HomeViestejäSuzanne Lie28.9.2013 - Uusia vierailijoita emäaluksella - matriisin avaaminen

28.9.2013 - Uusia vierailijoita emäaluksella - matriisin avaaminen

UUSIA VIERAILIJOITA EMÄALUKSELLA - MATRIISIN AVAAMINEN
 
Plejadilaisia kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
28.9.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Mytre puhuu:
 
Ilme Sandyn ja Jasonin kasvoilla muistutti minua ensimmäisestä vierailuistani emäalukselle. Näin Mytrian ilmeestä, että hän tunsi samalla tavalla. Hymyilimme lämpimästi ja sanoimme yhteen ääneen: "Seuratkaa meitä. Haluamme teidän tapaavan jonkun."
 
Vaikka Sandy ja Jason olivat takanamme, pystyimme tuntemaan heidän innostuksensa ensimmäisestä tietoisesta vierailusta emäalukselle. He olivat kumpikin olleet aluksella yökehossaan, mutta tällä kertaa he olivat täysin hereillä ja korkeammassa tietoisuustilassaan. Olimme tarkkailleet heidän tulkintaansa meidän kokemustamme koskevasta unesta ja he olivat pärjänneet oikein hyvin.
 
Näin ollen päätimme tuoda heidät emäalukselle, jotta voisimme antaa heille taustainformaatiota. Itse asiassa oli Arcturuslaisen idea kutsua heidät henkilökohtaisesti, kun sillä oli seuraava lähetys maapallolle. Kun tulimme lähetysalueelle, kerroimme Jasonille ja Sandylle, että Arcturuslainen oli kutsunut heidät henkilökohtaisesti tähän lähetykseen.
 
Kun kävelimme lähetyshuoneen ovea kohti, se näytti avautuvan itsestään. Mutta kun ovi oli täysin auki, näimme rakkaan arcturuslaisen ystävämme seisovan aivan kynnyksen takana. Sandy ja Jason olivat niin yllättyneitä ja kunnioittavia, etteivät he saaneet sanaa suustaan.
 
"Tervetuloa", sanoi Arcturuslainen sanoja käyttäen.
 
Sandy ja Jason mumisivat jotain kiitossanoja, mutta heidän leveä hymynsä kertoi enemmän kuin mitkään sanat.
 
Arcturuslainen joka oli pukenut ylleen suhteellisen ihmismäisen kehon heidän kunniakseen, hymyili takaisin. Tietysti hymy oli enemmän tunne kuin varsinainen kasvojen ilme.
 
"Minun on aloitettava lähetykseni nyt", Arcturuslainen sanoi, kun se kutsui Sandyn ja Jasonin istumaan. Arcturuslainen liukui sitten näyttöä kohti ja aloitti lähetyksen.
 
Arcturuslainen puhuu:
 
Viestimme koskee tänään kolmannen ulottuvuuden matriisin avaamista. Aivan kuten tarvitaan suurta avainta aukaisemaan suuri lukko, tarvitaan kolmannen ulottuvuuden avainta aukaisemaan kolmannen ulottuvuuden matriisi. Pimeyden salaseuranne tietää tämän ja he ovat lukinneet monia totuuksia teiltä 3D-matriisiin. Tällä tavalla vain kolmannen ulottuvuuden ihminen voi aukaista 3D-matriisin ja paljastaa totuuden omasta todellisuudestaan.
 
Monet meistä Galaktisessa liitossa ovat tehneet suuren uhrauksen inkarnoitumalla fyysisesti, jotta voisimme auttaa muita ihmisiä. Maan fyysisten asukkaiden on kuitenkin aloitettava ja saatettava loppuun Gaian ylösnouseminen seuraavaan taajuuteen tai he eivät pysty resonoimaan Gaian viidennen ulottuvuuden ilmaisuun.
 
Lisäksi maahologrammin 3D-matriisiin on ollut tunkeutuneena niin matalaa pelkotaajuutta, että aina kun joku ihminen yrittää avata matriisin löytääkseen ja jakaakseen totuuden, hän kohtaa valtavan annoksen pelko-olemusta, mikä pysäyttää hänet raiteillaan.
 
Antakaa meidän selittää, mitä tarkoitamme "pelko-olemuksella". Vaikka useimmat ihmiset ovat tietämättömiä siitä, kaikilla tunteilla on voimakas olemus, mikä voitaisiin parhaiten selittää tuoksuksi tai hajuksi. Tästä syystä eläimet ja kasvit voivat välittömästi määritellä, onko ihminen turvallinen vai ei. Ne voivat haistaa pelon tai rakkauden tuoksun. Kyllä, kasvit haistavat, mutta eri tavalla kuin eläimet. Kasvit "haistavat" kemiallisina reaktioina ja liikkuvat kohti tai poispäin.
 
Ihmismaa-astianne on itse asiassa eläin. Kuitenkin yksilöllistymisprosessin aikana ihminen on kadottanut kosketuksen luontaisiin eläinvaistoihinsa. Lisäksi salaseura on tehnyt hyvin menestyksekästä työtä pitäessään useimmat ihmiset jatkuvassa pelkotilassa. Ja ainoa tapa kohdata 3D-matriisiin juurtunut pelko on voittaa se pelko, mikä on juurtuneena fyysiseen maa-astiaanne.
 
Pelon haju sanoo "mene pois" ja rakkauden tuoksu sanoo "tule lähemmäs". Jos ette ole kukistaneet omaa sisäistä pelkoanne, tiedostamaton "mene pois ja etsi turvaa" -viesti mitätöi aikomuksen löytää 3D-matriisiin lukittu totuus. Planeettanne 3D-matriisi on punoutunut yhteen luomisverkon kanssa. Näin ollen aina kun resonoitte pelkoon, luomisverkko lähettää lisää pelkoaistimuksia teille.
 
Muistakaa, että on kaksi tunneluokkaa: rakkauspohjaiset ja pelkopohjaiset tunteet. Siksi suru, viha, syyllisyys, kosto ja epäily ovat kaikki pelkopohjaisia ja muistuttavat luomisverkkoa lähettämään lisää pelkoa. Tästä syystä tunteidenne mestariksi tuleminen on hyvin oleellista ylösnousemusprosessillenne.
 
Ylösnousemus on prosessi, missä otetaan niin paljon valoa olemukseenne, että taajuutenne laajenee kolmannen ulottuvuuden yli. Tämä korkeampi valotaajuus virittää ensin havaintotapanne sisältämään havaintoja korkeammista ulottuvuuksista. Se kuitenkin sallii teidän myös nähdä harhan yli. Tämä kyky on haaste, kun alatte ymmärtää, miten paljon salaseuran valheet ovat huijanneet teitä.
 
On luonnollista reagoida tähän informaatioon suuttumalla. Viha on kuitenkin pelkopohjainen tunne, mikä kehottaa välittömästi luomisverkkoa lähettämään teille lisää pelkoa. Näin ollen suurin testinne ylösnousemusprosessissa on saada kaikki pelkopohjaiset reaktiot hallintaan, koska ne alentavat taajuuttanne sekä viittoilevat lisää pelkoa todellisuuteenne.
 
Sitten kun olette saavuttaneet pelkopohjaisten tunteidenne hallinnan ja muistatte valita rakkauspohjaisen reaktion kaikkiin ärsykkeisiin, luomisverkko lähettää enemmän ja enemmän rakkautta elämäänne. Siksi aina kun kohtaatte jonkin ärsykkeen, mikä tuo mieleen pelkopohjaisen reaktion, teidän on koulutettava vaistonne muuntamaan tuo pelko rakkaudeksi. Tällä tavalla pystytte avaamaan totuuden 3D-matriisissa.
 
Kerrotaanpa teille ensin, keitä salaseura on, ja sitten kerromme, miten he keksivät, miten totuus piilotetaan 3D-matriisissa. Salaseuran jäsenet ovat itse asiassa galaksinne "valta toisiin" -jäsenien maainkarnaation implantteja. Kauan ennen tunnetun historianne alkua galaksinne eri jäseniä vieraili planeetallanne.
 
Tuolloin galaktiset sodat raivosivat ja "valta toisiin" -maailmat taistelivat "sisäinen voima" -maailmojen kanssa. Sukupolvesta toiseen "valta toisiin" -voimat voittivat sodan ja valtasivat planeetan toisensa jälkeen. "Valta toisiin" -rodut olivat perimältään matelijoita, jotka kehittyivät luonnonvalintaan perustuen. Siksi ainoa sääntö oli "tapa tai tule tapetuksi". Kuten voitte kuvitella, tämä kehitysmuoto loi hyvin voimakkaita ja ilkeitä sotureita.
 
Rakkaat maan asukkaat, älkää siksi halventako itseänne kyvyttömyydestä kontrolloida pelkoanne, kun tällaisen vihollisen kukistaminen vei meiltä monia sukupolvia. Opimme, ettei tällaista vihollista voinut voittaa vihalla tai pelolla - se pelkästään ruokki sitä ja teki siitä vahvemman. Kyllä, tämän lajin kehitystekijä oli, että se pystyi ruokkimaan itseään pelkoenergiakentällä.
 
Kuten olemme sanoneet, kaikki tunteet lähettävät näkymätöntä olemusta, millä on voimakas haju eläimille. Ihmiset ovat unohtaneet, että hekin käyttävät eläinastiaa. Tullessaan ihmiseksi he työnsivät ylimielisyydessään sivuun selviytymistaktiikan, mikä kaikilla ihmisillä on - kyky haistaa tunteita.
 
Olette saamassa tuon kyvyn takaisin selvätuntoisuudessanne. Itse asiassa kehittämällä korkeampaa selvätuntoisuusaistia, "sisäinen voima" -voimat lopulta kukistivat "valta toisiin" -voimien joukot. Sitten kun pystyimme haistamaan pelon toisessa olennossa, pystyimme haistamaan pelon itsessämme.
 
Olimme aina ihmetelleet, miten "valta toisiin" -viholliset saattoivat löytää meidät piilopaikastamme riippumatta. Kuitenkin jotkut matelijat liittyivät meidän voimiimme, koska pitkä vuorovaikutus rakkauspohjaiseen viholliseen vaikutti heidän olemukseensa, aivan kuten heidän pelkopohjainen olemuksensa vaikutti moniin meidän joukossamme.
 
Sitten kun nämä matelijat kertoivat pystyvänsä haistamaan pelon, opimme, että ainoa tapa voittaa galaktinen sota oli hallita kaikki pelkopohjaiset tunteet. Olimme hyvin yllättyneitä ja tyytyväisiä havaitessamme, että kaiken pelon hallitseminen laajensi myös tietoisuuttamme viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli.
 
Sitten kun resonoimme korkeampaan todellisuustaajuuteen, "valta toisiin" -voimat jotka perustivat edelleen pelkoon, eivät enää voineet löytää meitä. Silloin pitkä sota alkoi kääntyä meidän voitoksemme. Kuitenkin rakkauteen resonoimisen oppiminen oli yksi asia, mutta pelkästään rakkauteen resonoiminen, jopa kuoleman kohdatessa, oli paljon vaikeampi tehtävä.
 
Kuitenkin opittuamme, että tietoisuutemme, ITSEMME, oli laajentunut viidenteen ulottuvuuteen ja me ainoastaan käytimme 3D-kuorta, tuon astian kuolema ei ollut ongelma. Jos savikuoremme tuhoutui, loimme vain viidennen ulottuvuuden kuoren. Jotkut meistä oppivat, että pystyimme käyttämään viidennen ulottuvuuden tietoisuutta kolmannen ulottuvuuden kuoren luomiseen. Näin menettäessämme maa-astian voimme tehdä uuden, paljon samaan tapaan kuin auton romuttuessa voi hankkia uuden.
 
Kun kuollut kaverimme palasi luoksemme täysin terveessä savikuoressa, keksimme, ettei meidän tarvinnut pelätä - jos kuolisimme, voisimme vain luoda uuden kuoren. Meistä tuli silloin pelottomia sotureita, joita opasti yhteys niiden viidennen ulottuvuuden perspektiiviin, jotka olivat "kuolleet". Tämä opastus oli mahdollista, koska ollessamme vapaita kuolemasta, pystyimme laajentamaan tietoisuuttamme ja havaintotapamme sisältämään viidennen ulottuvuuden.
 
Tässä korkeamman ulottuvuuden perspektiivissä olimme vapaita ajasta ja paikasta. Näin ollen tiesimme aina kaiken, mitä vihollisemme suunnittelivat. Opimme kuitenkin myös, että sitten kun osallistuimme taisteluun aikomuksena tappaa toisia, tietoisuutemme putosi takaisin kolmanteen ulottuvuuteen ja menetimme etulyöntiaseman. Silloin kohtaisimme suuren haasteen: miten voisimme voittaa sodan vahingoittamatta vihollista.
 
Keksimme, ettei meidän tarvinnut vahingoittaa vihollistamme, kun viidennen ulottuvuuden muotomme resonoi kaikkiin viidennen ulottuvuuden muotoihin. Vaikkei vihollisemme tienneet, että heillä oli viidennen ulottuvuuden olemus, havaitsimme, että kaikella elämällä on viidennen ulottuvuuden muoto. Jos jatkaisimme kolmannen ulottuvuuden olentojen tappamista, tietoisuutemme putoaisi takaisin kolmanteen ulottuvuuteen. Silloin pystyimme havaitsemaan vain kolmannen ulottuvuuden maailman.
 
Onneksi myös jotkut vihollisemme löysivät viidennen ulottuvuuden ilmaisunsa. Dragoniaanit olivat äärimmäisen älykkäitä ja heillä oli parempia taistelustrategioita kuin millään muulla lajilla. Tämän luontaisen kyvyn vuoksi jotkut dragoniaanien johtajista päättivät, että heidän oli muutettava kovasti taktiikkaansa.
 
Kun ne dragoniaanit jotka olivat ylösnousseet kupolissa, joka oli alkuperäisen plejadilaissiirtokunnan ympärillä, olivat tulleet viidenneksi ulottuvuudeksi, he oivalsivat, että myös jotkut dragot olivat valmiita ylösnousemaan. Nämä ylösnousseet dragot käyttivät viidennen ulottuvuuden muotoaan liittyäkseen niihin muutamaan dragoon, jotka oppivat meidän kauttamme laajentamaan tietoisuutensa viidenteen ulottuvuuteen.
 
Tämä ylösnousseiden dragoniaanien ryhmä toivotti tervetulleeksi jokaisen soturin, joka siirtyi korkeampaan neljänteen ulottuvuuteen joko kuoleman tai tietoisuuden laajentumisen kautta. On ylösnousemuspolku, joka perustuu älylliseen tietoon, mutta siinä on melko matala yläraja, kun nuo olennot eivät ole vielä muistaneet, miten hyväksytään ehdoton rakkaus.
 
Älyllinen polku kuitenkin nosti heidän tietoisuutensa ylempään neljänteen ulottuvuuteen, missä kasvava ylösnousseiden dragojen joukko odotti heitä. Ylösnousseet plejadilaiset - arcturuslaisiin muodostamansa yhteyden kera - liittyivät dragoniaaneihin auttamaan niiden soturien ylösnousemusprosessia kummallakin puolella, jotka olivat nostaneet tietoisuuttaan riittävästi älyllisen ponnistuksen tai saviastiansa kuoleman kautta.
 
Kaikkien yllätykseksi ylösnousseet "valta toisiin" -dragot auttoivat myös "sisäinen voima" -joukkojen jäseniä. Ne jotka pystyivät antamaan anteeksi viholliselleen, kokivat välittömästi myös tietoisuushypyn neljänteen ulottuvuuteen. Jos nämä valaistuneet pystyivät myös lähettämään ehdotonta rakkautta viholliselleen, he pystyivät avaamaan maailmansa 3D-matriisin kokeakseen kotimaailmansa viidennen ulottuvuuden ilmaisun.
 
Vähitellen galaktisen sodan kumpikin puoli alkoi kokea oman todellisuutensa ylimmän neljännen ulottuvuuden ja/tai viidennen ulottuvuuden kynnysilmaisun. Tämän myötä he havaitsivat, että rakkaus, rauha ja ilo olivat paljon parempia kuin valta toisiin tai kunnia urheana soturina olemisesta.
 
Nimittäin aivan kuten "valta toisiin" -joukot havaitsivat, että heidän sisäinen voimansa laajensi heidän tietoisuutensa havaintoon uudesta maailmasta, "sisäinen voima" -joukot havaitsivat, että taisteleminen ja tappaminen muutti heidät sellaiseksi, mitä he olivat vihanneet vihollisessaan - jatkuvaan vallantarpeeseen toisiin. Tällä tavalla sodan intohimo ja loisto korvattiin hitaasti pettymyksellä, että "sinusta tulee sellainen, mitä vastaan taistelet".
 
Sitten kun joku soturi vaipui ns. masennukseen, korkeammassa taajuudessa olevat näkivät, että soturi reagoi todellisuudessa kasvavaan valoon ja sisäiseen rakkauteen. Tässä kohtaa "valta toisiin" ja "sisäinen voima" -joukot yhdistivät voimansa, keräännyttyään yhdeksi ylösnousevien ja ylösnousseiden olentojen ryhmäksi.
 
Yhtenä ryhmänä he yhdistyivät avosydämisiin sotureihin ja auttoivat siirtymässä korkeimpaan todellisuustaajuuteen, minkä he pystyivät hyväksymään. Tällä tavalla 3D-matriisin ansaan jääneet löysivät tavan avata matriisin ehdottoman rakkautensa voimalla. Nimittäin vain ehdoton rakkaus, mikä on vapaa kaikesta tuomitsemisesta, voi avata pelkopohjaisen todellisuusvankilan.
 
"Siis jos elämme rakkaudessa, avaamme 3D-matriisin", Sandy kuiskasi.
 
"Kyllä, ja sitten voimme tulla tänne koko ajan", Jason hymyili.
 
Arcturuslainen kääntyi katsomaan heitä silmiin ja sanoi: "Menkää takaisin alas ja antakaa mennä!"
 
Sandy ja Jason olivat niin yllättyneitä, että räpyttivät silmiään. Kun he avaisivat silmänsä, he istuivat olohuoneessaan.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >