ENSIMMÄINEN LASKEUTUMINEN
Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
24.9.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Ensimmäinen laskeutuminen on moniulotteisen mielenne laskeutuminen ja yhdistyminen kolmiulotteisten aivojenne kanssa. Aivot ovat kokonaan kallon sisällä, mutta moniulotteinen mieli on aivan aivojen yläpuolella, missä se resonoi neljänteen ulottuvuuteen ja sen yli. Siksi ihmiskehon aura on ensisijainen yhdistymisväline kolmannen ulottuvuuden aivojen ja moniulotteisen mielen välillä.
Sitten kun moniulotteinen mieli on täysin "laskeutunut" ja yhdistynyt fyysisten aivojen kanssa, maa-astia aloittaa metamorfoosinsa valokehoksi. Tämä muistuttaa kovasti toukan muuttumista perhoseksi siinä, että tässä transformaatiossa ei lisätä mitään uutta tekijää. Se on muuntuminen, missä keho harmonisoituu korkeampaan värähtelytaajuuteen.
Tämä korkeampi värähtelytaajuus on ollut aina olemassa korkeammassa taajuudessa, mutta se ei ollut näkyvä maa-astianne rajoittuneella havaintotavalla. Kun moniulotteisen mielen energiakuviot alkavat punoutua yhteen ja olla vuorovaikutuksessa fyysisten aivojen kanssa, korkeamman ulottuvuuden havaintotapa tulee ihmistietoisuutenne käyttöön. Olette kuitenkin tietoinen näistä havainnoista ainoastaan ollessanne korkeammassa tietoisuustilassa.
Alemmassa tietoisuustilassa minkä luovat pelkopohjaiset ajatukset ja tunteet, maa-astia on täynnä adrenaliinia ja se on valppaana kaiken tulevan vaaran varalta. Siksi koko huomionne keskittyy fyysiseen maailmaan. Sitä vastoin ollessanne korkeammassa tietoisuustilassa minkä luovat rakkauspohjaiset ajatukset ja tunteet, maa-astia on täynnä endorfiiniä.
Endorfiini voimistaa sitä ilon, rakkauden ja hyvinvoinnin tunnetta, mikä käynnisti sen vapautumisen. Ollessanne tässä tietoisuustilassa, kaikki on turvallista maailmassa. Tuntiessanne turvaa, tietoisuutenne laajenee korkeampiin ulottuvuuksiin, mikä sallii teidän siirtyä riittävästi jokapäiväisen elämänne rajojen yli, havaitaksenne tietoisesti vilauksia korkeammista ulottuvuuksista.

Tässä tietoisuustilassa pystytte laajentamaan havaintonne ihmisen normaalin näkökentän yli, korkeampiin valoilmaisuihin sähkömagneettikentän ultraviolettiasteikolla. Ensin hahmotatte luultavasti neljännen ulottuvuuden, kun olette tottuneet tuohon todellisuuteen unielämässänne.
Fyysinen maa-astianne elää hologrammissa, missä kaikki resonoi rajallisella, näkyvällä sähkömagneettiasteikolla. Yksi suurimmista haasteistanne ylösnousemusprosessissa on päästää irti tavasta uskoa, että fyysinen taso on ainoa todellisuus. Vapautuessanne tästä tavanomaisesta ajattelusta, voitte alkaa muistaa, että te ette ole yhtä kuin maa-astia, vaan te käytätte maa-astiaa.
Teillä on monia todellisuuksia, joissa käytätte korkeamman taajuuden astiaa, kuten plejadiastia, siriusastia tai arcturusastia. Kyllä, me Arcturuslaiset olemme kauan sitten vapautuneet tarpeesta käyttää astiaa. Kuitenkin monet meistä ovat "laskeutuneet" maa-astiamuotoon. Itse asiassa monet meistä tulivat vastaamaan Gaian kutsuun Atlantiksen romahtaessa tietäen, että jatkaisimme maa-astian ottamista, kunnes Gaia voisi muuntua täysin taas viidennen ulottuvuuden ilmaisukseen.
Sopimuksemme on nyt täytetty ja me/te voimme palata todelliseen arcturuslaiseen tai plejadilaiseen tai siriuslaiseen jne. muotoomme. Tietoisuutenne on kuitenkin käyttänyt maa-astiaa monen inkarnaation ajan. Näin tietoisuutenne täytyy käydä läpi muistamisprosessi siinä, miltä moniulotteinen valopohjainen muoto tuntuu verrattuna kolmannen ulottuvuuden maapohjaiseen muotoon. Moniulotteisen mielen laskeutuminen edesauttaa tätä prosessia.
Ihmisaivot resonoivat sähkömagneettikentän kapealla näkyvällä asteikolla eivätkä osaa lukea korkeampien taajuuksien dataa, ellette laajenna tietoisuuttanne tuohon taajuuteen. Moniulotteisen mielen laskeutuminen ja yhdistyminen on henkilökohtainen portaalinne pois 3D-hologrammista, kun se palvelee kuin valvontatorni korkealla vuorella, mikä voi välittää ja vastaanottaa korkeampia valotaajuuksia.
Hologrammissa eläminen merkitsee elämistä valomaailmassa, mikä on strukturoitu resonoimaan edellä mainittuun sähkömagneettiasteikon näkyvään taajuuteen. Kun yhdistymisenne moniulotteiseen mieleen etenee, alatte muistaa korkeampia ilmaisujanne korkeampien ulottuvuuksien myriadeissa todellisuuksissa. Koska maa-astianne on hologrammi, teidätkin on tehty valosta. Näin ollen teidän ei tarvitse luoda tai aktivoida valokehoanne.
Olette nyt valokeho, mikä resonoi matalampaan valotaajuuteen. Fyysiset aivonne heijastavat valotaajuutta, mikä valaisee havaintonne tuosta taajuudesta. Kuitenkin laajentaessanne yhteyden moniulotteiseen mieleen, tietoinen ja tiedostamaton kommunikointinne korkeampien ilmaisujenne kanssa lähettää teille informaatiota korkeammista todellisuusulottuvuuksista.
Tämä informaatio muistuttaa teitä jatkuvasti nostamaan tietoisuustilanne ultraviolettiasteikolle, aktivoidaksenne taas luontaiset havaintonne korkeammista ulottuvuuksista. Fyysinen muotonne voi havaita ainoastaan kolmannen ulottuvuuden. Kuitenkin laajentaessanne tietoisuutenne moniulotteiseen mieleen, voitte luoda tietoisen yhteyden yhden tai useamman korkeamman ulottuvuuden ITSENNE kanssa.
Tämän yhteyden kautta korkeammat ilmaisunne voivat helposti havaita viidennen ulottuvuuden Gaian ja lähettää noita havaintoja maa-astiaanne. Korkeammat ilmaisunne voivat myös ladata informaatiota tietoisuuteenne. Fyysiset aivonne eivät kuitenkaan kykene vastaanottamaan, tallentamaan ja ymmärtämään tätä datataajuutta. Siksi teidän on laajennettava tietoisuutenne moniulotteiseen mieleen, voidaksenne tietoisesti vastaanottaa ja ymmärtää tätä informaatiota.
Korkeamman tietoisuustilan myötä kykenette havaitsemaan viidennen ulottuvuuden todellisuuden, missä elätte nyt. Teidän on ensin kuitenkin kiellettävä se aivojenne uskomus, että ainoa todellinen maailma on fyysinen ja korkeamman ulottuvuuden maailmat ovat vain mielikuvitustanne. Tämä tietämisen uudelleenjäsentely voi tapahtua vain siivotessanne 3D-tietokoneaivoistanne matalamamman taajuuden pelkopohjaisen datan.
Silloin kun tietokoneenne on täynnä, tapahtuu vääristymiä yrittäessänne lisätä uutta dataa. Tämä sama tilanne on ihmisaivo-tietokoneessanne. Näin ollen vanhat pelko-, viha- ja surumuistot jotka täyttävät muistipankkinne, on siivottava ja tehtävä tarpeellista tilaa, fyysisten aivojen yhdistymiseksi moniulotteiseen mieleen.
Nämä vanhat pelkopohjaiset tunteet luovat myös esteen tietoisuuteenne ja rajoittavat kykyänne säilyttää riittävän korkean tietoisuustilan kommunikoidaksenne tietoisesti moniulotteisen mielenne kanssa ja ollaksenne vuorovaikutuksessa myriadien korkeampien todellisuusilmaisujen kanssa. Onneksi nämä pelkopohjaiset kokemukset ja muistot on tallennettu energiakuvioina. Siksi ne voidaan vapauttaa - ei edes muistoina, vaan energiakuvioina.
Esimerkiksi, ottakaa hetki ja yhdistykää fyysisiin aivoihinne, jotta voitte havaita pelon energiakuvion. Älkää kiinnittykö tämän energiakuvion syyhyn ja tunnetilanteeseen. Tarkkailkaa vain pelon energiakuvion väriä, tiheyttä ja liikettä. Näettekö, miten tämä energia on tummaa, tiheää, hidasta tai täysin liikkumatonta?
Tuntekaa tämä pelkopohjainen energiakuvio fyysisessä muodossanne. Ymmärrättekö nyt, miten tämä energia heikentää tietoisuustilaanne ja saa teidät kolmannen ulottuvuuden harhakuvien ansaan? Voitteko nyt nähdä, miksi jäljellä olevat pimeyden olennot luovat jatkuvasti pelottavia tilanteita alentamaan ihmisten tietoisuutta?
Onneksi teillä on vastalääke kaikelle pelolle, mikä on ehdoton rakkaus. Ehdoton rakkaus resonoi korkeimpiin valotaajuuksiin. Pyydämme teitä nyt ohjaamaan huomionne ehdottoman rakkauden energiakenttään. Näettekö, miten se on täynnä myriadeja valo-oktaaveja?

Tarkkailkaa, kun moniulotteisen rakkauden energiakuvio pyörii korkeampiin maailmoihin jatkuvasti laajentuvana pyörteenä ja luo elävän portaalin moniulotteiseen ITSEENNE.
Nyt pyydämme teitä laittamaan pelkonne, vihanne ja surunne tähän kauniiseen, äärettömään portaaliin. Kun sallitte näiden pelkopohjaisten energiakuvioiden lähteä tietoisista, tiedostamattomista ja alitajuisista aivoistanne, sydämestänne ja kehostanne, nähkää, miten pelon tummat ja tiheät pelkokuviot häviävät ehdottoman rakkauden pyörivään valoon muunnettavaksi takaisin valoksi.
Tämä ehdottoman rakkauden pyörivä valo neutralisoi myös kaikki vaarat ympäröimällä teidät oman korkeamman värähtelynne suojalla. Ehdottoman rakkauden turvallisessa kuoressa kehonne vapauttaa endorfiiniä, mikä laajentaa tietoisuutenne takaisin moniulotteiseen mieleen.
Lisäksi korkeampaa valoa mitä virtaa planeetallenne Galaktisesta keskuksesta, tulee jatkuvasti fyysiseen muotoonne. Tämä valovärähtely on äärimmäisen epämukavaa kaikille pelkopohjaisille energiakentille ja se huuhtoo ne tietoisuutenne pintaan. Tunteet tuntuvat lähtiessään muodostanne samalla tavalla kun tullessaan siihen.
Muistakaa siksi kertoa itsellenne: "Minulla ei ole näitä tunteita. Päästän irti näistä tunteista." Tämän tiedon myötä, että korkeampi valo puhdistaa pelkopohjaiset tiedostot muististanne, teidän ei tarvitse muistaa näitä tilanteita tai osallistua puhdistamiseen mitenkään. Kutsukaa vain ehdotonta rakkautta auttamaan puhdistamisessa ja ympäröikää itsenne korkeammalla valolla.

Muotonne on kuin kuumailmapallo. Ensin vapaudutte kaikesta, mikä on niin painavaa, että se heikentää lentoanne. Sitten irrotatte pallon maasta ja nousette taivaalle. Tällä tavalla vapautatte kolmannen ulottuvuuden muodon alimmista taajuuksista.
Kun sisäisen pimeytenne/pelkonne paino vähenee, matkanne korkeampien maailmojen taivaalle kiihtyy. Auttaaksenne tätä pimeyden muuntumista valoksi,
- kuunnelkaa pelkopohjaisia energiakuvioita, jotka kertovat teille, että te ette ansaitse …
- tarkkailkaa, kun nämä energiakuviot muuntuvat ehdottomassa rakkaudessa …
- tuntekaa, miten maa-astiastanne tulee kevyempi ja puhtaampi jokaisen vapautuksen myötä …
Olette laajentumassa korkeampiin ilmaisuihinne päästämällä irti alemman taajuuden muistoista, jotka ovat pitäneet teitä ansassa kolmannen ulottuvuuden maailman harhassa. Tällä tavalla vapaudutte siitä, mikä on rajoittanut tietoisuuttanne, jotta voitte tietoisesti osallistua moniulotteisen mielen laskeutumiseen, telakoitumiseen ja yhdistymiseen kolmiulotteisiin aivoihin.
Sitten kun moniulotteinen mieli on täysin integroitunut fyysisiin aivoihin, olette jatkuvassa yhteydessä moniulotteisen ITSENNE korkeampiin ilmaisuihin. Pystytte sitten päästämään irti kiinnittymisestänne 3D-hologrammin rajallisuuteen ja erillisyyteen ja löytämään portaalin ulos hologrammiohjelmasta - SINUUN, ohjelmoijaan.
Olemme moniulotteisen ITSESI jäseniä. Olemme SINÄ.
Arcturuslaiset ja Galaktinen valoliitto
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


