KUN TIEDÄT TULLEESI TÄNNE OLEMAAN ENEMMÄN
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
19.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kasvu ja muutos vaativat aina astumaan pois mukavuusalueeltamme, päästämään irti siitä, mikä on turvallista ja tuttua, ja tavallisesti siirtymään tuntemattomaan.
Muistan, kun sain ensimmäisen työpaikkani valmistumisen jälkeen ja lähdin siitä muutaman kuukauden kuluttua sanoen dramaattisesti: "Mätänen tänne!"
Siirryin loisteliaalta näyttäneeseen hotellimaailmaan, mutta huomasin itkeväni: "En kuulu tänne!" Aloin päästä lähemmäs todellista polkuani, kun työskentelin terveys- ja hyvinvointilehdessä, mutta myös tuon upean ajan jälkeen tiesin, että minun oli tarkoitus tehdä enemmän elämälläni.
Minulla ei ollut aavistustakaan, miten se tapahtuisi, mutta jatkoin vain liikkumista sitä kohti, mikä tuntui oikealta minulle, ja se merkitsi aina irtipäästämistä sitä, mikä ei tuntunut. Se on merkinnyt, että elämäni ja urapolkuni ovat olleet siksakkaavaa tietä, mutta mikään ei vedä vertoja sille tunteelle, että tietää tekevänsä sitä, mitä on täällä tekemässä.
Kun ollaan epävarmassa jaksossa siirryttäessä vaiheesta toiseen, luottamuslihakset kasvavat ja pelko vähenee, koska oivallat, että päivä kerrallaan tapahtuva todellisuusmuutos on paremmin tehtävissä ja hallittavissa, miltä pelkosi saavat sen näyttämään.
Vaatii vahvuutta ja päättäväisyyttä jatkaa kasvamista, irtipäästämistä, luottamista, kasvamista, irtipäästämistä, luottamista. Emme tee sitä, koska se on helppoa. Teemme sen, koska vaihtoehtona on pysähtyminen. Teemme sen, koska jokin jääräpäinen ääni meissä – kenties sielumme – jatkaa meidän tönimistä eteenpäin: "Ihan oikeasti, tulit tänne olemaan enemmän".
Luulet, ettet pysty tekemään sitä, mutta pystyt. Et yhdessä yössä, ja polku on luultavasti siksakkia. Mutta kun askel askeleelta jatkat irtipäästämistä siitä, kuka et ole, siirryt lähemmäs ja lähemmäs sitä, kuka tulit tänne olemaan.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Yhdestä uffosta sisään, toisesta ulos
Uusimmat viestit
19.4.2026 - Aurinkoaktivointi iskee käpylisäkkeeseen ... tunnet sen jo27.4.2026 - GPS-järjestelmäsi20.4.2026 - Ylösnousemuksen vuoristorata - pelon läpi jumalaiseen opastukseenHuhtikuu 2026 - Viides voimaantumisaaltoHuhtikuu 2026 - Satu Luostarinen - Sound of music - luojaääneni liikkeessä23.4.2026 - Viesti kahvissani ...15.4.2026 - Sotureita, jäätelöä ja pelejä23.4.2026 - Energiamuutos - kentän pitäminen13.4.2026 - Tiedän, ettei mikään ole mahdotonta20.4.2026 - Hyvinvointiviisautta - kehotietoisuus ja terveysHuhtikuu 2026 - Marlene McGann - Jääminen - mieletön mestari19.4.2026 - Aurinko Härkään, kun tulemme kotiin Äiti Maahan20.4.2026 - Uudelleenrakennus19.4.2026 - Miten tulla rohkeaksi vanhetessaan7.4.2026 - Se mikä on erilainen, olet sinä12.4.2026 - Et voi astua uudelle aikajanalle vanhan sopimuksen kanssa19.4.2016 - Kun tiedät tulleesi tänne olemaan enemmän


