AURINGONPURKAUKSET HERÄTTELEVÄT MEITÄ
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
28.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Jos tuntuu vähän oudolta, rättiväsyneeltä, tunteelliselta tai hermostuneelta, niin aurinko on vapauttanut kolme X-luokan auringonpurkausta perjantaista lähtien. Lokakuu on ollut yksi aktiivisimmista aurinkokuukausista vuosiin, kun on ollut 22 M-luokan auringonpurkausta tähän mennessä.
Te jotka ihmettelette, mikä luokkien ero on, niin purkaukset jaotellaan A, B, C, M ja X -luokkaan, heikoimmasta voimakkaimpaan. Jokainen luokka on kymmenen kertaa voimakkaampi kuin edellinen ja jokaisessa on yhdeksän voimakkuustasoa, paitsi X-luokassa missä ei ole rajaa. Nämä viimeaikaiset X-luokan purkaukset ovat olleet X.1 ja X.2 -tasolla.
Ihmiset sanovat, että aurinko on ollut hiljempaa, mitä tänä vuonna odotettiin, ja se on totta (kenties tähän saakka). Kuitenkin aistitietoisuutemme auringon aktiivisuudesta on lisääntynyt ja fyysinen ja tunnereagointimme siihen on ehdottomasti voimistunut - myös niillä, jotka eivät ehkä tiedä, miksi he tuntevat, niin kuin tuntevat.
Muutaman viime vuoden aikaan olemme tulleet aina vain herkemmäksi auringon aktiivisuudelle ja tunnemme sen fyysisellä, mentaali-, tunne- ja energiatasolla. Nämä purkaukset esittävät oleellista roolia meidän herättämisessä. Ne laukaisevat aspektejamme, joihin meidän on tartuttava, jotka meidän on kohdattava, tiedostettava, transformoitava ja aktivoitava käyttöön, joiden kanssa meidän on tehtävä rauha ja joista meidän on päästettävä irti.
Jokainen purkaus tai purkaussarja näyttää tulevan jonkin teeman kera. Tällä hetkellä teema tuntuu pyörivän sen ympärillä, että muistamme potentiaalimme (yksilöinä ja yhteiskuntana tai ihmiskuntana) ja haluamme aktiivisesti käyttää ja ilmaista sitä. Meidät tehdään tietoiseksi siitä voimakkaasta energiasta, mitä meillä kaikilla on ja mikä sallii meidän elää eri tavalla elämäämme, jos niin valitsemme. Näin emme enää pysty sietämään vanhoja rajoittamismalleja, liittyvät ne sitten maailmanlaajuisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin tai henkilökohtaisiin ongelmiin työn tyydyttävyydessä tai siinä, miten paljon iloa, yltäkylläisyyttä, rakkautta jne. annamme itsemme vastaanottaa ja tunnemme ansaitsevamme.
Olemme kasvaneet vanhasta laatikostamme yli. Työnnymme vanhojen kattojen läpi. Näemme, missä olemme pitäneet itsemme pienenä ja vähempiarvoisena. Menemme alueelle, mistä taaksepäin katsoessamme emme pysty lainkaan samaistumaan siihen, kuka ja miten olimme ennen. Ajattelemme: "Hyväksyimmekö sen? Siedimmekö sitä?" On "se" sitten vanha sisäinen uskomus tai ulkoinen auktoriteetti, kaikkea rukataan.
Siinä missä aiemmat purkaukset ja vuodet ovat tehneet meidät tietoisemmaksi siitä, miksi ja miten olemme pidätelleet itseämme, nyt paino tuntuu olevan enemmän ja enemmän "enemmässä" - miten paljon enemmän voimme tulla itseksemme - ja laajentumisessa, mikä on ulottuvillamme. Yhdistymme taas motivaatioon ja intohimoon noiden tunteiden oltua teillä tietämättömillä melko pitkään. Uusi intohimomme voi kuitenkin olla uusia alueita ja kiinnostuksia kohtaan, joita ei ole aiemmin tutkittu, ja vanhat unelmat putoavat pois, kun ne eivät enää tunnu sopivan meille. Joillakin unelmat joista on luovuttu kauan sitten, voivat palata - tällä kertaa vain uuden "kyllä, se voi tapahtua!" -uskon kera.
Jotkut ihmiset kyseenalaistavat aivan oikeutetusti, ovatko vanhat valtarakenteet todella menossa pois, kun näemme ympäri maailmaa edelleen paljon todisteita siitä, että vanhat tavat pyörittävät show'ta - tai ainakin yrittävät. Haluan puhua suoraan sille huolelle, mitä ihmisillä on vallanpitäjistä ja maailman eliitistä. Ihmiset ovat hyvin skeptisiä sen suhteen, että ns. 1% ja ne jotka toimivat varjossa oman etunsa hyväksi ihmisenemmistön kustannuksella, helposti irrottaisivat otteensa vallasta.
Asia on näin: tällainen valta, massojen nujertaminen, nojaa joko toisten sääntöjen noudattamiselle (erityyppinen orjuus) tai ihmisten manipuloimiselle tottelemaan (tehden sen niin, etteivät ihmiset tiedosta nujertamista tai uskovat, että näin vain on, eikä asialle voi tehdä mitään). Kun heräämme, tämän vallan ote vähenee meistä. Emme enää osta sitä, mitä myydään. Vedämme töpseleitä irti vanhasta järjestelmästä jokaisella katseluvalinnalla, ostovalinnalla, tapavalinnalla, elämäntyylivalinnalla, mielipide- ja kommenttivalinnalla, ajatusvalinnalla, Facebookin jaa-valinnalla jne., mitä teemme. Laitamme töpselimme uusiin pistorasioihin ja näin tehdessämme vanhat järjestelmät voivat vain romahtaa tai transformoitua. Vanha valta voi pitää kiinni vanhoista ohjaksistaan niin tiukasti, kuin haluaa, mutta jos kaikki päästävät irti köyden toisesta päästä ja siirtyvät vihreämmille niityille, no, se jää lopulta pitelemään velttoja ohjaksia.
Tämä on meidän valinta-aikaamme. Vihreämmät niityt ovat käytettävissämme ja olemme tässä elämässä tietääksemme, että ne ovat käytettävissämme. Olemme täällä tietääksemme, että meillä on oikeus, kapasiteettia ja resursseja luoda ja laajentaa niitä, jotta ne ovat kaikkien käytettävissä. Tämä voi näyttää idealistiselta unelmalta kaukana nykytodellisuudestamme ja lähihistoriamme perspektiivistä - se voi toki näyttää mahdottomalta. Se on varmasti kuitenkin se todellisuus, minkä haluamme pyrkiä välittämään tuleville sukupolville? Oma visioni on, että lapsenlapseni sanovat: "Silloin kun vanhoina isoäidin aikoina maailmassa oli sotaa, millaista se oli?" Heistä sota näyttää yhtä barbaariselta, kuin roomalaiset gladiaattorit näyttävät nyt meistä.
Ole siis kiitollinen, kun auringonpurkaukset sekoittavat meitä kuin cocktail-sekoittimessa. Parempi tulla ravistelluksi ja herätä kuin … ei.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.