ET OLE 10%:N STANDRADI-IHMINEN
Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
20.7.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
Aloitetaanpa puhumalla aiheesta, mitä on vaikea kuvata, kun otetaan huomioon ne kielen rajoitukset, joita joskus tunnemme.
Henkilökohtainen siirtymänne alkoi, silloin kun olemuksenne muutamat solut päättivät sisäisen kellonsa olevan valmis. Nuo solut vuorostaan herättivät toisia soluja, kunnes se olento mikä olitte maan päällä, aloitti prosessin, mikä lopulta toivottaisi tervetulleeksi uuden ajan maapallolle ja sen myötä kosmokseen.
Saitte tämän prosessin valmiiksi tietäen henkilökohtaisesti vain vähän omasta osastanne siirtymässä. Jatkoitte hengittämistä, työn tekemistä ja lapsistanne huolehtimista. Koko ajan olemuksenne siirsi maapalloa uuteen aikaan teidän ja miljoonien muiden alitajuisten ajatusten kautta. Se oli totta, koska ohjelmoitte ennen syntymäänne itsenne tekemään niin tiettyyn aikaan.
Siirtymänne vuorostaan siirsi maapallon synnytysprosessiin, minkä tunnette ja näette päivittäin - tulivuorenpurkauksia, kuivuutta, mutavyöryjä, maastopaloja, epätavallisia sateita. Kaikki tämä indikoi, että maa käy läpi mullistusta ja syntymää, mikä vastaa sitä, mitä monet teistä ovat kokeneet tai kokevat. Sellaiset mullistukset eivät usein ole miellyttäviä, vaan pudistusprosessi, mikä sallii teidän ja maapallon siirtyä korkeampiin ulottuvuuksiin ja suurempaan iloon.
Me - mukaan luettuna teidän olemuksenne ennen syntymäänne maan päälle ja ennen tätä siirtymää - esittelisimme roolinne kautta uuden ajan alitajuisesti ja näin auttaisimme maata muuttumaan, mikä olisi valtava saavutus. Olemme yhtä hämmästyneitä kuin te, että jatkatte muutosta - ja että muutoksestanne on tullut tietoista. Sen tuloksena enemmän olemuksenne osia tai viipaleita liittyy maakehoonne päivittäin.
Aiemmin mainitsimme, että laajensitte kokonaisolemustanne sallimaan teidän mitätöidä monia henkilökohtaisia uskomuksianne, mukaan luettuna uhri- ja huolehtijarooli. Todellisuudessa olemuksenne on lisääntynyt dramaattisesti siitä 10%:n standardista, mikä on kuvannut maaolentoja aionien ajan. Vaikka muutamat onnistuivat yhdistymään suurempaan osuuteen olemuksestaan ennen tätä uutta aikaa, he ällistyttivät muita ihmisiä niin, että heitä nimettiin jumaliksi tai superolennoiksi. Useimmat teistä tätä lukevista ovat ylittäneet tuon tason, mitä aiemmin nimitettiin superolennoksi, yhdistämällä eri osanne, jotka olivat sirpaloituneena ympäri universumeita.
Kenties ajattelette, että sellaiset olennot kulkivat veden päällä, pelastivat sivilisaatioita, loivat teknologisia ihmeitä ja tekivät muita "ylimaallisia" tekoja - mistä mitään te ette odottaneet tekevänne tässä elämässä. Sitten solunne alkoivat aktivoitua, luoda ja tehdä kaikkia muita tarvittavia toimia, joita tarvittiin teidän työntämiseksi niiden rajojen yli, joita me (mukaan luettuna te) ajattelitte mahdollisiksi. Kuten oli totta 1960- ja 1970-luvun suurille ikäluokille, te jatkatte mahdollisuusrajojen rikkomista.
Olette tehneet sitä siinä määrin, että olette nyt yhtä kyvykkäitä kuin jotkut ensimmäiset muistiin merkityt jumalat tai avaruusvierailijat maan päällä. Kyllä, nuo erikoisolennot, joita kuvataan luolissa ja haudoissa. Nuo olennot, joista myytit luotiin. Nuo jumalat, jotka saapuivat taivaalta, joilla oli tunteita ja jotka toimivat noiden tunteiden mukaan.
Aa, nyt alatte ymmärtää. Mitä jos nuo jumalat olivat vain parannettuja painoksia ihmisistä, mitä teistä on tullut tai nopeasti tulossa? Suututteko joskus? Pidättekö leikkimisestä? Oliko eilisen jumalilla myös tunteita? Miten luolamies kuvaisi teitä verrattuna siihen, miten naapurinne tai ystävänne tekisi sen? Jos hyppäisitte lentokoneesta luolan eteen hopeapuvussanne ja happinaamarissanne, kannettavan tietokoneen ja puhelimen kera, mitä luolamies tai -nainen ajattelisi? "Jaa, tässä on uusi naapuri?" Vai "Tässä on jumala."
Ette enää muutu alitajuisesti. Jossain kohtaa viime kuukausina olette päättäneet muuttua niin paljon kuin pystytte tässä elämässä ja silti pitää fyysisen olemuksenne. Olette tehneet sen jatkamalla niiden osienne tuomista sisään, jotka leijuvat ja elävät ympäri universumeita. Arvioimme nyt, että voitte saavuttaa 50% olemuksestanne maan päällä tässä elämässä. Mutta ottaen huomioon kiinnostuksenne laajentumiseen ja kiehtovan kykynne luoda nopeammin ja nopeammin uutta olemusta, niin emme tiedä, onko 50% loppupisteenne.
Olette liikkuneet äärimmäisen nopeasti. Meistä on hämmästyttävää, että pidätte tätä vasta alkuna. Näytätte saavuttaneen pisteen, missä luonnostaan keräätte lisää palasianne heti, kun tunnette itsenne riittävän energiseksi tehdäksenne niin. Totesimme alun perin, että suuret ikäluokat rakentaisivat sillan uuteen aikaan, heidän lapsensa kulkisivat sen yli ja heidän lastenlapsensa räjäyttäisivät sen.
Niin nopeasti kuin ylitättekin sillan, ihmettelemme, miten kauan tuo rakenne pysyy pystyssä. Sillä tosiaankin lapsenlapsillanne ei ole mitään tarvetta siltaan. Jokainen sukupolvi välittää paljon tietoaan geenirakenteensa kautta. Niinpä vaikka lapsenlapsenne ovat ehkä syntyneet useita vuosia ennen, kuin tietoisesti sitouduitte uuteen aikaan, niin uuden ajan hyväksynnän ja innostuksen geenirakenne välitettiin lapsenlapsillenne syntymässä.
Odotimme lastenlastenne iloitsevan uudessa ajassa. Teidän jatkuva hyväksyntänne ja laajentumisenne on iloa ja innostusta, mitä tunnemme - tarkkaillessamme hämmästyneenä - kun kuljette joka päivä täysin odottaen olevanne suurempi kuin eilen. Ja niin olettekin.
On vielä yksi pala, mistä meidän puhuttava. Monet teistä, myös Brenda, ihmettelevät, miksi taidot jotka liittyvät laajentuvaan uuden ajan olemukseenne, eivät ole heti jokaisen kiinnostuneen käytettävissä. Laajentumistanne voidaan verrata vastasyntyneeseen, joka ei kykene laittamaan fyysisiä, tunne- ja älyllisiä paloja yhteen kävelläkseen. Kun laajennatte olemustanne, lisäätte taitojanne. Saamaan aikaan teidän on sopeutettava fyysinen olemuksenne mahdollisuuksiin.
Jotkut teistä osaavat jo aikamatkailutaidon. Toiset teistä voivat nähdä asioita, toiset eivät. Kaikki tämä on uuden ajan "sinun" standardipakettia. Mutta kun jatkatte olemuksenne laajentamista, teidän täytyy antaa fyysiselle kehollenne aikaa sopeutua. Aivan kuin vastasyntynyt ei pysty kävelemään muutamaan kuukauteen ja jotkut vauvat konttaavat ennen toisia, näin on myös uusien taitojenne osalta.
Älkää hermoilko. Taidot ovat saatavillanne, sitten kun se on oikein fyysiselle olemuksellenne. Älkää verratko itseänne toisiin, niin kuin jotkut äidit, jotka hehkuvat, jos heidän lapsensa kävelee naapuruston ensimmäisenä. Onko äidin ylpeydellä merkitystä lapselle? Ei lainkaan. Naapuruston kaikki lapset kävelevät lopulta. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.