhtikuu 2026 - Viides voimaantumisaaltoHuhtikuu 2026 - Satu Luostarinen - Sound of music - luojaääneni liikkeessä23.4.2026 - Viesti kahvissani ...15.4.2026 - Sotureita, jäätelöä ja pelejä23.4.2026 - Energiamuutos - kentän pitäminen13.4.2026 - Tiedän, ettei mikään ole mahdotonta20.4.2026 - Hyvinvointiviisautta - kehotietoisuus ja terveysHuhtikuu 2026 - Marlene McGann - Jääminen - mieletön mestari19.4.2026 - Aurinko Härkään, kun tulemme kotiin Äiti Maahan20.4.2026 - Uudelleenrakennus19.4.2026 - Miten tulla rohkeaksi vanhetessaan7.4.2026 - Se mikä on erilainen, olet sinä12.4.2026 - Et voi astua uudelle aikajanalle vanhan sopimuksen kanssa23.11.2020 - Tulevaisuuden osasi hoitavat tämän


