NE JOTKA HERÄÄVÄT, PELKÄÄVÄT SYDÄMENSÄ LEPATUSTA
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
18.3.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Ne jotka ovat täysin sotkeutuneet 3D:hen ja tietämättömiä tästä siirtymästä, alkavat pohtia tulevaisuuttaan ja sydäntään. Viime aikoihin saakka heillä on ollut vain vähän kiinnostusta sydämen nykäisyihin, sillä he uskoivat sydänvuorovaikutuksen oleva heikkouden merkki – heidän älynsä on hallinnut.
Teidän jotka ”teette työtä” sydämestä elämiseksi – ja ”työntekeminen” on oikea sana, sillä siirtymistä älystä sydämeen ei voi nyt saavuttaa keskittymättä sen tekemiseen – on vaikea ymmärtää sitä. Sillä uskotte, että jollain sukulaisella, pomolla, lapsella, poliittisella johtajalla tai puolisolla ei ole sydäntä. Kuitenkin syvällä sisällänne tiedätte, että kaikilla on sydän. Jotkut, kuten te, avasivat sydämensä täysin, kun taas toiset pystyttivät suojamuurin.
Olette kaikki rakentaneet sydämen suojamuurin yhdessä tai useammassa maaelämässänne, sillä ette pystyneet saattamaan loppuun pelko-oppituntejanne ilman sitä. Kenties haluatte ajatella, että ne jotka näyttävät sydämettömiltä nyt, oppivat hitaasti tai haluavat pitkittää pelko-oppitunteja. Kumpikin on totta eikä kumpikaan, sillä olette kaikki kokeneet samanlaisia tunteita tai muuten ette tekisi siirtymää tänä aikana.
Teidän kannattaa ehkä miettiä ajatusta, että tekin olette olleet sydämetön. Sillä se poistaa ajatukset, että olette parempi kuin muut, te ette voisi vahingoittaa itseänne tai toisia tai olette julmuuden yläpuolella. Se ei ole totta. Nimittäin useimmat teistä tarvitsivat tuhansia vuosia ja monia elämiä prosessoidaksenne kaikki pelkopuolet. Uhrista, huolehtijasta ja hyväksikäyttäjästä puhtaaseen paniikkiin – kaikki ovat olleet tai ehkä ovat vielä osa teitä.
Ne jotka pysyvät syvälle sotkeutuneena pelkojatkumoon, ovat vain vähän erilaisia kuin te.
Vaikka jotkut päättivät oppia vähän eri järjestyksessä kuin te, niin viime merkittävässä energiaräjähdyksessä kaikki maaolennot olivat samaa mieltä, että pelossa oli jäljellä vähän oppimista, ja he halusivat siirtyä uuteen oppituntiin.
Niin se on, että kaikki ovat siirtymässä uusiin rakkausoppitunteihin.
Te jotka luette tätä materiaalia, olette luultavasti siirtyneet rakkauden perusvaiheisiin. Rakkaus ei ehkä ole vielä elämänne polttopiste, mutta olette täysin tietoinen tästä uudesta oppitunnista ja teette parhaanne siirtyäksenne rakkauspohjaiseen elämään. Sen tekeminen on prosessi – aivan kuin pelossa eläminenkin oli.
Jos viette tuota ajatusta vähän pidemmälle, oivallatte, että ne jotka vasta alkavat saada kajastuksia uudesta oppitunnistaan, eivät ehkä ymmärrä, mihin he ovat siirtymässä. Ymmärsittekö te a-kirjaimen merkityksen, kun teitä alussa opastettiin etsimään sanoja, jotka alkavat sillä? Ette todellakaan. Teitte, mitä opettaja pyysi, ymmärtämättä täysin, että hän auttoi teitä laajentamaan elämäänne uusilla vaihtoehdoilla.
Näin on niillä, jotka vasta siirtyvät rakkauteen. Heidän rakkausindikaattorinsa eivät ole yhtä selviä tai suuria kuin teidän – pelkästään pientä valolepatusta. Ja niin se on, että ne jotka eivät ole olleet rakkaudellisia kanssanne, voivat yllättää teidät seuraavilla viikolla rakkaudellisella teolla tai ajatuksella.
Heitä pelottaa sellainen ”heikkous”, sillä he ovat paremmin harmoniassa – luullakseen – älynsä kanssa. Jos he haluavat halata jotakuta tai saavat intuitiivisen ajatuksen, mikä osoittautuu todeksi, he pelästyvät. Tuloksena tuosta pelosta on päätös elää vielä enemmän älystään, sillä vain sen he ajattelevat tietävänsä. Niinpä seuraavien viikkojen aikana saatatte havaita ”älyllisten” ihmisten käyttäytyvän oudosti – rakastavasti yhtenä hetkenä, ilkeästi tai vastaavalla tavalla seuraavana. Ei siksi, että he inhoavat teitä enemmän, vaan koska he pelästyvät sisäistä muutostaan.
Ilmiselvä kysymys on: miten he voivat olla tietämättä, jos he suostuivat muutokseen? He tekivät sen alitajuisesti, aivan kuten te teitte suurimman osan 3D-elämästänne. Kenties teillä oli mielikuvitusleikkikaveri. Kenties saitte intuitiivisia viestejä, joista vanhempanne sanoivat, etteivät ne olleet oikeita – vaikka olisivat olleetkin. Ja aivan varmasti sivuutitte kaikki maan ulkopuoliset vieraat. Hyvin harvat teistä päästivät nuo tuntemukset ja vuorovaikutukset osaksi elämäänne – paitsi aivan äskettäin. Näin on niillä, jotka vasta heräävät.
He eivät halua olla erilaisia. Ja koska he sulkevat pois intuitiiviset tuntemuksensa mahdollisimman paljon, he eivät vielä tiedosta, että te sydänihmiset olette tulevaisuus. He ovat jumiutuneet älymaailmaansa – tällä hetkellä.
Tämä siirtymä on globaalimpi, kuin me tai te odotimme. Ne jotka välttämättä haluavat elää pelossa, eivät tee niin ikuisesti. Ja te jotka olette jo vaatineet sydämenne ja alatte prosessoida, mitä se merkitsee teille, hypitte ilosta olemuksessanne.
Ne jotka näyttävät olevan eniten täynnä vihaa ja raivoa, pehmenevät. Ja he tekevät sen melkein silmienne edessä. Ensin te ette luota heihin, mutta kun he toistavat pehmentymisensä monta kertaa, tulette iloiseksi, sillä se merkitsee, ettei teidän tarvitse enää kaihtaa tuota ihmistä, paikkaa tai asiaa. Teillä on vapaus olla ja katselette hämmästyneenä, kun ne joilla ajattelette olevan kaikkein mustin sydän, löytävät samanlaista iloa.
Kenties se on helpompi ymmärtää, jos palamme analogiaan, mitä olemme käyttäneet aiemmin. 1960-luvun alun USA:ssa vain oudot ihmiset söivät jogurttia. Se oli tuote muutaman etnisen ja terveyskaupan takahyllyllä. Tänä päivänä se on niin hyväksytty ja yleinen tuote, että lapset pyytävät sitä.
Näin on noiden vasta heräävien kanssa. Teistä ja heistä se on ensin outoa, mutta lyhyen ajan päästä kumpikaan ei muista, milloin pelkäsitte tuota ihmistä, paikkaa tai asiaa. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


