10-10-10: PÄÄSTÄ IRTI HARHAKUVISTA
Kirjoittanut Dana Mrkich (danamrkich.blogspot.com)
10.10.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Selvä viesti on tullut läpi 10-10-10-portaaliin johtavina päivinä. Päästäkää irti harhakuvista. Päästäkää irti harhasta, että mikään muu on todellista kuin rakkaus. Päästäkää irti siihen uskomisesta, että elämässänne tai polullanne täytyy olla enää yhtään kärsimystä tai kamppailua. Paratiisi on aito todellisuutenne. Avatkaa silmänne. Teidän ei tarvitse päästä sinne. Te olette siellä.
Kuvittele, että olet puutarhassa, joka on täynnä ylikasvaneita pensaita ja ruohoa. Puutarha on ollut hyvä sinulle ja se on antanut paljon. Kuitenkin on tunne, että puutarha on tullut käyttönsä päähän, että olet kasvanut yli tästä puutarhasta ja on aika siirtyä eteenpäin. Puutarha on suljettu muurilla ja siinä on valtava ovi. Muurin toisella puolella on kaunis ja vehmas trooppinen paratiisi. Nenäsi on painettuna ovea vasten ja tiedät, että on aika mennä sen läpi, mutta tuntuu, ettei ovi hievahdakaan. Miten mennä siitä läpi?
Anna itsellesi seuraavaksi yleisnäkymä paratiisista. Se on hyvin värikäs ja siinä on sininen, kaunis järvi hyvin kirkasväristen trooppisten kukkien ympäröimänä. Lintuja ja perhosia leijailee ympäriinsä. Ilmassa on musiikkia. Siellä tuntuu onnelliselta, iloiselta ja rauhalliselta. Suosikki-ihmisiäsi on kaikkialla ja elämä tuntuu hyvältä.
Paratiisipuutarha tuntuu sinusta hyvin tutulta ja yhtäkkiä muistat vanhan puutarhan. Katsot taaksepäin vilkaistaksesi ovea ja muuria … eikä niitä ole! Paratiisipuutarha on kaikki, mitä voit nähdä. Se on kaikkialla. Mihin vanha puutarha meni? Saat yhtäkkiä kummallisen oivalluksen. Se on hävinnyt, koska se ei ollut todellinen. Se oli harhakuva luomisestasi. Se oli palvellut tarkoitusta. Se oli palvellut hyvin tärkeää tarkoitusta. Et voisi olla ilman sitä se sielu, joka olet tänä päivänä. Kuitenkaan sitä ei tarvita enää. Sillä hetkellä kun muistat, että paratiisi on aito todellisuutesi, vanhan todellisuuden harhakuva on vapaa häviämään.
Monet meistä ovat tässä kohtaa nyt, nenä painettuna vanhan puutarhan ovea vasten. Tiedämme, että vanha puutarha on palvellut tarkoitusta. Tiedämme, ettei se enää tunnu mukavalle, ja tiedämme, että on aika siirtyä kokoaikaisesti paratiisipuutarhaan. Kuitenkaan emme ole aivan varmoja, miten mennä oven läpi. Tietysti vietämme aikaa paratiisipuutarhassa, mutta niin kauan kuin muuri ja ovi ovat olemassa, meillä on taipumusta vaihtaa puutarhasta toiseen. Mitä enemmän vietämme aikaa paratiisipuutarhassa, sitä vaikeampaa on olla vanhan puutarhan tiheydessä. Näin olemme vähän kuin kiehumispisteessä - meistä on vaikeaa olla vanhassa puutarhassa, mutta emme oikein tiedä, miten hajottaa ovi ja muuri, että voimme olla vapaasti paratiisipuutarhassa koko ajan.
Tässä on vihje. Ovea ei ole olemassa. Muuria ei ole olemassa. Vanhaa puutarhaa ei ole olemassa. Ne ovat olemassa vain mielessäsi. Ne ovat totta vain, koska uskot niin. 10-10-10-energiat muistuttavat meitä voimallisesti tästä: harha on totta vain siinä määrin, kuin uskomme sen olevan. Heti kun "loksahdamme" muistamaan, että paratiisi on oikeasti totta, voimme päästää kaiken muun menemään.
Vanha puutarha edustaa uskoamme puutteeseen, kamppailuun ja kärsimykseen. Vanhassa puutarhassa kävimme läpi paljon kokemuksia tarkoituksenamme kasvaa ja kehittyä. Jatkamme kasvamista ja kehittymistä, kuitenkin tuon kasvu- ja kehitysmenetelmän aika on ohi. OHI. Ohi. Olemme heräämässä aitoon luonteeseemme, missä pelkoa ja huolta ei ole olemassa. EI OLE OLEMASSA. Heräämme aitoon todellisuuteemme, missä rakkaus on ainoa aito asia.
Alemmat inhimilliset kateuden, koston ja tuomitsemisen tunteet ovat palvelleet kasvumatkaamme hyvin, mutta ne eivät kuulu paratiisipuutarhaamme. Uskomus, että olemme erillään toisistamme ja Lähde-energiasta, on palvellut meitä, mutta se oli myytti. Olemme kaikki yhteydessä koko ajan. Uskomus, että meillä on oltava ongelmia, oli mukava tarina, mikä on palvellut tarkoitusta, mutta se oli vain sitä - tarina. Uskomus, ettei meillä on ratkaisuja rauhallisen, harmonisen ja kestävän kehityksen ihmiskunnan luomiseen, on pian uskomatonta historiaa. Tulevat sukupolvet nauravat sille timantinkovalle väitteellemme, että maailma missä kaikki saavat kaiken tarvitsemansa ja viettävät päivänsä tehden sitä, mitä he rakastavat, ei ole mahdollinen. Yleinen yhteisymmärryksemme, että me olemme ainoita eläviä olentoja universumissa, näyttää olleen unta, josta pian heräämme. On aika sanoa hyvästi itse luomallemme vankilalle, missä esitimme uudestaan ja uudestaan joko vangin tai vartijan, palvelijan tai isännän, uhrin tai hyväksikäyttäjän roolia.
On niitä, jotka ovat riippuvaisia harhasta ja joista on vaikeaa päästää irti, mutta kun enemmän ja enemmän ihmisiä "kytkeytyy irti", on vaikeampaa viettää aikaa siinä, koska yksinkertaisesti pienempi energiamäärä tukee sitä.
Mikä pitää meitä kytkettynä harhaan? Se on mieli. Olisi helppoa otaksua, että se on pelko, mutta pelko ei voi saada otetta ilman mielen auliutta harmonisoitua sen kanssa ja uskotella ajatustemme ja uskomustemme kautta, että sillä on valtaa meihin. Mieli voi toimia suurimpana liittolaisenamme tai heikoimpana lenkkinämme. Mieli on NÄIN voimakas ja ajatuksineen ja uskomuksineen se voi kirjaimellisesti luoda mitä tahansa … ja vastustaa kaikkea.
Kysy itseltäsi tänä 10-10-10-portin voimakkaana aikana seuraavaa. Kumman todellisuuden kanssa mielesi on harmoniassa? Onko se harmoniassa harhan vai paratiisitodellisuuden kanssa? Kumpaan todellisuuteen mielesi vahvemmin uskoo? Tiedät tämän mielen sinulle lähettämistä ajatuksista ja uskomuksista - ja teidät, millaisia ajatuksia ja uskomuksia sinulle lähetetään tulemalla tietoiseksi siitä, miltä sinusta tuntuu suurimman osan ajasta. Tuntuuko sinusta hyvältä vai pahalta? Levottomalta vai innostuneelta? Turhautuneelta vai vapaalta?
Sinun TÄYTYY saada mielesi hallintaan, jos aiot tehdä kvanttihypyn paratiisitodellisuuteen. Saatat uskoa koko sydämestäsi ja sielustasi, että paratiisitodellisuus on elämän ihanne. Saatat uskoa koko sydämestäsi ja sielustasi, että rauha, onnellisuus, rakkaus, ilo, rajaton yltäkylläisyys, luovuus ja hyvä terveys ovat todellinen luontosi. Kuitenkin jos mielesi on vahvasti harmoniassa harhan kanssa, sinusta on vaikeaa hypätä paratiisitodellisuuteen tai ylläpitää sitä arkikokemuksenasi.
Olemme viettäneet elämiä mieli harmoniassa harhan kanssa. Oli osa peliä unohtaa aito luonteemme ja todellisuutemme. Näin ollen kytkeytyminen irti harhasta ja harmonisoituminen aidon luontomme ja todellisuutemme kanssa ei tietenkään ole koskaan ollut mikään helppo juttu. Mielemme saaminen harmonisoitumaan aidon luontomme ja todellisuutemme kanssa sen jälkeen, kun elämien ajan sitä on pyydetty tekemään täysin päinvastoin, on tapahtunut aina kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Se on kuitenkin tehty ja nyt on se aika.
On aika harmonisoida mielensä taas Lähde-energian kanssa. On aika harmonisoida mieli taas aidon itsensä ja aidon luonteensa kanssa. On aika harmonisoida mieli taas sen kanssa, kuka todellisuudessa on. On aika muistaa suurempi todellisuus ja on aika harmonisoida mieli taas kaiken sen kanssa, mitä tuo suurempi todellisuus haluaa sinun nyt tietävän ja vastaanottavan.
Miten tämä tehdään?
- Voit affirmoida kaikkea yllä olevaa päivittäin ja sanoessasi tunne se. "Harmonisoin nyt mieleni aidon luonteeni, Lähde-energian, parhaan mahdollisen itseni ja todellisuuteni kanssa."
- Valitse tietoisesti ajatuksia, jotka tuntuvat sinusta hyviltä, ajatuksia jotka edustavat paratiisitodellisuutta. "Olen täysin terve. Olen taloudellisesti täysin vapaa. Olen täynnä rakkautta ja iloa." Kun sanot näitä asioita, tunne ne ja näe itsesi näyttämöllä, joka sopii yhteen sanomasi kanssa. Tämä auttaa sinua harmonisoimaan mielesi paratiisitodellisuuden värähtelyyn, mikä sinun on tehtävä, jos haluat elää siellä.
- Tule tietoiseksi ajatuksista, jotka ovat harmoniassa harhan kanssa - en voi, se ei ole mahdollista ja ajatuksista, jotka perustuvat puuteasenteeseen. Pane ne merkille ja aivan samalla tavalla kuin vaihtaisit musiikkikappaletta, mistä et pidä, vaihda ne välittömästi. Ota tavaksi vaihtaa positiiviseen ajatusvirtaan tai tuntea jotain hyvää tai kuvitella jotain positiivista. En puhu tässä aitojen tunteidesi tukahduttamisesta ja niiden peittämisestä valheellisen onnellisilla kasvoilla. Puhun niiden kuluttavien, rajoittavien ja pelkoperäisten ajatusten nappaamisesta, jotka ovat myrkyllisiä ja jotka ovat pääasiassa tulosta vanhoista tavoista eivätkä palvele mitään rakentavaa tarkoitusta elämässäsi.
Anna polkusi olla helppo. Anna itsesi olla onnellinen. Emme tulleet tänne jatkamaan karman ja kamppailun kiertoa. Sen on aika olla ohi. On aika herätä. On aika astua uuteen jaksoon ja uuteen todellisuuteen. Salli itsesi uskoa tämän tapahtuvan ja pyydä mieltäsi auttamaan raiteen vaihtamisessa - määränpäänä koti.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.