Kuukausivisioita - huhtikuu 2012
UUDELLEENKÄYNNISTYSTÄ, -JOHDOTUSTA JA -KALIBROINTIA
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
11.4.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Se mikä tuntuu suurelta tyhjiöltä ja kyvyttömyydeltä saada ajatuksiaan selkenemään, on osa sitä massiivista uudelleenkäynnistys-, uudelleenjohdotus-, nollaus- ja uudelleenkalibrointiprosessia, jonka äskettäinen Merkuriuksen perääntyminen laukaisi kokonaan uudelle tasolle. Kuten aina, tämä prosessi tapahtuu sekä henkilökohtaisella että kollektiivisella maailmantasolla. Tavallisesti voimme odottaa selkeyden vähän palaavan, sitten kun Merkurius alkaa kulkea taas eteenpäin, mutta tällä kierroksella perääntyminen potkaisi enemmänkin liikkeelle taas yhden vaiheen jatkuvassa värähtelypäivityksessämme - tuon vaiheen nyt asettaessa teeman parille seuraavalle kuukaudelle kesäkuun päivänseisaukseen mentäessä.
Tässä vaiheessa on kyse uudelleenkalibroinnista, mikä avaa tien suuremmalle selkeydelle, mutta kuten missä tahansa uudistuksessa, itse prosessi voi näyttää ja tuntua enemmänkin hämmentävältä. Ironista kyllä, sallimalla ne myriadit ajatukset, tunteet ja kokemukset joita tulee esiin tänä aikana ja olemalla odottamatta selkeyttä, voit helpottaa osittain tuota hämmennystäsi! Ajattele sitä kuin tavaranippuna, mikä heitetään ilmaan, ja se järjestyy siellä uudestaan ja palaa sitten alas uudella tavalla. Mitä enemmän vastustat sellaisia ajatuksia kuin "Miksi olen niin epäselkeä?", "Miksei missään ole mitään tolkkua?", sitä enemmän se tuntuu hidastuvan ja kestävän ikuisesti. Mitä enemmän sallit tämän sellaisten ajatusten kera kuin "Kaikkea järjestetään uudestaan", "Minusta tulee kohta paljon selkeämpi, vahvempi, tehokkaampi", "Tämä on upeaa!", sitä nopeammin se tapahtuu.
Uudistukset näyttävät ja tuntuvat oletettavasti vähän sotkuisilta, mutta niihin sisältyy aina järjestelmällinen suunnitelma, ja niin on tässäkin prosessissa. Tämä järjestelmällinen suunnitelma on tavallisesti ilmeinen vasta projektin lopussa. Vasta sitten kun kaikki on valmista, sivustakatsoja sanoo: "Vau, jos olisit sanonut minulle muutama kuukausi sitten sen näyttävän tältä, en olisi uskonut sinua, mutta katso nyt, se on upea!" Rakentaja, arkkitehti ja suunnittelija tiesivät myös uudistuskaaoksen keskellä, miltä se näyttäisi, ja voimme oppia heiltä lähestymistapamme ajankohtaisiin muutoksiin. Voimme pakahtua ja ahdistua ja ajatella, että kaikki hajoaa palasiksi, tai voimme luottaa, että jokin korkeampi osamme tietää tarkkaan, mitä tapahtuu, ja sillä on kätensä mukana suuremmassa kuvassa tai suunnitelmassa.
Lukiessaan sanan "luottaa" jotkut ihmiset luulevat sen merkitsevän passiivista odottelua ja asioiden antamista tapahtua. Joskus asioita toki tapahtuu taianomaisesti, tavallisesti paljon sisäisen värähtelytyön jälkeen. Toisilla kerroilla inspiroitunut toimintasi sallii asioiden tapahtua. Niinpä sanoessamme tässä "luottaa" emme tarkoita "istuskelua ja vastuun antamista pois", vaan tarkoitamme luottamusta siihen, että sisälläsi on hyvin älykäs voima opastamassa sinua jokaisella matkan askeleella kohti sen elämän ilmentämistä ja puoleen vetämistä, minkä tulit tänne luomaan. Tämä älykäs voima tekee sen selvemmäksi ja selvemmäksi näinä päivinä, milloin olet raiteilla tai raiteilta pois ajatuksinesi, sanoinesi ja tekoinesi. Luottaminen tähän älykkääseen voimaan on energeettisesti aktiivista, ei passiivista.
Jos se tekee olosi paremmaksi, sano itsellesi: "Tässä on jokin suunnitelma. Näytä minulle seuraava askel." Älä kysy, mitä tapahtuu kymmenen askeleen päästä tai miten otat nuo kymmenen askelta. Pyydä vain seuraavaa askelta.
Eri ihmiset reagoivat tähän aikaan eri tavoin riippuen siitä, missä kohtaa he ovat henkilökohtaisessa prosessissaan. Jos tunnet helpotusta ajatellessasi kaikkea tätä uudelleenjohdotusta, pärjäät upeasti ja olet raiteilla. Olet tehnyt paljon työtä itsesi kanssa, olet valmis kvanttihyppyyn ja voit tuntea sen tulevan.
Jos tunnet turhautumista, olet tehnyt enemmän kuin oman osuutesi varpaiden taputtamisesta, sormien rummuttamisesta ja odottelusta, että jokin muuttuu. Olet sen ryhmän joukossa, joka huutaa universumia näyttämään jo jotain - hyvänen aika!! Osut kategoriaan "Olette niitä, joita odotatte". Kysy "Mikä osa minua odottaa omistamaan itsensä? Mikä osa minua odottaa, että saan sen kiinni?" Omista se. Ota se kiinni. Pidä siitä sitten kiinni kaksin käsin ja juokse sen kanssa. Ei enää odottelua. Tämä uudelleenkalibrointi on sinulle sen oivaltamista, että olet jos sitä, mitä olet odottanut olevasi, et ole vain tajunnut sitä.
Tässä kuussa on paljon erilaisia energioita rinnakkain - jotkut harmonisesti, jotkut ristiriitaisesti, jotkut yhdessä ulottuvuudessa, jotkut toisessa. Jotkut energiat ovat lähdössä, toiset tulossa, melkein kaikki muuttuu ja sopeutuu. Kuvittele joukkoa erilaisia laservaloja, jotka ylittävät toisensa, liikkuvat ylös ja alas, sammuvat yhdessä kohtaa, syttyvät toisessa (tai ei) transformoituneena (tai ei). Saat kuvan.
Tämä voi toisinaan tuntua kuin keskusaseman vilinältä, missä tapahtuu niin paljon, ettemme tiedä mitä tehdä. Kun nämä eri energiat törmäilevät toisiinsa (eli kaksi ihmistä jotka asuvat eri värähtelytilassa), tulos voi olla melko epämiellyttävä, jos toinen tai kumpikin vaatii pitämään omaa värähtelytilaansa, todellisuuttaan, näkökulmaansa tai perspektiiviään oikeana. Monia värähtelytiloja ja näin myös monia havaintotodellisuuksia on tällä hetkellä (on itse asiassa ollut aina, nyt siitä on vain tulossa ilmeisempää) ja mitä enemmän pidämme sen mielessä, sitä harmonisempaa vuorovaikutuksemme ympärillä olevien kanssa on. Ei ole yhtä oikeaa värähtelytilaa, on vain se, mikä on oikea sinulle juuri nyt. Joskus tuntuu, että meistä kaikista on tulossa oma pikku värähtelysaaremme. Pieni erillisyyden tai yhteydettömyyden tunne toisiin on itse asiassa tärkeä osa sen selvittämistä, kuka oikeasti olemme - vastakohtana sille, että se kuka luulit olevasi, perustuu toisten vaikutukseen.
Alamme nähdä paljon äärimielipiteiden ja vastakohtien yhteentörmäystä, kun ihmiset alkavat tuntea vetoa sitä värähtelytilaa kohti, mikä on oikea heille, ja he kuitenkin tuntevat, että kaikki jotka eivät ole siinä tilassa, ovat väärässä. Älä haaskaa energiaa yhtään tällaiseen köydenvetoajatteluun. Alamme nähdä myös paljon tuomitsemista ja projisointia aina, kun ihmiset vastustavat oman kokonaisuutensa omistamista. Esimerkiksi, joku joka on tyytymätön työpaikkaansa, saattaa kivahtaa sellaiselle, joka on juuri lähtenyt omastaan: "Kuka sinä luulet olevasi, että sinulla muka olisi oikeus olla tyytyväinen työssä? Työssä ei ole kyse tyytyväisyydestä." Vaikkemme enää vetäisi tämäntyyppisiä juttuja omaan elämäänne, näemme sitä mediassa, politiikassa ja sosiaalisessa verkostossa.
Vaikka tämä saattaa näyttää menemiseltä taaksepäin, se on itse asiassa sen kollektiivista ilmentymistä, mitä tapahtuu aina yksilötasolla, silloin kun meillä on jokin suuri läpimurto. Tiedät, millaista se on - juuri kun sitoudut uuteen käyttäytymistapaan, vanhat mallisi nousevat eteesi. Tätä tapahtuu tavallaan "viimeisenkin pölyhiukkasen siivoamistilaisuutena". Sielumme sitoutuminen muutokseen tuntuu herpaantumattomalta. Kaikkia työnnetään ja laukaistaan lisääntyvästi muistamaan ja ottamaan takaisin oma eheytensä. Voimme tehdä se huutaen ja potkien tai voimme tehdä sen sujuvasti. Meidän valintamme.
Jotkut meistä tuntevat suurta tyhjiötä ja meistä tuntuu, ettei mitään tapahdu emmekä edes tunne halua tehdä mitään. Se on kuin hiljaista aikaa, silloin kun kaikki bussit keskusasemalta ovat lähteneet eikä uusia ole saapunut. Jos sinusta tuntuu liian hiljaiselta ja motivoitumattomalta, saatat olla "intohimopäivityksen" keskellä. Vanhat asiat eivät enää kiinnosta sinua, muttet tiedä, mitkä uudet asiat kiinnostavat sinua.
Tämä on erinomaista aikaa aloittaa uusi aarrekartta - älä tällä kertaa kuitenkaan yritä saada mitään ennakkoajatuksia siitä, mitä haluat laittaa siihen. Jos näet kuvan tai sanan, mikä hyppää esiin, leikkaa tai printtaa se. Anna luoksesi tulla asioita, joissa ei ehkä ole tolkkua "vanhassa elämässäsi", mutta jotka jatkuvasti pyörivät päässäsi huomiota hakien. Se voi olla jokin maa, kurssi, projekti, tavoite, päämäärä, toive, unelma tai vain sana. Seuraa sitä, vaikka looginen mielesi sanoisikin sinun olevan typerä. Pyydä esitettä tuosta matkasta tai kurssista, mikä kutsuu sinua, mene katsomaan tuota autoa tai taloa, vaikkei sinulla olisi hajuakaan, miten maksaisit sen. Jotkut kutsuvat tätä toiveajatteluksi ja sitä se onkin. Ne jotka tietävät, että ajatuksemme luovat todellisuutemme, harjoittavat toiveajattelua koko ajan. Silloin kun seuraamme ajatuksiamme kuin Hannu ja Kerttu piparimuruja, ne opastavat tietä kaikenlaisten mahdottomien asioiden ilmentämiseen.
Nyt enemmän kuin koskaan meidän on päivittäin muistutettava itsellemme: ME luomme oman todellisuutemme, ME kollektiivisesti päätämme, mitä tapahtuu tulevina vuosina ja ME olemme vastuussa siitä, miltä jokainen elämämme osa näyttää. Älä anna itsesi pudota taas vanhoihin uhritapoihin (mitä jos en koskaan ratkaise tätä ongelmaa, mitä jos maailma ei koskaan muutu, mitä jos minusta ei koskaan tule se, keneksi olen täällä tulemassa). Jos paras mihin pystyt tällä hetkellä, on toistaa itsellesi "pääsen sinne, pääsemme sinne, kaikki selkenee), niin toista. Älä anna itsesi vajota vanhoihin apatiatapoihin.
Uudelleenkalibrointi voi tuntua siltä, että kaikki on pysähdyksissä tai kaoottista. Jos sinulla on siis taipumusta toivottomuuteen (ja kelläpä ei olisi ollut joskus, erityisesti silloin kun tuntuu siltä, että olet odottanut asioiden muuttumista hyvin pitkään), niin on erityisen tärkeää muistuttaa itsellesi "pääsen sinne, pääsemme sinne". Tuntuuko, että valehtelet itsellesi? Aa, sen riskilläkin, että toistan itseäni: nyt on aika muistuttaa itselleen, että ME luomme oman todellisuutemme. Jos sinulla on "mutta" tuon lauseen lopussa, niin olet edelleen irti joistakin oman voimasi ja aidon itsesi osista - ja perimmiltään juuri tästä uudelleenkalibrointiprosessissa on kyse. Yhdistymme taas voimaamme. Yhdistymme taas kaikkiin aidon itsemme osiin. Järjestelemme uudestaan kaikki ne osamme, jotka ovat saaneet meidät luulemaan, että olemme vähemmän kuin se, kuka oikeasti olemme. Jokin älykäs voima sisällämme muistuttaa: olet enemmän, paljon enemmän kuin voit mitenkään kuvitella. Muistamme ja uudelleenjäsennymme.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja http://luxonia.com/viestit. Niillä näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni. En kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.