PÄIVÄKIRJA, OSA 7
Kirjoittanut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
23.8.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
PÄIVÄKIRJA – Odottamaton lahja
- LISA JA BRUCE
Kun Lisa sai loppuun viestin rahan saamisesta äidiltään, hän ei tiennyt, oliko hän surullinen vai vihainen. Kenties kumpaakin, kuten suurelta osin hänen koko elämänsä. Onneksi ennen mitään tunteita, hän otti nuo kaksi sivua pois päiväkirjasta ja taittoi ne siististi aamutakkinsa sisään.
Merkitsikö se, että hänen äitinsä oli oikeassa eikä hänen pitäisi luottaa Bruceen? Tai kenties se merkitsi, että hän oli riittävän viisas kehottaakseen minua kätkemään viestin ja selvittämään asian itse. Viesti turvallisesti taskussaan, hän laittoi päiväkirjan pois ja nousi seisomaan mennäkseen keittiöön laittamaan teetä. Hän oli niin ajatuksissaan, että hän melkein törmäsi Bruceen.
"Hei", Bruce sanoi laittaen käsivartensa hänen ympärilleen. "Miksi nousit ylös?"
"Voi, näin kummallista unta, jota en edes muista, enkä saanut enää nukuttua", Lisa valehteli. "Ajattelin lukea vähän päiväkirjaa, mutta päätin tarvitsevani ensin teetä."
"Unohda tee ja tule takaisin sänkyyn kanssani", Bruce sanoi rakastavasti.
"Okei", Lisa vastasi haluttomasti. Hän oli juuri alkanut luottaa Bruceen, mutta nyt tämä kirje hänen äidiltään sai hänet epäilemään taas. Hänen äitinsä ei ollut lämmin ja miellyttävää – äiti itsekin myönsi sen – mutta tämä oli melkein aina oikeassa ennustuksissaan.
Hän oli yllättynyt, että kaaduttuaan sänkyyn hän vaipui heti takaisin uneen ja heräsi useita tunteja myöhemmin. Bruce ei ollut enää sängyssä. Lisa kurkotti vaistomaisesti aamutakkiaan ja havaitsi, että tuo viesti äidiltä oli edelleen paikoillaan, mutta oliko se taitettu eri tavalla? Hän oli nousemassa juuri sängystä ja laittamassa takkia ylleen, kun Bruce tuli huoneeseen.
"Hei kulta, minun täytyi soittaa varmistaakseni, että lapset pääsivät hyvin kouluun. Olen ottanut tavallaan tämän ensisijaisen vanhemman roolin."
Miksi tämä lause aiheutti väristyksiä Lisan selässä? Nyt hän epäili taas Brucea. Tuntui paljon mukavammalta, kun epäily oli ollut poissa. Mutta koska se oli palannut, Lisa kätki viesti Brucen ollessa suihkussa ja meni toiseen kylpyhuoneeseen ottamaan kylvyn.
"Kävellään siihen kivaan ravintolaan aamiaiselle. Sitten voimme palata lukemaan lisää päiväkirjaa. Huomenna voimme mennä kotiin, kun äitini täytyy lähteä ja minun täytyy palata töihin."
Lisa nyökkäsi ikään kuin myöntyen, mutta hän tiesi, ettei palaisi Brucen kanssa. Hän tunsi syyllisyyttä, että hän oli ollut poissa lasten luota niin monta päivää, mutta hänen oli selvitettävä tämä asia yksin. Hän löytäisi myöhemmin syyn jäädä.
He tekivät mukavan kävelyn ja söivät hyvän aterian. Kun he palasivat, Bruce meni suoraan sohvalle istumaan. Lisa istui hänen viereensä, mutta se ei tuntunut samalta kuin edellisiltana. Hän oli syvällä ajatuksissaan äitinsä viestistä ja melkein unohti, että Bruce istui hänen vieressään.
"Miten äiti pystyi tasapainoilemaan elämässään aluksella ja silti olemaan kiinni tässä elämässä?" Lisa ihmetteli ääneen.
"Mitä tarkoitat hänen elämällään aluksella?" Bruce kysyi.
"No, Jaqualin tarina oli pelkkiä aluksia, eikö?" Lisa takelteli ottaessaan päiväkirjan pöydältä ja antaessaan sen Brucelle. "Luetko sinä vai luenko minä?" hän sanoi yrittäen kuulostaa rauhalliselta.
Bruce otti ääneti kirjan ja alkoi lukea. Seuraava viesti oli ryhmältä, mistä he eivät olleet koskaan kuulleet.
- BEVERLYN PÄIVÄKIRJA
18.11.1998
Tervehdys ACEA:lta. Olemme Maan ylösnousemuksen koko tietoisuus (suom. huom. ACEA on lyhenne ko. englanninkielisistä sanoista).
Olemme viidennen ulottuvuuden maapallon ryhmätietoisuus. Olemme ACEA, koska näiden neljän kirjaimen yhdistelmä on korkeinta värähtelyä. Edustamme viidennen ulottuvuuden ykseystietoisuuden maadoittamista kolmannen ja neljännen ulottuvuuden maapallon matriisiin. Etsimme aina uusia tietoisia jäseniä.
Sanomme "tietoisia", koska maaplaneetalla kaikilla on viidennen ulottuvuuden itse ja jokainen viidennen ulottuvuuden maaolento on ACEA:n jäsen. ACEA ei ole klubi, mihin täytyy liittyä. ACEA on värähtely, joka on käännetty sanaksi, joka edustaa viidennen ulottuvuuden maapallon yhteistietoisuutta. Viidennessä ulottuvuudessa ei ole mitään muuta tapaa.
Koko tietoisuus on liittynyt koko ajan tietoiseen kommunikointiin hyvin samaan tapaan, kun te alatte nyt liittyä yhteen kännyköiden ja muiden kommunikointilaitteiden avulla. Aivan kuin te, mekin olemme yksilöitä. Emme kuitenkaan tarvitse kännyköitä tai muita mekaanisia laitteita yhdistymiseen ja kommunikointiin toistemme kanssa.
Viedäänpä sinut matkalle viidennen ulottuvuuden maapallolle. Tunnemme hämmennyksesi, kun jotkut kirjoitukset puhuvat viidennen ulottuvuuden maapallon luomisesta. Mutta tietysti tiedät, että matalammat ulottuvuudet muodostetaan korkeammista ulottuvuuksista – ei toisinpäin. Siksi viides ulottuvuus on ollut olemassa ennen kolmatta ja neljättä ulottuvuutta.
Tiedämme, että sinun täytyy jatkaa päivääsi. Palaamme, sitten kun olet valmis kommunikoimaan kanssamme lisää.
Siihen saakka,
terveisiä ACEA:lta
BRUCE JATKOI LUKEMISTA ILMAN TAUKOA.
2.12.1998
Tervehdys ACEA:ta.
Kyllä, olemme tosiaankin olemassa. Sanomme tämän sinulle, koska et ole palannut tähän päiväkirjaan viime kommunikointimme jälkeen. Olemme onnellisia nähdessämme, että olet palannut kommunikoimaan lisää kanssamme. Salli meidän kertoa lisää itsestämme.
Edustamme valon sisar- ja veljeskuntaa, jonka kanssa olet ollut yhteydessä monta vuosikymmentänne. Kommunikoimme korkeammista ulottuvuuksista sinun ja monien muiden kanssa todellisuuden sisätasojen kautta. Eroamme "avaruusolennoista" siinä, että meillä kaikilla on maakeho.
Olemme kuitenkin myös "avaruusolentoja", koska pystymme olemaan yhteydessä ainakin joihinkin "maailman" ulkopuolisiin persooniimme, jotka elävät samanaikaisesti toisten planeettojen ja avaruusalusten korkeammissa ulottuvuuksissa. Olemme tyytyväisiä, että olet löytänyt taas aikaa liittyä seuraamme.
Viemme sinut nyt kierrokselle viidennen ulottuvuuden maapallolle. Kuten olemme kertoneet aiemmin, viidennen ulottuvuuden maapallo on ollut aina olemassa. Luominen kulkee korkeammista ulottuvuuksista alempiin. Jos on kolmannen ulottuvuuden maapallo, siksi on oltava viidennen ulottuvuuden maapallo.
Meidän tehtävämme on yhdistää tietoisesti nämä kaksi maailmaa. Kolmannen ja viidennen ulottuvuuden välissä on neljäs ulottuvuus, jota jotkut kutsuvat astraalitasoksi. Me kuitenkin niputamme astraalitason ja fyysisen tason yhteen. Kun puhumme tietoisesta yhteydestä näihin kahteen maailmaan, kyse on itse asiassa kolmesta maailmasta: fyysinen (kolmas ulottuvuus), astraali (neljäs ulottuvuus) ja viides ulottuvuus.
Kutsumme viidennen ulottuvuuden maapalloa Gaiaksi, koska se on maapallon sielunimi. Maapallon sielu on viidettä ulottuvuutta, aivan kuten kaikkien asukkaiden sielu. Siksi viitatessamme Gaiaan, viittaamme aina viidennen ulottuvuuden maapalloon. Luulemme, että kaikki esittelyt on hoidettu, paitsi muistutamme sinulle, että olemme ryhmätietoisuus. Tästä syystä viittaamme itseemme "me".
Olet automaattisesti osa meitä, koska pystyt tietoisesti kommunikoimaan kanssamme. Ryhmäämme tulemiseen ei tarvita mitään vihkimystä tai rituaalia. Täytyy vain olla tietoinen läsnäolostamme ja vuorovaikuttaa kanssamme itselle mieluisalla tavalla.
Jos luova voimasi virtaa luonnollisimmin kirjoittamalla, se olisi ilmaisuväyläsi. Toiset saattavat kommunikoida kanssamme ja maadoittaa viidennen ulottuvuuden energiavoimamme tanssimalla, musiikilla, taiteella jne. Oletko nyt valmis matkaamme viidenteen ulottuvuuteen?
Itse asiassa emme mene matkalle viidenteen ulottuvuuteen, vaan tuomme viidennen ulottuvuuden luoksesi. Aloitamme huoneestasi. Kun katselet viidennen ulottuvuuden huonettasi, näe, että se on sama, mutta vähän erilainen. Kyllä, nurkassa on vesiputous ja sen ympärillä kasvaa oikeita kukkia.
Me kaikki luomme viidennessä ulottuvuudessa elintilan niin, kuin haluamme. Täytämme usein sen juoksevalla vedellä, kasveilla, linnuilla ja eläimillä. Valitsemme musiikkia parantamaan vesiputouksen melodiaa. Emme tarvitse vessaa ja kylpyhuonetta, koska meidän ei tarvitse poistaa jätettä tai kylpeä tässä ulottuvuudessa.
Kun käännyt kulmasta seuraavaan huoneeseen, näet ihanan, kirkkaan lammen, jossa on lämmintä tai kylmää vettä tarpeistasi riippuen. Tarkkaile, miten vesiputous virtaa kristallinkirkkaaseen lampeen. Myös monia ihania saniaisia kasvaa luonnostaan vesiputouksen ja lammen ympärillä.
Lammessa on heijastava pinta. Katso nyt siihen ja näe viidennen ulottuvuuden kehosi. Eikö se olekin ihana? Tämä muoto on valokeho, joka tavallisesti sädehtii valkoista ja/tai kultaa. Näetkö ja tunnetko tämän kehon valosäteilyn? Viidennen ulottuvuuden kehosi on suurin piirtein samanmuotoinen, kuin maa-astiasi, paitsi pidempi. Olet myös vähän hoikempi, mutta sitä on vaikea erottaa, koska aurasi on kehosi jatkumo ja se laajenee tai supistuu toimintasi mukaan.
Kun kuljet sisäistä polkua korkeampiin maailmoihin, aurasi on pienempi, koska olet "sisäänvirtauksessa" ja vedät valoa itseesi. Kun olet "ulosvirtauksessa" ja säteilet valoa ulospäin parantamista tai luomista varten, jotka ovat sama asia tässä maailmassa, aurastasi tulee niin laaja, että kehoasi on vaikea paikallistaa aurasi hehkussa.
Pysähdymme nyt. Keskity ensin maadoittamaan yksi pieni alue viidennestä ulottuvuudesta kehoosi ja elämääsi. On parasta valita se alue, jossa meditoit, koska sillä on korkein värähtelytaajuus. Harjoittele näkemään viidennen ulottuvuuden maailmasi joka kerta astuessasi meditointihuoneeseen. Sitten kun tulee luonnolliseksi, että tuo huone vaikuttaa viidenneltä ulottuvuudelta, voit alkaa muuntaa lisää elämäsi alueita.
Odotamme seuraavaa kommunikointiamme yhdistymisen ilossa.
ACEA
- LISA JA BRUCE
"Vau", Lisa sanoi. "Toivon, että voisin saada tuollaisia kokemuksia."
"Niin minäkin", Bruce sanoi.
Kuitenkin vaikka he jakoivat kauniin kokemuksen, vain häivähdys epäilyä toisiinsa riitti heikentämään Lisan läheisyydentunteita. Hän ei tietenkään puhunut tästä, koska se oli intiimeimpää, mihin hän pystyi epäillessään.
- BEVERLYN PÄIVÄKIRJA
29.12.1998
Tervehdys ACEALTA.
Rakas Beverly, näemme, että olet integroinut viime viestimme ja olet valmis saamaan lisää. Näin ollen palaamme nyt-hetkeesi ohjaamaan, miten käytät voimakasta mielikuvitusvoimaasi havaitaksesi todellisuutesi viidennen ulottuvuuden ilmaisun. Tiedä, että tämä todellisuusulottuvuus on äärettömästi maailmassasi, mutta 3D-ajatuksesi ja –tunteesi ovat opettaneet sinua olemaan uskomatta viidennen ulottuvuuden mielikuvitukseesi.
Ensimmäinen sääntö viidennen ulottuvuuden todellisuutesi näkemiseen on:
"Elät sen elämässäsi, mihin uskot mielessäsi."
Toinen sääntö on: "Rakkaus on luomisvoima."
Kolmas sääntö on: "Havaitseminen on luomista."
Katsotaanpa nyt taas viidennen ulottuvuuden maailmaasi.
Sulje ensin silmäsi ja näe viidennen ulottuvuuden maailmasi mielessä …
Usko tähän maailmaan …
Rakasta tätä maailmaa …
Avaa silmäsi ja katso taas kolmannen ulottuvuuden huonettasi 3D-silmin. Katso samanaikaisesti viidennen ulottuvuuden maailmaa viidennen ulottuvuuden mielellä. Usko moniulotteisen mielesi kuvaan. Rakasta tuota kuvaa korkealla sydämelläsi.
Näetkö taas vesiputouksen? Kuuletko sen virtaavan kukkien ihanasti ympäröimään lampeen? Vesiputous on tehty valovedestä, joka säteilee viidennen ulottuvuuden värejä ja ääniä, kun se laskee kristallikiville. Tämä lampi reagoi ajatuksiisi ja se voi olla lämmin tai kylmä, tyyni tai vellova, haluistasi riippuen.
Näkymä ikkunasta joka on suoraan vieressäsi, on kauniita punapuita tai meri, taas halustasi riippuen. Työpöytä ja tietokone on kommunikointikeskuksesi, josta voit ottaa yhteyden mihin tahansa tähtialukseen, tähtijärjestelmään tai toiseen maan asukkaaseen.
Jos menet meditatiiviseen tilaan, voit yhdistyä myös telepaattisesti. Vähitellen viidennen ulottuvuuden maailma ei ole enää kuviteltava maailma, vaan paikka, jossa sinä/me asumme. Siirtymäsi on asteittainen, jotta voit hitaasti päästää irti rajoittuneisuusajatuksistasi ja pelkotunteistasi.
Ensin viidennen ulottuvuuden maailmamme vilkkuu edestakaisin tajunnassasi. Niin kauan kun pystyt olemaan tyyni ja irti kolmannen ja neljännen ulottuvuuden draamoista ympärilläsi, koet rauhallisen ilon hetken. Tuossa hetkessä viides ulottuvuus voi ilmestyä.
Niin kauan kun pystyt säilyttämään korkeamman tietoisuustilasi, sisäisen silmäsi linssi sallii sinun "klikata" viidenteen ulottuvuuteen. Jatkat sen tekemistä, mitä teet, mutta teet sen korkeamman ulottuvuuden tavalla. Esimerkiksi jos syöt ja klikkaat viidenteen ulottuvuuteen, löydät itsesi vastaavasta viidennen ulottuvuuden paikasta.
Tämä viidennen ulottuvuuden paikka muuttaa vähän kokemustasi. Koska viidennessä ulottuvuudessa ei ole tarvetta syödä, ravitset itsesi sen sijaan viidennen ulottuvuuden tavalla. Esimerkiksi jos syöt ystävien tai perheen kanssa, ruuan suuhun laittamisen sijasta pystyt tuntemaan ravitsevan kokemuksen rakkauden jakamisesta rakkaiden ihmisten kanssa.
Jos olet yksin, voit sen sijaan meditoida ja/tai liikuttaa muotoasi luovasti ja iloisesti. Tai kenties pelkästään hengität sisään henkeä, joka on viidennen ulottuvuuden maailman Valossa. Kirjoitamme sanan "valo" suurella alkukirjaimella, koska viidennen ulottuvuuden Valo on hyvin erilaista kuin kolmannen ulottuvuuden valo.
Valo on viidennessä ulottuvuudessa täynnä tietoisuutta ja se voi muuttaa muotoa halusi tai oman toimintansa mukaan. Esimerkiksi viidennen ulottuvuuden valovesi vaikuttaa nestemäiseltä, mikä on itse asiassa nestemäistä valoa. Nestemäinen Valo voi ottaa minkä tahansa muodon ja vaikuttaa vedeltä, maalta, taivaalta, kukilta, eläimiltä, ihmisiltä jne. Nämä valovedet tuovat elimistöösi eräänlaista ravintoa ja voit uida "veden alla" niin kauan, kuin haluat.
Kun olennot alussa tulevat viidenteen ulottuvuuteen, niiden tarvitsee tavallisesti ensin syödä, kunnes ne uskovat, että ravinto on vapaata ja automaattista eikä heillä tarvitse olla mitään aikomusta syödä. Tarve nauttia toisesta elämänmuodosta – eläimestä tai kasvista – on yksi vaikeimpia muutoksia uusille tulokkaille.
Selviytymispelko on perusohjelma, joka on kaikissa kolmannen ulottuvuuden elämänmuodoissa. Jos teillä ei olisi selviytymispelkoa – itse asiassa pelkoa, ettette selviydy – ette ryhtyisi tarvittaviin varotoimiin jatkaaksenne fyysistä elämäänne. Tämä selviytymisohjelma on erittäin vaikea kumota, vaikkei kehosi olisi enää kolmatta ulottuvuutta.
Salli meidän nyt kertoa, miten maailmaamme tullaan. Ilo ja rauha on tietoisuustila, joka on välttämätön todellisuuteemme pääsemisessä. Hyvin samaan tapaan kuin valitaan jokin radiokanava, sinun on valittava tietoisuustila päästäksesi viidennen ulottuvuuden todellisuuteemme.
Tietoisuutesi laajentamiksi riittävästi, jotta pääset maailmaamme, sinun täytyy irrottautua fyysisen elämäsi peloista ja draamoista. Et tietenkään voi kieltää, mitä tapahtuu ympärilläsi, koska se on totta. Sinun täytyy sen sijaan nähdä noiden alemman taajuuden todellisuuksien korkeampi ulottuvuus.
Aivan kuten sinua on opetettu näkemään korkeamman ulottuvuuden huoneesi, alat nähdä henkilökohtaisen elämäsi ja ympäröivän maailman jokaisen osan korkeamman ulottuvuuden. Katsotaanpa esimerkiksi politiikkaa. Salli itsesi nähdä tuon konfliktin korkeamman ulottuvuuden puolet – on kyse sitten pommituksista, nälänhädästä tai poliittisesta levottomuudesta. Näetkö sen rauhan, ykseyden ja rakkauden, jota lähetetään kolmannen ulottuvuuden pimeyteen?
Aina kun on suuri määrä kuolleita, monia olentoja siirtyy neljänteen tai viidenteen ulottuvuuteen. Monien ihmisten uskomukset ovat niin juurtuneet kolmanteen ulottuvuuteen, että he uskovat, että heidän on mentävä fyysisen kuoleman läpi voidakseen hyväksyä uuden todellisuuden. Siksi heille se on totta.
Jotkut ihmiset pystyvät uskomaan, että he voivat kokea korkeammat ulottuvuudet kuolematta, mutta he uskovat, että heidän täytyy käydä ensin läpi symbolinen kuolema. Siksi se on totta heille. Kolmannessa ulottuvuudessa teillä on uskomus, että kuolema on elämästä lähtemistä, mutta meille viidennessä ulottuvuudessa kuolema on elämään palaamista.
Koska massojen tietoisuus muuttuu nopeasti, on poliittista levottomuutta. Kun jokainen ihminen muuttaa henkilökohtaista tietoisuuttaan, he haluavat muuttaa myös ryhmätietoisuutta. Viidennen ulottuvuuden politiikkavastine on harmoninen ja yhdistynyt ryhmätietoisuus. Sitten kun on todella yhtenäinen ryhmätietoisuus, ulkoista hallintoa ei enää tarvita.
Kun jokainen ihminen syleilee ehdotonta rakkautta ja siirtyy viidenteen ulottuvuuteen, hän hallitsee täysin omat alemmat ja itsekkäät tarpeensa. Mitään ulkoista sääntöjärjestelmää ei tarvita, kun yhteiskunnan kaikki jäsenet pystyvät hallitsemaan itsensä. Lisäksi todellisuus luodaan välittömästi omilla ajatuksilla ja tunteilla. Jos ette halua jakaa ympärillä olevien kokemuksia, muutatte vain mieltänne kalibroimalla tietoisuutenne korkeampaan taajuuteen.
Yksi viidennen ulottuvuuden ilmentämiskomponentti on, että rakkaus luo. Rakasta itseäsi, rakasta toimintaasi (on se sitten laskun maksamista tai meditointia), rakasta sitä, mitä haluat, ja ilmennät sen todellisuuteesi. Muista, että kaikki mitä havaitset kolmannessa ulottuvuudessa, on harhan tuotetta, jonka luo se ryhmähologrammi, jossa elätte.
Kun muutat henkilökohtaista hologrammiasi, yhdistyt toisiin, jotka myös haluavat elää tuossa hologrammissa. Sitten palvelet mallina toisille, jotka haluavat muuttaa hologrammiaan.
Tähän loppuu lähetyksemme tänään. Muista kantaa meitä tietoisuudessasi ja tuntea rakkautemme. Jos voit muistaa pitää viidennen ulottuvuuden elävänä mielessäsi, niin ilmennät sen elämääsi.
Muista: se mitä on mielessäsi, on elämässäsi.
ACEA
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Happamia, sanoi kettu uffoista
Uusimmat viestit
24.4.2026 - Sielu, suojelusenkeli ja Jumalan rakkaus21.4.2026 - Työjuhdasta oriksi - fyysinen itsemme19.4.2026 - Aurinkoaktivointi iskee käpylisäkkeeseen ... tunnet sen jo27.4.2026 - GPS-järjestelmäsi20.4.2026 - Ylösnousemuksen vuoristorata - pelon läpi jumalaiseen opastukseenHuhtikuu 2026 - Viides voimaantumisaaltoHuhtikuu 2026 - Satu Luostarinen - Sound of music - luojaääneni liikkeessä23.4.2026 - Viesti kahvissani ...15.4.2026 - Sotureita, jäätelöä ja pelejä23.4.2026 - Energiamuutos - kentän pitäminen13.4.2026 - Tiedän, ettei mikään ole mahdotonta20.4.2026 - Hyvinvointiviisautta - kehotietoisuus ja terveysHuhtikuu 2026 - Marlene McGann - Jääminen - mieletön mestari19.4.2026 - Aurinko Härkään, kun tulemme kotiin Äiti Maahan20.4.2026 - Uudelleenrakennus19.4.2026 - Miten tulla rohkeaksi vanhetessaan23.8.2015 - Päiväkirja, osa 7


