HEITÄ MINULLE SUURIN JÄRKYTYKSESI - AUTS!
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
3.11.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Viime viikonloppuna heitin pois vanhoja papereita, joita olin kanniskellut mukanani yli 20 vuotta. Kun katselin niiden palamista takassa (polttaminen tuntui puhdistavammalta kuin pelkkä poisheittäminen), tunsin valtavan painon poistuvan elämästäni. Hyvin paljon poisheitetystä oli muistutusta vaikeuksista ja haasteista, joita koin silloin, ja tiesin, että oli aika siirtyä eteenpäin. Ja pyysin vahvistusta, että olin päästänyt irti kaikesta, mistä minun piti päästää irti. "Heitä minulle suurin järkytyksesi", sanoin universumille, "koska olen valmis päästämään irti kaikesta." Tiesin olla esittämättä tällaista pyyntöä valmistautumatta hyvin suoraan vastaukseen. Ja sain omani hyvin tuskallisella tavalla, joka oli "auts!" - itse asiassa niitä oli kaksi.
Sunnuntai-iltana en tuntenut vointiani hyväksi ja maanantaina heräsin täysin puhjenneeseen flunssaan. Ok, tajuan, että silloin kun päästämme irti, saamme vahvistuksen fyysiseen kehoon. Niinpä olen taistellut flunssani kanssa muutaman viime päivän. Se ei ollut vakavaa ja tiesin, että vointini on taas parempi päivän tai kahden päästä. Mutta toinen vahvistus oli todella rankka.
Olen yrittänyt perustaa yhteisyritystä toisen kanssa ja viime viikolla sain lopulta vahvistuksen, mitä olin odottanut. Olin hyvin innoissani ja tyytyväinen, koska se oli suuri tilaisuus. Mutta lyhyen sähköpostin jälkeen en saanut mitään muuta. Päiviä kului ilman mitään kommunikointia, vaikka lähetin useita sähköposteja kysyen, mitä sopimuksemme viimeistelemiseen tarvittiin. Sitten aloin miettiä, oliko sopimus peruttu, kuvittelinko vain, että tämä henkilö halusi liiketoimintaa kanssani, olinko lukenut liikaa sähköposteista, rikkoisiko hän sopimuksemme. Voisinko luottaa häneen?
Olin sairas pettymyksestä, reaktio oli todella epäharmoniassa tilanteen kanssa. Tämä ei ollut maailmanloppu ja jos se ei toimisi, olisi muita mahdollisuuksia. Mutta tässä oli jotain muuta. Sitten eilen muistin jotain, mitä oli tapahtunut, kun olin 11-vuotias, ja kaikki loksahti paikoilleen. Tässä on tuo tarina.
Kun olin 11-vuotias, halusin ruskeat, mokkanahkaiset, polveen saakka nyöritetyt mummosaappaat (hei, se oli 1972). Tuolloin lapsilla ei ollut rahaa ja vanhempani uskoivat, että lasten pitäisi käyttää järkeviä kenkiä eivätkä nämä mahtuneet tuohon malliin. Kengät maksoivat noin 25 dollaria, mikä oli paljon rahaa ja paljon enemmän, kuin minulla oli tuolloin. Mutta isäni sanoi, että jos saisin hyviä arvosanoja lukukausitodistukseen, hän ostaisi ne minulle. Niinpä tein kovasti työtä, tein kotitehtäväni ja ylimääräistäkin ja olin varmasti joka päivä koulussa. Lukukauden lopussa oli tehnyt sen - sain parhaimmat arvosanat luokalla ja voitin myös osallistumispalkinnon.
Niinpä näytin ylpeänä isälle todistustani ja muistutin häntä lupauksesta. Hän katsoi minua ja sanoi, ettei sen hänen mielestään pitäisi vaatia lahjomista, että tekisin koulutyöni (olin jo hyvä oppilas). Hän sanoi vain laskeneensa leikkiä eikä hän aikonut ostaa kenkiä minulle, mutta hän oli ylpeä, koska olin tehnyt niin ahkerasti töitä. Olin järkyttynyt hänen kaksinaamaisuudestaan. Hän oli luvannut ostaa nuo kengät ja juuri rikkonut lupauksensa. Hän vääristeli asioita, näytti minulle, ettei hän ollut luotettava, ja oli ollut hyvin epäkunnioittava.
Vaikka väitin hänelle vastaan, hän ei aikonut ostaa noita kenkiä minulle. Niinpä päätin saada ne joka tapauksessa. Olin lapsenvahtina, juoksin naapurien asioita, puhuin veljeni ja sisareni antamaan minulle suurimman osan viikkorahastaan, kun teen askareita heidän puolestaan, anoin paikallisen marketin omistajaa antamaan minun pakata asiakkaiden tavaroita - ja kahden viikon päästä minulla oli rahat. Menin bussilla kaupunkiin ostamaan kaupasta ruskeat mokkasaappaat, joita pidin ylpeänä koulussa seuraavana päivänä.
Mutta joka kerta katsoessani kenkiä muistin, miten epäreilu isäni oli ollut, miten hän oli opettanut minulle, ettei sillä ole merkitystä, mitä ihmiset sanovat tekevänsä - aina on mahdollisuus, etteivät he pidä lupaustaan - ja monta vuotta se oli kokemukseni.
Tämä oli suurempi ongelma minulle. Isäni oli osoittanut, etten voisi luottaa häneen. Hän oli tehnyt lupauksen, mitä hänellä ei ollut aikomustakaan pitää. Olin kunnioittanut omaa osuuttani sopimuksesta käsittämättä, ettei hän pidä omaansa. Ja monta vuotta sen jälkeen minulla oli kokemuksia ihmisistä, joihin en voinut luottaa, jotka olivat rikkoneet lupauksensa ja jotka eivät kunnioittaneet sitoumustaan minua kohtaan.
Olen varma, ettei isälläni ollut aavistustakaan siitä vaikutuksesta, mikä tällä oli elämääni, koska tämä oli osa hänen elämänkokemustaan. Hänet oli annettu adoptoitavaksi riittävän vanhana tietääkseen, mitä tapahtui. Olen varma, että siihen liittyi lieventäviä olosuhteita, muttei hän tiennyt niistä koskaan. Hänen maailmassaan ihmiset eivät kunnioittaneet sitoumuksiaan tai pitäneet lupauksiaan, joten tämän hän opetti lapsilleen.
Hän olisi voinut valita toisin, mutta niin hän ei tehnyt. Mielenkiintoista kyllä, kun hän oli elämänsä loppuvaiheessa sairas ja tarvitsi jonkun hoitamaan itseään, hän kääntyi minun puoleeni. Ja kunnioitin sitoumustani hänen tyttärenään ja hoidin häntä kuolemaan saakka.
Minulla ei ole noita saappaita enää (vaikka säilytin niitä monta vuotta), mutta minulla on edelleen muisto isän rikkomasta lupauksesta. Ja sen tämä ihminen laukaisi. Aikoiko hän rikkoa sopimuksemme, tarkoittiko hän sitä todella sanoessaan, että meistä pitäisi tulla kumppaneita ja mikä tärkeintä, saatoinko luottaa häneen?
Niinpä tämän uuden ymmärryksen kera tärkeistä oppitunneistani, lähetin yritykseen sähköpostin, mikä selitti yksityiskohtaisesti oman ymmärrykseni siitä, mitä odotin heiltä, ja vastausaikataulun. Jos vastus on positiivinen, niin hienoa. Jos ei, löytäisin jonkun muun kumppaniksi. Mikä oppitunti ja mikä vapautuminen. Vaikka olen iloinen, että minulla on tämä informaatio, toivon, ettei minun tarvitse käydä tätä enää läpi!
Mikä on oma kokemuksesi ihmisistä, jotka eivät kunnioita sopimuksiaan sinua kohtaan? Onko heillä jotain opetettavaa sinulle? Onko tämä linjassa sen tavan kanssa, miten he uskovat maailman toimivan? Voitko tarkastella sitä kummaltakin puolelta ja sitten kun olet nähnyt, mitä heillä on opettavana sinulle, päättää harmonisoitua sellaisten ihmisten kanssa, jotka kunnioittavat sitoumuksiaan? Onko voimaannuttavia tapoja muuttaa tämä haastava oppitunti siunaukseksi?
Näinä mielenkiintoisina transformaatioaikoina voimme pakahtua elämämme tapahtumista, mutta on aina muita ratkaisuja. Tässä on muutamia asioita auttamaan läpi vaikeista hetkistä elämässäsi.
Pysy tyynenä, keskittyneenä ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.
Kun pohdit tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tällä hetkellä, muista:
Hyväksy kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käytä niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyydä opastusta ja vahvistusta ja sitten odota sitä tulevan.
Ennen kaikkea, ole kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osana ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
3.11.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Viime viikonloppuna heitin pois vanhoja papereita, joita olin kanniskellut mukanani yli 20 vuotta. Kun katselin niiden palamista takassa (polttaminen tuntui puhdistavammalta kuin pelkkä poisheittäminen), tunsin valtavan painon poistuvan elämästäni. Hyvin paljon poisheitetystä oli muistutusta vaikeuksista ja haasteista, joita koin silloin, ja tiesin, että oli aika siirtyä eteenpäin. Ja pyysin vahvistusta, että olin päästänyt irti kaikesta, mistä minun piti päästää irti. "Heitä minulle suurin järkytyksesi", sanoin universumille, "koska olen valmis päästämään irti kaikesta." Tiesin olla esittämättä tällaista pyyntöä valmistautumatta hyvin suoraan vastaukseen. Ja sain omani hyvin tuskallisella tavalla, joka oli "auts!" - itse asiassa niitä oli kaksi.
Sunnuntai-iltana en tuntenut vointiani hyväksi ja maanantaina heräsin täysin puhjenneeseen flunssaan. Ok, tajuan, että silloin kun päästämme irti, saamme vahvistuksen fyysiseen kehoon. Niinpä olen taistellut flunssani kanssa muutaman viime päivän. Se ei ollut vakavaa ja tiesin, että vointini on taas parempi päivän tai kahden päästä. Mutta toinen vahvistus oli todella rankka.
Olen yrittänyt perustaa yhteisyritystä toisen kanssa ja viime viikolla sain lopulta vahvistuksen, mitä olin odottanut. Olin hyvin innoissani ja tyytyväinen, koska se oli suuri tilaisuus. Mutta lyhyen sähköpostin jälkeen en saanut mitään muuta. Päiviä kului ilman mitään kommunikointia, vaikka lähetin useita sähköposteja kysyen, mitä sopimuksemme viimeistelemiseen tarvittiin. Sitten aloin miettiä, oliko sopimus peruttu, kuvittelinko vain, että tämä henkilö halusi liiketoimintaa kanssani, olinko lukenut liikaa sähköposteista, rikkoisiko hän sopimuksemme. Voisinko luottaa häneen?
Olin sairas pettymyksestä, reaktio oli todella epäharmoniassa tilanteen kanssa. Tämä ei ollut maailmanloppu ja jos se ei toimisi, olisi muita mahdollisuuksia. Mutta tässä oli jotain muuta. Sitten eilen muistin jotain, mitä oli tapahtunut, kun olin 11-vuotias, ja kaikki loksahti paikoilleen. Tässä on tuo tarina.
Kun olin 11-vuotias, halusin ruskeat, mokkanahkaiset, polveen saakka nyöritetyt mummosaappaat (hei, se oli 1972). Tuolloin lapsilla ei ollut rahaa ja vanhempani uskoivat, että lasten pitäisi käyttää järkeviä kenkiä eivätkä nämä mahtuneet tuohon malliin. Kengät maksoivat noin 25 dollaria, mikä oli paljon rahaa ja paljon enemmän, kuin minulla oli tuolloin. Mutta isäni sanoi, että jos saisin hyviä arvosanoja lukukausitodistukseen, hän ostaisi ne minulle. Niinpä tein kovasti työtä, tein kotitehtäväni ja ylimääräistäkin ja olin varmasti joka päivä koulussa. Lukukauden lopussa oli tehnyt sen - sain parhaimmat arvosanat luokalla ja voitin myös osallistumispalkinnon.
Niinpä näytin ylpeänä isälle todistustani ja muistutin häntä lupauksesta. Hän katsoi minua ja sanoi, ettei sen hänen mielestään pitäisi vaatia lahjomista, että tekisin koulutyöni (olin jo hyvä oppilas). Hän sanoi vain laskeneensa leikkiä eikä hän aikonut ostaa kenkiä minulle, mutta hän oli ylpeä, koska olin tehnyt niin ahkerasti töitä. Olin järkyttynyt hänen kaksinaamaisuudestaan. Hän oli luvannut ostaa nuo kengät ja juuri rikkonut lupauksensa. Hän vääristeli asioita, näytti minulle, ettei hän ollut luotettava, ja oli ollut hyvin epäkunnioittava.
Vaikka väitin hänelle vastaan, hän ei aikonut ostaa noita kenkiä minulle. Niinpä päätin saada ne joka tapauksessa. Olin lapsenvahtina, juoksin naapurien asioita, puhuin veljeni ja sisareni antamaan minulle suurimman osan viikkorahastaan, kun teen askareita heidän puolestaan, anoin paikallisen marketin omistajaa antamaan minun pakata asiakkaiden tavaroita - ja kahden viikon päästä minulla oli rahat. Menin bussilla kaupunkiin ostamaan kaupasta ruskeat mokkasaappaat, joita pidin ylpeänä koulussa seuraavana päivänä.
Mutta joka kerta katsoessani kenkiä muistin, miten epäreilu isäni oli ollut, miten hän oli opettanut minulle, ettei sillä ole merkitystä, mitä ihmiset sanovat tekevänsä - aina on mahdollisuus, etteivät he pidä lupaustaan - ja monta vuotta se oli kokemukseni.
Tämä oli suurempi ongelma minulle. Isäni oli osoittanut, etten voisi luottaa häneen. Hän oli tehnyt lupauksen, mitä hänellä ei ollut aikomustakaan pitää. Olin kunnioittanut omaa osuuttani sopimuksesta käsittämättä, ettei hän pidä omaansa. Ja monta vuotta sen jälkeen minulla oli kokemuksia ihmisistä, joihin en voinut luottaa, jotka olivat rikkoneet lupauksensa ja jotka eivät kunnioittaneet sitoumustaan minua kohtaan.
Olen varma, ettei isälläni ollut aavistustakaan siitä vaikutuksesta, mikä tällä oli elämääni, koska tämä oli osa hänen elämänkokemustaan. Hänet oli annettu adoptoitavaksi riittävän vanhana tietääkseen, mitä tapahtui. Olen varma, että siihen liittyi lieventäviä olosuhteita, muttei hän tiennyt niistä koskaan. Hänen maailmassaan ihmiset eivät kunnioittaneet sitoumuksiaan tai pitäneet lupauksiaan, joten tämän hän opetti lapsilleen.
Hän olisi voinut valita toisin, mutta niin hän ei tehnyt. Mielenkiintoista kyllä, kun hän oli elämänsä loppuvaiheessa sairas ja tarvitsi jonkun hoitamaan itseään, hän kääntyi minun puoleeni. Ja kunnioitin sitoumustani hänen tyttärenään ja hoidin häntä kuolemaan saakka.
Minulla ei ole noita saappaita enää (vaikka säilytin niitä monta vuotta), mutta minulla on edelleen muisto isän rikkomasta lupauksesta. Ja sen tämä ihminen laukaisi. Aikoiko hän rikkoa sopimuksemme, tarkoittiko hän sitä todella sanoessaan, että meistä pitäisi tulla kumppaneita ja mikä tärkeintä, saatoinko luottaa häneen?
Niinpä tämän uuden ymmärryksen kera tärkeistä oppitunneistani, lähetin yritykseen sähköpostin, mikä selitti yksityiskohtaisesti oman ymmärrykseni siitä, mitä odotin heiltä, ja vastausaikataulun. Jos vastus on positiivinen, niin hienoa. Jos ei, löytäisin jonkun muun kumppaniksi. Mikä oppitunti ja mikä vapautuminen. Vaikka olen iloinen, että minulla on tämä informaatio, toivon, ettei minun tarvitse käydä tätä enää läpi!
Mikä on oma kokemuksesi ihmisistä, jotka eivät kunnioita sopimuksiaan sinua kohtaan? Onko heillä jotain opetettavaa sinulle? Onko tämä linjassa sen tavan kanssa, miten he uskovat maailman toimivan? Voitko tarkastella sitä kummaltakin puolelta ja sitten kun olet nähnyt, mitä heillä on opettavana sinulle, päättää harmonisoitua sellaisten ihmisten kanssa, jotka kunnioittavat sitoumuksiaan? Onko voimaannuttavia tapoja muuttaa tämä haastava oppitunti siunaukseksi?
Näinä mielenkiintoisina transformaatioaikoina voimme pakahtua elämämme tapahtumista, mutta on aina muita ratkaisuja. Tässä on muutamia asioita auttamaan läpi vaikeista hetkistä elämässäsi.
Pysy tyynenä, keskittyneenä ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.
Kun pohdit tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tällä hetkellä, muista:
Hyväksy kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käytä niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyydä opastusta ja vahvistusta ja sitten odota sitä tulevan.
Ennen kaikkea, ole kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osana ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.