TEHTÄVÄMME HIENOVIRITTÄMINEN
Kanavoinut Suzanne Lie (Suzan Caroll) ( suzanneliephd.blogspot.com)
14.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Alla oleva viesti kanavoitiin arcturuslaisen ITSENI kautta. Tämä viesti on ihmisitseltäni.
Kun aika on melkein mennyttä minulle, en voi muistaa, milloin "yllä oleva" viesti tuli, mutta sen jälkeen olen "vetänyt läpi" valtavia määriä korkeampaa valoa. Minusta tuntuu, että olen ollut tehtäväni hienoviritysprosessissa tai ainakin niin luulin silloin. Kuitenkin päivä sen jälkeen kun olin kaksi, kolme päivää juoksuttanut tätä korkeataajuuksista energiaa, tunsin itseni kuin veltoksi rätiksi. Oli sunnuntai ja tyttäreni ja lapsenlapseni tulivat katsomaan minua. Sen pitäisi tehdä minut onnelliseksi ja tekikin, muttei lisännyt yhtään energiaa tietoisuuteeni. Tunnuin olevan kuin tyhjä astia.
Toisin sanoen, se johtui tehtävämme hienoviritysosasta ja sen tarkoitus on varmistaa, että integroimme päivittäiseen elämäämme sen, mitä olemme kokeneet. Joskus ylösnousemusprosessi tuntuu ainakin minusta kuin vuoristoradalta. Kasvut ovat upeita, autuaita, euforisia ja hauskoja. Kuitenkin laskut ovat uuvuttavia, hämmentäviä ja kummallisen surullisia. En ole varma, mistä suru tulee. Kenties suru on parhaan ystäväni - pelon - menettämistä. Kenties se on oivallus, että tuntemamme elämä loppuu. Suru ei ole aina huono asia. Itse asiassa joskus se on tapa kunnioitta sitä, mitä ei ole enää elämässämme. Kenties se suru mitä ei voinut aiemmin tuntea, koska se olisi ollut liian pakahduttavaa, voi viimeinkin tulla pintaan vapautettavaksi. Kenties on samoin myös vihan, pelon, ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Kenties ne voivat tulla tietoisuutemme pintaan vasta, kun olemme kokeneet totuutta, ehdotonta rakkautta, autuutta ja iloa.
Mikä tahansa syy onkin, luulen, että on tärkeää, että me kaikki kunnioitamme tunteitamme, vaikka ne olisivat pelkopohjaisiakin. Kun tietoisuutemme laajenee, niin tapahtuu myös tunteillemme. Nämä tuntemukset eivät kuitenkaan tunnu samanlaisilta kuin tunteet, koska ne ovat paljon korkeampaa taajuutta. Moniulotteisissa kokemuksissamme valo ja ääni, ajatukset ja tunteet eivät ole erillään. Ne ovat YKSI kokemus. Valon/ajatusten ja äänen/tunteiden yhdistelmä sallii meidän siirtää tietoisen todellisuuskokemuksemme sen näkymättömän kynnyksen yli, mikä on pitänyt meitä kolmannen ulottuvuuden harhakuvien ansassa.
Nyt kun nämä harhakuvat poksahtavat auki paljastamaan totuuden, viha on säännöllinen vieras tunnemaailmassamme. Miten olemme voineet olla niin typeriä, niin peloissamme tai niin tietämättömiä uskoaksemme nuo ilmiselvät valheet? Tämä on tietysti itsensä tuomitsemista, mikä EI perustu ehdottomaan rakkauteen. Kuitenkin ajan pyöriessä todellisuuteemme ja takaisin on helppoa unohtaa se maailma, missä elimme kunnes - no, kunnes NYT. Vain muutama vuosi sitten ne totuudet, jotka ovat tavallisia (jokaiselle joka lukee internetiä), olivat ehdottomasti mahdottomia uskoa melkein jokaiselle.
Sitten meissä on niitä, jotka unohtivat unohtaa. Meidän oli tarkkailtava jokaista sanaamme, ettemme paljastaneet sellaista, mikä olisi naurettavaa tai rienaavaa useimmille ympärillämme. Kenties tuo suru on surua vuosien, itse asiassa elämien, eristäytymisestä toisista ja ITSESTÄMME. Kun olemme tulleet läheisemmäksi todellisen ITSEMME kanssa, voimme olla rehellisempi toisille. Ja kun muistamme enemmän ITSESTÄMME, muistamme enemmän tehtävästämme.
Näin ollen tehtävämme hienovirittäminen on itse asiassa suhteemme hienovirittämistä laajempaan ilmaismuotoomme. Tämä ITSE ei ole vain moniulotteisen ITSEMME korkeampia ilmaisumuotoja, se on myös ihmisitsemme ensimmäisiä ilmaisumuotoja. Olen muistanut, että se mitä olen aina rakastanut - kuten luonto, puutarhanhoito, nauraminen parhaan ystävän kanssa, oleminen rakkaiden kanssa (silloinkin kun olemme liian väsyneitä sitoutumaan täysin) - on sitä, mitä olen aina rakastanut. Erilaisilla ihmisillä on erilaisia rakkauksia ja luulen, että juuri sen tekeminen, mitä rakastamme, on paras tapa hienovirittää tehtäväämme.
Itse asiassa löytääksemme tehtävämme perustan, voimme katsoa lapsuuteemme ja muistaa, mitä rakastimme aina lapsena. Jumalainen lapsemme on se osa ihmisitseämme, mikä ei ole koskaan unohtanut tehtäväämme. Voimme myös tarkastella, mitä ovat pääongelmamme, joita on jatkuvasti toistettu eri muodoissa ja draamoissa, nähdäksemme, mikä on estänyt meitä OLEMASTA oma tehtävämme. Jos voimme lakata tuomitsemasta itsemme samasta ongelmasta - taas - ja rakastaa itseämme, antaa anteeksi itsellemme ja hyväksyä itsemme ehdottomasti, ongelmat usein häviävät.
Kun olemme antaneet anteeksi itsellemme, hyväksyneet itsemme ja rakastaneet itseämme - ehdottomasti - voimme yhtäkkiä löytää aikaa TEHDÄ sitä, mitä RAKASTAMME. Itse asiassa sen tekeminen, mitä rakastamme, on yksi tärkeimmistä asioista, mitä voimme TEHDÄ tehtävämme hyväksi. Silloin kun annamme itsemme tehdä sitä, mitä rakastamme, TUNNEMME rakkautta syvällä ytimessämme. Kun TUNNEMME rakkautta ytimessämme, meistä tulee vakaa, maadoittunut ja horjumaton horjuvalla polullamme. Silloin emme enää unohda kastella kukkia, kävelyttää koiraa, kutsua lapsenlapsia, maata auringossa, lukea suosikkikirjaa ja viettää paljon, paljon aikaa niiden ihmisten, eläinten, kasvien ja aktiviteettien parissa, joita RAKASTAMME.
Rakkauden valitseminen hienovirttää tehtäväämme. Kun valitsemme rakkauden, erityisesti ehdottoman rakkauden, voimme nähdä elämän selkeästi, ilman ehtoja, ilman rajoituksia tai ilman erillisyyttä. Rakkauden valitseminen sallii meidän muistaa henkemme ja säteillä sitä kaikkien nähtäväksi. Olemme piiloutuneet, pysyneet hiljaa, valehdelleet ja juosseet karkuun myriadeja elämiä, koska oli liian aikaista elää rakkaudessa. Ei ollut turvallista sanoa totuutta eikä meillä ollut opastusta, paitsi se mitä löysimme sisältämme. Nyt sisäinen ja ulkoinen elämämme ovat sulautumassa YHDEKSI eikä ole piilopaikkaa, vaikka haluaisimmekin.
Aika jota olemme odottaneet useampia elämiä, kuin osaamme laskea, on tullut NYT-hetkeemme. "Voitte tulla jo esiin, ei teitä etsitä enää!" On aika tulla ulos piilosta ja olla ITSEMME. Kyllä, se on uuvuttavaa seuraavana päivänä tai viikkona. Kyllä, se on riski. Kyllä, se voi olla "vain mielikuvitustamme". Mutta mitä jos se ei ole? Mitä jos se kaikki, mitä kaikki sanovat, on totta, ja pelkäsimme liikaa noustaksemme laskettavaksi mukaan? Se olisi suurin pelkoni. Siksi MINÄ OLEN henkilökohtaisen ja planetaarisen ylösnousemuksen NYT-hetkessä. Missä sinä olet?
Kanavoinut Suzanne Lie (Suzan Caroll) ( suzanneliephd.blogspot.com)
14.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Alla oleva viesti kanavoitiin arcturuslaisen ITSENI kautta. Tämä viesti on ihmisitseltäni.
Kun aika on melkein mennyttä minulle, en voi muistaa, milloin "yllä oleva" viesti tuli, mutta sen jälkeen olen "vetänyt läpi" valtavia määriä korkeampaa valoa. Minusta tuntuu, että olen ollut tehtäväni hienoviritysprosessissa tai ainakin niin luulin silloin. Kuitenkin päivä sen jälkeen kun olin kaksi, kolme päivää juoksuttanut tätä korkeataajuuksista energiaa, tunsin itseni kuin veltoksi rätiksi. Oli sunnuntai ja tyttäreni ja lapsenlapseni tulivat katsomaan minua. Sen pitäisi tehdä minut onnelliseksi ja tekikin, muttei lisännyt yhtään energiaa tietoisuuteeni. Tunnuin olevan kuin tyhjä astia.
Toisin sanoen, se johtui tehtävämme hienoviritysosasta ja sen tarkoitus on varmistaa, että integroimme päivittäiseen elämäämme sen, mitä olemme kokeneet. Joskus ylösnousemusprosessi tuntuu ainakin minusta kuin vuoristoradalta. Kasvut ovat upeita, autuaita, euforisia ja hauskoja. Kuitenkin laskut ovat uuvuttavia, hämmentäviä ja kummallisen surullisia. En ole varma, mistä suru tulee. Kenties suru on parhaan ystäväni - pelon - menettämistä. Kenties se on oivallus, että tuntemamme elämä loppuu. Suru ei ole aina huono asia. Itse asiassa joskus se on tapa kunnioitta sitä, mitä ei ole enää elämässämme. Kenties se suru mitä ei voinut aiemmin tuntea, koska se olisi ollut liian pakahduttavaa, voi viimeinkin tulla pintaan vapautettavaksi. Kenties on samoin myös vihan, pelon, ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Kenties ne voivat tulla tietoisuutemme pintaan vasta, kun olemme kokeneet totuutta, ehdotonta rakkautta, autuutta ja iloa.
Mikä tahansa syy onkin, luulen, että on tärkeää, että me kaikki kunnioitamme tunteitamme, vaikka ne olisivat pelkopohjaisiakin. Kun tietoisuutemme laajenee, niin tapahtuu myös tunteillemme. Nämä tuntemukset eivät kuitenkaan tunnu samanlaisilta kuin tunteet, koska ne ovat paljon korkeampaa taajuutta. Moniulotteisissa kokemuksissamme valo ja ääni, ajatukset ja tunteet eivät ole erillään. Ne ovat YKSI kokemus. Valon/ajatusten ja äänen/tunteiden yhdistelmä sallii meidän siirtää tietoisen todellisuuskokemuksemme sen näkymättömän kynnyksen yli, mikä on pitänyt meitä kolmannen ulottuvuuden harhakuvien ansassa.
Nyt kun nämä harhakuvat poksahtavat auki paljastamaan totuuden, viha on säännöllinen vieras tunnemaailmassamme. Miten olemme voineet olla niin typeriä, niin peloissamme tai niin tietämättömiä uskoaksemme nuo ilmiselvät valheet? Tämä on tietysti itsensä tuomitsemista, mikä EI perustu ehdottomaan rakkauteen. Kuitenkin ajan pyöriessä todellisuuteemme ja takaisin on helppoa unohtaa se maailma, missä elimme kunnes - no, kunnes NYT. Vain muutama vuosi sitten ne totuudet, jotka ovat tavallisia (jokaiselle joka lukee internetiä), olivat ehdottomasti mahdottomia uskoa melkein jokaiselle.
Sitten meissä on niitä, jotka unohtivat unohtaa. Meidän oli tarkkailtava jokaista sanaamme, ettemme paljastaneet sellaista, mikä olisi naurettavaa tai rienaavaa useimmille ympärillämme. Kenties tuo suru on surua vuosien, itse asiassa elämien, eristäytymisestä toisista ja ITSESTÄMME. Kun olemme tulleet läheisemmäksi todellisen ITSEMME kanssa, voimme olla rehellisempi toisille. Ja kun muistamme enemmän ITSESTÄMME, muistamme enemmän tehtävästämme.
Näin ollen tehtävämme hienovirittäminen on itse asiassa suhteemme hienovirittämistä laajempaan ilmaismuotoomme. Tämä ITSE ei ole vain moniulotteisen ITSEMME korkeampia ilmaisumuotoja, se on myös ihmisitsemme ensimmäisiä ilmaisumuotoja. Olen muistanut, että se mitä olen aina rakastanut - kuten luonto, puutarhanhoito, nauraminen parhaan ystävän kanssa, oleminen rakkaiden kanssa (silloinkin kun olemme liian väsyneitä sitoutumaan täysin) - on sitä, mitä olen aina rakastanut. Erilaisilla ihmisillä on erilaisia rakkauksia ja luulen, että juuri sen tekeminen, mitä rakastamme, on paras tapa hienovirittää tehtäväämme.
Itse asiassa löytääksemme tehtävämme perustan, voimme katsoa lapsuuteemme ja muistaa, mitä rakastimme aina lapsena. Jumalainen lapsemme on se osa ihmisitseämme, mikä ei ole koskaan unohtanut tehtäväämme. Voimme myös tarkastella, mitä ovat pääongelmamme, joita on jatkuvasti toistettu eri muodoissa ja draamoissa, nähdäksemme, mikä on estänyt meitä OLEMASTA oma tehtävämme. Jos voimme lakata tuomitsemasta itsemme samasta ongelmasta - taas - ja rakastaa itseämme, antaa anteeksi itsellemme ja hyväksyä itsemme ehdottomasti, ongelmat usein häviävät.
Kun olemme antaneet anteeksi itsellemme, hyväksyneet itsemme ja rakastaneet itseämme - ehdottomasti - voimme yhtäkkiä löytää aikaa TEHDÄ sitä, mitä RAKASTAMME. Itse asiassa sen tekeminen, mitä rakastamme, on yksi tärkeimmistä asioista, mitä voimme TEHDÄ tehtävämme hyväksi. Silloin kun annamme itsemme tehdä sitä, mitä rakastamme, TUNNEMME rakkautta syvällä ytimessämme. Kun TUNNEMME rakkautta ytimessämme, meistä tulee vakaa, maadoittunut ja horjumaton horjuvalla polullamme. Silloin emme enää unohda kastella kukkia, kävelyttää koiraa, kutsua lapsenlapsia, maata auringossa, lukea suosikkikirjaa ja viettää paljon, paljon aikaa niiden ihmisten, eläinten, kasvien ja aktiviteettien parissa, joita RAKASTAMME.
Rakkauden valitseminen hienovirttää tehtäväämme. Kun valitsemme rakkauden, erityisesti ehdottoman rakkauden, voimme nähdä elämän selkeästi, ilman ehtoja, ilman rajoituksia tai ilman erillisyyttä. Rakkauden valitseminen sallii meidän muistaa henkemme ja säteillä sitä kaikkien nähtäväksi. Olemme piiloutuneet, pysyneet hiljaa, valehdelleet ja juosseet karkuun myriadeja elämiä, koska oli liian aikaista elää rakkaudessa. Ei ollut turvallista sanoa totuutta eikä meillä ollut opastusta, paitsi se mitä löysimme sisältämme. Nyt sisäinen ja ulkoinen elämämme ovat sulautumassa YHDEKSI eikä ole piilopaikkaa, vaikka haluaisimmekin.
Aika jota olemme odottaneet useampia elämiä, kuin osaamme laskea, on tullut NYT-hetkeemme. "Voitte tulla jo esiin, ei teitä etsitä enää!" On aika tulla ulos piilosta ja olla ITSEMME. Kyllä, se on uuvuttavaa seuraavana päivänä tai viikkona. Kyllä, se on riski. Kyllä, se voi olla "vain mielikuvitustamme". Mutta mitä jos se ei ole? Mitä jos se kaikki, mitä kaikki sanovat, on totta, ja pelkäsimme liikaa noustaksemme laskettavaksi mukaan? Se olisi suurin pelkoni. Siksi MINÄ OLEN henkilökohtaisen ja planetaarisen ylösnousemuksen NYT-hetkessä. Missä sinä olet?