MYTRE JA ARCTURUSLAISET: MATKA EMÄALUKSELLE, OSA 3b
Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
22.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Mytre puhuu:
Rakkaat maaystävät, kiitos liittymisestänne seuraani arcturuslaiselle emäalukselle. Myöhemmin tarinassani kerron teille ilosta plejadilaisessa ylösnousemuksessamme, mikä tapahtui kauan sitten maa-aikaanne. Koska kuitenkin värähtelen nyt aikarajojen ulkopuolella, voin kalibroida moniulotteisen tietoisuuteni mihin tahansa aikaan tai todellisuustaajuuteen. Itse asiassa opin ensimmäistä kertaa tämän tietoisuuteni kalibrointitaidon tällä samalla emäaluksella.
Viidennen ulottuvuuden olennot emäaluksella
Ennen kuin aloitan kierroksemme emäaluksen kuudennen ulottuvuuden osissa, haluaisin puhua viidennen ulottuvuuden olennoista aluksella. Itse asiassa silloin kun joku resonoi viidennen ulottuvuuden ilmaisunsa kanssa, hän on yhteydessä myös moniulotteiseen itseensä. Siksi on oikeampi sanoa, että silloin kun olennot päättävät resonoida viidennen ulottuvuuden ilmaisuunsa.
Viidennen ulottuvuuden olennon muoto on hyvin muuttuva, mitä voidaan helposti muuttaa sen ajatuksilla ja tunteilla. Siksi viidennen ulottuvuuden muodossa olevat voivat vaikuttaa kiinteältä jossain tapauksessa, mutta sitten yhtäkkiä näyttää olevan läpikuultavassa valokehossa.
Valokeho on erittäin mukava muoto, kun siinä on erittäin vähän massaa. Valokeho ei koe sellaisia kehoaistimuksia kuin nälkä, jano, kylmä tai kuuma. Lisäksi valokehon korkea taajuus on upea astia ehdottomalle rakkaudelle. Kun maa-astianne "syö" maasta löydettyjä fyysisiä elementtejä, valokeho "syö" vain valoa.
Valokeho voi myös hetkessä vastaanottaa, säilyttää, ymmärtää ja jakaa valtavia määriä informaatiota. Näin ollen valokehon resonoidessa korkeimpaan taajuuteensa se on moniulotteisen valon elävää ilmaisua ja se on myös valon korkeinta ilmaisua ehdottomasta rakkaudesta. Tämä ehdoton rakkaus tekee ykseystietoisuudestamme hyvin voimakkaan polttoaineen emäaluksellemme.
Aluksessa on alueita, jotka ovat vain vierailijoille. Näillä alueilla käytämme tiheältä vaikuttavaa humanoidimuotoa helpottaaksemme ylösnousevien ystäviemme sopeutumista. Sitten palatessamme aluksen toisille alueille, voimme vapaasti ottaa, minkä tahansa muodon haluamme. Tämä prosessi vastaa paljon tulemista töistä kotiin ja vaihtamista mukaviin vaatteisiin. Me kuitenkin vaihdamme mukavaan kehoon.
Mukavassa kehossamme voimme helpommin yhdistyä toisiin samalla tavalla, kuin valot voisivat yhdistyä. Kun yhdistämme valokehomme, koemme välittömästi kaiken samalla tavalla kuin toinen. Itse asiassa on tiettyjä tilanteita, jolloin emäalus ja koko miehistö yhdistyvät nyt-hetken ykseyteen.
Meistä nämä kerrat ovat hyvin samanlaisia kuin teidän taivaaksi kutsumanne. Teemme tämän yhdistymisen vain, silloin kun vieraiden tiedetään kykenevän vastaanottamaan tämän valovoimakkuuden. Kuten moni teistä on kokenut ylösnousemusprosessinsa aikana, liian kaukana omasta perustaajuudesta olevan valon vastaanottaminen voi aiheuttaa monia ongelmia maa-astialle.
Mekin koimme tämän tuntemuksen, kun plejadilaisen maailmamme taajuus alkoi laajentua viidenteen ulottuvuuteen. Näin keräsimme yhteen kaikki parantajat ja johtajat, jotka olivat jo kokeneet tämän prosessin, ja loimme verkoston, jonka kautta ylösnousevat ihmiset saattoivat aina löytää apua. Tämän verkoston muodostaminen ei ollut pikkutehtävä, kun useimmat ihmiset olivat jo pakahtuneet omasta ylösnousemusprosessistaan.
Toisaalta verkostomme havaitsi, että käyttäessään lataamiaan korkeampia taajuuksia, heistä tuntui paremmalta. Valo, erityisesti laajentuva valo, voidaan helpommin integroida mihin tahansa järjestelmään, silloin kun sille annettaan liikkumisväylä. Liikkumaton valo tulee levottomaksi ja voi synnyttää pelkoa ja ahdistusta sellaisessa, joka on juuri ladannut sen.
Emäaluksen kuudennen ulottuvuuden alueet
Haluaisin viedä teidät nyt kierrokselle emäaluksen kuudennen ulottuvuuden alueille. Kuten olen sanonut aiemmin, tullessani ensi kertaa emäalukselle, olin laajentanut tietoisuuteni moniulotteiseen itseeni. Tietoisuutensa laajentaminen tähän taajuuteen ja varsinainen astuminen kuudennen ulottuvuuden todellisuuteen eivät ole kuitenkaan lainkaan sama asia.
Siksi vien teidät takaisin sille ovelle, mistä puhuin aiemmin ja mikä näytti avautuvan "ei-minnekään". Tällä kertaa kerron teille, mitä tapahtui, silloin kun astuin tuota avoimesta ovesta. Olin tutkinut paljon emäaluksen viidennen ulottuvuuden osia ja olin valmis näkemään enemmän. Melkein kuin irvistäen arcturuslainen oppaani sanoi: "Palataanpa takaisin ovelle "ei-mihinkään".
Nyt hetkessä viidennen ulottuvuuden muotomme seisoivat tuon oven edessä. Kuulin telepaattisesti Arcturuslaisen neuvovan minua avaamaan sen ja niin avasin. Tämä kerta oli täysin erilainen. Heti kun ovi avautui, minut vedettiin sen läpi maailmaan, mitä en ollut koskaan tuntenut. Olin tottunut muuttuvaan ja joskus muodottomaan viidenteen ulottuvuuteen, mutta olin valmistautumaton aistimuksiin kuudennen ulottuvuuden todellisuudesta.
Tunsin, että minut ikään kuin "vedettiin erilleen", valokehoni ikään kuin hajotettiin. Saatoin tuntea, että pelko halusi nousta sisälläni, joten keskitin tietoisuuteni nyt-hetkeen ja sallin ainutlaatuisten aistimusten vaikuttaa tietoisuuteeni. Sanon "tietoisuus", sillä heti mentyäni ovesta läpi olin täysin muodoton.
En osaa sanoa tätä "peräkkäistavalla", mutta myös tietoisuuteni näytti eroavan tutuista aistimuksista, ajatuksista, tunteista tai liikkeistä. Viidennen ulottuvuuden valokehossani olin kokenut vapauden valokehosta sallimalla tietoisuuteni virrata sen ulkopuolelle, mikä vaikutti löyhältä valomuodolta ja mitä olin kutsunut kehokseni.
Kuitenkin kuudennessa ulottuvuudessa tietoisuuteni hajosi tämän maailman kokonaisuuteen. Tunsin tietoisuuteni ikään kuin räjähtävän. Taaskin minun oli yhdistyttävä syvästi nyt-hetkeen enkä saanut antaa energiakenttäni etsiä aiemman rakenteeni turvaa.
Pysyin keskittyneenä nyt, nyt, nyt, roikkuakseni kiinni jonkinlaisessa keskuksessa tässä äärimmäisen korkeassa energiakentässä. Lopulta tulin tietoiseksi kuvioista siinä, mikä oli aiemmin hahmotettu tyhjyydeksi. Nämä kuviot eivät olleet staattisia, ne virtasivat ja aaltoilivat kuin poiju myrskyävällä merellä.
Tuota kuvaa tietoisuudessani pitäen pystyin näkemään, miten oli sellainen muoto kuin meri tai ilma, mutta se oli täysin punoutunut yhteen. Kuitenkin se mikä oli samanlaista kuin ilma, loi kuvion siihen, mikä oli samanlaista kuin vesi. Kaikki oli jatkuvassa virtauksessa. Lopulta kun totuin näihin aistimuksiin, tunsin syvää tunnetta aluista. Se mitä nämä alut olivat, oli kaukana havaintokykyni yläpuolella. Ne kuitenkin näyttivät tärkeiltä ja tuntuivat lohduttavilta.
Tuolla hetkellä Arcturuslainen astui ovesta ja kosketti minua paikkaan, mikä oli ehkä kolmas silmäni. Välittömästi huone otti rakenteen. Rakenne oli paljon samanlainen kuin katseluhuone, mistä olen puhunut viidennessä ulottuvuudessa. Nyt kuitenkin katselin kuudetta ulottuvuutta ja olin sitä samanaikaisesti.
"Tämä ulottuvuus on mahdollinen todellisuus, mikä on äärettömästi muodostumisprosessissa", kuulin Arcturuslaisen kertovan minulle. Se puhui minulle telepaattisesti pakottaakseen minut hylkäämään riippuvuuteni sanoista, kuten se oli kertounut.
"Olinko ruudun sisällä, kun astuin sisään?", minun oli kysyttävä.
Vastauksena olin välittömästi tuossa samassa kokemuksessa … mistä? Luulen, että minun on kutsuttava sitä luomispotentiaaliksi. Tiesin, että tällä kertaa minun olisi otettava itselleni jonkinlainen muoto. Olin oppinut, että silloin kun Arcturuslainen näytti hylkäävän minut, se tapahtui siksi, että se tiesi minun olevan valmis löytämään vastauksen sisältäni.
Olin myös oppinut, että jos epäilin itseäni, en koskaan löytäisi vastausta. Siksi rentouduin kokemukseen ja etsin sisältä tietoa. Ongelmana oli: missä oli "sisällä"? Olin uudessa maailmassa nyt ja tämän todellisuuden kaikki säännöt olivat tuntemattomia minulle - paitsi että tiedettiin, että olin moniulotteinen olento.
Sen seurauksena minun oli yhdistyttävä viidennen ulottuvuuden ilmaisumuotooni. Muistin, että antautuminen oli avain kaikkiin korkeamman ulottuvuuden maailmoihin. Näin antauduin kokemukseen leijumisesta ja virtaamisesta todellisuudessa, mitä en voinut nähdä tai kuulla.
Toisaalta, saatoin jotenkin tuntea sen. Pystyin myös yhdistymään vielä johonkin tunteeseen itsestäni. Siitä itsestä mihin olin löyhästi yhteydessä, antauduin täysin sille, mitä en voinut ymmärtää.
Kun päästin irti tarpeesta ymmärtää, tietämisen kuiskaus alkoi häivähtää siinä tietoisuudessa, mikä minulla vielä oli. Kuiskaus ei ollut mitään kieltä, vaan tunsin sen aistimuksena halusta aloittaa. En tiennyt, mitä olin halukas aloittamaan, mutta päätin antautua tuolle halukkuudelle, koska se oli ainoa "kosketuspinta", minkä pystyin löytämään.
Sallin tuon halukkuuden kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes se hallitsi tuntematonta kokemustani. Vähitellen tämän halukkuus tuli hämäräksi muistoksi, mikä oli kaukainen, että tuskin tajusin sitä. Näin "putosin" tuohon muistoon ja syleilin sitä, kunnes se sai vallan hajonneesta tietoisuudestani.
Jotenkin tämä kaukainen muisto pystyi vetämään minut hyvin löysään muotoon. Yhtäkkiä olin ulkona mahdollisuudesta ja olin/virtasin näyttöruudun edessä, Arcturuslaisen muuttuvan muodon vieressä.
Voiko löyhä arcturuslainen valomuoto hymyillä? Tai kenties tuo hymy oli minun?
Nukkukaa kuudennen ulottuvuuden esittelyni yli. Palaan jatkamaan matkamme emäaluksen kuudennen ulottuvuuden alueen läpi …
Mytre ja Arcturuslainen, sillä olemme yhtä!
-----------
Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
22.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Mytre puhuu:
Rakkaat maaystävät, kiitos liittymisestänne seuraani arcturuslaiselle emäalukselle. Myöhemmin tarinassani kerron teille ilosta plejadilaisessa ylösnousemuksessamme, mikä tapahtui kauan sitten maa-aikaanne. Koska kuitenkin värähtelen nyt aikarajojen ulkopuolella, voin kalibroida moniulotteisen tietoisuuteni mihin tahansa aikaan tai todellisuustaajuuteen. Itse asiassa opin ensimmäistä kertaa tämän tietoisuuteni kalibrointitaidon tällä samalla emäaluksella.
Viidennen ulottuvuuden olennot emäaluksella
Ennen kuin aloitan kierroksemme emäaluksen kuudennen ulottuvuuden osissa, haluaisin puhua viidennen ulottuvuuden olennoista aluksella. Itse asiassa silloin kun joku resonoi viidennen ulottuvuuden ilmaisunsa kanssa, hän on yhteydessä myös moniulotteiseen itseensä. Siksi on oikeampi sanoa, että silloin kun olennot päättävät resonoida viidennen ulottuvuuden ilmaisuunsa.
Viidennen ulottuvuuden olennon muoto on hyvin muuttuva, mitä voidaan helposti muuttaa sen ajatuksilla ja tunteilla. Siksi viidennen ulottuvuuden muodossa olevat voivat vaikuttaa kiinteältä jossain tapauksessa, mutta sitten yhtäkkiä näyttää olevan läpikuultavassa valokehossa.
Valokeho on erittäin mukava muoto, kun siinä on erittäin vähän massaa. Valokeho ei koe sellaisia kehoaistimuksia kuin nälkä, jano, kylmä tai kuuma. Lisäksi valokehon korkea taajuus on upea astia ehdottomalle rakkaudelle. Kun maa-astianne "syö" maasta löydettyjä fyysisiä elementtejä, valokeho "syö" vain valoa.
Valokeho voi myös hetkessä vastaanottaa, säilyttää, ymmärtää ja jakaa valtavia määriä informaatiota. Näin ollen valokehon resonoidessa korkeimpaan taajuuteensa se on moniulotteisen valon elävää ilmaisua ja se on myös valon korkeinta ilmaisua ehdottomasta rakkaudesta. Tämä ehdoton rakkaus tekee ykseystietoisuudestamme hyvin voimakkaan polttoaineen emäaluksellemme.
Aluksessa on alueita, jotka ovat vain vierailijoille. Näillä alueilla käytämme tiheältä vaikuttavaa humanoidimuotoa helpottaaksemme ylösnousevien ystäviemme sopeutumista. Sitten palatessamme aluksen toisille alueille, voimme vapaasti ottaa, minkä tahansa muodon haluamme. Tämä prosessi vastaa paljon tulemista töistä kotiin ja vaihtamista mukaviin vaatteisiin. Me kuitenkin vaihdamme mukavaan kehoon.
Mukavassa kehossamme voimme helpommin yhdistyä toisiin samalla tavalla, kuin valot voisivat yhdistyä. Kun yhdistämme valokehomme, koemme välittömästi kaiken samalla tavalla kuin toinen. Itse asiassa on tiettyjä tilanteita, jolloin emäalus ja koko miehistö yhdistyvät nyt-hetken ykseyteen.
Meistä nämä kerrat ovat hyvin samanlaisia kuin teidän taivaaksi kutsumanne. Teemme tämän yhdistymisen vain, silloin kun vieraiden tiedetään kykenevän vastaanottamaan tämän valovoimakkuuden. Kuten moni teistä on kokenut ylösnousemusprosessinsa aikana, liian kaukana omasta perustaajuudesta olevan valon vastaanottaminen voi aiheuttaa monia ongelmia maa-astialle.
Mekin koimme tämän tuntemuksen, kun plejadilaisen maailmamme taajuus alkoi laajentua viidenteen ulottuvuuteen. Näin keräsimme yhteen kaikki parantajat ja johtajat, jotka olivat jo kokeneet tämän prosessin, ja loimme verkoston, jonka kautta ylösnousevat ihmiset saattoivat aina löytää apua. Tämän verkoston muodostaminen ei ollut pikkutehtävä, kun useimmat ihmiset olivat jo pakahtuneet omasta ylösnousemusprosessistaan.
Toisaalta verkostomme havaitsi, että käyttäessään lataamiaan korkeampia taajuuksia, heistä tuntui paremmalta. Valo, erityisesti laajentuva valo, voidaan helpommin integroida mihin tahansa järjestelmään, silloin kun sille annettaan liikkumisväylä. Liikkumaton valo tulee levottomaksi ja voi synnyttää pelkoa ja ahdistusta sellaisessa, joka on juuri ladannut sen.
Emäaluksen kuudennen ulottuvuuden alueet
Haluaisin viedä teidät nyt kierrokselle emäaluksen kuudennen ulottuvuuden alueille. Kuten olen sanonut aiemmin, tullessani ensi kertaa emäalukselle, olin laajentanut tietoisuuteni moniulotteiseen itseeni. Tietoisuutensa laajentaminen tähän taajuuteen ja varsinainen astuminen kuudennen ulottuvuuden todellisuuteen eivät ole kuitenkaan lainkaan sama asia.
Siksi vien teidät takaisin sille ovelle, mistä puhuin aiemmin ja mikä näytti avautuvan "ei-minnekään". Tällä kertaa kerron teille, mitä tapahtui, silloin kun astuin tuota avoimesta ovesta. Olin tutkinut paljon emäaluksen viidennen ulottuvuuden osia ja olin valmis näkemään enemmän. Melkein kuin irvistäen arcturuslainen oppaani sanoi: "Palataanpa takaisin ovelle "ei-mihinkään".
Nyt hetkessä viidennen ulottuvuuden muotomme seisoivat tuon oven edessä. Kuulin telepaattisesti Arcturuslaisen neuvovan minua avaamaan sen ja niin avasin. Tämä kerta oli täysin erilainen. Heti kun ovi avautui, minut vedettiin sen läpi maailmaan, mitä en ollut koskaan tuntenut. Olin tottunut muuttuvaan ja joskus muodottomaan viidenteen ulottuvuuteen, mutta olin valmistautumaton aistimuksiin kuudennen ulottuvuuden todellisuudesta.
Tunsin, että minut ikään kuin "vedettiin erilleen", valokehoni ikään kuin hajotettiin. Saatoin tuntea, että pelko halusi nousta sisälläni, joten keskitin tietoisuuteni nyt-hetkeen ja sallin ainutlaatuisten aistimusten vaikuttaa tietoisuuteeni. Sanon "tietoisuus", sillä heti mentyäni ovesta läpi olin täysin muodoton.
En osaa sanoa tätä "peräkkäistavalla", mutta myös tietoisuuteni näytti eroavan tutuista aistimuksista, ajatuksista, tunteista tai liikkeistä. Viidennen ulottuvuuden valokehossani olin kokenut vapauden valokehosta sallimalla tietoisuuteni virrata sen ulkopuolelle, mikä vaikutti löyhältä valomuodolta ja mitä olin kutsunut kehokseni.
Kuitenkin kuudennessa ulottuvuudessa tietoisuuteni hajosi tämän maailman kokonaisuuteen. Tunsin tietoisuuteni ikään kuin räjähtävän. Taaskin minun oli yhdistyttävä syvästi nyt-hetkeen enkä saanut antaa energiakenttäni etsiä aiemman rakenteeni turvaa.
Pysyin keskittyneenä nyt, nyt, nyt, roikkuakseni kiinni jonkinlaisessa keskuksessa tässä äärimmäisen korkeassa energiakentässä. Lopulta tulin tietoiseksi kuvioista siinä, mikä oli aiemmin hahmotettu tyhjyydeksi. Nämä kuviot eivät olleet staattisia, ne virtasivat ja aaltoilivat kuin poiju myrskyävällä merellä.
Tuota kuvaa tietoisuudessani pitäen pystyin näkemään, miten oli sellainen muoto kuin meri tai ilma, mutta se oli täysin punoutunut yhteen. Kuitenkin se mikä oli samanlaista kuin ilma, loi kuvion siihen, mikä oli samanlaista kuin vesi. Kaikki oli jatkuvassa virtauksessa. Lopulta kun totuin näihin aistimuksiin, tunsin syvää tunnetta aluista. Se mitä nämä alut olivat, oli kaukana havaintokykyni yläpuolella. Ne kuitenkin näyttivät tärkeiltä ja tuntuivat lohduttavilta.
Tuolla hetkellä Arcturuslainen astui ovesta ja kosketti minua paikkaan, mikä oli ehkä kolmas silmäni. Välittömästi huone otti rakenteen. Rakenne oli paljon samanlainen kuin katseluhuone, mistä olen puhunut viidennessä ulottuvuudessa. Nyt kuitenkin katselin kuudetta ulottuvuutta ja olin sitä samanaikaisesti.
"Tämä ulottuvuus on mahdollinen todellisuus, mikä on äärettömästi muodostumisprosessissa", kuulin Arcturuslaisen kertovan minulle. Se puhui minulle telepaattisesti pakottaakseen minut hylkäämään riippuvuuteni sanoista, kuten se oli kertounut.
"Olinko ruudun sisällä, kun astuin sisään?", minun oli kysyttävä.
Vastauksena olin välittömästi tuossa samassa kokemuksessa … mistä? Luulen, että minun on kutsuttava sitä luomispotentiaaliksi. Tiesin, että tällä kertaa minun olisi otettava itselleni jonkinlainen muoto. Olin oppinut, että silloin kun Arcturuslainen näytti hylkäävän minut, se tapahtui siksi, että se tiesi minun olevan valmis löytämään vastauksen sisältäni.
Olin myös oppinut, että jos epäilin itseäni, en koskaan löytäisi vastausta. Siksi rentouduin kokemukseen ja etsin sisältä tietoa. Ongelmana oli: missä oli "sisällä"? Olin uudessa maailmassa nyt ja tämän todellisuuden kaikki säännöt olivat tuntemattomia minulle - paitsi että tiedettiin, että olin moniulotteinen olento.
Sen seurauksena minun oli yhdistyttävä viidennen ulottuvuuden ilmaisumuotooni. Muistin, että antautuminen oli avain kaikkiin korkeamman ulottuvuuden maailmoihin. Näin antauduin kokemukseen leijumisesta ja virtaamisesta todellisuudessa, mitä en voinut nähdä tai kuulla.
Toisaalta, saatoin jotenkin tuntea sen. Pystyin myös yhdistymään vielä johonkin tunteeseen itsestäni. Siitä itsestä mihin olin löyhästi yhteydessä, antauduin täysin sille, mitä en voinut ymmärtää.
Kun päästin irti tarpeesta ymmärtää, tietämisen kuiskaus alkoi häivähtää siinä tietoisuudessa, mikä minulla vielä oli. Kuiskaus ei ollut mitään kieltä, vaan tunsin sen aistimuksena halusta aloittaa. En tiennyt, mitä olin halukas aloittamaan, mutta päätin antautua tuolle halukkuudelle, koska se oli ainoa "kosketuspinta", minkä pystyin löytämään.
Sallin tuon halukkuuden kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes se hallitsi tuntematonta kokemustani. Vähitellen tämän halukkuus tuli hämäräksi muistoksi, mikä oli kaukainen, että tuskin tajusin sitä. Näin "putosin" tuohon muistoon ja syleilin sitä, kunnes se sai vallan hajonneesta tietoisuudestani.
Jotenkin tämä kaukainen muisto pystyi vetämään minut hyvin löysään muotoon. Yhtäkkiä olin ulkona mahdollisuudesta ja olin/virtasin näyttöruudun edessä, Arcturuslaisen muuttuvan muodon vieressä.
Voiko löyhä arcturuslainen valomuoto hymyillä? Tai kenties tuo hymy oli minun?
Nukkukaa kuudennen ulottuvuuden esittelyni yli. Palaan jatkamaan matkamme emäaluksen kuudennen ulottuvuuden alueen läpi …
Mytre ja Arcturuslainen, sillä olemme yhtä!
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.