LUOLA
Mytriaa ja Mytreä kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
25.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
MYTRIA JATKAA:
Minua nolottaa sanoa, että muistin elävästi ja yksityiskohtaisesti tunteen sulautumisesta yhteen tuon miespuolisen eetterimuodon kanssa, mutten pystynyt muistamaan henkilökohtaista viestiäni Arcturuslaiselta. Halusinko niin epätoivoisesti rakkautta, etten kunnioittanut viestiä, minkä Arcturuslainen antoi suoraan minulle? Onneksi en miettinyt tuota kysymystä, kun heräsin. Olin liian heikko. Eetterimuotoni oli ollut poissa kehostani pitkään ja kehoni oli menossa shokkiin.
Koin kaksi todellisuutta kerralla. Tunsin eetterikehoni yrittävän epätoivoisesti päästä takaisin fyysiseen kuoreeni ja tunsin myös heikon, kylmän ja puolitajuttoman fyysisen muotoni yrittävän hyväksyä henkensä. En nähnyt unta tai meditoinut. Minulla oli kova kuume ja kehoni alkoi sinertää. Tuskin hengitin ja minulla oli hyvin, hyvin kylmä.
Vedin itseni tiukalle kerälle ja painauduin kalliota vasten hätäisessä ja turhassa yrityksessä löytää lämpöä. Menetin jatkuvasti tajuntani ja sitten taas palasin tajuihini. Pian tulisi pimeä ja yöt olivat täällä erittäin kylmiä.
En tiedä, olinko tietoinen vai tajuton nähdessäni kauniin valonaisen. Hän oli valtava ja näytti siltä, että hänet oli ikään kuin tehty pilvistä ja tähdistä. Kutsuin häntä apuun ja hän leijui minua kohti. En tiedä, oliko seuraava muistikuva todellisuutta vai hallusinaatio, mutta hän leijui suoraan ohitseni kallioon, mitä vasten nojasin.
Siitä kohtaa näytti virtaavan siunattua lämpöä, mistä hän meni kallioon, ja kuulin mielessäni kummittelevan lyyrisen soinnin. Jotenkin löysin voimaa ryömiä sitä paikkaa kohti, mistä valo-olento oli mennyt kallioon. Olin niin heikko, että minun oli pidettävä kalliosta kiinni seistessäni, mutta kun tein niin tunsin raon tai ehkä portaalin pimeään luolaan. Se oli lämmin ja kuulin veden juoksevan, kun nukahdin.
En tiedä, miten kauan nukuin, mutta muistan havahtuneeni unesta juomaan vettä ja sitten palanneeni takaisin uneen. Jonkin ajan kuluttua huomasin vedestä kasvavan sientä. Toin palan sitä nenääni ja huulilleni ja aistin, että sitä oli ok syödä. Söin vain muutaman palan, sitten nukahdin taas, täysin sikeästi.
Lopulta heräsin tuntien levottomuutta ja näin ikään kuin valonsäteen. Pitäen edelleen kallionseinästä kiinni nousin kävelemään ja seurasin valonsädettä sen lähteeseen, mikä oli luolansuu. Ilma oli selkeä ja lämmin ja tunsin oloni paremmaksi kuin pitkään aikaan. Olin melkein unohtanut "uneni, meditaationi ja/tai visioni", mutta muistin, että planeetta oli kaunis ja hedelmällinen.
Torkuin auringossa, kunnes nälkä havahdutti minut etsimään jotain syötäviä lehviä tai juuria. Luolan läpi juokseva vesi kerääntyi pieneen lampeen, mitä kasvit ympäröivät. Tunnistin useat kasvit syötäviksi ja löysin yhden jäljellä olevan kulhoni, täytin sen vedellä ja join siitä kasveja syödessäni. Kun tuli kylmä, palasin luolaan nukkumaan. En tiedä, miten kauan elin näin, sillä olin niin syvällä itsessäni, etten usein huomannut päivien kulumista.
Elin luonnon nyt-hetkessä. Söin ollessani nälkäinen, join ollessani janoinen, liikuin ollessani kangistunut ja nukuin ollessani väsynyt. Olin ulkona sään salliessa ja luolassa, kun oli kylmää, satoi tai oli pimeää. Joskus kuitenkin pysyin hereillä hyvin myöhään tai heräsin hyvin aikaisin opettelemaan tähtiä ja tähtijärjestelmiä. Sitten kun olin vahvempi, aloin myös kuljeskella ja kartoittaa maata.
Tulin terveemmäksi joka päivä ja nukuin sikeästi joka yö. Uneni olivat hyvin eläviä, mutta tavallisesti unohdin ne päivävalossa. En yrittänyt pitää niitä muistissani. Itse asiassa en "yrittänyt" tehdä mitään. Elin maan kanssa, katselin taivaalle, "likosin" lammessa ja etsin ruokaa. Yhtenä päivänä löysin kaksi kiveä, jotka saivat aikaan kipinän toisiaan vasten iskettäessä, ja pystyin sytyttämään tulen.
Voidakseni siirtyä suurempaan ilmaisumuotooni palasin primitiivisiin selviytymistekijöihin. Jonkin ajan jälkeen myös kuva sulautumista yhteen tuon miehen kanssa katosi muististani. En pystynyt ajattelemaan, mitä oli tapahtunut aiemmin tai mitä tapahtuisi seuraavaksi. Elin jokaisen hengenvedon tyynessä seesteisyydessä. Luulen, että olisin voinut elää koko elämäni tuolla tavalla, kunnes tapasin tuon miehen.
Olin kulkenut hyvin pitkälle tuona päivänä ja löytänyt upean järven, missä oli vesiputous ja ihana paikka sukeltaa syvään veteen. Pikkulampeni jälkeen oli riemastuttavaa sukeltaa, uida ja seistä vesiputouksen alla. Minulla oli niin hauskaa, etten huomannut yön lähestyvän. Lopulta katsoin ylös ja käsitin, että minun oli riennettävä takaisin luolaan. Kiipesin ylös vedestä ja kävelin nopeasti luolani suuntaan, kun juoksin suoraan jotakuta päin.
En voinut nähdä hänen kasvojaan hämärässä, mutta tiesin välittömästi, että se oli hän. Se oli mies, jonka kanssa olin sulautunut yhteen luolassa. Mutta nyt hän oli fyysinen ja niin olin minäkin.
Kun palaamme, Mytre puhuu omasta alkuheräämisestään.
Mytria ja Mytre
Mytriaa ja Mytreä kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
25.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
MYTRIA JATKAA:
Minua nolottaa sanoa, että muistin elävästi ja yksityiskohtaisesti tunteen sulautumisesta yhteen tuon miespuolisen eetterimuodon kanssa, mutten pystynyt muistamaan henkilökohtaista viestiäni Arcturuslaiselta. Halusinko niin epätoivoisesti rakkautta, etten kunnioittanut viestiä, minkä Arcturuslainen antoi suoraan minulle? Onneksi en miettinyt tuota kysymystä, kun heräsin. Olin liian heikko. Eetterimuotoni oli ollut poissa kehostani pitkään ja kehoni oli menossa shokkiin.
Koin kaksi todellisuutta kerralla. Tunsin eetterikehoni yrittävän epätoivoisesti päästä takaisin fyysiseen kuoreeni ja tunsin myös heikon, kylmän ja puolitajuttoman fyysisen muotoni yrittävän hyväksyä henkensä. En nähnyt unta tai meditoinut. Minulla oli kova kuume ja kehoni alkoi sinertää. Tuskin hengitin ja minulla oli hyvin, hyvin kylmä.
Vedin itseni tiukalle kerälle ja painauduin kalliota vasten hätäisessä ja turhassa yrityksessä löytää lämpöä. Menetin jatkuvasti tajuntani ja sitten taas palasin tajuihini. Pian tulisi pimeä ja yöt olivat täällä erittäin kylmiä.
En tiedä, olinko tietoinen vai tajuton nähdessäni kauniin valonaisen. Hän oli valtava ja näytti siltä, että hänet oli ikään kuin tehty pilvistä ja tähdistä. Kutsuin häntä apuun ja hän leijui minua kohti. En tiedä, oliko seuraava muistikuva todellisuutta vai hallusinaatio, mutta hän leijui suoraan ohitseni kallioon, mitä vasten nojasin.
Siitä kohtaa näytti virtaavan siunattua lämpöä, mistä hän meni kallioon, ja kuulin mielessäni kummittelevan lyyrisen soinnin. Jotenkin löysin voimaa ryömiä sitä paikkaa kohti, mistä valo-olento oli mennyt kallioon. Olin niin heikko, että minun oli pidettävä kalliosta kiinni seistessäni, mutta kun tein niin tunsin raon tai ehkä portaalin pimeään luolaan. Se oli lämmin ja kuulin veden juoksevan, kun nukahdin.
En tiedä, miten kauan nukuin, mutta muistan havahtuneeni unesta juomaan vettä ja sitten palanneeni takaisin uneen. Jonkin ajan kuluttua huomasin vedestä kasvavan sientä. Toin palan sitä nenääni ja huulilleni ja aistin, että sitä oli ok syödä. Söin vain muutaman palan, sitten nukahdin taas, täysin sikeästi.
Lopulta heräsin tuntien levottomuutta ja näin ikään kuin valonsäteen. Pitäen edelleen kallionseinästä kiinni nousin kävelemään ja seurasin valonsädettä sen lähteeseen, mikä oli luolansuu. Ilma oli selkeä ja lämmin ja tunsin oloni paremmaksi kuin pitkään aikaan. Olin melkein unohtanut "uneni, meditaationi ja/tai visioni", mutta muistin, että planeetta oli kaunis ja hedelmällinen.
Torkuin auringossa, kunnes nälkä havahdutti minut etsimään jotain syötäviä lehviä tai juuria. Luolan läpi juokseva vesi kerääntyi pieneen lampeen, mitä kasvit ympäröivät. Tunnistin useat kasvit syötäviksi ja löysin yhden jäljellä olevan kulhoni, täytin sen vedellä ja join siitä kasveja syödessäni. Kun tuli kylmä, palasin luolaan nukkumaan. En tiedä, miten kauan elin näin, sillä olin niin syvällä itsessäni, etten usein huomannut päivien kulumista.
Elin luonnon nyt-hetkessä. Söin ollessani nälkäinen, join ollessani janoinen, liikuin ollessani kangistunut ja nukuin ollessani väsynyt. Olin ulkona sään salliessa ja luolassa, kun oli kylmää, satoi tai oli pimeää. Joskus kuitenkin pysyin hereillä hyvin myöhään tai heräsin hyvin aikaisin opettelemaan tähtiä ja tähtijärjestelmiä. Sitten kun olin vahvempi, aloin myös kuljeskella ja kartoittaa maata.
Tulin terveemmäksi joka päivä ja nukuin sikeästi joka yö. Uneni olivat hyvin eläviä, mutta tavallisesti unohdin ne päivävalossa. En yrittänyt pitää niitä muistissani. Itse asiassa en "yrittänyt" tehdä mitään. Elin maan kanssa, katselin taivaalle, "likosin" lammessa ja etsin ruokaa. Yhtenä päivänä löysin kaksi kiveä, jotka saivat aikaan kipinän toisiaan vasten iskettäessä, ja pystyin sytyttämään tulen.
Voidakseni siirtyä suurempaan ilmaisumuotooni palasin primitiivisiin selviytymistekijöihin. Jonkin ajan jälkeen myös kuva sulautumista yhteen tuon miehen kanssa katosi muististani. En pystynyt ajattelemaan, mitä oli tapahtunut aiemmin tai mitä tapahtuisi seuraavaksi. Elin jokaisen hengenvedon tyynessä seesteisyydessä. Luulen, että olisin voinut elää koko elämäni tuolla tavalla, kunnes tapasin tuon miehen.
Olin kulkenut hyvin pitkälle tuona päivänä ja löytänyt upean järven, missä oli vesiputous ja ihana paikka sukeltaa syvään veteen. Pikkulampeni jälkeen oli riemastuttavaa sukeltaa, uida ja seistä vesiputouksen alla. Minulla oli niin hauskaa, etten huomannut yön lähestyvän. Lopulta katsoin ylös ja käsitin, että minun oli riennettävä takaisin luolaan. Kiipesin ylös vedestä ja kävelin nopeasti luolani suuntaan, kun juoksin suoraan jotakuta päin.
En voinut nähdä hänen kasvojaan hämärässä, mutta tiesin välittömästi, että se oli hän. Se oli mies, jonka kanssa olin sulautunut yhteen luolassa. Mutta nyt hän oli fyysinen ja niin olin minäkin.
Kun palaamme, Mytre puhuu omasta alkuheräämisestään.
Mytria ja Mytre