HomeViestejäSuzanne Lie14.6.2013 - Maan ja Plejadien ylösnousemus - Tähtialuksilla käyminen

14.6.2013 - Maan ja Plejadien ylösnousemus - Tähtialuksilla käyminen

MAAN JA PLEJADIEN YLÖSNOUSEMUS - TÄHTIALUKSILLA KÄYMINEN
 
Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
14.6.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Mytre puhuu:
 
Sen jälkeen kun Sandy ja Jason kävivät keskustelun unistaan, he ovat tulleet paljon tietoisemmaksi läsnäolostani. Itse asiassa he ovat meditoineet yhdessä ja pyytäneet opastustani. Ensisijainen opastukseni on ollut muistaa paremmin käyntinsä aluksella. Monet planeettojen väliset aluksemme ovat olleet maan ylemmässä neljännessä ulottuvuudessa jo ennen 11.9.2001.
 
Galaktinen liitto oli hyvin tietoinen, että tuosta tapahtumasta olisi voinut helposti syttyä maailmansota. Jumalan suunnitelmassa ei ollut tuon tapahtuman estäminen, mutta galaktiset pystyivät työskentelemään heränneiden sielumassojen tietoisuudessa välttämään maailmansodan. Onneksi maan päällä oli tuolloin riittävästi valotyöntekijöitä, joille voimme lähettää valoamme mitätöimään valtavan pimeysaallon.
 
Siksi kolmannen maailmansodan mahdollisuus jakautui rinnakkaistodellisuudeksi. Koska aikajananne heränneet sielut olivat halukkaita laajentamaan tietoisuuttaan riittävästi ollakseen yhteydessä korkeampien ilmaisujensa kanssa, pystyttiin siirtymään tuon pimeän jakson läpi ilman rinnakkaistodellisuuden merkittävää mullistusta. Aikajaksolla 11.9.2001-21.12.2012 oli kuitenkin monia vastoinkäymisiä ja jatkuvia uhkia, mitkä heikensivät monien valotyöntekijöiden auraa.
 
Onneksi korkeampaa valoa virtaa nyt Gaiaan ja sen kaikkiin asukkaisiin. Tämä moniulotteinen valo parantaa hitaasti mutta varmasti pelkojäämät ehdottoman rakkautensa voimalla. Itse asiassa monet maa-astiat joita galaktiset jäsenemme käyttävät, ovat syvällä valokehoksi muuntumisen prosessissa.
 
Koska Sandy ja Jason ovat tehneet hyvin monia muutoksia elämässään, ruokavaliossaan ja ensisijaisessa tietoisuustilassaan, he alkavat tuntea tietoisesti maa-astiansa muuntumisoireita. Olen kannustanut heitä muistamaan vierailunsa aluksella, jotta he voivat saada yhteisötunnetta toisten kanssa, joilla on samanlaisia aistimuksia. Itse asiassa he nukahtivat juuri.
 
Käytän tämän tilaisuuden kertoa, miten tuomme valotyöntekijöitämme aluksillemme heidän nukkuessaan. Koska Gaia on vapaan tahdon planeetta, voimme antaa tätä apua vain niille, jotka pyytävät vierailua alukselle jollain moniulotteisen ITSENSÄ tasolla. Siksi aloitamme suhteemme sen ITSEN taajuuden kanssa, joka pyysi apuamme. Kun sitten ihmisolento alkaa kommunikoida korkeampien ilmaisujensa kanssa, halu palata alukselle nousee hänen tietoisuuteensa. Kutsumme näitä heränneitä ihmisiä "vapaaehtoisiksi".
 
Koska halu vierailla aluksellamme on kuitenkin usein vapaaehtoisten tiedostamattomassa tai supertietoisessa mielessä, he eivät tavallisesti tuo muistikuvaa vierailustaan jokapäiväiseen elämäänsä. Tiedostamaton mieli on kuitenkin lähde suurimmalle osalle kolmannen ulottuvuuden käyttäytymistä. Näin ollen jokainen vapaaehtoinen alkaa tuntea sisäisen tarpeen tehdä muutoksia elämässään.
 
Vastaavasti monet vapaaehtoiset alkavat saada sisäisiä viestejä korkeammilta ilmaisuiltaan, jotka ovat usein niillä aluksilla, missä he käyvät. Sitten kun he alkavat kuunnella omaa sisäistä ääntään, käynnistyy ylösnousemusprosessi. Tämä prosessi alkaa tietoisen mielen uteliaisuudella sisäisten viestin lähteestä. Tämä uteliaisuus luo yhteyden tietoisen ja tiedostamattoman mielen välille. Kun vapaaehtoinen alkaa harmonisoida jokapäiväisen elämänsä sisäisten viestiensä kanssa, hän kehittää myös yhteyden tietoisen ja supertietoisen mielensä välille.
 
Tämä eri tietoisuustilojen välinen vuorovaikutus ja yhtenäisyys käynnistää vapaaehtoisen muutostoiminnan elämässä. Nämä elämänmuutokset ovat merkki siitä, että he ovat valmiita aloittamaan vierailut aluksella. Silloin kun vapaaehtoiset tulevat alukselle, alus on tavallisesti se, missä heidän korkeampi ilmaisunsa palvelee. Kuitenkin jokaisen vapaaehtoisen on tehtävä tämä oivallus, sitten kun hän on valmis.
 
Koska elämä kolmannessa ulottuvuudessa on hyvin haastavaa, monet eivät muodosta tuota yhteyttä, koska he ovat huolissaan siitä, että he vetäytyisivät tehtävästään 3D-maapallolla. Suurin osa vapaaehtoisista jotka muistavat, haluavat muistaa tai haluavat, että voisivat käydä aluksella, ovat Galaktisen liiton jäseniä. Heillä on näitä ajatuksia ja tunteita, koska he alkavat muistaa olevansa galaktisia olentoja, jotka ovat syntyneet tai tulleet vaihdokkaana maa-astiaan.
 
Olen poikennut sen kuvaamisesta, miten vapaaehtoiset tulevat aluksellemme, mutta se oli tarpeellista tarkoituksenmukaisen taustan antamiseksi. Muistakaa, ettemme veisi koskaan ketään, kuka ei ole pyytänyt vierailua. Zetat ottivat monia aikajaksolla läheltä toista maailmansotaa 1990-luvun puoliväliin saakka ja näillä on ollut suuria traumoja kokemuksistaan.
 
Itse asiassa nämä ihmiset olivat usein galaktisia ihmisvalepuvussa, jotka olivat korkeammalla tietoisuustasolla vapaaehtoisia auttamaan zetoja. Valitettavasti ihmisen sotavoimat tulivat mukaan, mikä sai aikaan suuren määrän kokeiluja ja pelkoa. Sanon nyt muistutuksena teille, että vierailunne aluksilla ovat vapaaehtoisia ja täynnä vain moniulotteista informaatiota ja ehdotonta rakkautta. Kaikki vapaaehtoiset ovat tietoisia tästä korkeammassa tietoisuudessaan. Itse asiassa zetat veivät joitain heistä ja he tulevat aluksillemme parantamaan tuon kokemuksen.
 
Vapaaehtoisten vierailut aluksillemme alkavat heidän nukkuessaan. Mitä syvempää uni on, sitä vähemmän on mahdollista, että he muistavat kokemuksensa. Siksi he usein aloittavat vierailunsa unettomassa delta-aaltotilassa, jotta heidän kokemuksensa eivät sekaannu liikaa heidän päivittäiseen elämäänsä.
 
Muistakaa, että te kaikki jotka vierailette luonamme, olette vapaaehtoisesti auttamassa Gaiaa sen ylösnousemuksen aikana. Ette luovu vapaaehtoisesti maa-astiastanne, ennen kuin olette saattaneet loppuun tehtävänne. Siksi vierailu aluksellemme on prosessi, jotta voitte venyttää ensisijaisen tietoisuutenne syvemmälle ja syvemmälle tiedostamattomaan ja alitajuntaan, kun samanaikaisesti laajennatte tietoisuuttanne alustemme paikkaan ylemmässä neljännessä ja viidennessä ulottuvuudessa.
 
Tällä tavalla fyysinen kehonne pysyy turvassa sängyssä, kun nostatte tietoisuutenne neljännen ulottuvuuden keskelle. Tavallisesti korkeampi ilmaisunne alentaa tietoisuuttaan neljännen ulottuvuuden keskelle auttaakseen unikehonne tietoisuutta sulautumaan yhteen korkeamman ilmaisunne tietoisuuden kanssa aluksella.
 
Sitten kun tietoisuutenne on sulautunut yhteen moniulotteisen ITSENNE osan kanssa, joka on täysin tietoinen luontaisista moniulotteisista kyvyistänne, yhdistynyt ilmaisunne voi välittömästi kulkea aluksellemme ylemmässä neljännessä ulottuvuudessa. Muistutamme teille, että kaikki tämä tapahtuu tietoisuudessanne. Fyysinen muotonne on edelleen sängyssä ja korkeampi ilmaisunne aluksella.
 
Itse asiassa sillä "sinulla" mikä on sulautunut yhteen korkeamman ilmaisunne kanssa, on astraalikeho, kun taas sillä "sinulla" joka on aluksella, on joko fyysinen keho tai valokeho. Sitten kun muistatte, miten muuntua valokehoksenne, tietoisuutenne voi matkustaa ulottuvuuksienvälisesti mihin tahansa valitsemaanne todellisuuteen, samalla kun säilytätte edelleen "lähde-ITSENNE".
 
Lähde-ITSE on se moniulotteisen ITSENNE osa, joka käynnisti ulottuvuuksienvälisen matkanne. Näin ollen se ITSENNE osa mikä käynnistää jokaisen matkanne, palvelee myös maadoittavana voimana siinä paikassa, mistä aloititte matkanne. Silloin kun Mytria näytti eksyvän siirtymisessä todellisuudesta toiseen, se johtui siitä, että hänen lähde-ITSENSÄ hämmentyi liiasta kolmannen ulottuvuuden ajattelusta. Kuitenkin hänen todellinen ongelmansa oli, että hän epäili, koska hän kuitenkin päätyi juuri sille aikajanalle ja siihen todellisuuteen, minkä hänen korkeampi ilmaisunsa oli valinnut.
 
On tärkeää huomata, että luominen on ääretöntä. Näin ollen riippumatta siitä, miten kehittyneeltä jokin olento vaikuttaa, tuosta ITSESTÄ on aina korkeampi ilmaisu. Siksi teiltä eivät lopu moniulotteisen ITSENNE ilmaisut eivätkä eri todellisuudet, missä vierailla ja/tai luoda. Koska olette tottuneet käyttämään fyysistä kehoa, silloin kun tulette tietoiseksi, että astraalikehonne on aluksella, saatatte hahmottaa sen fyysiseksi.
 
Todellisuudessa tuo muoto ei ole fyysinen. Muoto on kotelo ydinolemuksellenne, hengellenne ja/tai valollenne, mikä matkustaa ulottuvuuksienvälisesti. Siksi "muotonne" on itse asiassa tietoisuutenne. Ydinolemus, henki, valo ja tietoisuus ovat kaikki termejä, jotka tarkoittavat luomista. Olette luomisvoima. Tämän tosiasian muistaminen on ratkaisevaa ulottuvuuksienvälisille matkoillenne sekä ylösnousemuksellenne.
 
Itse asiassa moniulotteiset matkat ja ylösnousemus on sama kokemus, mutta ne koetaan eri tavalla. Silloin kun lähde-ITSE on kolmatta ulottuvuutta, teidän on vaikea täysin ottaa vastaan sitä, että olette luomisvoima. Siksi nimitätte kokemusta tietoisuutenne laajentamiseksi korkeampaan todellisuustaajuuteen. Toisaalta sitten kun olette muistaneet, että olette kokenut ulottuvuuksienvälinen matkaaja, käytätte termiä "matkustaminen" vastakkaisena termille "ylösnousemus".
 
Vaikuttaa siltä, että olemme eksyneet taas aluksillamme vierailemisen aiheesta, mutta minun on jatkuvasti selitettävä termejä ja käsitteitä, jotta voitte alkaa syvällisesti ymmärtää, miten teidät on valittu. Kyllä, sen sijaan että "he" ovat valinneet teidät, te olette valinneet itsellenne. On tärkeää muistaa, että olette luomisvoima. Luotte matkanne alukselle, aivan kuten luotte ulottuvuuksienväliset matkanne ja ylösnousemuksenne.
 
Ongelmana on kolmannen ulottuvuuden ajattelu. Se kertoo teille, että voitte kokea vain yhden todellisuuden kerralla. Siksi teillä voi olla aluksella vierailemisen todellisuus TAI sängyssä nukkumisen todellisuus. Kosminen totuus on, että teette kumpaakin. Olette unessa ja vierailette aluksella.
 
Kolmannen ulottuvuuden ajattelunne hämmentämiseksi vielä lisää, olette sängyssänne, matkustatte astraalikehossanne, vierailette aluksella ja olette miehistönjäsen viidennen ulottuvuuden nyt-hetkessä. Valitettavasti 3D-ajattelunne uskoo edelleen, että sen on valittava vain yksi todellisuus tai ainakin tehtävä yhdestä todellisuudesta tärkeämpi kuin muut. Valitseminen ja merkityksen arvioiminen on 3D-ajattelua.
 
Silloin kun ajattelette moniulotteisesti, tiedätte, että kaikki todellisuutenne ovat yhtä tärkeitä. Yksikään todellisuus ei ole tärkeämpi tai hallitse muita todellisuuksia, kun kaikki ilmaisunne ovat yhteydessä. Ovatko jalat tärkeämmät kuin kädet tai vatsa tärkeämpi kuin keuhkot? Ei, kaikki nämä ITSENNE osat elävät ykseystietoisuudessa fyysisen kehonne kanssa.
 
Sitä kolmannen ulottuvuuden ajattelunne ei käsitä, että fyysinen keho elää ykseydessä auran, astraalikehon, mentaalikehon, henkikehon ja valokehon kanssa. Itse asiassa vaikka ette olekaan tietoinen siitä, niin fyysinen kehonne on täysin ykseydessä koko moniulotteisen ITSENNE kanssa.
 
Moniulotteisella ITSELLÄNNE on äärettömästi ja jatkuvasti myriadeja kokemuksia lukemattomista todellisuuksista. Koska kuitenkin käytätte vanhanaikaista fyysistä astiaa, te ette osaa lukea tuota dataa. Aivan kuten vanhanaikainen auto ei osaa lukea kaikkea dataa, mitä moderni tietokoneistettu auto osaa, fyysinen kehonne ei ole kalibroitu lukemaan korkeamman ulottuvuuden kehojenne informaatiota.
 
Onneksi ITSENNE korkeammat taajuudet osaavat lukea moniulotteisesti. Siksi jos teillä on kysymys, voitte esittää sen tiedostamattomille vaistoille sekä astraalikehon psyykelle, mentaalikehon kaikelle tiedolle, henkikehon henkiselle muistille, viidennen ulottuvuuden valokeholle jne. Teillä ei ole mitään rajoja. Ainoat rajat ovat kolmannen ulottuvuuden ajattelussanne.
 
Silloin kun käytte aluksillamme, teillä on keho, mikä on niin kalibroitunut alukseen, että se vaikuttaa fyysiseltä. Samasta syystä alus vaikuttaa fyysiseltä. Kun sulaudutte valokehoonne aluksella, teillä on pääsy korkeampiin ilmaisuihinne sekä aivojenne alueelle, minne on tallennettuna kehittyneitä galaktisia käsitteitä.
 
Koska olette luomisvoima, voitte katsoa sydän-mieleenne ollaksenne yhteydessä moniulotteisten ilmaisujenne kanssa ja voitte heijastaa tuon kuvan ulospäin, niin että vaikuttaa siltä, että teillä on toinen erillinen keho. Kehonne eivät kuitenkaan ole erossa toisistaan tai mistään todellisuudesta, mitä ne kokevat.
 
Aivan kuten hologrammiprojektori voi heijastaa kuvan erillisestä henkilöstä, voitte heijastaa hologrammikuvia kaikista ITSENNE ilmaisuista. Kaikki nämä hologrammikuvat ovat täysin todellisia, kun ne ovat kaikki ITSENNE ilmaisuja. "Mutta miten voin muistaa jotkut hologrammiheijastukseni ja unohtaa toiset?", ehkä kysytte.
 
Vastaus kysymykseen on, että voitte havaita vain ne todellisuudet ja hologrammiheijastukset, jotka resonoivat nykyiseen tietoisuustilaanne. Toisin sanoen, ette voi havaita todellisuuksia, jotka resonoivat tietoisuustilaan, mihin ETTE ole kalibroitunut. Näin ollen monia lapsuutenne muistoja ei havaita, koska tietoisuutenne ei ole kalibroitunut tiedostamattomaan ja alitajuiseen mieleenne.
 
Lisäksi 3D-ajattelu ei tunne monia menneitä, rinnakkaisia ja vaihtoehtoisia elämiänne, koska se uskoo, että voitte kokea vain yhden todellisuuden kerralla. Siksi unohdatte menneisyyden ja tulevaisuuden itsenne, jotta voitte keskittyä nykyisyyden itseenne. Sitä vastoin moniulotteista ajatteluanne ei hallitse aika tai tietoisuustila.
 
Silloin kun ajattelette moniulotteisesti, olette vapaa ajasta ja voitte kokea äärettömästi todellisuuksia ykseyden nyt-hetkessä. Kun 97% DNA:stanne jatkaa käynnistymistään ja kun tietoisuutenne laajenee useampiin ja useampiin ulottuvuuksiin, tiedätte, ettei korkeamman ulottuvuuden todellisuuksissa ole "joko/tai". Siellä on sen sijaan "kaikki/aina".
 
Yksi parhaista tavoista muistaa vierailunne aluksella sekä mikä tahansa muu korkeamman ulottuvuuden seikkailunne on vakuutta mielelle, että teillä voi olla monia kokemuksia aina. Yksi Sandylle ja Jasonille antamani työkalu on pysähtyä hetkeksi ja miettiä, mitä muissa todellisuuksissanne tapahtuu. Esimerkiksi pysähtykää tarkistamaan, mitä teette aluksella, heijastamalla tuo hologrammikuva auraanne.
 
Tällä tavalla voitte katsoa toisia todellisuuksia, kuin katsoisitte itseänne televisiosta. Auranne on samanlainen kuin valtava valkokangas, mille hologrammivalomatriiseja - ajatusmuotoja - voidaan heijastaa. Tällä tavalla voitte seurata joitain muita seikkalujanne. Sanomme "joitain muita", kun teidän täytyy hitaasti totuttaa kolmannen ulottuvuuden ajatteluanne ja antautua valtavasti paremmalle moniulotteiselle ajattelulle.
 
Aivonne ovat biologinen tietokone. Kuten kaikissa tietokoneissa, voitte ladata uusia tiedostoja, päivittää uutta informaatiota, tuhota turhaa tietoa, ottaa informaatiota tallennetuista tiedostoista, laajentaa jatkuvasti muistianne ja ladata jatkuvasti nopeampia ja nopeampia käyttöjärjestelmiä. Koska olette luomisvoima, ensimmäisenä teidän pitäisi luoda linkki moniulotteiseen ITSEENNE. Varmistakaa sitten, että tallennatte sen työpöydällenne!
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >