HomeViestejäDana Mrkich13.1.2013 - Kuvien päivittäminen siitä, miltä transformaatio näyttää

13.1.2013 - Kuvien päivittäminen siitä, miltä transformaatio näyttää

Tammikuu 2013
KUVIEN PÄIVITTÄMINEN SIITÄ, MILTÄ TRANSFORMAATIO NÄYTTÄÄ
 
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
13.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Kerran luulimme kaikki, että suuren heräämisen aika olisi edeltävään aikakauteen verrattuna vähän kuin painonpudotuksen "ennen ja jälkeen" -kuvat: kaksi dramaattisen erilaista kuvaa, joista toinen on painava ja surullinen ja toinen kevyt ja iloisen onnellinen. Meillä kaikilla on ollut mielessämme jonkinlaisia "ennen ja jälkeen" -kuvia siitä, miltä kuvittelimme, tunsimme tai tiesimme intuitiivisesti näyttävän vuonna 2013 ja sen jälkeen. Kuitenkin aivan kuin painonpudotuskuvissa, meillä ei ole ehkä ollut kuvia siitä ajan ja aktiivisten askelten määrästä, mikä vaaditaan pääsemiseksi "ennen"-kuvasta "jälkeen"-kuvaan - erityisesti siitä määrästä, mitä se vaatii koko ihmiskunnan osalta ja kaikkien järjestelmien osalta, mukaan luettuna politiikka, media, terveydenhoito, koulutus, ympäristönsuojelu, yhteiskunnallinen hyvinvointi, oikeuslaitos, kestävän kehityksen rakentaminen, yritykset, rahoitus jne.
 
On aika vastaanottaa nuo kuvat nyt ja tehdä rauha todellisuuden kanssa, niin että voimme avautua niille monille tavoille, joilla kukin meistä voi osallistua kaiken luomiseen. Jos sinulla on ollut näitä kuvia kauan, mutta olet ollut epätoivoinen siitä, milloin, miten tai tuleeko siitä koskaan mitään, tiedä, että energiat tukevat nyt näiden kuvien nopeaa fyysistä kehittymistä, kun taas ennen niitä vastustava energia oli vaikuttavampi voima.
 
Meidän velvollisuutenamme on heränneinä ja tietoisina olentoina avautua sisäiselle opastauksellemme, kuunnella merkkejä ympäriltämme ja toteuttaa niitä aktiivisia askelia, mihin tunnemme kutsun. Ei voi korostaa liikaa, että tänä aikana meidän on otettava vastuu siitä maailmasta, mitä luomme (henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti). On aika tulla ulos siitä odotuspaikasta, mistä olemme olleet. On aika olla elävä ruumiillistuma tietoisuudesta ja toimia. Tietoisuus yksin ei luo uutta maailmaamme eikä toiminta ilman tietoisuutta. Kumpaakin vaaditaan. Jokaisella on erilaisia toiminta-askelia otettavanaan. Joillakin se on hyvin henkilökohtainen asia ja liittyy toimimiseen puheidensa mukaisesti omassa elintavassaan kotona perheen kanssa. Tosilla se laajenee suuremmille alueille, kuten tietoiseen toimintaan yhteiskunnallisella, poliittisella ja ympäristöalueella. Kaikki on hyvä asia ja kaikella on merkitystä.
 
Meillä ei ehkä ole ollut mitään kuvia niistä transformaatiovaiheista, mitä jonkin tai jonkun on käytävä läpi, ennen kuin hän kehittyy elämässään "jälkeen"-aikaan. Olet luultavasti käynyt läpi monia, monia transformaatiovaiheita ja monia heräämiskerroksia päästäksesi sille tietoisuus- ja tiedostamistasolle, millä elät nyt - eikö vain? No, niin myös kaikki ympärillämme käyvät nyt läpi omia transformaatiovaiheitaan ja omia heräämiskerroksiaan, kun he siirtyvät uusille tiedostamis- ja tietoisuustasoille. Se ei tapahdu yhdessä yössä, vaan se on prosessi - vaikka sitä tapahtuukin nyt nopeammin ja intensiivisemmin useammille ihmisille.
 
Meillä ei ole ehkä ollut kuvia niistä monista vaikeista laukaisijoista, joita meidän yhteiskuntana täytyisi katsella tai käydä läpi yksilöinä, jotta heräisimme, jotta olisimme riittävän raivoissamme tai surullisia, jotta tuntisimme pakkoa avata suumme, ryhtyä toimeen ja vaatia muutosta siinä, missä emme ennen tehneet sitä. Tiedämme, että tämän prosessin kävimme kaikki läpi henkilökohtaisella tasolla edistääksemme muutosta omassa elämässämme. On kuitenkin tärkeä oivaltaa, että suurempi määrä ihmisiä käy saman prosessin nyt läpi laajemmalla tasolla ja kun tätä tapahtuu useammille yksilöille, se tapahtuu näin niille yhteisöille, yrityksille ja järjestöille, joiden osana nuo yksilöt ovat.
 
Jotkut ihmiset tarkkailevat ulkoista todellisuutta, näkevät sellaisen tapahtuman kuin nuoren naisen joukkoraiskaus Intiassa, ja sanovat: "Mikään ei muutu, tunnutaan menevän vain taaksepäin. Olen pettynyt ja lannistunut. En halua enää jatkaa." Toiset katselevat siitä seuraavaa vihan ja myötätunnon virtaamista, liikuttuvat 600:n pääasiassa miespuolisen kitaristin soittaessa kunnianosoituksen nuorelle naiselle kappaleella "Imagine" ja löytävät toivoa vaatimuksista asenne- ja lakimuutoksiin naisten hyväksikäyttöä ja väkivaltaa vastaan. Nämä ihmiset sanovat: "Vau, hyvin paljon muuttuu tosi nopeasti! Olen hyvin inspiroitunut ja innostunut kaikesta, mikä muuttuu." Jotkut tuntevat kumpaakin riippuen vuorokauden ajasta ja siitä, mihin satumme keskittymään.
 
Silloin kun elämme tietoisesti, alamme tietää, että tiettyjä ulkoisia laukaisimia tapahtuu henkilökohtaisessa elämässämme herättämään meidät ja auttamaan meitä kehittämään ajatuksiamme, uskomuksiamme, asenteitanne, vanhoja mallejamme ja olemis- ja elämistapojamme. Voimme pyöriä koko päivän ympyrää "muna vai kana" -keskustelun kera: sattuuko ulkoisia laukaisimia herättämään meidät vai sattuuko niitä vaan ja meidän tehtävämme on käyttää niitä positiivisella tavalla tiettyjen puolien herättämiseksi itsessämme? Päivän lopussa pointtina on, että ulkoisilla tapahtumilla jotka koetaan tietoisesti, on mahdollisuus edesauttaa merkittävää heräämistä. Tämä on totta henkilökohtaisella tasolla ja se on totta massojen tasolla. Se on totta ihmisryhmällä, joka muodostaa tietyn perheen tai yhteisön, ja se on totta ihmisryhmällä, joka muodostaa tietyn yrityksen tai järjestön tai järjestelmän.
 
Kun astumme suuremman tiedostamisen aikakauteen, kuten teemme tällä hetkellä, näemme samanaikaisesti lisää ihmisiä herätettävän tietyillä tapahtumilla henkilökohtaisessa elämässään tai suuremmassa maailmassa ja heidän käyttävän näitä tapahtumia herätäkseen enemmän omille osilleen, enemmän totuudelle sisällä ja ulkopuolella.
 
Meillä ei ehkä ole ollut kuvia siitä, että tämä paljastusten, verhon putoamisen ja totuuden esiintulemisen aika olisi toisinaan rumaa ja häiritsevää. Emme voi kääntää päätämme pois tästä, koska usein rumimmat ja häiritsevimmät totuudet johtavat dramaattisimpiin muutoksiin, silloin kun kohtaamme ne rohkeasti, vahvana ja tarkoituksenmukaisesti toimien. Totuuden paljastaminen ei kohtaa suurta vastustusta ainoastaan niiltä, jotka pyrkivät pitämään kannen totuuden päällä, vaan myös niiltä, jotka eivät voi kohdata totuutta vielä sen vuoksi, mitä se merkitsee: heidän tuntemansa todellisuuden täydellistä tarkistusta. Totuudenetsintään addiktoituneille ajatus siitä, että yhtenä päivänä astumme aikaan, missä enemmän ja enemmän totuutta paljastuu, loihtii kuvia ihmisistä juhlimassa kadulla ja tuijottamassa ihmetellen kaikkea, mitä on pidetty piilossa. Todellisuudessa silloin kun emme ole vielä valmiita tunnustamaan tiettyä totuutta, näemme sen hulluna, itsepetoksena, pakahduttavana tai pelottavana. Näemme siis tällä hetkellä paljon ihmisiä, jotka pitävät sinua ehkä vähän hulluna sen vuoksi, miten ajattelet, kun taas sinä pidät heitä vähän hulluna sen vuoksi, miten he ajattelevat! Kirjoitan lisää näiden erilaisten "todellisuusleirien" kokemuksista, joita ilmestyy esiin tulevina viikkoina ja kuukausina.
 
Myös niillä ihmisillä jotka tietävät, että tiettyjä asioita on pidetty piilossa julkiselta tietoisuudelta ja jotka tietävät, että hämäräperäisiä asioita on tapahtunut kulissien takana tietyissä tapahtumissa ja maailmantilanteissa, mielen voi olla erittäin vaikeaa täysin omaksua totuutta siitä, mitä on todella tapahtunut ja edelleen yrittää tapahtua. Helpotusta voidaan löytää siitä tiedosta, että totuus tulee julki sillä tahdilla, minkä voimme kaikki omaksua kunnolla, ja että kaikki totuudet - vaikka kuinka haastavia olisivatkin tunnustaa - ovat oleellisia ja voimakkaita avaimia elämässämme, mitkä avaavat ovia suurempaan vapauteen, voimaan ja aitouteen.
 
Asioita jotka menevät nyt energiavirtaa, tietoisuusenergiaa ja näin totuutta vastaan, ei tueta entiseen tapaan, kun vanhassa energiassa oli erittäin vaikeaa saada tietoisuudelle ja totuudelle tukea. Niinpä vaikka vanhat energiat yrittävät edelleen saada otteen tässä, ne eivät voi "juuttua kiinni" entiseen tapaan. Valoa virtaa sisään kaikista valheellisten tarinoiden rei'istä, ovat ne sitten henkilökohtaisia tai kollektiivisia tarinoita. Upea affirmaatio nyt on: "Päästän irti kaikista valheellisista tarinoista liittyen itseeni ja kaikkiin asioihin ja avaudun totuudelle. Avaudun aidolle itselleni ja suuremmalle totuudelle itsestäni ja kaikista asioista."
 
Jokaisella meistä on todellinen ja aito itse, millä on avain henkilökohtaiseen transformaatioomme ja yksi seitsemästä miljardista avaimesta kollektiivitransformaatioomme. Evoluutioenergia kutsuu meidän jokaisen aitoa itseä heräämään, nousemaan ja aktivoimaan koko potentiaalimme. Kaikki mikä ei ole harmoniassa sen kanssa, tulee vähemmän siedettäväksi ja vaikeammaksi ylläpitää.
 
Nyt enemmän kuin koskaan tunnet olevasi eniten kotona oman aidon itsesi keskuksessa, itsen joka jatkuvasti muuttuu. Miten siis ankkuroidutaan ja maadoitutaan keskukseen, mikä jatkuvasti muuttuu? Se on "hetkestä toiseen" -juttu. Tämän päivän todellisuushavaintomme ei ehkä päde ensi viikolla. Niinpä avaimena on olla läsnä tässä hetkessä. Jos tunnet olevasi pois keskuksesta, kysy itseltäsi: "Mitä todelliset tunteeni ovat nyt? Mikä totuuteni tästä on nyt? Mitä tarvitsen eniten nyt? Mitä haluan eniten nyt? Minkä osani laiminlyön tai sivuutan nyt?" Tämä auttaa sinua tunnistamaan aidon itsesi ja irrottautumaan ulkoisista vaikutuksista, jotka samentavat vesiäsi, sisäisten vanhojen ja palvelemattomien vaikutusten rinnalla.
 
Itse asiassa näitä kysymyksiä on hyvä esittää itselleen säännöllisesti, ei vain ollessaan pois keskuksestaan. Se on tapa auttaa sinua pysymään keskuksessasi ja yhteydessä aitoon itseesi. Kun transformaatiotuulet keräävät vauhtia ympärillämme tänä vuonna, rajan tullessa selvemmäksi totuuden ja petoksen sekä todellisuuden ja harhan välillä ja erilaisten ihmisten reagoidessa tähän eri tavoin, "todellisuusleirien" tullessa selvemmiksi, on tärkeämpää kuin koskaan löytää turvallinen ja täysjärkinen satama turvallisesta ja rauhallisesta paikasta. Tämä paikka on sisälläsi.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >