ONNITTELUT OVAT PAIKALLAAN
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
10.8.2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat ystävät,
tämän viikon painopiste on sen huomaamisessa, miten paljon maailmanne on muuttunut. Vaikka kyseenalaistatte tuon toteamuksen, teillä on käytössänne enemmän sisäisiä voimavaroja, ja sen seurauksena ulkoinen maailmanne on todennäköisesti vähemmän pelottava. Ulkoinen maailmanne ei ehkä ole muuttunut kovin paljon, mutta teistä tuntuu, kuin teillä olisi enemmän kontrollia, koska aktivoitte sisäiset voimavaranne. Voitte olla peloissanne vain, jos tunnette, että teillä ei ole kontrollia tai että ette ohjaa omaa suuntaanne. Tuollainen voimattomuus alkaa hävitä, kun on enemmän ajatuksia: ”Minä pärjään kyllä median raporteista tai esteistä huolimatta, jotka kerran tuntuivat sietämättömiltä.”
Sisäiset vahvuutenne tulevat esiin paljon nopeammin, kuin kuvittelitte. Siitä mikä oli kerran sietämätöntä, tulee ärsyttävää. Se mikä tuntui kerran järkkymättömältä, ei ole niin pelottavaa enää.
Tietysti vastaatte, ettei elämänne ole kovin upeaa joistain havaintomuutoksista huolimatta. Ja me universumeista olevat muistutamme teille, että tässä vaiheessa ei ole kyse ulkoisen maailmanne muuttamisesta. Sen sijaan se on sisäisen olemuksenne siirtämistä pelosta vahvuutenne hyväksymiseen ja niiden ulkoisen 3D-maailman asioiden sivuuttamiseen, jotka eivät osu yhteen sen kanssa, mitä haluatte.
Teitä ei enää kiinnosta teeskennellä hyväksyvänne sen, mistä on nopeasti tulossa mahdotonta hyväksyä. Sitä ei ole enää, mitä oli, mukaan luettuna teeskenteleminen, että mörkö sänkynne alla vahingoittaa teitä. Joitain pelkoja tuohon mörköön liittyen voi jäädä, mutta nyt tiedätte, ettei se koskaan koske teitä tavoilla, joita kerran pelkäsitte.
Karistakaa pois pelkonne ja alkakaa toimia sisäisten ajatustenne mukaan ilman koston tai kadotuksen pelkoa. Enää teidän ei tarvitse kuluttaa tuntikaupalla aikaa olemiseen huolissanne siitä, mitä voisi tapahtua. Ei siksi, että pelot ovat poissa, vaan koska ne ovat aikansa eläneitä. Tämä on ollut totta jo jonkin aikaa, vaikka olette roikkuneet 3D-pelossanne mahdollisimman pitkään, koska ne ovat tutumpia, kuin uuden ”sinun” taidot.
Uusia sisäisiä taitojanne alkaa putkahdella esiin ihmeellisillä tavoilla. Se mikä kerran oli epämiellyttävää tai pelottavaa, ei ole enää. Ja se mikä oli kerran houkuttelevaa – koska se tuntui aina olleen ja aina olevan osa maaelämäänne – alkaa menettää merkitystään ja kiinnostavuuttaan.
Tämä uusi maailma jota luot itsellesi, on niin erilainen, että se on pelottava, kunnes tunnet sen vapauden, joka sinulla on sivuutettuasi 3D:n ja hyväksyttyäsi uuden olemuksesi taidot.
Tämä on uudenlainen vapausviikko. Alat sallia uudelle sinulle vapauden olla ja siksi vapauden luoda. Alussa luomistaitosi saattavat ilmestyä hyvin vähitellen, kuten että sanot ”ei”, silloin kun olisit sanonut "kyllä” vasta muutama päivä sitten. Tai sivuutat ne pelot, joista kaikki ovat huolissaan, tietäen, että nuo pelot liittyvät vain aiempaan 3D-maailmaasi.
Siis sulje nyt hetkeksi silmäsi ja tunne tai näe, miten erilainen olet, kuin vasta päiviä tai viikkoja sitten. Onnittele itseäsi hyvin tehdystä sisäisestä työstä ja sitten salli itsesi tiedostaa, että päässet käsiksi vasta pieneen osaan uudesta sisäisestä olemuksestasi.
Tämä viikko on kaksiosainen siirtymävaihe. Sinulle ei käy ainoastaan selväksi, että 3D-maailma ei ole enää sinun maailmasi, vaan tunnet myös suunnatonta ylpeyttä siitä, kuka sinusta on tulossa. Hyvin tehdystä siirtymätyöstä. Niin olkoon. Aamen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


