Shaumbra-syke
MITEN ELÄMÄ TEKEE SEN?

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Syyskuu 2026 – Shaumbra New Sentience Magazine
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen aina ollut utelias siitä, miten elämä toimii ja mitä voisi olla sen tuolla puolen, minkä voimme nähdä, mitata ja mitä koskettaa. Ajoin vanhempani hulluuden partaalle miljoonilla kysymyksillä, ja olen ahminut kirjojia niin kauan, kuin muistan.

Viime aikoina Adamus on puhunut älykkyydestä ja tuonut esiin joitain sen hyvin mielenkiintoisia ominaisuuksia. Tyypillinen ihmisälykkyys on meille tuttu, ja nyt alamme ymmärtää tekoälyä, joka on nopeasti jättämässä varjoonsa ihmismielemme kyvyt. Mutta hän viittaa myös paljon laajempaan, mielen ulkopuoliseen älykkyyteen – järjestävään dynamiikkaan, joka on luontaisesti kaikissa energiamuodoissa.  Tämä on tullut esiin parissa viime shoudissa ja työpajoissa, se ”purettiin” ihastuttavalla tavalla hiljattain Consciousness Decoded -sessiossa, ja aihetta käsitellään paljon lisää Merlin Fields -tapahtumassa, joka on aivan kulman takana.

Älykkyys on aina ollut melko rakas minulle. Käytyäni kotikoulua 10 vuotta, kypsässä 16 vuoden iässä hämmästytin kaikki saamalla korkeimmat pisteet, jotka he olivat koskaan nähneet lukion oppimäärää vastaavassa kokeessa. Muutamaa viikkoa myöhemmin suoritin Mensan sisäänpääsykokeen parhaalla arvosanalla. Mikään siitä ei tietenkään tehnyt vaikutusta Adamukseen. Kasamassa hän sanoo: ”Herra paratkoon, toivottavasti kukaan teistä ei ole liian fiksu, koska fiksuus ei oikeasti vie teitä sinne, mihin yritätte päästä. Ette pääse sinne olemalla fiksu.”

Siis joo, tämä ylpeilyn aihe on jotenkin menettänyt hohtonsa.

Silti haluan edelleen ymmärtää älykkyyden, kun nyt tutkimme sitä. Rakastan pohdiskella metafyysisiä käsiteitä, mutta ennemmin tai myöhemmin haluan tietää, mitä jokin tarkoittaa reaalielämässä. Mitä on se mielen ulkopuolinen älykkyys, johon fiksuus ei sisälly? Mitä hyötyä siitä on, kun remontoin taas yhtä osaa talostani, juoksen asioilla, teen tärkeitä päätöksiä, tai selviydyn vain tavallisesta päivästä? Miten koen sen, havaitsen sen, sallin sen, ja annan sen palvella minua ihmiselämässäni?

Kun istuin noiden kysymysten kanssa, oivalsin joitain melko ilmeistä: tämä ”uusi” mielen ulkopuolinen älykkyys on aina ollut tässä. Ja olen kokenut sen lukemattomia kertoja tietämättä, miten sitä kutsutaan.

Voitaisiin sanoa, että se ilmenee intuitiona, mutta luulen, että tämä on vain yksi versio. Se on myös se, mitä olen hellästi kutsunut taivaalliseksi portinvartijakseni – ”mikä ikinä se onkin”, mikä järjestää energian palvelemaan minua tajunnan räjäyttävien synkronismien, odottamattomien kohtaamisten, täydellisesti ajoitettujen ratkaisujen ja enimmäkseen vain elämän ylevän virtauksen ja vaivattomuuden kautta. Siis kenties kysymys ei ole, miten saadaan mielen ulkopuolista älykkyyttä, vaan miten huomataan, missä se jo toimii.

Luulen, että uteliaisuudella on paljon tekemistä sen kanssa.

Mutta en tarkoita 2-vuotiaan herkeämätöntä uteliaisuutta. Mieleni kommentoi jo jatkuvasti elämää ja sen häiriötekijöitä, ihan kyllästymiseen saakka. Puhun todellisesta uteliaisuudesta – avoimuudesta kaikelle, mikä ei olisi helposti ilmeistä, ja halukkuudesta päästää irti suodattimista ja odotuksista tarpeeksi pitkäksi aikaa havaitakseen, mitä on itse asiassa avautumassa. Sen sijaan että kysytään ”miksi” – Miksi tämä tapahtui? Miksi se ei toimi? Miksi he tekevät niin? Miksi minä? – omassa kokemuksessani uteliaisuus kysyy ”mitä/mikä”. Mitä oikeasti tapahtuu tässä? Mitä tunnen? Mikä odottaa vastaanottamista? Mitä muuta saattaisi tapahtua, mitä en ole huomannut?

Ero on merkityksellinen. ”Miksi” saa tavallisesti mielen selittämään todellisuutta sen mukaan, minkä se jo tietää. Toisaalta ”mitä/mikä” avaa mahdollisuuden jollekin uudelle.

Yksi viimeisistä taloprojekteistani on ollut pyykkihuone – pitkä ja kapea tila, joka on ärsyttänyt minua noin 17 vuotta. Olen kokeillut erilaisia järjestyksiä ja kaikenlaisia ideoita, mutta mikään ei ole koskaan tuntunut oikealta. Niinpä vaaleanpunainen linoleumi, ikivanhat kaapit, reikiä täynnä olevat seinät ja yleinen sekasorto pysyivät, kun muu osa kodistani muutti muotoaan hitaasti.

Muutama viikko sitten oli viimeinkin aika. Seisoimme huoneessa lähes tunnin ja ideoimme ratkaisuja. Pitäisikö meidän siirtää putkitusta? Kaataa seinä? Hankkia dynamiittia? Sitten yhtäkkiä ilmestyi täysin uusi idea: jaa se kahdeksi huoneeksi!

Tiesin välittömästi. Siinä se on!

”Miten”-osuuden täytyi vielä ilmestyä, mutta pohjimmiltaan se oli vain logistiikkaa – juuri sitä, mitä varten ”erittäin hyvät aivoni” ovat. Itse vastaus nousi esiin uteliaisuudesta, kun kaikki tunnetut – ja hyvin loogiset – ratkaisut olivat ilmeisesti loppuneet.

Oliko se mielen ulkopuolista älykkyyttä, joka palveli minua? Luulen niin. Se ei ollut mikään tuonpuoleinen ääni, mystinen näky, tai edes havaittava tönäisy. Vain vastaus, joka nousi esiin, kun oli lopultakin tarpeeksi avoimuutta jonkin uuden havaitsemiselle. Olin lakannut repimästä vastauksia mielestäni tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta voin tulla uteliaaksi. Ja kas, siinä oli vastaus! Tuo tila on nyt paljon parempi ja paljon toimivampi, kuin koskaan kuvittelin, että se voisi olla.

Muutama päivä sitten sain vieläkin hauskemman osoituksen tästä.

Menin kaupunkiin hoitamaan monia asioita, ja kävin myös rautakaupassa. Perille päästyäni nappasin kärryt ja huomasin oudon pienen metallikiinnikkeen niiden kulmassa. Annoin sen miehelle palvelutiskillä – ”Toivottavasti tämä ei ollut mikään tärkeä jollekin!” – ja lähdin tekemään ostoksia.

Kierreltyäni noin 20 minuuttia, tulin itsepalvelukassalle ja huomasin, että hylätyllä laitteella oli maksutapahtuma kesken. Aloin siirtyä toiselle laitteelle, mutta valvova myyjä pysäytti minut. ”Ei, ei, anna minun ottaa nuo pois. Se on helppoa.”

Minulla ei ollut kiire, joten odotin.

Maksu oli hoidettu, suuntasin ovea kohti, ja pysähdyin heittämään joitain roskiin. Juuri silloin kaksi hätääntyneen näköistä naista tuli sisään koiransa kanssa, ja kuulin valvovan myyjän kysyvän, voisiko hän auttaa heitä.

”Etsimme jotain, minkä kadotimme”, toinen sanoi. ”Se on todella tärkeä!”

Ajattelematta edes asiaa, sanoin ääneen: ”Oliko se suurin piirtein tämän kokoinen pieni metallijuttu?”

”Kyllä” he huudahtivat.

”Löysin sen kärryistä ja annoin palvelutiskin kaverille.”

He lähtivät ihmeissään, ja minä kävelin ulos virnistäen leveästi. Tarkoitan, että ajattele nyt kaikkia noita pieniä yksityiskohtia, joita vain tapahtui peräkkäin! Nappasin nuo kärryt, huomasin kiinnikkeen, annoin sen tiskille, kiertelin juuri sen aikaa, kuin kiertelin, kohtasin kassalla viivästyksen, pysähdyin roska-astian luo, ja huomasin naiset niiden muutaman sekunnin aikana, kun he selittivät, mitä olivat kadottaneet.

Olisiko se kaikki voinut olla yhteensattuma? Tietysti. Mutta yhteensattuma on paljon kiinnostavampi, kun olet utelias siitä.

Mitä tässä juuri tapahtui?

Kukaan ei johtanut tuota tilannetta, ja kuitenkin kaikki liikkuvat palaset jotenkin yhtyivät täsmälleen oikealla hetkellä.

Menneisyydessä olisin voinut kuvitella, että jokin avulias henkiopas järjesteli kaikki nuo yksityiskohdat kulissien takana. ”Varmistetaanpa, että hän nappaa nuo kärryt, tönäise häntä antamaan tuo osa, sitten hidasta häntä kassalla, jotta hän on edelleen täällä, silloin kun nuo naiset tulevat takaisin!” Mutta en näe sitä enää sillä tavalla. Ei ollut mitään näkymätöntä enkeliä, joka järjesteli palaset puolestani. Se kaikki oli minun energiaani, joka luonnostaan järjestäytyi ja vastasi tavoilla, joita kenenkään meidän mieli ei olisi pystynyt järjestämään. Kenties mitä enemmän otamme energiamme omistajuuden – sen sijaan että liittäisimme sen älykkyyden johonkin itsemme ulkopuoliseen – sitä helpommaksi tulee huomata, miten luonnollisesti kaikki järjestyy.

”Lisää tätä!” sanoin Itselleni, kun kävelin autolle. ”Rakastan osallistua jonkun muun synkronismiin yhtä paljon kuin omaani!”

Jälkeenpäin tarkasteltuna luulen, että tuo pieni kokemus havainnollistaa jotain tärkeää mielen ulkopuolisesta älykkyydestä. Puhumme usein tönäisyjen seuraamisesta, mutta minusta alkaa tuntua, että ”virran mukana meneminen” on parempi tapa kuvata sitä. Tönäisyt voivat olla niin hienovaraisia, että mieli tulee välittömästi mukaan. Oliko se oikeasti tönäisy? Kuvittelenko vain sen? Onko tämä intuitio vai pelko?

Virran mukana meneminen on yksinkertaisempaa. Se tarkoittaa vastaanottamista – eli olemista läsnä siinä – mitä ikinä tapahtuu, ja vastaamista siihen. Ei passiivisesti tai olosuhteiden uhrina, vaan enemmänkin: tämä on tässä, mitä valitsen nyt?

Virtauksen lempeä veto herättää uteliaisuuden. Se on, kuin kelluisi jokea pitkin ihmetellen, mitä on seuraavan mutkan takana, sen sijaan että raivaisin tieni viidakon läpi, koska olen päättänyt, että minun pitäisi mennä länteen.

Tai käyttääkseni samaistuttavampaa vertauskuvaa, se on kuin karttasovellukseni.

Kun ajan johonkin vieraaseen paikkaan, kerron sovellukselle, minne haluan mennä. Teen valintani. Sitten ajan. Jos se lähettää minut pohjoiseen, vaikka määränpääni on länsi, en huuda: ”Ei, ei, tämä on ihan pielessä. Länsi on tuossa suunnassa!” Pelkästään luotan, että sovelluksella on informaatiota, jota minulla ei ole. Se tietää tiesulut, liikenneruuhkat, tietyöt ja reitit, joita en ole koskaan kulkenut. Perspektiivini ohjauspyörän takaa on äärimmäisen rajoittunut, joten luotan sovellukseen.

Mitä jos mielen ulkopuolinen älykkyys toimii jotenkin tuolla tapaa? Sielullani, kentälläni, energiallani – mitä terminologiaa käytämmekin – on perspektiivi, johon ihmismieleni ei yksinkertaisesti pääse käsiksi. Se tuntee alueen seuraavan mutkan tuolla puolen. Ihmistyöni on silti tärkeä – ajaa autoa, kiinnittää huomiota, tehdä valintoja, käsitellä se, mitä ilmestyy tielle – mutta minun ei tarvitse suunnitella koko reittiä.

Viivytys kassalla ei ole este. Ratkaisu joka ei ole vielä ilmestynyt, ei tarkoita, että minun täytyy ajatella kovemmin. Jopa ilmeisen väärä käännös saattaisi olla osa reittiä, jonka älykkyyttä en yksinkertaisesti näe siitä, missä olen.

Se ei tarkoita, että minun täytyy julistaa jokainen epämukavuus jumalaisesti määrätyksi tai keksiä metafyysinen selitys kaikelle, mitä tapahtuu (vaikka se on hauska harrastus vilkkaalle mielelleni). Elämän olemiseksi maagista arkisen sijaan, voin olla yksinkertaisesti vain utelias.

Mitä muuta tässä tapahtuu?

Tämä kysymys muuttaa asioita. Sen sijaan, että keskityn ongelmaan, olen sen käytettävissä, mitä nousee esiin. Sen sijaan, että yritän hallita jokaista lopputulosta, voin kohdata sen hetken, joka on tullut. Sen sijaan, että vaadin elämää seuraamaan suunnittelemaani reittiä, voin huomata kutsun, joka on jo tässä.

Ehkä mielen ulkopuolisen älykkyyden käytännön tason toimisessa ei olekaan kyse oppimisesta, miten ajatellaan jollain uudella tavalla tai tullaan paremmaksi mystisten ohjeiden vastaanottamisessa. Ehkä kyse on vain siitä, että höllennämme otteemme siinä, mitä meidän mielestämme pitäisi tapahtua, vastaanotamme sen, mitä todellisuudessa tapahtuu, ja olemme tarpeeksi utelias huomataksemme älykkyyden, joka on ollut siinä koko ajan.

En tiedä, mitä seuraavan mutkan takana on. Mutta olen ehdottomasti oppimassa, miten hauskaa sen selville saaminen voi olla.

***

Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008, eikä ole katsonut koskaan taakseen. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime". Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.