TARTTUKAA TUNNETÄHTIVOIMAANNE
Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
10.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Vaikka kuvaatte sitä, mitä teidän luullaksenne pitäisi roolissanne jumalana, jumalattarena, valotyöntekijänä tai tähtiolentona, ette tunne tuota roolia sisällänne.
Olette testanneet päättäväisyyttänne. Olette luoneet täydellisen maailmanne mielessä. Kuitenkin tunnette olevanne seuraaja kaikista niistä viesteistä huolimatta, että olette johtaja.
Ja kun heitätte pois ne uuden maan tittelit, joita monet antavat teille, tunnette olevanne vähemmän ja vähemmän minkään muun kuin 3D-elämänne arvoinen.
Tiedätte toisten olevan vuorovaikutuksessa jonkin kanssa 3D-olemisensa ulkopuolella. Mutta he ovat "kultaisia" olentoja, poikkeuksia sääntöön. Muut teistä ovat jossain normaalijakauman keskivaiheilla.
Miten on mahdollista, että olette jumala tai jumalatar, eikä teillä ole rahaa vuokranne maksamiseen?
Tunnette pelkästään 3D-elämänne jatkuvan - muutaman uuden maan ilokipinän kera siellä täällä. Odotatte viimeisintä kanavointia tai työpajaa saadaksenne tuon ilon ylemmäs - vain kadottaaksenne tuon tunteen sillä hetkellä, kun saavutte kotiin tai lapsenne rikkoo jotain teille tärkeää.
Ilo on ohikiitävää. 3D on todellisuuttanne. Saanemme olla eri mieltä.
Te muututte. Yksi suurimmista muutoksen merkeistä on pettymyksenne uuteen maapalloon. Uskotte riittävästi pyrkiäksenne johonkin, vaikka se näyttääkin karttavan teitä.
Olette kaikki valotyöntekijöitä, mutta olette kuulleet sen niin monta kertaa, että se merkitsee teille vähän, kun laskette pennosianne ruokakaupassa.
Tietäkää, että muutos valotyöntekijätietämiseen tapahtuu muutaman seuraavan päivän kuluessa.
Se alkaa muutamalla kapinatunteella. "Olen helvetin hullu enkä aio sietää sitä enää" -hetkinä jotka esittäytyvät monin tavoin - esim. pelkkä "Ei" tai "Se on sinun vastuusi" tai "Olen sitä arvokkaampi".
Nuo ajatukset ja tunteet puristuvat huokosistanne tavoilla, joita ette voi vielä kuvitella.
Sanoimme, että tuntisitte erilaisia tunteita tänä vuonna joulunaikaan - ikään kuin katselisitte ulkoa sisäänpäin. Muutama seuraava päivä tuottaa uuden tunne-elementin, mikä siirtää teidät yli uuden maan mitättömyystunteista.
Kuin ensimmäisenä työpäivänä jolloin olette varma, että te ette pysty suorittamaan annettua tehtäväänne koskaan - huomataksenne vain muutaman kuukauden päästä, että olette täysin rento niiden tehtävien kanssa, jotka saivat teidät syöksykierteeseen ensimmäisenä päivänä.
Teillä on ollut kuukausia ja vuosia uuden maan tunteidenne ensimmäinen päivä. Tunteissa joita tutkitte muutaman seuraavan päivän, on kyse sen tietämisestä, mihin kykenette.
Kenties huolehditte jostakusta tunteellisesti siinä määrin, että sivuutatte omat tarpeenne - ovat ne sitten 3D:tä tai uutta maata. Ehkä heräätte ja sanotte: "Pystyt huolehtimaan itse itsestäsi."
Tai ehkä sallitte itsenne tietää kykynne sekä 3D-maailmassa että uudessa maassa, sillä teidän on tunnettava itsevarmuutta 3D-maailmasanne, ennen kuin löydätte todellisen uuden maan olemuksenne.
Jos tunnette vähempiarvoisuutta 3D-maailmassanne, vaikka tutkittekin muita ulottuvuuksia, ilmennätte tuon riittämättömyyden uuden maan elämäänne. Paljon samaan tapaan kuin jonkun jota hyväksikäytettiin 6-vuotiaana, täytyy tarkastella noita tunteita, jottei voimattomuus hallitse hänen 3D-maailmaansa.
Riittämättömyydentunteet missä tahansa ulottuvuudessa vähentävät uuden maan voimaanne.
Kenties heitätte kätenne ylös inhosta, sillä useimmat valotyöntekijät ovat kokeneet 3D-elämiä - erityisesti tässä elämässä - mitkä ovat muistoissa kamalia. Asioita joita ette melkein uskalla kertoa toisille, sillä kuka uskoisi teidän kokeneen sitä ja nyt toivovan uuden maan iloa?
Älkää menkö paniikkiin. Olette selvittäneet melkein kaikki nuo muistot. Kyse on vain siitä, että muutaman seuraavan päivän ilmaisette vastaavia tunteita, joita ette ole oivaltaneet olevan syvällä sisällänne.
Sellainen on osa tämän vuoden joulunaikaa - yhteiskunnan pitäisi-asioiden poistamista JA todellisen olemuksenne tietämistä.
Muistonne vähempiarvoisuudesta ovat estäneet teitä tuntemasta todellista olemustanne. Vähän kuin Marilyn Monroe, Hollywoodin elokuva tähti joka ei koskaan hyväksynyt tähteyttään selvittämättömän lapsuudentuskan vuoksi.
Muutaman seuraavan päivän energiat antavat teille vapauden hajottaa kaiken, mikä pitää teidät 3D:ssä, vaikka olettekin siirtyneet 3D:n yli valotyöntekijärooliinne liittyen.
Sallikaa noiden energioiden tehdä työnsä. Sallikaa epätavalliset tai pelottavat unet. Sallikaa itsenne tutkia suhteita tietäen, että jokainen on riittävän voimakas siirtymään itselleen oikeaan suuntaan - varsinkin te. Katkaiskaa siteet niihin, jotka ovat riippuvaisia teistä.
Siirtykää eteenpäin kirkkaana tähtenä sen raskaan pölyn sijasta, mitä olette yrittäneet olla.
Muutaman seuraavan päivän teillä on tunteita, joiden ette tienneet olevan osa teitä. Ja välitätte nuo tunteet toisille, kun siivoatte tunnepöytäänne. Huolehtiminen ja uhrina oleminen ovat ensimmäisenä lähdössä.
Sallikaa itsenne olla seuraavan muutaman päivän ja sädehditte kuin tähti.
Nyt olette huolissanne siitä, että loukkaatte jotakuta teille rakasta tai menetätte hänet. Jos tuo joku tai jokin on osa sitä tunnettanne, että olette vähemmän kuin säteilevä tähti, on aika päästää irti tunteellisesti - ja myös fyysisesti, jos se on tarkoituksenmukaista.
Merkitseekö se, että jätätte työpaikkanne, puolisonne tai yhteisönne? Kenties. Mutta tämä on tunnemuutos, joten luultavammin puhutte omaa totuuttanne - ja jos ne joille puhutte, eivät halua kunnioittaa tuota totuutta, suhteenne muuttuu.
Alatte käyttäytyä kuin tähti myös 3D-maailmassanne, sillä tiedätte syvällä sisällä, että prinssi, te, olette viimeinkin suudellut teitä ja uusi roolinne kutsuu - uuden maatähden rooli. Niin olkoon. Aamen.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.