HomeViestejäGeoffrey Hoppe - AdamusHeinäkuu 2010 - Shaumbra-unelma

Heinäkuu 2010 - Shaumbra-unelma

SHAUMBRA-UNELMA

Adamusta kanavavoinut Geoffrey Hoppe ( www.crimsoncircle.com)
Heinäkuun 2010 uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Kun istumme täällä tänä iltana upeiden yhteispäiviemme jälkeen, liittykää minuun katsomaan, mitä suuntaamme on tulossa. Me jotka emme ole nyt inkarnoituneena maan päälle, pystymme näkemään kenties vähän paremmin. Meillä on erilainen yleiskuva. Näemme yleisiä suuntauksia ja liikkeitä energioissa. Seisomme ikään kuin mäen huipulla ja voimme nähdä kaikkialle ympärillämme. Joskus teidän näkökulmastanne maaperustaisena tiiminä on vaikeaa nähdä.

Näemme - ja jossain sisällänne tiedän teidän myös näkevän - atlantislaisen unelman toteutuvan. Ja tuossa atlantislaisessa unelmassa on todellinen vapaus jokaisella ihmisellä. Sitä kutsutaan uudeksi energiaksi, minkä näemme tulevan maan päälle tällä hetkellä.

Näemme tulevan maan päälle tällä hetkellä, että ihmiset alkavat olla myötätuntoisempia ja välittävämpiä itseään kohtaan kuin koskaan ennen - ja toisiaan kohtaan.

Näemme tulevan maailman, joka pystyy ruokkimaan jokaisen olennon, joka täällä on, maailman joka pystyy antamaan samat mahdollisuudet jokaiselle ihmiselle, joka täällä on, maailman joka suvaitsee kaikki tiet Kotiin - riippumatta uskomuksistanne, uskonnostanne, kultistanne. Kaikki tiet Kotiin, ollen myötätuntoinen jokaisen matkaa kohtaan.

Näemme tulevan teidän elinaikananne maailman, joka on vapaa diktaattoreista.

Näemme tulevan teidän elinaikananne maailman, joka ei enää siedä aseita, jotka voivat tuhota maapallon nappia painamalla.

Näemme tulevan teidän elinaikananne maailman ja sen kansalaiset, jotka hyväksyvät vastuunsa ja roolinsa itse maan kanssa, roolin mitä Gaia on esittänyt tähän saakka, mutta nyt sen ottavat ihmiset, jotka huolehtivat maasta ja hoivaavat maata ja rakastavat, mitä se antaa.

Näemme tulevan teidän elinaikananne maailman, missä on uusi polttoainelähde, ei olla enää riippuvaisia öljystä, vanhasta energiapolttoaineesta, joka auttaa maan saastuttamisessa ja aiheuttaa poliittista ja taloudellista vuoristorataa ja kriisejä. Näemme, että tämä maailma on vapaa energiariippuvuudesta.

Näemme maailman, mitä luodaan tällä hetkellä ja mikä on sellaisten enkeliolentojen isäntä ympäri luomakuntaa, jotka eivät ole koskaan olleet maan päällä ja jotka tulevat tänne ensikertaa. Ja näiden uusien tulijoiden ei tarvitse käydä läpi sitä kärsimystä, koettelemusta ja muistinmenetystä, minkä heitä edeltävät ovat joutuneet käymään läpi, koska olette valmistelleet kauniin tilan heidän tulemiselleen. Olette valmistelleet tietoisuuden. Olette valmistelleet energian. Olette valmistelleet tämän maan uusien sielujen tulemiselle, jotta heidän sisäisen "minä olen" -olemuksensa löytäminen on sujuvaa, iloista ja helppoa.

Näemme tulevan teidän elinaikananne maailman, missä on yltäkylläisyyttä, missä on tasapainoa ja missä on elämän juhlaa.

Näemme tulevan teidän elinaikananne maailman, missä on tasavertaisesti miesten ja naisten kunnioittamista, jokaisen värin kunnioittamista, jokaisen koon, muodon ja uskomusjärjestelmän kunnioittamista. Näemme sen tulevan.

Elinaikananne näemme maailman, missä rakkautta ei enää pidätellä, missä rakkauden manipuloimista ei enää suvaita, vaan ihmiset voivat avoimesti ja vapaasti ilmaista rakkauttaan toisiaan kohtaan ilman kieroutuneita seksuaalienergioita, käyttämättä rakkautta syynä tai tekosyynä hyväksikäyttöön ja käyttämättä rakkautta manipulointiin.

Näemme tässä elinaikananne tulevassa uudessa maassa, etteivät sen energiat enää suvaitse niitä, jotka ovat haluttomia katsomaan rakkautta sisällään, jotka varastavat energiaa toisilta ihmisiltä, jotka hyväksikäyttävät muita, jotka etsivät vain valtaa ja jotka tukahduttavat ilon. Tämän maailman energiat ja tietoisuus eivät suvaitse niitä - ei ankaralla tavalla vaan periaatteessa sanoen: "Ette ole tervetulleita tänne inkarnoitumaan. Ette ole tervetulleita tälle uskomattomalle maaplaneetalle tällä kertaa." Niille on toinen paikka, minne mennä, missä ne voivat näytellä draamaa, missä ne voivat toimia oman pimeytensä epätasapainosta, missä ne voivat etsiä sisäistä Jumalaansa millä tahansa katalilla tavoilla, koska tästä maapallosta tulee täysivaltaisten ja rakastavien luojien paikka - teidän elinaikananne.

Siirtymää nyt näkemästänne maailmasta siihen, minkä näemme tulevan vuosien päästä, häiritsevät tietysti ne, jotka haluavat jatkaa roikkumista hyvin vanhoissa tavoissa, jotka etsivät nautintoa toisten tuskasta. He yrittävät pitää kiinni, mutta he eivät pysty. He yrittävät käyttää jokaista mahdollista taktiikkaa saadakseen aikaan tuhoa ja heittääkseen kaikki muut pois tasapainosta, mutta se ei toimi. Se ei toimi. Lopulta he käyvät neuvotteluja pysymisestä täällä maan päällä, epätasapainonsa ylläpitämisestä kaikkien tasapainon keskellä, mutta ei ole neuvottelujen aika. On myötätunnon ja ymmärryksen aika, muttei neuvottelujen, koska tästä maapallosta tulee myötätunnon puutarha. Tästä maapallosta tulee uusi "minä olen" -koulu - teidän elinaikananne.

Niin, rakas shaumbra, kerron teille tämän ensinnäkin kiittääkseni ja kunnioittaakseni jokaista teitä siitä, mitä olette tehneet tämän mahdollistamiseksi. Kerron teille tämän, jotta tiedätte, että unelmanne - Atlantiksen unelma - on itse asiassa toteutumassa. Kerron teille tämän, jotta voitte valmistautua edessä oleviin parempiin päiviin, jotta voitte siirtyä eteenpäin sen sijaan, että kannatte huolta siitä, mitä tulevaisuus tuo.

On unelma, mitä voitaisiin kutsua shaumbra-unelmaksi ja se unelma on teidän. Se on olla täällä tänä aikana, olla täällä Altantiksen unelman toteutuessa, uuden maan toteutuessa, uuden energian toteutuessa. Tuo unelma on olla opettajia, oppaita, standardeja kaikille muille, koska heidän tarvitsee ja he haluavat tietää, että toinen ihminen on selvittänyt tien ennen heitä, toinen ihminen on kulkenut tuon vaikean polun ja todella selvinnyt siitä. Ja siksi olette täällä.

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

< PrevNext >