MENNYT VIIKKO – ENERGIAT KASVAVAT
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
22.3.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Millainen viime viikko olikaan! Monien voimakkaiden auringonpurkausten, uuden superkuun, auringonpimennyksen ja päiväntasauksen välissä tuntuu siltä, ettemme ole ehtineet antaa hengityksemme tasaantua.
Sinusta on ehkä tuntunut siltä, että tavallista enemmän asioita pakkautui aikatauluusi kuluneella viikolla, kun taas ajankulu kiihtyi ja sinulla tuntui olevan kiire koko ajan! Toisaalta huomasin, että aina kun ajattelin: "Itse asiassa en halua pitää kiirettä. Nautin siitä, mitä teen juuri nyt", aika ikään kuin hidastui ja laajeni vähän, mikä salli paljon mukavamman ja iloisemman kokemisen.
Energiat ovat nopeita tällä hetkellä – siitä ei ole epäilystäkään. Kuitenkin minulle näytetään elokuvasta Lucy sitä kohtausta, missä hän seisoo Time Squaren keskellä kaikkien kiiruhtaessa ympärillä, mutta hän pystyy käden heilautuksella hidastamaan näkymän. Jospa se olisikin niin helppoa, mutta kykenemme ehdottomasti tuntemaan jotain samanlaista. Kun pysähdymme hetkeksi hengittämään, ikään kuin painamme "pausea" kaikkien kiireisten tehtävälistojemme keskellä ja astumme pois ajasta hetkeksi.
Se voi merkitä kirjaimellisesti minuutin ottamista, silloin kun on valmis ryntäämään ulos ovesta. Astu ulos ovesta ja pysähdy minuutiksi tai puoleksi. Sulje silmäsi. Hengitä. Tuo hetki voi olla yhtä tehokas kuin pitkä meditointi, koska aikaa ei oikeasti ole olemassa. Se voi vaikuttaa siihen, että työntämisen ja venymisen tunteen sijasta olet koko päivän vähän tyynempi, vähemmän ahdistunut, keskittyneempi ja selkeämpi.
Tulee aina vain tärkeämmäksi ottaa tämä aika itsellemme. Joskus se merkitsee kalenterin järjestämistä uudelleen sanoen, ettet pysty sovittamaan kaikkea tätä tähän päivään tai viikkoon – aikataulutan uudestaan nämä asiat ja otan iltapäivän, tämän illan tai tämän sunnuntain latautumiseen. Se että sanot itsellesi "kyllä", voi olla vaikeaa, koska se merkitsee usein "ein" sanomista jollekin sitoumukselle tai jollekin, mitä tarvitsee tehdä, mutta meistä ei ole hyötyä kenellekään ollessamme tyhjä ja poikki.
Niinpä siirtyessämme maaliskuun viimeiseen viikkoon, sitoudu sanomaan useammin itsellesi "kyllä". Pysähdy hengähtämään ja latautumaan säännöllisemmin – on se sitten minuutti siellä täällä joka päivä tai iltapäivä ilman velvollisuutta olla missään viikonloppuna.
Nämä energia-aallot ovat kuin vuorovesi, joka kuljettaa meitä nopeammin ja nopeammin eteenpäin. Se ei ole loppumassa ihan lähiaikoina. Emme pysty kontrolloimaan noita aaltoja, mutta voimme oppia ratsastamaan niillä niin, että kasvuvaihe tuntuu riemastuttavalta, kuitenkin osaten kääntyä sisäänpäin, kun tarvitsemme taukoa.
Millainen sinun viikkosi on ollut?
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Joka leikkiin ryhtyy, se uffon kestäköön
Uusimmat viestit
19.4.2026 - Aurinkoaktivointi iskee käpylisäkkeeseen ... tunnet sen jo27.4.2026 - GPS-järjestelmäsi20.4.2026 - Ylösnousemuksen vuoristorata - pelon läpi jumalaiseen opastukseenHuhtikuu 2026 - Viides voimaantumisaaltoHuhtikuu 2026 - Satu Luostarinen - Sound of music - luojaääneni liikkeessä23.4.2026 - Viesti kahvissani ...15.4.2026 - Sotureita, jäätelöä ja pelejä23.4.2026 - Energiamuutos - kentän pitäminen13.4.2026 - Tiedän, ettei mikään ole mahdotonta20.4.2026 - Hyvinvointiviisautta - kehotietoisuus ja terveysHuhtikuu 2026 - Marlene McGann - Jääminen - mieletön mestari19.4.2026 - Aurinko Härkään, kun tulemme kotiin Äiti Maahan20.4.2026 - Uudelleenrakennus19.4.2026 - Miten tulla rohkeaksi vanhetessaan7.4.2026 - Se mikä on erilainen, olet sinä12.4.2026 - Et voi astua uudelle aikajanalle vanhan sopimuksen kanssa22.3.2015 - Mennyt viikko - energiat kasvavat


